Jeesus tuli poistamaan iankaikkisen synnin sairauden. Hän sanoi ettei ole tullut terveitten vuoksi !

Vaan sairaitten vuoksi.

Kyllä Hän Poistaa sen . Koska Hän on KUningas joka VOI !! Ja on meidän Herramme. Toivottavasti sinunkin Herra myös.

128

681

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesuksen opetukseen ei liity synti millään tavalla.

      Syntioppi on fariseus Paavalin ulkokultaista syntioppia, joka perustuu muinaiseen juutalaisten uhrikulttijumala Baaliin, jolle Jeesus Kristuksena on teurastettu ja kirottu uhrilammas opettamanaan taivasten valtakunnan isä Jumalana.

      Syntioppiosuudet evankeliumeissa ovat paavalisaarnaajien lisäyksiä.

      Ainoastaan Tuomaan evankeliumi on kirjoitettu ennen Paavalin kirjeitä, eikä siihen liity Jeesuksen opetuksin käsitettä synti.

      Synti-sana on uhrikulttijumalaan liittyvä kiristyskäsite uhrilahjojen saamiseksi.

      • Anonyymi

        Ja kristinuskon kiristys synti-sanalla on palvoa Jeesuksen uhraamista opettamanaan Israelin Jumalana, jonka temppelin juutalaiset ryöstivät uhrikultilla ja uhrikulttijumalallaan antaen koko lännen ymmärtää, että heidän Jumalansa olisi ollut Israelin Jumala. Ei ollut, eikä ole.

      • Onko se Lutterin kirjoittama ? Sen Tuoman kirje , kun parka ei saanut pois syntiä elämästä ja synistä ei pystytty kirjoitta? Olen huolissaan Lutterista. !!!

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        😍 ­N­y­­­m­­­f­­o­m­a­a­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Kukaan pyytänyt häntä tulemaan tai tekemään mitään
      Turha tyyppi.

    • Savis

      Kyllä !!! Ja sentakia kuka on synnitön? Tai kuka menaa tuula synnitön koska Jeesus ON tullut hoitamaan sen !!!

      Toinnvaihtoehto on synnin ja percelen kanssa helvettiin koska ei minkäänlaista syntiä pääsee Taivaaseen >>

      Helvetti ON kauhea paikka...
      Il.m. 21
      27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.

      • Anonyymi

        Paavalin syntioppinuskolla te menette helvettiin - Raamatun totuus ei ole edelleenkään muuttunut mihinkään.

        Löytyy 1.Kor.3:23

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavalin syntioppinuskolla te menette helvettiin - Raamatun totuus ei ole edelleenkään muuttunut mihinkään.

        Löytyy 1.Kor.3:23

        Kirjoitusvirhe 1.Kor.3:13.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitusvirhe 1.Kor.3:13.

        Lisäyksenä - syntiä ei pääse taivaaseen, eikä Jumalan parariisissa myöskään voinut olla syntiä ja Saatanaa, kuten Paavalin yhden kirjeen yksi jae väittää koko kristinuskon perustaksi.

        Luojajumalan sanoin ihminen tulikin tiedolla jumalien kaltaiseksi.

        1.Moos.3:22

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paavalin syntioppinuskolla te menette helvettiin - Raamatun totuus ei ole edelleenkään muuttunut mihinkään.

        Löytyy 1.Kor.3:23

        Niin muuten saatanakin väittää .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lisäyksenä - syntiä ei pääse taivaaseen, eikä Jumalan parariisissa myöskään voinut olla syntiä ja Saatanaa, kuten Paavalin yhden kirjeen yksi jae väittää koko kristinuskon perustaksi.

        Luojajumalan sanoin ihminen tulikin tiedolla jumalien kaltaiseksi.

        1.Moos.3:22

        Jos synti on Jumalan vastaisuus, niin paratiisissa oli heti syntiä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jos synti on Jumalan vastaisuus, niin paratiisissa oli heti syntiä.

        Voi sinua nàismaista!

      • torre3 kirjoitti:

        Jos synti on Jumalan vastaisuus, niin paratiisissa oli heti syntiä.

        Jos ja jos... Percele toi synnin sinne.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lisäyksenä - syntiä ei pääse taivaaseen, eikä Jumalan parariisissa myöskään voinut olla syntiä ja Saatanaa, kuten Paavalin yhden kirjeen yksi jae väittää koko kristinuskon perustaksi.

