Hei hei unelmatyö

Anonyymi-ap

Minulla on autismi ja haluaisin matkailualalle. Tietenkin se on mahdotonta. Hyväksyn kuitenkin jotenkuten asian. Mietin vain, jos minulla ei olisi autismia niin uramahdollisuudet lisääntyisivät valtavasti. Olen kuitenkin tavannut yhden sosiaalisen henkilön jolla on autismi. Hän toimi kuulemma asiakaspalvelutehtävissä ennen autismin diagnosoimista. Silti hänellekin kuulemma puhuminen on aina hankalaa, hän kuitenkin aina pakottaa itsensä sanomaan jotain ettei hänelle kävisi kuin minulle. Mietin, että voisinko tehdä samoin, häpeän kuitenkin liikaa sitä, että muut pitäisivät minua outona. Kerran hain kuljetusalan kouluun ja siellä sanottiin, etten ole tarpeeksi sosiaalinen auton rattiin. Jos en ole tarpeeksi sosiaalinen ajamaan autoa niin olenko tarpeeksi sosiaalinen mihinkään?u

11

826

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eka askel on se ettei ajattele miten toiset ajattelevat sinusta . Kyllä ne ihmiset ajattelevat jokaisesta ihmisestä aina jotakin mutta viis heidän ajatuksistaan , sehän on sinun elämästäsi kyse eikä siitä että olisit toisten mahdollisine ajatusten vankina kotonasi. Ota selville miten pääsisit ammattiin mistä pidät ja ajattele että nyt on vaan kyse ainoastaan sinusta ja siitä että haluat ammatin . Ei siis tartte antaa ajatuksia toisten tykkäämisistä edes tulla pinnalle. Sinulle on yksi ja sama miten ihmiset ajattelevat kunhan teet työsi

      • Anonyymi

        Ei ole ollenkaan kyse siitä, mitä muut ajattelevat tai että muiden pitäisi tykätä.

        Ongelma syntyy siitä, että assi ei osaa nähdä muita eikä ottaa huomioon muita. Työ, jossa muiden huomioon ottaminen ja näkeminen olisi tärkeää, ei assilta vain suju, assi ei pärjää. Tai työstä tulee valtava rasite, sitten ei vain jaksa enää.

        Liikenteessäkin tarvitaan sen verran sosiaalisuutta, että pystyy havainnoimaan muuta liikennettä ja tekemään päätelmiä muiden aikomuksista liikenteestä. Assille se voi olla liian vaikeaa. Siksi ei autonrattiin, vaikka auton sinänsä hallitsikin.

        Itse kunkin meistä on valittava ammatti omien kykyjen ja mahdollisuuksien mukaan. Minäkin haluaisin olla lentoemäntä, mutta omat ominaisuudet eivät siihen sovi. Olen sitten lentokonemekaanikko, siinä olen hyvä.

        Harva missään unelma-ammatissaan on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole ollenkaan kyse siitä, mitä muut ajattelevat tai että muiden pitäisi tykätä.

        Ongelma syntyy siitä, että assi ei osaa nähdä muita eikä ottaa huomioon muita. Työ, jossa muiden huomioon ottaminen ja näkeminen olisi tärkeää, ei assilta vain suju, assi ei pärjää. Tai työstä tulee valtava rasite, sitten ei vain jaksa enää.

        Liikenteessäkin tarvitaan sen verran sosiaalisuutta, että pystyy havainnoimaan muuta liikennettä ja tekemään päätelmiä muiden aikomuksista liikenteestä. Assille se voi olla liian vaikeaa. Siksi ei autonrattiin, vaikka auton sinänsä hallitsikin.

        Itse kunkin meistä on valittava ammatti omien kykyjen ja mahdollisuuksien mukaan. Minäkin haluaisin olla lentoemäntä, mutta omat ominaisuudet eivät siihen sovi. Olen sitten lentokonemekaanikko, siinä olen hyvä.

        Harva missään unelma-ammatissaan on.

        AP

        Turha tänne on tulla muita provosoimaan paikkaansa pitämättömillä kommenteilla.


    • Anonyymi

      On paljon ei-sosiaalisia ihmisiä, jotka ovat löytäneet
      unelma-ammatin.
      Assejahan suorastaan (ulkomailla) houkutellaan sellaisiin
      ammatteihin, joissa AS-ominaisuudet pääsevät
      loistamaan. Ne liittyvät tarkkaan yksityiskohtien tajuun
      ja erityisesti tietotekniikkaan.
      Suomessakin jokin firma voisi hyötyä suunnattomasti,
      jos älyäisi, missä assit ovat poikkeuksellisen hyviä,
      ja sitten keskittyä palkkaamaan juuri heitä.

