Pyöräilijöistä

Taas on hirveästi pyöräilijöitä liikenteessä, tietysti, kun on kesä. Eivät he sitten millään osaa sitä kelloansa soittaa. Tänään olin kävelemässä koirani kanssa ja tiedän, että se ärhentelee pyöräilijöille. Olen saanut opetettua, että "ei mene", kun komennan nähdessäni pyöräilijän. Tänään tuli sitten pyöräilijä takaa erittäin hiljaa (kapealla sillalla), koska koirakaan ei kuullut ennenkuin melkein kohdalla. No, koira tietysti yritti hyökätä pyöräilijän kimppuun. Jos pyöräilijä olisi soittanut kelloa vähän aikaisemmin, olisin kerennyt komentaa koiraa. Taitavat pyöräilijät olla yhtä itsekkäitä kuin tupakoitsijat! Ei ajatella tippaakaan muita ihmisiä. "Hyppikööt koiran kanssa kävelijät ojaan, kun minä tulen", on heidän mottonsa.
18999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mä oon samaa mieltä ja päivittäin manaan näitä itsekkäitä polkijoita. Heillä ei ole mitään sääntöjä, jos liikennevalot on punaiset, koukataan jalkakäytävälle tai päinvastoin ja jokaikisen pitää heitä väistää mikä on syvältä. Ja vauhtia on välillä 40-50km/h... törkeetä.

Äänestä

Koirat kuuluvat maalle eikä kaupunki oloihin .
Räksyttävät ja paskovat minne sattuun ja koiran ulkoiluttajat ovat hyvin usein humalassa .

Äänestä

Helvettiäkö yleistät? Ne on just, suurimmaksi osaksi, nää "sunnuntaipyöräilijät" jotka hyppää fillarin selkään ainoastaan keväisin/kesäisin ja ajaa ku ei olis pääkopassa mitään>:(. Ajaminen on epävarmaa.

Poukkoillaan miten sattuu ja on tainnu talven aikana unohtua millä puolella ajetaan ja miltä puolelta ohitetaan...

Talvisin on ihanaa fillaroida koska sieltä on poissa just nää aivottomat sunnuntaipyöräilijät ja liikenteessä ollaan me jotka ympäri vuoden fillaroidaan ja noudatetaan niitä sääntöjä. Tottakai tostakin joukosta löytyy niitä taukkeja jotka poukkoilee ja pilaa muidenkin pyöräilijöiden maineen.

Ja jos yleistämään aletaan niin entäs te typerät kävelijät jotka aina toikkaroitte PYÖRÄILIJÖIDEN kulkureitillä:Pohjoinen Hesperiankatu, Hietakannaksentie jne. Onks se niin helvetin vaikeaa tajuta, että kävelijöiden puoli on toisella puolella? Löntyskää siellä!

Ihan sama juttu Paavo Nurmentiellä jne.! Että vikaa löytyy KUMMALTAKIN PUOLELTA!

Äänestä

Oon ihan samaa mieltä periaatteessa. Pitäis soittaa kelloa.

Mutta kun on ihan h---vetisti ihmisiä, jotka oikeesti ottaa sen kellon soittamisen v---ttuiluna. Porukka hätkähtää ja hyppää suunnilleen ojaan, kun soitat kelloa 50 metrin päästä... ja sitte huudetaan solvauksia perään tai vähintään näytetään hapanta naamaa.

Äänestä
  • Niinpä. Itse soitan joskus varoitukseksi, jos edessä kulkevat näyttävät olevan omissa maailmoissaan ja koska olen joutunut väistämään ojaan kerran, kun jalankulkija loikkasi keskustelun tuoksinassa eteeni.( -> lääkärireissu -> pitkä sairasloma). Aina saan vaan kuulla perääni, jos kelloa soitan: "No, kyllä siitä mahtuu!"

    Äänestä

  • Jee, kerrankin joku joka on samaa mieltä tässä..

    Koskaan ei olla tyytyväisiä:
    1.Rimputat kelloa --> Kauhea mäkätys että oliko tuo ihan tarpeellista. 60% ihmisistä

    2.Et rimputa kelloa --> Syytetään vastuuttomaksi hurjastelijaksi. 40% ihmisistä

    Niin että kumpi on sitten parempi.. =/

    Äänestä

nastoja tielle niin eivät aja hiljaa

Äänestä
  • Ja jos joskusn satun saamaan sut kiinni itseteosta niin mä syötän sulle ne nastat.

    Äänestä

jos huomaa koiran poukkoilevan edestakaisin. Kun ei koiraa voi muuten vapaana pitää, pitäisi sen kuitenkin saada olla edes taluttimen päässä vähän vapaammin. Pyöräilijät sotkevat nämä kuviot. Sen takia olisi kellon soitto hyvä.Sillä tavalla rauhallisesti, ei vihapäissään. Ja jos joku v...lee, älä välitä, saatat kuitenkin pelastaa sekä itsesi, että koiran ja talutttajan suuremmilta vammoilta.

Äänestä

tietää mahtuvansa pyörällä jostain välistä. turhaa alkaa rimpauttelee sitä kelloa...

ja kun kaikki koirat ei läheskään ole samanlaisia kun sun koira joka voi käydä päälle.. niin eikö se olisi sinun tehtäväsi tehdä asialle jotain.
viedä koira sellaseen paikkaan, missä ei hirveästi pyöräilijöitä kulje tai sitten sinä vaan katsot sinne taakse koko ajan, että jos sieltä takaa tulee pyöräilijä niin tiedät mitä tehdä.
ei pyöräilijät voi tietää että sun koira on seko ja että on pakko siksi soittaa sitä kelloa!!

Äänestä
  • että "pyöräilijän on tarvittaessa varoitettava muita soittokellolla"
    Laitan tähän linkin, joka olisi kaikkien pyöräilijöiden syytä lukea.
    http://www.liikenneturva.fi/directory/publications/863/Pyöräilyesite suomi.pdf

    Sinun kirjoituksestasi huomauttaisin, että jalkakäytävillä voi olla myös aivan pieniä lapsia vanhempiensa kanssa kävelemässä. Onko lapsikin "seko", jos siitä yhtä äkkiä lähteekin johonkin poukkoilemaa?. Sitä paitsi ei kaikki jalankulku/pyörätiet ole niin leveitä, että sopisi hyvin ohi.
    Taidanpa olla itse seuraavalla kerralla "seko" ja potkaisen pyöräilijän kumoon, kun ohittaa minut!

    Äänestä

  • kertoo kirjoitti:

    että "pyöräilijän on tarvittaessa varoitettava muita soittokellolla"

    Ja seuraavaksi ajetaan sut kumoon niin että lennät kuin leppäkeihäs

    Äänestä

  • kertoo kirjoitti:

    että "pyöräilijän on tarvittaessa varoitettava muita soittokellolla"
    Laitan tähän linkin, joka olisi kaikkien pyöräilijöiden syytä lukea.
    http://www.liikenneturva.fi/directory/publications/863/Pyöräilyesite suomi.pdf

    Sinun kirjoituksestasi huomauttaisin, että jalkakäytävillä voi olla myös aivan pieniä lapsia vanhempiensa kanssa kävelemässä. Onko lapsikin "seko", jos siitä yhtä äkkiä lähteekin johonkin poukkoilemaa?. Sitä paitsi ei kaikki jalankulku/pyörätiet ole niin leveitä, että sopisi hyvin ohi.
    Taidanpa olla itse seuraavalla kerralla "seko" ja potkaisen pyöräilijän kumoon, kun ohittaa minut!

    Mielestäni lapsi ei ole seko, jos poukkoilee pyörätiellä, vaan väärässä paikassa! Pihat ja puistot ovat leikkiä varten. Tiet ovat sujuvalle liikkumiselle varattuja. Annatko lapsen toteuttaa itseään myös autotiellä???

    Väkivallankäyttö, myös pyöräilijää kohtaan on laissa kiellettyä. Uskotko, vaikka en laita linkkiä?!

    Äänestä

  • kertoo kirjoitti:

    että "pyöräilijän on tarvittaessa varoitettava muita soittokellolla"
    Laitan tähän linkin, joka olisi kaikkien pyöräilijöiden syytä lukea.
    http://www.liikenneturva.fi/directory/publications/863/Pyöräilyesite suomi.pdf

    Sinun kirjoituksestasi huomauttaisin, että jalkakäytävillä voi olla myös aivan pieniä lapsia vanhempiensa kanssa kävelemässä. Onko lapsikin "seko", jos siitä yhtä äkkiä lähteekin johonkin poukkoilemaa?. Sitä paitsi ei kaikki jalankulku/pyörätiet ole niin leveitä, että sopisi hyvin ohi.
    Taidanpa olla itse seuraavalla kerralla "seko" ja potkaisen pyöräilijän kumoon, kun ohittaa minut!

    En ole tollasesta kuullutkaan että on PAKKO soittaa kelloa vaikka mahtuisikin aivan hyvin kävelijän vierestä ohitse!

    Itse soitan vain sillon kelloa, jos vaikka kaksi ihmistä kulkee vierekkäin niin leveästi etten mahdu heidän ohitse.

    Ja kyllä minä ainakin hijennän vauhtia jos näen että edessäni on koiranulkoiluttaja tai lapsia! En ole niin tyhmä että ajaisin tuhatta ja sataa sellaisten ohi. Totta kai joku voisi silloin alle jäädä. Mutta en siltikään ala kelloja soittelemaan jos tiedän mahtuvani hyvin heidän vierestä.

    Lapset voi esimerkiksi viedä leikkipaikalle leikkimään. Ja jos he tiellä poukkoilevat, niin kyllä varmasti äiti pitää huolen että ne ei juokse autotielle tai jää pyöräilijän alle.

    Äänestä

  • kertoo kirjoitti:

    että "pyöräilijän on tarvittaessa varoitettava muita soittokellolla"
    Laitan tähän linkin, joka olisi kaikkien pyöräilijöiden syytä lukea.
    http://www.liikenneturva.fi/directory/publications/863/Pyöräilyesite suomi.pdf

    Sinun kirjoituksestasi huomauttaisin, että jalkakäytävillä voi olla myös aivan pieniä lapsia vanhempiensa kanssa kävelemässä. Onko lapsikin "seko", jos siitä yhtä äkkiä lähteekin johonkin poukkoilemaa?. Sitä paitsi ei kaikki jalankulku/pyörätiet ole niin leveitä, että sopisi hyvin ohi.
    Taidanpa olla itse seuraavalla kerralla "seko" ja potkaisen pyöräilijän kumoon, kun ohittaa minut!

    No mistä ihmeestä kukaan voi tietää, että juuri tuo pieni piski tuolla on sellainen, jota ehkä pitäisi varottaa. Miksette laita koirillenne kylttiä selkään, jossa kerrotaan, että isäntäni/emäntäni ei osaa kasvattaa elämiä, joten voisitko pirauttaa kelloasi varoitukseksi.

    "Taidanpa olla itse seuraavalla kerralla "seko" ja potkaisen pyöräilijän kumoon, kun ohittaa minut!"

    Taidatpa tosiaan olla. Kaiken maailman hulluja täällä näköjään on terveiden riesana.

    Äänestä

eipä muuta

Äänestä

Voi hitto. Vie se koirasi lopetettavaksi, jos et osaa sitä sen vertaa kasvattaa, että ihmisten ilmoille voi päästää pelkäämättä, että se hyökkää jonkun kimppuun. En ymmärrä miten kaiken maailman tumpelot saavatkin eläimiä pitää.

Äänestä

eiköhän se sinun tehtäväsi ole pitää sitä rakkia kurissa! enhän minä voi tietää että piskisi on ärhäkkä ja päällekäyvä! eli en todellakaan soita kelloa jos mahdun ohitse aivan sopivasti...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

harmia kirjoitti:

Taas on hirveästi pyöräilijöitä liikenteessä, tietysti, kun on kesä. Eivät he sitten millään osaa sitä kelloansa soittaa. Tänään olin kävelemässä koirani kanssa ja tiedän, että se ärhentelee pyöräilijöille. Olen saanut opetettua, että "ei mene", kun komennan nähdessäni pyöräilijän. Tänään tuli sitten pyöräilijä takaa erittäin hiljaa (kapealla sillalla), koska koirakaan ei kuullut ennenkuin melkein kohdalla. No, koira tietysti yritti hyökätä pyöräilijän kimppuun. Jos pyöräilijä olisi soittanut kelloa vähän aikaisemmin, olisin kerennyt komentaa koiraa. Taitavat pyöräilijät olla yhtä itsekkäitä kuin tupakoitsijat! Ei ajatella tippaakaan muita ihmisiä. "Hyppikööt koiran kanssa kävelijät ojaan, kun minä tulen", on heidän mottonsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu