https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/48c199e7-0d07-4182-9aec-e504b48d0fb2?ref=ampparit:0e7e
kertokaa se oi
Miksi tappiolla pitäisi ketään muuttajaa elättää?
30
287
Vastaukset
Kerron toki, oi.
Lue kuitenkin tuo Kauppalehden juttu. Siinä asia on hyvin kerrottu ja hyvin myös perusteltu.
Huippuasiantuntija Mohammed tulee Suomeen Nokialle töihin. Palkkakin on sellainen, että peruspersu voi vain unelmoida moisesta. Mohammed siis elättää itsensä, maksaa veronsa ja siten epäsuorasti elättää myös useita lieksalaisia vähäpoikia. Mohammed tietysti haluaisi, että appiukko ja anoppi kävisivät kesällä katsomassa menestyvää vävyään, mutta kun ei voi. Eivät appiukko ja anoppi mitään sellaisia sukulaisia ole, että he saisivat Suomeen viisumin. Kiitos persujen pöljyyjen.
Sitten Mohammed saa päähänsä vaihtaa työpaikkaa ja irtisanoo itsensä Nokialta. Supercell palkkaisi mielellään Mohammedin, mutta osastopäällikön paikka pitää ensin laittaa hakuun, kun näin on luvattu ELY-keskukselle. Ja sitten hakijat on annettava kohtuullisesti hakuaikaakin ja osastopäällikkö haluaa vielä jututtaa Mohammedia, mutta hän on kuukauden työkeikalla Japanissa. Ja sytytyslanka palaa koko ajan.
Arvatkaas mitä tekee Mohammed? Hän lausuu, että pitää tunkkinne ja muuttaa Lontooseen. Kertoo vielä Facebookissa kaikille kavereilleen, että kyllä Suomi on paska maa. Tästäkin kiitos persujen pöljyyden.
Oi tällainen se tarina oli.
Ymmärsitkös asiaa? Et tietystikään. Siitä kiitos persujen pöljyyden.
Nauretaan vartti.;)
PS. Ja surullisinta koko tarinassa on se, että Mohammed ei edes tarvitse työkkärin korvauksia. Työpaikkaa vaihtaessaan kolmen kuukauden siirtymäajan puitteissa hän olisi käynyt anopin ja appiukkonsa vieraana kotikylässään Jhal Magsissa, menestyvä ja suuresti arvostettu vävypoika kun on.- Anonyymi
Eikö tuo esimerkki ole liian kaukaa haettu? Että nyt joku keskituloiseen nähden tuplapalkkainen haluaisi tulla Suomeen tappoverotettavaksi nauttimaan sateista ja kurjuudesta, kun samaan aikaan paremmn ilmanalan maissa saisi vielä enemmän palkkaa vähemmillä veroilla. Ei tämä taida mikään suuren luokan ongelma olla Suomelle. Suomeen tulee korkeakoulutettuja vain Intiasta ja muista kehitysmaista ansaitsemaan jotain parempaa kuin mihin lähtömaassaan olisi mahdollisuus. Lisäksi tulee eri puolilta maailmaa käypäläisiä, joilla ei ole tarkoituskaan jäädä Suomeen vuosikymmeneksi. Käyvät kokeilemassa elämää heille eksoottisessa maassa ja lähtevät sitten pois huonoon palkkaan, ilmastoon, kalleuteen tympiintyneinä.
Maahanmuuttopolitiikalla, puolueilla ja hallitusten tekemisillä ei muuteta Suomea vetovoimaiseksi maaksi *koulutetulle* vierasperäiselle työvoimalle. Ilmasto on mikä on, verotuksen taso on korkea ad infinitum, kaikki on kallista ja Suomi on ja pysyy pussinperänä. - Anonyymi
KELA AVUSTUXIA 2-3 X SUUREMMAT KELA AVUSTUXIA KUIN SUOMALAISET SAA LÄHTEINÄ: ILTALEHTI JA HS
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö tuo esimerkki ole liian kaukaa haettu? Että nyt joku keskituloiseen nähden tuplapalkkainen haluaisi tulla Suomeen tappoverotettavaksi nauttimaan sateista ja kurjuudesta, kun samaan aikaan paremmn ilmanalan maissa saisi vielä enemmän palkkaa vähemmillä veroilla. Ei tämä taida mikään suuren luokan ongelma olla Suomelle. Suomeen tulee korkeakoulutettuja vain Intiasta ja muista kehitysmaista ansaitsemaan jotain parempaa kuin mihin lähtömaassaan olisi mahdollisuus. Lisäksi tulee eri puolilta maailmaa käypäläisiä, joilla ei ole tarkoituskaan jäädä Suomeen vuosikymmeneksi. Käyvät kokeilemassa elämää heille eksoottisessa maassa ja lähtevät sitten pois huonoon palkkaan, ilmastoon, kalleuteen tympiintyneinä.
Maahanmuuttopolitiikalla, puolueilla ja hallitusten tekemisillä ei muuteta Suomea vetovoimaiseksi maaksi *koulutetulle* vierasperäiselle työvoimalle. Ilmasto on mikä on, verotuksen taso on korkea ad infinitum, kaikki on kallista ja Suomi on ja pysyy pussinperänä.Onx vuohipaimenille töitä???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KELA AVUSTUXIA 2-3 X SUUREMMAT KELA AVUSTUXIA KUIN SUOMALAISET SAA LÄHTEINÄ: ILTALEHTI JA HS
Tuo muhamed oli mielikuvitusolento. Tietty olisi mukava saada suku Suomeen, itse voikin hakeutua parempiin maisemiin töihin, mutta säilyttää kansalaisuus pahemman päivän varalle.
Anonyymi kirjoitti:
Eikö tuo esimerkki ole liian kaukaa haettu? Että nyt joku keskituloiseen nähden tuplapalkkainen haluaisi tulla Suomeen tappoverotettavaksi nauttimaan sateista ja kurjuudesta, kun samaan aikaan paremmn ilmanalan maissa saisi vielä enemmän palkkaa vähemmillä veroilla. Ei tämä taida mikään suuren luokan ongelma olla Suomelle. Suomeen tulee korkeakoulutettuja vain Intiasta ja muista kehitysmaista ansaitsemaan jotain parempaa kuin mihin lähtömaassaan olisi mahdollisuus. Lisäksi tulee eri puolilta maailmaa käypäläisiä, joilla ei ole tarkoituskaan jäädä Suomeen vuosikymmeneksi. Käyvät kokeilemassa elämää heille eksoottisessa maassa ja lähtevät sitten pois huonoon palkkaan, ilmastoon, kalleuteen tympiintyneinä.
Maahanmuuttopolitiikalla, puolueilla ja hallitusten tekemisillä ei muuteta Suomea vetovoimaiseksi maaksi *koulutetulle* vierasperäiselle työvoimalle. Ilmasto on mikä on, verotuksen taso on korkea ad infinitum, kaikki on kallista ja Suomi on ja pysyy pussinperänä."Eikö tuo esimerkki ole liian kaukaa haettu? "
Ei se ole. Näitä huippuosaajia me haemme ja toisinnan myös saamme Suomeen. Korkeaa verotusastetta voi aina kompensoida vielä korkeammalla palkalla.
Oma lukunsa on sitten ne osaajat, jotka hakeutuvat töihin vain ammatillisen mielenkiinnon ohjaamana. VTT:n kylmälaboratorioon tullaan vain siksi, että siellä tehdään huippututkimusta. Myös Nokian 6G soveltava tutkimus vetää alan parhaimmistoa Suomeen. Osaajat tarvitsevat vain sellaisen palkan, jolla tulee toimeen. He tarvitsevat myös sopivan asunnon, hyvät työskentelyolosuhteet ja häiriöttömän yhteiskunnan ympärilleen.
Jotta Suomeen saataisiin ulkolaisia huippuammattilaisia, tarvitaan sekä vetovoimaa, että pitovoimaa. Vetovoimatekijöitä meillä on, pitovoimaa puuttuu. Nykyhallitus ei oikein ymmärrä, että huippuasiantuntijakin elää normaalia perhe-elämää. Vaimon ja lapsienkin pitää päästä Suomeen. Appiukko ja anoppikin haluaisivat joskus vierailla Suomessa. Huippuasiantuntija haluaa tehdä työtään. Hän ei halua, eikä ehdi painia Migrin ja suomalaisen byrokratian kanssa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/43c58c18-2e2d-48b4-9956-f21966fa14be
Joskus kannattaa asiaa kysyä ihan asianomaiselta itseltään . Väitöskirjatutkija Sam Spilsbury siinä kertoo hyvin harkittuja ajatuksiaan Suomesta.
Suomeen haluttaisiin huippuosaajia, mutta nykyinen hallitus ei vaan mitenkään ymmärrä tätä, vaan kiristää työperäisen maahanmuuton ehtoja.
Voi tyhmyyden ylistys!
Parhain terveisin, Moktar. ;)Moktar.Gubta kirjoitti:
"Eikö tuo esimerkki ole liian kaukaa haettu? "
Ei se ole. Näitä huippuosaajia me haemme ja toisinnan myös saamme Suomeen. Korkeaa verotusastetta voi aina kompensoida vielä korkeammalla palkalla.
Oma lukunsa on sitten ne osaajat, jotka hakeutuvat töihin vain ammatillisen mielenkiinnon ohjaamana. VTT:n kylmälaboratorioon tullaan vain siksi, että siellä tehdään huippututkimusta. Myös Nokian 6G soveltava tutkimus vetää alan parhaimmistoa Suomeen. Osaajat tarvitsevat vain sellaisen palkan, jolla tulee toimeen. He tarvitsevat myös sopivan asunnon, hyvät työskentelyolosuhteet ja häiriöttömän yhteiskunnan ympärilleen.
Jotta Suomeen saataisiin ulkolaisia huippuammattilaisia, tarvitaan sekä vetovoimaa, että pitovoimaa. Vetovoimatekijöitä meillä on, pitovoimaa puuttuu. Nykyhallitus ei oikein ymmärrä, että huippuasiantuntijakin elää normaalia perhe-elämää. Vaimon ja lapsienkin pitää päästä Suomeen. Appiukko ja anoppikin haluaisivat joskus vierailla Suomessa. Huippuasiantuntija haluaa tehdä työtään. Hän ei halua, eikä ehdi painia Migrin ja suomalaisen byrokratian kanssa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/43c58c18-2e2d-48b4-9956-f21966fa14be
Joskus kannattaa asiaa kysyä ihan asianomaiselta itseltään . Väitöskirjatutkija Sam Spilsbury siinä kertoo hyvin harkittuja ajatuksiaan Suomesta.
Suomeen haluttaisiin huippuosaajia, mutta nykyinen hallitus ei vaan mitenkään ymmärrä tätä, vaan kiristää työperäisen maahanmuuton ehtoja.
Voi tyhmyyden ylistys!
Parhain terveisin, Moktar. ;)- toisinnan -> toisinaan
Jokohan palstan wannabe-kielipoliisi, meidän oma rättääjä on saanut käydyksi välimerkkikaupassa? ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
- toisinnan -> toisinaan
Jokohan palstan wannabe-kielipoliisi, meidän oma rättääjä on saanut käydyksi välimerkkikaupassa? ;)Kysyy suomi24
- Anonyymi
Lontoossa onkin paljon työttömiä profeettoja…
- Anonyymi
Suomessa täysin persilleen menevää politiikkaa, ulkomaalaisia hyysätään maksaen vuokrat, sähkö ja vesilaskut, ostetaan puhelimet ja hoidetaan niiden maksut, maksusitoumukset kauppoihin,annetaan pyörät ,vaunut, julkisen menot lisääntyy terveysmenoina esim ympärivuorokautiset vastaanottokodit joka paikkakunnalla, tulkit, palkkakuluina kela. ja sossutädeille, päiväkoti ja koulutusmaksuina, elatustuet, lapsilisät ja paljon muuta menoerää, ENTÄS SUOMALAISET LAPSIPERHEET JA VANHUKSET , OVAT TOSI SURKEASSA JAMASSA. VANHUKSET JOTKA OVAT MAKSANEET ELÄMÄNSÄ VEROJA JA TEHNEET SUOMESTA SEN MIKÄ SE ON OVAT TÄYSIN HEITTEILLÄ
JA VAILLA YHTEUSKUNNAN HOIVAA. NÄEN TOREILLA, LIIKEKESKUKSISSA , RANNOILLA MATUJA JOTKA MALEKSII SIELLÄ, TYÖTTÖMIEN MÄÄRÄ KASVAA SUHTEESSA MATUJEN TUNKEUTUESSA TÄNNE PILATEN MONET ASUINALUEET. Nyt on keksitty että annetaan rahaa että MATUT lähtee pois ja sit seuraavalla hetkellä taas maassa kun on tottunut tällä olemisen helppouteen- Anonyymi
Tosta puuttuu mm pukuraha, matkat kotimaahan, perheen yhdistäminen jne
- Anonyymi
Hyvä kysymys! Vaimosi todennäköisesti laittaa sinut pihalle, jollet löydä paremmin palkattua työpaikkaa!
- Anonyymi
Kysy vihreiltä ja vasureilta. Kokkaret ja persut puhuu edes työmuuttajista.
- Anonyymi
PAHUUDEN ELÄTTÄMINEN ON TÄYSIN TURHASTA JA ELÄMÄN VASTAISTA
NYT SE ON LOPETETTAVA KUN SE ONNISTUU KAIKKI HANAT SULKEMALLA JA HETI
ELÄVÄSSÄ LUONNOSSA ON HYVIÄ ESIMERKKIÄ TÄSTÄ
- emot tipauttavat ylimääräset poikaset pesästä
TÄMÄ KUULUU OIKEAN ELÄMÄN SÄÄNTÖIHIN - Anonyymi
Tuo Guptan tarinahan vaan osoittaa tuom Muhammedin ja myös Guptan tyhmyyden.
Mohammedinhan ei olisi pitänyt irtisanoutua Nokialta ennenkuin Supercellin kanssa kaikki asiat oli hoidettu siihen pisteeseen että aloituspäivämäärä uudessa työssä on lukkoonlyöty ja soppari allekirjoitettu. Siinä vaiheessa sitten vasta otetaan loparit vanhasta duunista....kaikkihan sen tietää.- Anonyymi
Ei Mouhammed tiedä..
- Anonyymi
Kehitysmaamuslimeita elätetään velaksi suomessa…
Miksi ihmeessä niin pitää tehdä? - Anonyymi
MoktariMohammedin päiväunia, taas kerran ! Eiköhän tuo uneksijan tarina mennytkin oikeasti näin :
"Lue kuitenkin tuo Kauppalehden juttu. Siinä asia on hyvin kerrottu ja hyvin myös perusteltu.
Huippuasiantuntija/moniosaaja/ oikeasti ammattityötön Mohammed ( nimi vaihdettu henkilöllisyyden suojelemiseksi ) tulee Suomeen lunastettuaan salakuljettajalta 10 000 dollaria maksaneen pakettimatkan Suomeen. Tuetkin ovat kuulemma täällä Suomessa sellaiset , että naapurikylän M`Bwabwakin voi vain unelmoida moisesta. Mohammed ( nimi vaihdettu ) siis elättää itsensä mukavasti ja pelkästään istumalla ja lorvimalla ja siten epäsuorasti elättää myös ison liudan erilaisia serkkuja ja muita saman klaanin vähäpoikia ja -tyttöjä suuressa mutta köyhässä Afrkan maassa , sillä hän lähettää säännöllisesti rahaa kotipuoleensa . Mohammed ( nimi muutettu ) tietysti haluaisi, että appiukko ja anoppi sekä koko klaani pääsisi tänne Suomeen myös ,kun täällä on se hyvinvointikin ja kaikki ilmaista. Mohammed ( nimi muutettu ) ei jaksa lakata ihmettelemästä tällaista paratiisia , vaikka ilmasto on hiukkasen kylmää. Mohammed ( nimi muutettu ) on kieltämättä menestynyt , kun mittapuuna pidetään afrikkalaisen kylän perustoimeentuloa ja sehän riittääkin Mohammadille ( nimi muutettu ) oikein hyvin. Koko klaani pitäisi saada tosiaan myös tänne maidon ja hunajan maahan ,mutta oh ja voih itkun paikka, kun ei voi. Eivät appiukko ja anoppi ja muukaan klaani mitään sellaisia sukulaisia ole, että he saisivat Suomeen viisumin. Kiitos persujen pöljyyjen.
