Nyt alatte rakentaa yhteyttä Nurmeksen ja Juuan kanssa ja asetatte tavoitteeksi yhdistymisen.
Pannaan nyt "detlain" vaikkapa v. 2024 loppuun. Kaupungin uudeksi nimeksi Pielisjärvi ja hallinnollinen keskus alueen keskelle eli Nurmekseen.
Pannaan nyt "detlain" vaikkapa v. 2024 loppuun. Kaupungin uudeksi nimeksi Pielisjärvi ja hallinnollinen keskus alueen keskelle eli Nurmekseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa.
Minä myös kannatan yhdistymistä. Nyt se yhdistyminen on ollut jumissa näiden Lieksan menneessä suuruudessa elävien haaveilijoiden takia. On aika myöntää, ettei tämä kaupunki kauan jaksa kahlata yksin. Virkoja on yhdisteltävä ja säästöjä haettava mahdollisimman monelta sektorilta.
Lieksa saa väliaikaisen kaupunginjohtajan ja yhdistymisen jälkeen pannaan "roolit" uusiksi. Isoja ja pieniä virkoja lakkautetaan ja jo näinkin syntyy säästöä. Lisäsäästöihin käännetään kaikki kivet ja kannot.
Mm. Kolin alueen kunnossapidosta syntyy säästöä, kun tekijät tulevat lähempää, eikä kaikkiin lähtöihin tarvitse ajattaa tekijöitä Pielisen takaa, sataa kilometriä suuntaansa.
Yhdistymällä syntyy n. 25000 asukkaan kaupunki, jonka hallinto voidaan hoitaa yhden kaupungin virkamiehityksellä. Nythän samalla alueella on kolme hallintoa.
Tämä on ihan järjetöntä tuhlaamista.
Lieksan kaupungin johtajilla on ylisuuri palkka väestömäärään ja johtajien työtuloksiin verrattuna.
Kehityskeskustelut eivät ole ammattimaisesti suoritettuja. Ne eivät saa olla kehumis ja utopian kuuntelua. Täytyy olla realiteetit hallussa kehityskeskustelun vetäjälläkin ja rohkeus myös negatiiviseen arviointiin ja palautteeseen.
Lieksan kaupunki on ollut taantumassa ja taantuma jatkuu. Näistä syistä kannatan kuntien yhdistymistä ja Nurmesta keskuspaikaksi. Nurmeksen ilmapiiri ja päättäjien vaikutus rohkeudellaan puuttua epäkohtiin rehellisesti, sekoittaisi lieksalaisten hapantunutta, tietämättömyyteen pohjautuvaa politiikkaa ja päätöksentekoa ja nostaisi Lieksan imagoa.
Pielisjärvi on positiivinen nimi yhdistyneille kunnille.
Ei Nurmes ja Juuka halua liittyä yhteiseen kampukseen. Syy on jotta molemmila paikoilla bmw omistajia. Ja yksi kusipäävajakki leimaa ne homoiksi. Kuitenkin on todistettu jotta joka maalittaa on itse transu. Josta Isäntänsä kasvattaa itselleen " naista" joka kasvattaa hänelle rintoja. Eikä sekään riitä
Lähtee rusinatpussitapois. Joten jos saatte tämän horon pois voi onnistua. Kuitenkin hän jakanut jo ympäri Suomea. Nykhisin sanotaan missä kuperkeikkahullu siellä on horo.
Onkos Lieksassa paljonkin teitä hulluja?
Eipä taida tulla kuntaliitoksista mitään, ainakaan lieksan kanssa.
Ihan sekopääsakkia.
Ei noista kantsi välittää. Samanlaisia kahjoja on kaikkialla. Pakkohoitoon saaminen on nykyisin aika vaativa prosessi ja siksi näitä hatustaan läpikasvaneita pörrää paljon täälläkin. Toinen huomiota vaativa joukko ovat nuo aamuyöllä alulla laitetut.
Faijalla on rakko täynnä (kun ei sillä muuten seiso) ja arvaahan sen, että kusta lirahtaa siementen sekaan. Se vaikuttuu jälkikasvun kehitykseen. Siinä on syy näiden kehittymättömyyteen.