        Luojajumalan sanoin ihminen tulikin tiedolla jumalien kaltaiseksi.

        1.Moos.3:22

        "...kuten Paavalin yhden kirjeen yksi jae väittää koko kristinuskon perustaksi."

        Juu en tiedä, mutta olen kuullut jonkun opetuksen, oli varmaan Radio Patmoksesta, että Raamattua tulkitessa ei kannata ottaa vain yhtä yksittäistä jaetta tulkinnan perusteeksi. Silloin on aivan liian suuri mahdollisuus, että erehtyy ja koko tulkinta voi olla hieman vääristynyt.

        Sen sijaan jos ottaa huomioon laajat kokonaisuudet, tulkinta on paljon luotettavampi. Väittäisin siis, että Paavalin syntioppi on aivan oikeaa ja tervettä oppia. Se saa tukea muistakin Raamatun kohdista, ei ainoastaan yhdestä jakeesta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jos synti on Jumalan vastaisuus, niin paratiisissa oli heti syntiä.

        Hyvä oivallus torrelta, kristinuskon ydinajatuksia Raamatun alkusivuilta, vaikka vahingossa kai tulikin. Joskus käy niinkin, kun oikein ahkerasti kirjoittelee sen enempää ajattelematta! Ihminen tosiaan ajettiin pois paratiisista eikä sitä ole enää ihmisen koettavissa maan päällä! Nerokas löytö sinulta, vaikka tulikin kai ihan vahingossa. Vanhaa syvää kristillistä sanomaa, ihan kultajyvä.

    • Anonyymi

      Jaa, elin synnittä 40 vuotta ja yhä vielä yli 50 vuoden iässä. Mutta kun tulin miesten vaihdevuosiin ja estrogeeni alkoi vallita niin tajusin että siten elämällä heitin elämäni hukkaan. Ei tuo aika ollut edes elämää vaan jatkuvan kuoleman varjossa vaeltamista päämäärättä paikasta toiseen.

      Elämää Jeesus tuli tuomaan. Ja eläminen on sitä että kädet tahriintuu väistämättä.
      Kovaa työtä ja sen jälkeen kovaa huvittelua ja jälleen kovaa työtä. Ei kukaan tunne elämää tai omaa elämänkokemusta joka hissuttelee nurkassa vailla mitään syntiä.

      Paavali luki tappioksi kaiken sen ajan jonka vietti lakia kunnioittavana fariseuksena.

      Mietin nyt vanhana ns. Elämääni taaksepäin enkä näe synnittömyydessä mitään positiivista.
      En saanut aikaan yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Niinpä - Paavalin syntioppi perustuukin vain jonkin välttämiseen, kun taas Jeesuksen opetus jonkin toteuttamiseen.

        On mielenkiintoista, että miten nämä opit ovat vastakohtia kaikessa mahdollisessa.

        Niin . sinun mielestä !

      • Siis tehkää sitten mahdollisimman paljon syntiä ja mene helvettiin.. Jos se huvittaa . Olen varoittanut.

    • Anonyymi

      Vanhoille tulee sairauksia ja vaivoja , ei se jeesus niitä ole poistanut vaan johtuu vanhenemisesta !!!

      • Anonyymi

        Oletko huomannut uskovaisten hokemisesta, kun ovat omasta mielestäänkin läpikotaisin syntisiä, että olisi poistanut edes synnin jo 2000 vuotta sitten kuolemallaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko huomannut uskovaisten hokemisesta, kun ovat omasta mielestäänkin läpikotaisin syntisiä, että olisi poistanut edes synnin jo 2000 vuotta sitten kuolemallaan?

        Mitenkähän kauan tuota synnin poistumista tällä uskovaisten opetuksella pitäisi odottaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkähän kauan tuota synnin poistumista tällä uskovaisten opetuksella pitäisi odottaa?

        Ihan siinä hetkessä , kun Jeeus kastaa sinut kuolemaan. Siis kuolema poista lihan sinussa , jossa synti asuu ja silloin on synnintunnon häipynyt , koska sinussa ei syntiä ei enää löydy , kun sä et Hengellisesti olet olemassa ja Pyhä Raamattun muka . Nouset sitten Kristuksessa ja Kristuksen kanssa kuolemasta ja alat elää Hänen elämä. Entinen on mennyt ja uusi on sijaan tullut.

        Helppoa vai mitä? Kyllä Hän VOI ja hoitaa sen..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko huomannut uskovaisten hokemisesta, kun ovat omasta mielestäänkin läpikotaisin syntisiä, että olisi poistanut edes synnin jo 2000 vuotta sitten kuolemallaan?

        No ei voi mitään tapahtua kun ovat poistaneet Veren Voiman ja Ristinkuoleman jonka kautta kaikki Hyvä ja Voitto tulee..

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        No ei voi mitään tapahtua kun ovat poistaneet Veren Voiman ja Ristinkuoleman jonka kautta kaikki Hyvä ja Voitto tulee..

        Ahaa, ei siis poistanut, vaan kyse olikin siitä, että usko loppui.

    • Tiesitkö että synninsairaus vie helvettiin ??? Mutta Jeesus VOI ottaa Pois sinun synninsairaus jos sitä uskot !!! Sentakia Hän sanoi tulleensa sairaitten vuoksi.

      • Anonyymi

        Oletko sinä synnitön?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä synnitön?

        Mihin sä tarvitset sen tiedon ?

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Mihin sä tarvitset sen tiedon ?

        Siihen, että poistiko Jeesus synnin vai eikö poistanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen, että poistiko Jeesus synnin vai eikö poistanut.

        Vastaus oli - ei poistanut. Kyse oli vain YKSIN USKOSTA, kuten luterilaisuus asian määritteleekin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vastaus oli - ei poistanut. Kyse oli vain YKSIN USKOSTA, kuten luterilaisuus asian määritteleekin.

        Hedelmistä puu tunnetaan!!! Siitä on kyse. Ja kun Hän on poistanut niin hedelmät on kullan arvoisia.. !!

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Hedelmistä puu tunnetaan!!! Siitä on kyse. Ja kun Hän on poistanut niin hedelmät on kullan arvoisia.. !!

        Sen takiakkon te vauhkootte homostelusta, hedelmistä puu tunnetaan.
        Olen tässä pidemmän aikaa etsiskellyt uskoa ja sopivaa seurakuntaa mutta suoraan sanottuna vaikka tietyllä tapaa herätysliikkeet kutsuvat toisaalta en vain ymmärrä juuri homoihin kohdistamaa huomiota.

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Hedelmistä puu tunnetaan!!! Siitä on kyse. Ja kun Hän on poistanut niin hedelmät on kullan arvoisia.. !!

        Oletko nyt synnitön?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nyt synnitön?

        En suinkaan moniakin syntejä on mutta en ymmärrä miksi vain homous ?
        Mitä olen Raamattua lukenut niin siellä on paljon muutakin synniksi luokiteltavaa ja siitä pitää tehdä parannusta. Miksi palstalla ei koskaan ole ylipäätänsä parannuksesta tai muista synneistä aloituksia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sen takiakkon te vauhkootte homostelusta, hedelmistä puu tunnetaan.
        Olen tässä pidemmän aikaa etsiskellyt uskoa ja sopivaa seurakuntaa mutta suoraan sanottuna vaikka tietyllä tapaa herätysliikkeet kutsuvat toisaalta en vain ymmärrä juuri homoihin kohdistamaa huomiota.

        Ja ettå et ymmärrä. No annas kun mä opetan sua. Homous on kadottava tekijä , joka laittaa ihminen helvettiin. Ja nyt kun eletään viimeistä aikaa , homous nostaa päätä ja muodosta kirkkosta >> pridekirkkoa.

        Koska eletään viimeistä aikaa ja homous on tulossa valloittamaan , niinkuin Sodomassa ja Gomorrassa.

      • Savis kirjoitti:

        Koska eletään viimeistä aikaa ja homous on tulossa valloittamaan , niinkuin Sodomassa ja Gomorrassa.

        Vieläkään ei ole sanottu, että ainakaan Sodomassa homous valloitti.

        Tarina kertoo, että tehtiin raju rasistinen hyökkäys, koska yksi oli muuttanut Sodomaan muukalaisena.

      • Savis kirjoitti:

        Ja ettå et ymmärrä. No annas kun mä opetan sua. Homous on kadottava tekijä , joka laittaa ihminen helvettiin. Ja nyt kun eletään viimeistä aikaa , homous nostaa päätä ja muodosta kirkkosta >> pridekirkkoa.

        Koita ymmärtää yksi asia.

        Homous ei ole pahantekoa. Siitä ei kadotukseen voi laittaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Koita ymmärtää yksi asia.

        Homous ei ole pahantekoa. Siitä ei kadotukseen voi laittaa.

        Että siellä kaksi nàismaista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Että siellä kaksi nàismaista.

        Ei voi olla. Näimme naismaisen viimeksi viitisen vuotta sitten.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei voi olla. Näimme naismaisen viimeksi viitisen vuotta sitten.

        Siellä tosiaan joka päivä kaksi nàismaista.

        Et pääse Totuutta pakoon taaskaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen takiakkon te vauhkootte homostelusta, hedelmistä puu tunnetaan.
        Olen tässä pidemmän aikaa etsiskellyt uskoa ja sopivaa seurakuntaa mutta suoraan sanottuna vaikka tietyllä tapaa herätysliikkeet kutsuvat toisaalta en vain ymmärrä juuri homoihin kohdistamaa huomiota.

        ehkäpä homu sut raiskaa

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vieläkään ei ole sanottu, että ainakaan Sodomassa homous valloitti.

        Tarina kertoo, että tehtiin raju rasistinen hyökkäys, koska yksi oli muuttanut Sodomaan muukalaisena.

        OIet tosiaan naismainen ToIIo ja se toinenkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siellä tosiaan joka päivä kaksi nàismaista.

        Et pääse Totuutta pakoon taaskaan.

        Ei täsmää. Näin yhden naismaisen viimeksi viitisen vuotta sitten.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei täsmää. Näin yhden naismaisen viimeksi viitisen vuotta sitten.

        Että siellä tosiaan kaksi nàismaista ToIIoa ja Iihavaa myös. Sinä ja se toinen ToIIo.

        Täsmää hyvin kaikki maneerit. Totuus kaikkeen!

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei täsmää. Näin yhden naismaisen viimeksi viitisen vuotta sitten.

        Naismaisuutesi paistaa taas läpi.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vieläkään ei ole sanottu, että ainakaan Sodomassa homous valloitti.

        Tarina kertoo, että tehtiin raju rasistinen hyökkäys, koska yksi oli muuttanut Sodomaan muukalaisena.

        Että kaksi nàismaista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Naismaisuutesi paistaa taas läpi.
        🤓

        Naismaisuutta on sinun mielestäsi siis kun ei näe naismaisia juuri ikinä.

        Miulle naismaisuutta on, jos ääni on kimeä. Tosin aikuisen naisen ääni on usein matala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että kaksi nàismaista.

        Sinua kuitenkin kiihottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua kuitenkin kiihottaa.

        Vain sinua tosiaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Naismaisuutta on sinun mielestäsi siis kun ei näe naismaisia juuri ikinä.

        Miulle naismaisuutta on, jos ääni on kimeä. Tosin aikuisen naisen ääni on usein matala.

        Kaikki muut näkevät sinua lukuunottamatta.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki muut näkevät sinua lukuunottamatta.
        🤓

        Missä sinä näet naismaisia? Taidat olla niistä kiinnostunut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Naismaisuutta on sinun mielestäsi siis kun ei näe naismaisia juuri ikinä.

        Miulle naismaisuutta on, jos ääni on kimeä. Tosin aikuisen naisen ääni on usein matala.

        Äänenne on vanhan naisen ääniä ja lantionne leveät kuin naisilla.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Missä sinä näet naismaisia? Taidat olla niistä kiinnostunut.

        Vain sinä OIwt kaltaisistasi naismaisista kiinnostunut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinä OIwt kaltaisistasi naismaisista kiinnostunut.

        Olen koko ikäni karttanut naismaisia.

        Olen myös hyvä vaihtamaan kanavaa telkkarissa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen koko ikäni karttanut naismaisia.

        Olen myös hyvä vaihtamaan kanavaa telkkarissa.

        Olet itse kuin vanha eukko.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Äänenne on vanhan naisen ääniä ja lantionne leveät kuin naisilla.

        Luulin, että naismaiset ovat kimittäjiä. Ruumiinmuoto ei sinällään todista naismaisuudesta. Muuten erittäin moni olisi naismainen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olen koko ikäni karttanut naismaisia.

        Olen myös hyvä vaihtamaan kanavaa telkkarissa.

        Luulet paljon muutakin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Luulin, että naismaiset ovat kimittäjiä. Ruumiinmuoto ei sinällään todista naismaisuudesta. Muuten erittäin moni olisi naismainen.