Sitten Mohammed ( nimi muutettu ) saa päähänsä viimeinkin alkaa opiskelemaan ja TE-henkilön kanssa sovitaan , että aloitetaan nyt viimeinkin se suomen kielen kurssi , kun onhan Mohammad ( nimi muutettu ) ollut jo suomen kansalainenkin vajaat kymmenen vuotta , eikä tuo vaikea suomi oikein vieläkään taivu . Supercell palkkaisi mielellään Mohammedin ( nimi muutettu ) , näin hänen yhteyshenkilörouva vakuuttaa mutta kun ensin pitäisi osata edes koodauksen alkeet kun jotakin pitäisi kuitenkin osata edes alkuun . Osastopäällikkö haluaisi kuitenkin vielä jututtaa Mohammedia kun hakijana on sentään värillinen hakija ja se rasismikin pitää ottaa huomioon , mutta hän on ollut jo kuukauden lomailemassa lähtömaassaan , josta hän pakeni henkensä kaupalla tänne kylmään ja kosteaan Suomeen. Ja sytytyslanka se vain palaa koko ajan , eikä Mohammedia saada vieläkään sille ilmaiselle kielikurssille opettelemaan suomea tai edes koodausta tai yleensäkään opettelemaan yhtään mitään - kun tuota rahnaa tulee muutenkin ihan mukavasti . Ainakin enemmän kuin Afrikassa - naureskelee Mohammed ( nimi muutettu ) palmun alla tutkiskelleessaan tilitietojaan . Mukava saldo ja ilman mitään rehkimistä . Hullut töitä tekee , kun viisas pääsee vähemmälläkin - Mohammed ( nimi muutettu ) muistelee vanhaa suomalaista viisautta.
No johan pomppas ! Mohammed kiroaa hetken avatessaan emailinsa , sillä siellä on uhkaavan sävyinen viesti rahapajasta. Vai pitäisi taas täytellä joitakin kaavakkeita? Miks ihmeessä ..Mohammed ( nimi muutettu ) raivoaa hetken itsekseen kunnes hän saa kuningasidean! , Arvatkaas mitä tekee Mohammed? ( nimi muutettu ) Hän muuttaa kirjansa myös Lontooseen ,kun hän laskee että silloin saisi tuplatuet ! Kertoo vielä Facebookissa kaikille kavereilleen, että kyllä Suomi on todellinen hyvinvointimaa , sillä hän saa prosentit kolmelta salakuljettajalta, kun mainostaa Suomen rahapajaa Afrikassa. Tästäkin kiitos persujen pöljyyden.
Oi tällainen se tarina oikeasti oli.
Ymmärsikö Moktar Gubtar asiaa? Ei tietystikään. Siitä kiitos persujen pöljyyden.
Nauretaan useampi päivä ;)
Tämä tarina on täysin kuvitteellinen , kuten oli tuo Moktarin alkuperäinenkin.- Anonyymi
ALLAAAAH AKBAR!
ALLAAAAH AKBAR! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ALLAAAAH AKBAR!
ALLAAAAH AKBAR!Tämäkin oli ihan kuvitteellinen huuto…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin oli ihan kuvitteellinen huuto…
Mosse 1500
- Anonyymi
sdp moktar on oma maailma
- Anonyymi
Pojat ne jaksavat huudella asian vierestä.
Ei ne faktat huutelemalla muutu. Nykyinen hallitus kaavailee tiukentavansa maahanmuuttoa ja tiukennukset kohdistuvat myös työperäiseen maahanmuuttoon.
https://ek.fi/tavoitteemme/innovaatiot-digitalisaatio-ja-osaava-tyovoima/tyoperainen-maahanmuutto/
Elinkeinoelämä tarvitsee ulkolaista työvoimaa, ei pelkästään huippuosaajia. Tämäkin on fakta. Kun työantajien keskusjärjestö on tätä mieltä, on ihan turha huudella, että työttöminä ovat Eikka, Masa ja moni muukin kantasuomalainen.
Yleensä on niin, että työnantaja tietää parhaiten, millaista työvoimaa yritys tarvitsee. Aina on niin , että työnantaja yksin päättää, kenet palkataan. On ihan turhaa se, että persujen puoluehallitus nillittää siitä, että ensin on palkattava suomalaiset työttömät. Kun kortistosta ei vaan löydy työkykyisiä tai työhaluisia luokkahitsareita, niin ei se fakta nillittämällä muuksi muutu.
Ihan toinen asia on se, että työttömiä tai työttömyysuhan alla olevia aikuisia kannattaa myös muuntokouluttaa uusiin ammatteihin. Maailma muuttuu ja niin muuttuvat ammatitkin. On kansantalouden kannalta järkevää, kun ihminen kouluttautuu uuteen ammattiin ja työllistyy loppuelämänä ajaksi. On kansantalouden kannalta järjetöntä, jos koulutuskelpoinen yksilö on elää yhteiskunnan tuella vuosia ja joskus vuosikymmeniä.
Ja kuitenkin nykyinen hallitus suunnittelee lakkauttavansa myös aikuiskoulutustuen. Onko tyhmyys nykyhallituksen vahvin ominaisuus?
Ihmettelee, Moktar. ;) - Anonyymi
aloituksen lause on tyhjentävä
onneksi on porvarihallitus - Anonyymi
Suomi kärsii verotuksen takia oikeasti aivoviennistä.
Moktarin voisi toki viedä vaikka siivutettuna.
Montar ja SDP käyttävät ”huippuosaaja ”mielikuvaa perustellakseen 1 osaajaa kohden saapuvan 99 juntin muslimin maahantuomiseksi.
Se ei ole yllätys, koska SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto, kuten koko sosialismi eli kommunismi ei ole järjen asia.
Vetoamalla EK esittämään tarpeeseen unohtuu kritiikki, että toki työnantaja haluaisi 1€/h työläisiä yrittäen korvata määrällä laadun, mutta korkeasti koulutetut akateemiset suomalaiset torppaavat viimeistään tiimityössä liiat kansallisuudet.
Moktarin kuvaama Mohammad on tutun oloinen tapaus yritysmaailmassa jopa työkaverini.
Yleensä he tekevät 3-4 lasta ja muuttavat ennen kouluikää takaisin lähi-itään tai muualle Europpaan mielyttävämmän verotuksen ja ilmaston takia.
Jos Mohammadin palkalla elätetään kotiäiti plus lasten tulonsiirrot ja hoito niin kyseessä oltava vasemmistolainen kansantalous.
Suurin osa Suomeen tulleista ”aivoista” on korkeintaan joko asiantuntija tai tiiminvetäjän roolissa poikkeuksena valkoiset eurooppalaiset tai yhdysvaltalaiset, joille palkka luokkaa 150keur.
Kulttuurisidonnaista syrjimistä ei näköjään saa kitkettyä.
Näitä kehittyvien maiden oikeasti osaajia on muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen vuodessa loput ovat yksinkertaisia töitä tekeviä käsipareja.
Edelleen on edullisempaa palkata liuta intialaisia
bantuja koodaamaan massakoodia Intiassa ja lähettää suomalainen bwana ruoskan kanssa valvomaan toki piikkilangoilla aidattuun toimistoon..
Nauran taas koko matkan pankkiin.Eikka
ps. Luuletko että ns.peruspersuissa ei olisi paljonkin kokoomus-persulaisia akateemisia joko valtion tai vientiteollisuuden parissa. Toki osaamme laittaa sordiinon päälle vasemmiston kuulolla.
ps. Miksi muslimimaissa eläimiin sekaantuminen on 340% yleisempää kuin länsimaissa? Kerro minulle
Moktar?- Anonyymi
No eihän moktar pysty noin asiantunteviin kommentteihin vastaamaan, korkeintaan kirjoitus virheitä etsimään.
- Anonyymi
Herrat ja herrojenherrat ovat niin määränneet. Vaikka kaiken takana olisikin nainen. Naistennainen tietysti.
- Anonyymi
Välimeren eteläpuoli!
Meidän pelastukseen on Afrikka! Afrikassa on osaajia ja syntyvyyttä. Nämä meidän täytyy vain saada houkuteltua Suomeen. Kuinka me onnistuisimme siinä?- Anonyymi
Paras tapa rekrytoida huippuosaaja on loukkupyynti lastentarhojen ja navettojen takapihoilta.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli3123151Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2221977Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591602Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t41404- 811288
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2761224- 811074
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521051- 80991
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk145867