Television antia

Anonyymi-ap

On hyvä, että mormonismia tehdään tutuksi TV-ohjelmilla, mm. Sisarvaimot ja Sisarvaimoa etsimässä. Niissä tulevat hyviin esiin mm. moniavioisuuden käytännön hyödyt ja ongelmat.

Minä en tietenkään usko mormonien tavoin, että moniavioisuus on välttämätön ehto korotukselle tai tietynlaisten kristittyjen tavoin, että moniavioiset joutuvat helvettiin.

Mielenkiintoista on sen sijaan se, että miten asianosaiset asian itse kokevat ja millaisia sosiaalisia ja psykologisia ongelmia ja pohtimisia se aiheuttaa. Nykyaikana kyseessä on kuitenkin melko vapaaehtoinen valinta verrattuna smithin aikaan, jolloin pktytöt käytännössä pakotettiin pukkien seksileluiksi.

3

424

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Monivuotinen sarja antoi katsojalle ylevän kuvan tarmokkaasta ja työteliäästä mormonimiehestä, joka toimi johtajana moniavioisessa perheessään ja kunnioitettuna isänä 18 lapselleen.
      Myöhemmin, pandemian aiheuttamien vaikeuksien kohdatessa perhettä, kuva perheen päästä muuttui. Hänen ehdoton määräysvaltansa ei osoittautunutkaan toimivaksi, vaan itsenäiset ja koulutetut vaimot katsoivat, että heidän panoksensa perheessä oli käytetty loppuun.
      Lapset ovat lähtenet maailmalle omaan elämäänsä, ja huomattavaa on, ettei heistä yksikään ole sitoutunut moniavioiseen suhteeseen.
      Uskonto ja usko ei ole sarjassa ollut juurikaan näkyvillä, koskaan he ei esimerkiksi ole menneet mormonitemppeliin, eikä ole kerrottu mormonikasteesta yhdenkään perheenjäsenen kohdalla.
      Olen ymmärtänyt, että uskovainen mormoni käy kirkossa joka sunnuntai ja toimii aktiivisesti seurakunnassa. Eikö se ole tapana niillä seuduilla, joilla tämä perhe on elänyt? On vaikuttanut siltä, että heillä ei ole juuri mitään yhteyttä muihin uskonveljiin.

    • Anonyymi

      Satunnaisesti olen katsonut sisarvaimot ohjelmaa. Minusta Kodysta on tullut vanha mies, joka ei enää pysty pitämään kuin yhden vaimon tyytyväisenä. Moniavioisuus ei vain enää toimi kun, tiedättehän...

    • Se on yksi mormonilahkoista, ei tämä pääkirkko, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Me emme vastaa heidän toimista. Moniavioisuus aloitettiin ja lopetettiin ilmoituksen mukaan. Me uskomme jatkuvaan ilmoitukseen. Opin ja liittojen kirjassa on kerrottu nämä tapahtumat ja ilmoitukset.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      156
      1441
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      128
      1160
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      859
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      782
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      58
      668
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      41
      617
    7. 48
      613
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      558
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      552
    Aihe