        Olette kuin Asta ja Iida.

    • Anonyymi

      Mitähän se syntikin sitten on olevinaan. Kun ihmiset vaan elävät , ja tienaavat toimeentulonsa niin miten hän voi olla syntinen jotenkin.
      Aika lopettaa nuo synnistä jauhamiset , sellaista ei ole olemassakaan.
      Ihmiset elävät omien asettamien lakinsa mukaisesti ja siinä ei ole mitään synnillisyyttä

      • Vääryyttä se synti on , missä elävät ylpeydessä itsekkäästi . Minulle , minulle ei kenellekään muille. Sentakia on maailma tällainen . Koska on synninalaisuudessa ja on menossa helvettiin.

    • Anonyymi

      No miksi sitten olet niin sekaisin ?

    • IHAN OIKEESTI !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      JEESUS TULI POISTAMAAN SUN SYNTI ETKÄ EHKÄ EDES TAJUA SITÄ ???

      27 Men intet orent skall någonsin komma ditin, och ingen som gör vad styggeligt är och lögn, utan allenast de som äro skrivna i livets bok, Lammets bok.

      • Anonyymi

        Oletko nyt siis synnitön?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko nyt siis synnitön?

        Mitä sillä tiedolla teet ?? Haluatko sinäkin olla synnitön niinkuin Jeesus ??

      • Savis kirjoitti:

        Mitä sillä tiedolla teet ?? Haluatko sinäkin olla synnitön niinkuin Jeesus ??

        Miksi pitää olla kuten Jeesus?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi pitää olla kuten Jeesus?

        Siellä tosiaan kaksi nàismaista.

      • torre3 kirjoitti:

        Miksi pitää olla kuten Jeesus?

        Että varnista paikka Taivaassa >>

        1. Joh. 4:17

        Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.

        Sentakia !!

        Jostain syystä sinussa näkyy vain tuomiohenki.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Jostain syystä sinussa näkyy vain tuomiohenki.

        Kaksi nàismaista siellä!

      • torre3 kirjoitti:

        Jostain syystä sinussa näkyy vain tuomiohenki.

        Niin muuten saatanakin sano.

        Mutta ihana sano ne uskovaiset jotka ovat huolissaan heidän tulevaisuudesta ja ottavat vastaan Syntienpoistaja ja Vapauttaja .

        Josta saarnataan että on tullut viemään sinua kuoleman kautta Elämään . Siis Ristinkuoleman kautta. !!!

        Ja silti et pysty päättämään, että poistuiko se synti jo 2000 vuotta sitten Jeesuksen ristiinnaulitsemisella viattomana uhrilampaana ja tosi Jumalana, vai eikö se synti poistunut.

        Minä voin kertoa.

        Ei poistunut, vaan juuri tuolla opilla vasta muutuitkin syntiseksi, kun vaihdoit Jeesuksen taivasten valtakunnan, palvomalla Jeesuksen teurastamista tosi Jumalana itsesi puolesta, syntien valtakuntaan ja saitkin Jumalaksesi Saatanan.

        Löytyy Jeesus Matt.13:33 ja Paavali 1 Kor.5:7.

        Tämä oli Raamatun källi kaikille ahneille
        - Paavalin sanoin luonnostaan vihattaville - ihmisille, jotka olivat valmiit jopa palvomaan Jumalan uhraamista viattoman ihmisen kidutuskuolemalla omien pahojen tekojensa puolesta, kuin kantamaan itse vastuun teoistaan.

    • Anonyymi

      Samat henkolöt ja samat harhaopit vuodesta toiseen.

      • Anonyymi

        Harhaoppi tai ei, mutta Raamatun idea oli kerätä rikkavilja ja lusteet elon joukosta, ja sitten vasta alkaa viljan korjuu ja puinti, ja heitetään sirppi maahan.

        Metkaa, ettei teillä.ole hajuakaan raamattutarinan juonesta.

        Tästähän syystä Raamatun mukaan Jeesus juuri sanoo, että ne, jotka luulevat itseään ensimmäisiksi, tulevatkin viimmeiseksi. Tähän saviksen raamattutarinaan ei edes kuulunut uskoa.

        Raamatun tarina loogisuudessaan, on hienosti balanssissa aina luomiskertomuksesta ilmestyskirjaan asti, mutta se ei ole uskon asia, vaan älyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun tarina loogisuudessaan, on hienosti balanssissa aina luomiskertomuksesta ilmestyskirjaan asti, mutta se ei ole uskon asia, vaan älyn.

        Vahinko, että te ette tajua. Oikeasti hieno tarina kertomaan siitä, että miten äärimmäinen pahuus voidaan muuttaa jopa pyhyydeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahinko, että te ette tajua. Oikeasti hieno tarina kertomaan siitä, että miten äärimmäinen pahuus voidaan muuttaa jopa pyhyydeksi.

        Ja paljastaa tätä.kautta myös koko ihmisen todellisuuden Luojajumalan sanoin hyvästä tiedosta ja pahasta tiedosta, josta syystä ihmiseltä oli suojattava ikuinen elämä eli ihmeidentekokyky.

        Löytyy 1.Moos..3:22

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja paljastaa tätä.kautta myös koko ihmisen todellisuuden Luojajumalan sanoin hyvästä tiedosta ja pahasta tiedosta, josta syystä ihmiseltä oli suojattava ikuinen elämä eli ihmeidentekokyky.

        Löytyy 1.Moos..3:22

        Ja tämän upean käsikirjoituksen kautta en pysty ajattelemasn edes muuta kuin, että se on todella ylimaallisen älyn itse tekemää Jumalan sanaa.

    • Anonyymi

      Se sekoboltsi nyt puhui mitä sattui aina soppakupin edestä.

    • Synnin sairauden vie kadotukseen. Elikkä helvettiin. Onhan se hyvä että Jeesus tuli lääkärinä sairaitten takia..

      • Anonyymi

        On - käski tehdä mielenmuutoksen pois juutalaisten Saatanaan Jumalana perustuvasta syntiajattelusta, ja kuulla sydämen ja omantunnon äänellä taivasten valtakunnan isä Jumalan tahto ja tehdä niitä tämän haluamia tekoja.

        Löytyy Matt 7

        Jeesus kehotti löytämään elämän, ja kun löydät omassa elämässäsi tuon tahdon, olet löytänyt elämän. Ja teet sitten mitä tahansa omantuntosi ja sydämesi äänellä, voit aina sanoa, että sinulla on kutsumusammatti tai kutsumustyö tai kutsumusteko. Näinhän on tapana juuri kertoa silloin, kun kokee olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On - käski tehdä mielenmuutoksen pois juutalaisten Saatanaan Jumalana perustuvasta syntiajattelusta, ja kuulla sydämen ja omantunnon äänellä taivasten valtakunnan isä Jumalan tahto ja tehdä niitä tämän haluamia tekoja.

        Löytyy Matt 7

        En vaan löydä mun Pyhässä Raamatussa ? Ei kait luet musta raamattu ?

        Löytyy ,, että ehkä Jumala antaa sulle mielenmuutoksen ..
        2. Tim. 2:25

        hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden

        Kyseessä on Raamatussa olevasta väärästä käännösksestä. On käännetty sanalla 'parannus' ja kuuluisi olla 'mielenmuutos'.

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        En vaan löydä mun Pyhässä Raamatussa ? Ei kait luet musta raamattu ?

        Löytyy ,, että ehkä Jumala antaa sulle mielenmuutoksen ..
        2. Tim. 2:25

        hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden

        Kyllä kaikki ihmiset tulevat tietämään totuuden, että te palvotte saman juutalaisen käskystä Jeesusta Pyhänä, ja samalla uhrikultilla itsenne puolesta teurastettuna
        viattomana lampaana, jonka uhrikultin vastustamisesta sama juutalainen määräsi jumalanpilkkasyytteellä Jeesuksen kuolemaan.

        Ja tulevst tietämään senkin, että.Raamatun mukaan Jeesus sanoo tällaisia henkilöitä kyykärmeiden sikiöiksi.

        En löydä sun saivertelemista ja outo oppi Pyhästä Raamatusta.

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        En löydä sun saivertelemista ja outo oppi Pyhästä Raamatusta.

        Mitäpä jos luet laittamani Raamatun kohdat Jumalan sanasta. Siinä taas alapuolella.

    • MUTTA EDELLEEN ON MAHDOLLISUUS ETTÄ SYNTI POISTUU SUN ELÄMÄSTÄ JA PÄÄSET TAIVAASEEN MIHIN EI EPÄPYHÄ JA SYNTI PÄÄSEE.

      OTTAKAA VASTAAN RAKKAAT SYNTIENPOISTAJA !!!!!