      Tässä erittäin hyvä artikkeli juuri kyseisestä aiheesta.
      Kannattaa lukea:
      https://yle.fi/a/3-11197771

    • Anonyymi

      AP

      Nykyään melkein joka työpaikkailmoituksessa vaaditaan, että hakijan täytyy olla sosiaalinen ja oma-aloitteinen. Taitaa olla turha hakea sellaisia töitä kun tietää jo etukäteen ettei tule valituksi.

    • Anonyymi

      Kai se matkailuala sisältää muunkinlaista hommaa, kuin ainoastaan asiakaspalvelutyö.
      Kannattaa ottaa asiasta selvää, siis jos kiinnostaa.

      • Anonyymi

        AP

        Espanjassa olisi joku puhelin-/chatpäivystäjän virka, se voisi mennä jos puhelinpäivystyksen jättäisi pois. Nuo matkailualan keikkatyöt vaikuttavat melko pitkäkestoisilta. En haluaisi olla monta kuukautta putkeen poissa. Lyhytaikaisempi työ voisi olla ihan mukava. Liekö sekään mahdollista. Voisihan sitä kuitenkin kysyä jos tarpeeksi kiinostaisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AP

        Espanjassa olisi joku puhelin-/chatpäivystäjän virka, se voisi mennä jos puhelinpäivystyksen jättäisi pois. Nuo matkailualan keikkatyöt vaikuttavat melko pitkäkestoisilta. En haluaisi olla monta kuukautta putkeen poissa. Lyhytaikaisempi työ voisi olla ihan mukava. Liekö sekään mahdollista. Voisihan sitä kuitenkin kysyä jos tarpeeksi kiinostaisi.

        Onko sulla mitään vaihtoehtoja mahdolliselle ammatille, jos ei matkailuala onnistu ?
        Mikä muu mahtaisi kiinnostaa ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla mitään vaihtoehtoja mahdolliselle ammatille, jos ei matkailuala onnistu ?
        Mikä muu mahtaisi kiinnostaa ?

        AP

        Juurikin ajattelin sitä kuljetusalaa mutta en ole kuulemma tarpeeksi sosiaalinen edes siihen. Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä mitä muuta haluaisin tehdä tai mitä edes voisin tehdä autismin takia. Ehkä voisi olla mukavaa työskennellä jossain oikein isossa kaupassa erilaisissa tehtävissä.


    • Anonyymi

      Olen itse Asperger-henkilö ja olen asiakaspalvelutyössä ja pärjään ammatissani oikein hyvin. On täysin yksilöllistä, missä ammatissa itse kukin pärjää.

    • Anonyymi

      Eihän kaikki autistit ole puhumattomia, vaikka olisivatkin sosiaalisesti kömpelöitä. Aspergerhenkilöillä on usein tarkka muisti ja he saattavat "luennoida" silloinkin kun sitä ei odoteta. Tällainen aspergerihan olisi ihanteellinen matkaopas esittelemään turisteille kohteita! Lisäksi, kun olemme "outoja", sen toinen puoli on, että saatamme olla tosi symppiksiä "hahmoja". Synnynnäinen Juolumaan Tonttu! Pohjois-Karjalan Valtimolla, Peri-Sivakan kylässä on esimerkiksi tosi hauska nainne, joka pitää majoituspalveluita, pientä kahvilaa ja myymälää. En muista henkilön nimeä, kun olen tavannut hänet vain kerran. Peri-Sivakkaa tuntevat lie tietävät kenestä on kyse. Hän vaikuttaa minusta autisminkirjonhenkilöltä, originellilta, ja ei hänen paikkaansa voisi pitää kukaan muu kuin hän omana persoonanaan. Itse pidän itseäni autistina ja kävin kulttuurin elämysopas-koulutuksen liittyen Oulun kulttuuripääkaupunkivuoteen, joka oli matkailu- ja kulttuurialanvalmennus. Menin sinne erään työpajaohjaajan suosituksesta. Muut olivat hyvin menestyneitä "oikeita taiteilijoita". Ei se koulutus poikinut minulle mitään, koska 1)paloin loppuun siihen sosiaalisuuteen jo valmennuksen aikana, vaikka tai ehkä juuri siksi, että valmennus oli etänä (vielä vaikeampi lukea toisia) 2)minulla on muitakin ongelmia, kuin se autismi. Tokikin olen tullut oppimaan, että autismi altistaa monien muidenkin ei-synnynnäisten ongelmien kehittymiselle. No, sille ei ole ehkä voinut mitään, koska ei minun lapsuudessani siihen tyttöjen autismiin kiinnitetty senkään vertaa huomiota kuin nykyään. Olin kiltti ja helposti oppiva lapsi, niin ettei minuun ole älytty mitään tukitoimia kohdistaa ja murrosikäisestä asti (no oikeammin kyllä kotioloissa jo leikki-ikäisestä) pitkälle aikuisuuteen niin omapäinen, että mitenkä minua auttaa, kun ei kuutio vaan mene pyöreästä reijästä laatikkoon...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2561
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      88
      1496
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      841
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      838
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe