Noah teki arkkia 120 vuotta. Ja arkin koko oli tai on Helsingin Olympia stdionin kokoinen. Mistä Noah olisi tiennyt, että 120 vuoden kuluttua tulee tulva tai shunami tai vastaava. Jos olisi vain tulva olisi Noah tuona aikana siirtynyt muualle johonkin korkealle paikalle. Mutta Raamattu kertoo ainoana syvyyden lähteistä. 1MOOS.7: 11. Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat.
Vasta 2000 luvulla ihminen löysi syyvyyden lähteet. Ja siellä on enemmän vettä mitä on maailman vesissä ja vesi peittäisi kaikki vuoret ym. Kun vieläkin löydetään vuorilta kalojen fossiileja. Raamattu on taas jälleeen kerran todistettu oikeaksi ja paikkaansa pidettäväksi.
Vasta 2000 luvulla ihminen löysi syyvyyden lähteet. Ja siellä on enemmän vettä mitä on maailman vesissä ja vesi peittäisi kaikki vuoret ym. Kun vieläkin löydetään vuorilta kalojen fossiileja. Raamattu on taas jälleeen kerran todistettu oikeaksi ja paikkaansa pidettäväksi.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Buhahahaha..
Päivän parhaat naurut.
Uskonto ammentaa tarinansa syvyyden lähteistä, totta tosiaan.
Arkki on varmaan vieläkin yltä päältä paskassa.
Vai onko hokkuspokkusjumala järkännyt siivouspartion.
Otsikko on VÄÄRÄ.
Otsikon pitäisi olla: "Nooan arkki on löytynyt taas kerran."
Tämän tästähän joku Araratin rinteen kivikehä julistetaan "löytyneeksi Nooan arkiksi" ja sitten taas muutaman vuoden jälkeen "löydetään" joku uusi arkki.
*hohhoijaa"
Nooan arkin löytymisestä kerrotaan täällä aina muutaman kerran vuodessa. Vaan vielä sitä ei ole löytynyt.
sijoititko wincapitaan tai talvivaaraan 🤣🤣🤣
Nooa pyyhki bebansa arkkiin. Arkki oli olympiastadionin kokoinen. Minkä kokoinen oli siis Nooan beba?
Nooan pers oli hehtaaripers. Hän oli niin suuri, ettei olisi hukkunut edes vedenpaisumukseen ilman pelastusvenettä. Sen kun olis kahlaillut vaan ja pyyhkinyt välillä persiitään arkkiin.
Se, mikä tässä on surkeaa, on että aloittaja on pehmentänyt päänsä uskonnollisella roskalla - eikä edes tajua sitä.
Himalajalta löytyy merieläinten fossiileja, koska vuoristo on vanhaa merenpohjaa. Se syntyi, kun mannerlaatta työntyi toisen alle.
Maakuoren sisältä löytyy runsaasti vettä mm. magmaan sekoittuneena. Mutta eriasia on se, miten tämä voisi mitenkään selittää globaalia tulvaa.
Koko ajatus Nooan-tulvasta on ihan yhtä hölmö kuin Muhammedin Kuun halkaiseminen. Se on lastensatu - ei muuta.
Ja vaikkei olisi löytynytkään, se on tosi tapahtuma, koska se kerrotaan Raamatussa, se ei ole satukirja.
Ateistien keijukaiset ja joulupukit ovat satuja!
Höpöhöpö! Jumala on satua, mutta Joulupukki totta!!
Joulupukkeja nähdään joka vuosi, jumalasta ei ole nähty partakarvaakaan.
Myös teot on 1:10 potenssiin 45679234 Joulupukin puolella.
Nooa se olikin aika purjehtija-vekkuli!
Heti Wettenpaisumuksen laskettua istutti viinitarhan ja veti perskännit,niin että makasi munasillaan teltassa taju kankaalla!
Olis varmaan pitänyt mielellään lystiä toisen juopon Nooan(ja sen tyttärien)kanssa!
Arkin rakentaminen on ollut hätävarjelua. Vaikka kaikki maailman pilvissä olevat vedet olisivat sataneet alas kerralla niistä olisi tullut vain pari senttiä vettä koko maapallolle. Pieniä tulvia sinne tänne koko maapallon ihmiset eivät olisi hukkuneet eivät edes uimataidottomat.
Varma Tieto
Paljon mahdollista, mutta kerrot nyt ihmisteoriaa, et sitä mitä Raamattu kertoo.tämä on täällä joko pv ongelma!
Hölistään asian vierestä!
Laivapuuseppiä ei silloin vielä koulutettu, käden taidot saanut armolahjaksi!🐼🐼
Nooa oli laivapuupääseppä. Lahoo tavaraa kiireestä kantapäähän.
Kyllä vaan, olihan se tervattu alus!
uskovaisten sivuilla oli linkitetty video todisteeksi 🤣 lasten animaatio nukke esitys
Pakkohan sen olla totta, jos lapsetkin siihen uskovat. Lasten suusta totuuden kuulee!
Niinpä. Miksi kukaan valehtelisi internetsivustollaan?
Muistutettakoon taas siitäkin, että pelkästä puusta ei voi rakentaa Olympistadionin kokoista laivaa joka kestäisi minkäänlaista merenkäyntiä.
Nooan arkki oli noin 150 metriä pitkä ja 25 metriä leveä. Korkeuttakin viitisentoista metriä.
Olemattoman aluksen voi sanoa olevan vaikka minkä kokoinen.
Mitat kerrotaan.yös VT.
Sen mukaan Nooa rakensi
Ateistit ei muuta kuin selittelee!
Maailman suurin koskaan rakennettu puulaiva oli kuusimastoinen kuunari Wyoming.
Sen kansipituus oli 110 metriä, leveys 15m ja syväys 9m. Sitä jäykisti 80 rautatankoa, mutta silti runko taipuili niin paljon, että sitä piti jatkuvasti pumpata tyhjäksi.
Nooan arkki oli mahdottomuus. Se on satua.
Eihän Noa rakentanut laivaa, vaan arkin!
Arkissa oli tasainen pohja, joka saattoi olla vaikka kuinka paksu, arkissa leveyttä 25 metriä, korkeutta vain viisitoista metriä. Aika tukeva lautta! Ei sitä pieni tuuli kaataisi.
Eihän kukaan täysipäinen ota tuota kertomusta arkista vakavasti.
Jokainen suomalainen teologi tietää että tuollaiset kertomulset ovat taruja.
Eihän se mikään isohomma ole tehdä.
Nykyajan vehkeillä muutamassa kk!
Nooan rakensi arkkia 30 vuotta!
Ricky Gervais luennoi Nooan arkista.
https://www.youtube.com/watch?v=h6omFJhKr6o
Raammattua väärin tulkittu!
Urpo
Täytyy myöntää, että nauroin monessa kohtaa ääneen.
Älykästä huumoria!
Niinhän ne tekee suljetullakin!
Älykäs huumori taisi olla sinulle liian vaikeaa.
Eli kristitty, ja nimenomaan se oikeasti kristitty, nauraa ääneti...
No, ainakin krisseleille pitää antaa kredittiä siitä, että vaivautuvat kaivautumaan jonkun kiven alta näppiksen äärelle.
Koska luovut tuttipullosta ja tutista?
Se on tiedettä, arkki löydetty!
Raamattua ei tulla koskaan kumoamaan!
Yrityksiä on ollut 2000 vuoden ajan ja kaikki turhaan!
Olisi pitänyt huomioida ennenkun ensimmäinenkään vanhan testamentin kirjoitus uunista ulos niin nuo iät.
Ensin on joku 20 vuotta ja toinen 50 vuotta ja eikun paremmaksi menee kun se joka oli 20 vuotta niin 150 vuoden iässä kuolee. Joku kuolee 500 vuodenkin iässä.
Uudessa testamentissa ei enää vuodet sekoile- mutta siinäkin on pitänyt neljään kertaan evankeljumit kirjottaa eri ihmisten toimesta- miks?
Ja miksi samat jutut tulee uudestaan Muhammedin
uusimana?
Mutta Muhammed on huomannut että nyt ei enää kukaan tartte keksiä uutta jumalaa ja laittaa stopin tarinoinnille ja näkyjen näkijöille että hälle on jumala sanonut että tämä on laitimmainen kerta kun hänelle taivaan merkit näytettiin( kertaukseks).
https://fkf.net/RonWyatt/nooan/index.html
siinä sinulle kuva nooan arkista ja laahuskivestä. tutustu aiheeseen ja auvo sitten vasta leukojas joita sun lie parempi käyttää syömiseen kun et tuon enempää tiedä.
1MOOS.7: 11. Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat###
Totta, Raamattu ei valehtele!
Amen