Millainen on riemuidiootti?

Joku tuntematon palstalainen on keksinyt uskovaisia kuvaavan termin riemuidiootti? Millainen on riemuidiootti? Minulla tulee mieleen englanninkielinen sanonta "Ignorance is bliss', josta ei oikein kunnon käännöstä olekaan. Ehkä 'typeryys on autuutta' kuvaa tätä. Toki suomenkielessä sanonta 'tieto lisää tuskaa' on lähellä tätä.

Riemuidiootti on siis niin tyhmä, ettei hän itse edes sitä tajua vaan on päin vastoin arrogantti oman typeryytensä tuomalla itsevarmuudella. Juuri niin kuin kuollut, joka ei itse tiedä olevansa kuollut, mutta muut tuntevat tuskaa siitä.

Riemuidiootti kuvaa hyvin lapsuuden kotikylääni, jossa lähes kaikki kuuluivat erääseen herätyslahkoon. Raamattu, Päivämies, Maaseudun tulevaisuus ja Liitto olivat tiedon korkeimpia auktoriteetteja ja he oikein ylpeilivät tietämättömyydellään. Saman ikäluokan poikia oli ison luokan verran, mutta kirkonkylälle lukioon lähti vain minä ja yksi toinen poika. Muut menivät ylpeänä amikseen, mutta he olivatkin uskovaisia, toisin kuin minä, joka en koskaan uskonut, vaikka olin riemuidioottien ympäröimä. Ehkäpä tuo riemuidiotismi toi myös suojaa siihen, että usko tuntui typerältä, vieraalta ja vastenmieliseltä.

2

495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä avaus. Palstan ilme pitää uudistua ja riemuidiootit siivottava pois täältä.

    • Anonyymi

      Heh hah

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      47
      1012
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      902
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      837
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      88
      802
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      790
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      699
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      46
      687
    Aihe