      • Anonyymi

        Syntiopin taivaassa palaa tuli - perkaatte pois taivasten valtakunnan ja vaihdatte sen syntin valtakuntaan. Jumalan sana ei edelleenkään ole muuksi muuttunut.

        Löytyy Matt.13:33 ja 1.Kor.5:7

        Ja teidän helvettiin meno 1.Kor.3:13

        Ja Jeesuksen kiroaminen Paavalin sanoin tosi Jumalana löytyy Gal.3:13.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Jeesuksen kiroaminen Paavalin sanoin tosi Jumalana löytyy Gal.3:13.

        Saatanan avulla kirotaan, ei Jumalan - varsinkin, kun kirottava uhri on itse tosi Jumala Jeesuksen Kristus-hahmossa.

    • Anonyymi

      Ehkä Parta Veikko myös opettaa sinua kirjoittamaan oikein

      • Etkö ole huomannut miten paljon parempi koko ajan kehityn ,
        Jumalan armosta ??

      • Savis kirjoitti:

        Etkö ole huomannut miten paljon parempi koko ajan kehityn ,
        Jumalan armosta ??

        Ei taida kukaan huomata.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei taida kukaan huomata.

        Sellaista horinaa taas sinulta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista horinaa taas sinulta.

        Älä rakas vaadi liian paljon Torrelta joka ja jolla on paljon rasiteitta elämässä..

      • Savis kirjoitti:

        Älä rakas vaadi liian paljon Torrelta joka ja jolla on paljon rasiteitta elämässä..

        Hyvin elämä menee kaikesta huolimatta.

        Mutta mikä sinun kehityksesi on? Taas samaa toisten väheksyntää. Et kykene kehittymään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Hyvin elämä menee kaikesta huolimatta.

        Mutta mikä sinun kehityksesi on? Taas samaa toisten väheksyntää. Et kykene kehittymään.

        Kaksi nàismaista Soinia paksumpaa ToIIoa tosiaan siellä.

      • torre3 kirjoitti:

        Hyvin elämä menee kaikesta huolimatta.

        Mutta mikä sinun kehityksesi on? Taas samaa toisten väheksyntää. Et kykene kehittymään.

        Hyökkää sinä vaan saatanan kanssa jos se tekee sinua onnelliseksi Rakas Torre.
        Mua et voi koskea. Siis ole siunattu sinä ja sun perheesi..

      • Savis kirjoitti:

        Hyökkää sinä vaan saatanan kanssa jos se tekee sinua onnelliseksi Rakas Torre.
        Mua et voi koskea. Siis ole siunattu sinä ja sun perheesi..

        "Älä vaadi torrelta liian paljon", on erittäin loukkaava sanoma.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        "Älä vaadi torrelta liian paljon", on erittäin loukkaava sanoma.

        Ei mitään loukkaavaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään loukkaavaa.

        Sanotaan kaikille, että ei sinulta vaadita liian paljon. Niin ollaan normissa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sanotaan kaikille, että ei sinulta vaadita liian paljon. Niin ollaan normissa.

        Vain sinulle sanotaan niin.

        Koska oIet heikkpIahjainen ToIIo.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinulle sanotaan niin.

        Koska oIet heikkpIahjainen ToIIo.

        Miksi vain yhdelle? Sinäkö luulet olevasi lahjakas?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi vain yhdelle? Sinäkö luulet olevasi lahjakas?

        Kerron millainen olet tosiaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miksi vain yhdelle? Sinäkö luulet olevasi lahjakas?

        En luule mitään.

        Vain sinä elät luuloissasi. OIet aivan äIytön ToIIo!

    • Anonyymi

      Räsänen yrittää poistaa ainoan olemassaolevan synnin, eli homot.

      • Anonyymi

        Ei homo ole syntinen! Kuten ei varaskaan.
        Vasta sitten kun hän alkaa tekemään syntiä eli homoilemaan, hänestä tulee syntinen.

        Ei varaskaan ole syntinen ellei hän ala varastelemaan.

        "Heidät tuomittiin tekojensa mukaan." Ilm 20

        Ikävää, että se kun ei tee mitään pahaa, on syntiä. Tarkoitan homoilua.

        Siis onko kirottu ? Kirottu vaikka ei tee syntiä? Onko syntinen , syntinen vaikka ei tee syntiää..

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ikävää, että se kun ei tee mitään pahaa, on syntiä. Tarkoitan homoilua.

        Hehheh!

        OIet kuuIuisa Bottom tosiaan!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hehheh!

        OIet kuuIuisa Bottom tosiaan!

        Suomessa tulee kuuluisaksi tekemättä mitään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Suomessa tulee kuuluisaksi tekemättä mitään.

        Kyllähän Kuutio on vedellyt sinua tuhansia kertoja pyIIyyn.

        Suotta kiistät faktoja.

    • Anonyymi

      Ihmiset tekevät uskontojen sisälle omia lakejaan. Näiden lakien tarkoitus on pelkkä vallankäyttö.

      Jeesus tuli maanpäälle opettamaan, että uskonto ei ole henkilökohtaisen vallankäytön väline. Ihmisellä ei ole ilmeisesti oikeutta pönkittää egoaan uskonnon avulla eikä painaa toista ihmistä saappaansa alle käyttäen Jumalan nimeä keppihevosenaan.

      Muinainen Juudeakin oli täynnä ihmisiä jotka käyttivät uskontoa henkilökohtaisen vallankäytön välineenä. Farisealaisuus ja saddukealaisuus olivat juuri tätä. Nämä kaksi mainittua olivat Juutalaista papistoa joiden edustajistosta molemmat käyttivät ja keksivät lakeja omasta päästään juutalaisen lain pohjalta.

      Näillä itse keksityillä laeilla esim Saddukeus pyrki vaikka kavaltamaan jonkun omaisuuden itselleen tai kiristi valta aseman ja lempeä itselleen.

      Tätä toimintaa vastaan Jeesus saarnasi Juudeassa julistaessaan ihmisen vapaaksi temppelilaista. Tämä meidän tulee muistaa myös nykyajassa. Jos "Pielamummoa" Iisalmessa saarnaa omaa lakiaan ja tulkitsee raamattua, kuin piru ei "Pielamummoa" ole kuunteleminen...

    • Täss aloituksessa oli kyse koko syntipakettista mitä Adam ja Evan luonnostalöytyy meissä..

      Jotkut haluavat kääntää ja vääntää sen homouden , että se olis koko syntipakettin. Mutta riittää jos joku asia himottaa niin että rakastaa sen enemmän kuin Jeesusta. Vaikkapa tupakka. Bye bye on silloin matka alaspäin..

      • Sinä siis olet taivaan portilla estämässä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä siis olet taivaan portilla estämässä.

        OIet kuuluisin Bottom ja Pölhö.

      • torre3 kirjoitti:

        Sinä siis olet taivaan portilla estämässä.

        Toivot niin ? Mutta murheellisina täyty mun totea . Sulla on kyllä vastaassa väkevän .. Siis te parannusta ajoissa.

      • Anonyymi

        Jos Jumalankin paratiisissa oli uskovaisten mukaan Saatana, niin onhan se kummallista, jos samojen uskovaisten mielestä ei ihmisten maailmaan sovi Perkele, vaan pitäisi tehdä parannus?!

        Pitäisiköhän se parannus ensin aloittaa sieltä Jumalan paratiisista, muutenhan ihmisestä tulee fiksumpi kuin luojansa?

        On kirjoitettu että on mahdotonta tehdä omissa voimassa Paranusta ja itse itselle , niinkuin te se itse uskossa. Ihminen vaan ylpistyisi silloin jos onnistuis Parannuksen tekeminen.
        . Siis ei perkele sovi Taivaassa vaan heitetään synnin kanssa helvettiin.

        Aikoinaan Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Nyt aasit ratsastavat Jeesuksella eduskuntaan - ja jopa hallitukseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aikoinaan Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Nyt aasit ratsastavat Jeesuksella eduskuntaan - ja jopa hallitukseen.

        Niinpä ! Huh . että. Rukoilisivat Herätystä niin he eivät tarvistsivat lihallista puuha.

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Niinpä ! Huh . että. Rukoilisivat Herätystä niin he eivät tarvistsivat lihallista puuha.

        Eikö juuri sinun höpötykset ole - jos mitkä - juuri lihallista puuhaa - et muusta puhukaan kuin synnin tekemisestä!

        Voisit välillä julistaa vaikka Jeesuksen opetusta Matteus 7 - sieltä et löydä - koko luvusta - edes yhtä synti sanaa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      88
      1991
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1709
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1681
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1646
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1636
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1437
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe