Pähkinä

Kauniina aamuna auringonnousun aikaan buddhalaismunkki alkoi kiivetä korkealle vuorelle. Kapea polku kiemurteli kohti vuoren huipulla siintävää temppeliä. Munkki kiipesi vaihtelevalla nopeudella ja piti silloin tällöin taukoja. Hän pääsi temppelin luo hieman ennen auringonlaskua.
Hän paastosi ja mietiskeli monta päivää. Sitten eräänä aamuna auringonnousun aikaan hän aloitti laskeutumisen.
Hän kulki samaa polkua kuin tulomatkalla, hänen nopeutensa vaihteli ja hän piti monta lepotaukoa. Paluumatkalla keskinopeus oli luonnollisesti suurempi kuin menomatkalla.
Oliko polulla jokin kohta, jonka munkki ohitti samaan aikaan kummallakin matkalla?
8582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onko tämä luova vai matemaattinen tehtävä? Jos on luova, niin palaan asiaan klo 15:18. Inspiroidun vasta iltapäivällä.

Äänestä
  • Hieman joutuu päättelemään ja luovuutta käyttämään eli palailet sitten iltapäivällä asiaan. :-D

    Äänestä

Oli. Munkki ohitti samaan aikaan kummallakin matkalla oman homoutensa.

Äänestä
  • Tuohon en kyllä osaa vastata oikeastaan mitään...

    Äänestä

Se äijähän lähti jatkamaan samaa polkua eteenpäin mutta vuoren vastakkaisella rinteellä...

Äänestä
  • Siis se munkki tuli samaa polkua alas, mitä oli mennyt ylöskin.

    Äänestä

Mihin aikaan? Aika on suhteellinen käsite. Saman päivän aikana, saman tunnin aikana, saman minuutin jne? Tarkennahan vähän, vai tarkoitatko että eri päivänä, mutta sekunnilleen samaan kellonaikaan?

Äänestä

Täytyy olla. Perustelu: Jos esimerkiksi toinen munkki tulisi toisesta suunnasta polkua samana päivänä, niin väkisinkin nämä tapaisivat jossain vaiheessa matkaa johonkin aikaan.. Samoin tässäkin ongelmassa. Munkin on pakko mennä "itsensä ohi".. Tajusitteko?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koitappa arvata kirjoitti:

Kauniina aamuna auringonnousun aikaan buddhalaismunkki alkoi kiivetä korkealle vuorelle. Kapea polku kiemurteli kohti vuoren huipulla siintävää temppeliä. Munkki kiipesi vaihtelevalla nopeudella ja piti silloin tällöin taukoja. Hän pääsi temppelin luo hieman ennen auringonlaskua.
Hän paastosi ja mietiskeli monta päivää. Sitten eräänä aamuna auringonnousun aikaan hän aloitti laskeutumisen.
Hän kulki samaa polkua kuin tulomatkalla, hänen nopeutensa vaihteli ja hän piti monta lepotaukoa. Paluumatkalla keskinopeus oli luonnollisesti suurempi kuin menomatkalla.
Oliko polulla jokin kohta, jonka munkki ohitti samaan aikaan kummallakin matkalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu