Rasismisopu!

Saattaa olla turhaa näpertelyä, sillä työperäisen maahanmuuttajien täytyisi kotoutua jouhevasti valtaväestön kristinuskon antamaan vakauteen.
Niinpä Ukrainan pakolaisväestö on lähinnä jotka eivät aiheuta rasismi väkivaltaa.
On huomioitava mihin esim Ruotsin maahanmuutto on johtanut.
6386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomalaiset ovat sisäänpäin lämpiäviä ihmisiä. Päivittäisissä keskusteluissa tulee ilmi suomalaisten rasismi. Ei hyväksytä ulkoapäin tulevia henkilöitä. Ja näitä on paljon, muitakin kuin persuja. Tarvitaan suuri muutos ajattelutavassa. Tummat vie meiltä hyvinvoinnin ja ukrainalaiset jotka on lähteneet sotaa pakoon tulevat elätiksi. Tätä ajattelua on paljon. Itsekkyys on suuri ja tyhmyys vielä suurempaa.

Äänestä

Se määrä ulkoista työvoimaa tarvitaan mitä lapsiholokaustissa on menetetty.
Jumala on vanhurskas kaikessa sallimuksessa, niinpä tarvittava ulkoinen työvoima on siten myös muslimimaista, ja oikea muslimi noudattaa islamilaissääntöjä, jotka mielletään radikalisoitunut kiihkomuslimi.
Mitä ihminen kylvää sitä hän myös niittää, tosin suomalaiset ovat jo hieman sisäsiittoisia.
Uutta verta "hihnoihin" kaivataan jo terveys syistä.

Äänestä
  • Tämä on oiva mahdollisuus kertoa muslimeille kristinuskosta, ja olla heille esimerkkinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tämä on oiva mahdollisuus kertoa muslimeille kristinuskosta, ja olla heille esimerkkinä.

    Olen lukenut, tästä on jo vuosia, saattoi olla pääkaupungin kerrostalon asukkaista, jossa muslimi nainen osoitti ilkeyttä suomalaista naista kohtaan haitaksi asti.

    Äänestä

Rasismi on pop aihe mediassa nyt, miten sellaista järkevän sietokyky kestää?

Äänestä

Eiköhän tällä hetkellä tämä työperäinen maahanmuutto ole turhaa vouhotusta. Työväkeä löytyy nyt ihan vaan suomalaisitakin.Turhaa tänne on raahata ainakaan juuri nyt ketään ulkomailta työttömäksi, koska ennusteiden mukaan lamakin on tulossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Saattaa olla turhaa näpertelyä, sillä työperäisen maahanmuuttajien täytyisi kotoutua jouhevasti valtaväestön kristinuskon antamaan vakauteen.
Niinpä Ukrainan pakolaisväestö on lähinnä jotka eivät aiheuta rasismi väkivaltaa.
On huomioitava mihin esim Ruotsin maahanmuutto on johtanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu