PEKKA SIITOIN

Anonyymi-ap

Kun puhutaan suomalaisesta isänmaallisuudesta, niin puhutaan yleensä myös Pekka Siitoimesta. Ja kun puheenaiheena on edesmennyt Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin, niin samalla keskustellaan myös isänmaallisuudesta.

Sanoo muutama kommunistiänkyrä mitä tahansa, niin Pekka Siitoin oli suomalaisen isänmaallisuuden perikuva. Siinä missä 1970- ja 80-luvuilla jopa oman maan valtiojohto nöyristeli itään päin, niín Siitoin piti tiukkaa linjaa. Suomi on Suomi ja vapaa maa.

Jos arvostat isänmaallisuutta, arvostat myös Pekka Siitointa, vaikket hänen kaikkia saavutuksia tietäisikään. Siitoin teki valtavan työn koko Suomen eteen. Siitä hänelle kuuluu ikuinen kiitos.

Edesmenneestä Valtakunnanjohtajastamme Pekka Siitoimesta on valitettavasti liikkeellä paljon valheellista ja täysin väärää tietoa. Kommunistit ja muut epäisänmaalliset tahot tekevät kaikkensa loatakseen Suuren Johtajamme muiston. On syytä esittää muutamia kansanvihollisten yleisimmistä väitteistä ja kertoa kuinka asia todella on.

VALHE 1: Pekka Siitoimella ei ollut kannatusta.

TOTUUS: Siitoimen puolueella KDP:llä oli parhaimmillaan noin 1000 jäsentä. Kannattajia oli moninkertaisesti, jopa monikymmenkertaisesti, jäsenmäärään nähden, kuten kaikilla muillakin puolueilla. Suosiosta kertoo myös se, että Pekka Siitoin oli Naantalin kunnallisvaaleissa koko kaupungin kuudenneksi eniten ääniä saanut henkilö. Kannattajista toki vain mitätön murto-osa asui Naantalissa.

VALHE 2: Pekka Siitoin oli juoppo.

TOTUUS: Pekka Siitoin oli alkoholin kohtuukäyttäjä ja rentoutui välillä lasillisen parissa. Siitoin oli kiinnostunut erilaisista mm. vodkalaadusta ja ymmärsi hyvän juoman päälle. Tämä ei kuitenkaan tee kenestäkään juoppoa.

VALHE 3: Pekka Siitoin oli pelle.

TOTUUS: Siitoin oli karsismaattinen esiintyjä, joka osasi tarpeen tullen heittää herjaa myös omalla kustannuksellaan. Valtakunnanjohtaja erosikin tässä suhteessa edukseen monista muista poliittisista henkilöistä, että hän ei ollut aina liian totinen. Siitoin osasi vetää tarvittaessa myös pientä showta, jos hän katsoi sen olevan puolueen edun mukaista.

Kunnia edesmenneelle Valtakunnanjohtajallemme Pekka Siitoimelle!

42

1355

    Vastaukset 42

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinä tuli kerrankin totuutta mistä ollaan vaiettu

    • Anonyymi

      Jawohl, katkase.

    • Anonyymi

      Entäs Jaska joka avasi parvekkeen (vai avasiko koskaan?)

      • Anonyymi

        Kun puhutaan suomalaisesta isänmaallisuudesta, niin puhutaan yleensä myös paitsi Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimesta niin myös Jaskasta joka avasi parvekkeen. Ja kun puheenaiheena on Vehmaalainen Parvekkeenavausmies Jaakko "Jaska" Aalto, niin samalla keskustellaan myös isänmaallisuudesta.

        Sanoo muutama tämän palstan kommunistiänkyrä mitä tahansa, niin Parvekkeenavausmies Jaakko Aalto oli suomalaisen isänmaallisuuden perikuva. Siinä missä 1970- ja 80-luvuilla jopa oman maan valtiojohto joutui elämään ilman parvekkeen avaaja, ja nöyristeli siksi itään päin, niín Jaska piti tiukkaa linjaa. Suomi on Suomi ja vapaa maa jossa parvekkeen ovi aukeaa Valtakunnanjohtaja Siitoinille.

        Jos arvostat isänmaallisuutta, arvostat myös Jaakko Aaltoa, vaikket hänen kaikkia saavutuksia tietäisikään. Jaska teki valtavan työn Suomen eteen, sillä ellei hän olisi ollut paikalla avaamassa parvekkeen ovea, ei Vehmaan Liittokokousta olisi kyetty pitämään. Siitä hänelle kuuluu ikuinen kiitos.


    • Anonyymi

      Pekka oli mies paikallaan. Joutui vankilaan kun kursiivin polttajalle maksettiin väärästä todistuksesta.

    • Anonyymi

      Pellehän tuo oli, ja siitä kaikkein naurettavimmista päästä.

      • Anonyymi

        Pekka Siitoin oli suuri johtaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Siitoin oli suuri johtaja.

        On jo vuosia...kun hänet tapasin. Olimme bussissa samaan aikaan..kuinka ollakaan syntyi välillemme keskustelua...Niitä ja näitä ..ei mitään politiikkaa ym..normaali juttuja..vähän jälkeen jäänneen ja yksinkertaisen vaikutelman teki..sanoisin että ei missään nimessä kävisi talonmieheksi..kun ei typeränä olisi niihin käynnyt..korvienvälin vajaavaisuuden vuoksi...ei minulla mitään vastaan ollut silloin...mitä sitten muuta on touhunnut en ole koskaan ollut kiinnostunut...rauha hänen sielulleen silti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On jo vuosia...kun hänet tapasin. Olimme bussissa samaan aikaan..kuinka ollakaan syntyi välillemme keskustelua...Niitä ja näitä ..ei mitään politiikkaa ym..normaali juttuja..vähän jälkeen jäänneen ja yksinkertaisen vaikutelman teki..sanoisin että ei missään nimessä kävisi talonmieheksi..kun ei typeränä olisi niihin käynnyt..korvienvälin vajaavaisuuden vuoksi...ei minulla mitään vastaan ollut silloin...mitä sitten muuta on touhunnut en ole koskaan ollut kiinnostunut...rauha hänen sielulleen silti

        Saattoi olla kännissä ja siksi tehdä huonon vaikutuksen.


    • Anonyymi

      Natsihan tuo oli ja sai olla sitä aika rauhassa julkisesti, koska eduskunta on aina ollut täynnä piilonatseja.

    • Anonyymi

      Taitaa kyseessä olla joku fasisti, rasisti ja sadisti.

      • Anonyymi

        Tunnettu hullu oli


    • Anonyymi

      Hellvetin hyvä! *seuraa vaisua käsientaputtelua,*

    • Anonyymi

      Näin on marjat!

    • Anonyymi

      Joo, kyllä.
      T. Kummituslinnan emäntä

    • Anonyymi

      Näin itsenäisyyspäivänä on hyvä muistaa todellisia Isänmaan sankareita.

      • Anonyymi

        No tolla idiotilla taas mitään sen asiankanssa ole tekemistä ollut


    • Anonyymi

      Hellvetin hyvä!

    • Anonyymi

      Kaiken näköisiä pellejä sinäkin ihailet. :D

    • Anonyymi

      Missä Pekan seuraaja?

      • Anonyymi

        Aalto ei valitettavasti kyennyt täyttämään Pekan saappaita.


      • Anonyymi

        Sellaisia suurmiehiä kuin Siitoin syntyy kerran vuosisadassa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aalto ei valitettavasti kyennyt täyttämään Pekan saappaita.

        Pelkästään Tapio-viinaa juomalla homma harvemmin lähtee nousuun!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aalto ei valitettavasti kyennyt täyttämään Pekan saappaita.

        Komentaja on surkimus.


      • Anonyymi

        Jos Purra.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisia suurmiehiä kuin Siitoin syntyy kerran vuosisadassa

        Onneksi vain kerran.


    • Anonyymi

      Mitä sanoo asiaan Komentelija-66?

    • Anonyymi

      Aloitusviesti sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa, ahdistelevaa tai muuten kiellettyä Suomen lain nojalla.

      • Anonyymi

        Aloitus viesti 100% asiaa!


    • Anonyymi

      Pekalle pitäisi vihdoin ja viimein pystyttää komea näköispatsas Naantaliin!

      • Anonyymi

        Naantalissa vain jahkaillaan. Voisi patsaan tehdä Turkuunkin.


    • Anonyymi

      Pekka Siitoin oli suomalaisen isänmaallisuuden vankka tukipilari vuosikymmenten ajan. Hieno ja äärimmäisen rohkea mies.

      • Anonyymi

        Siiitoin on kuollut, eläköön itsenäinen Suomi !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siiitoin on kuollut, eläköön itsenäinen Suomi !

        Pekka Siitoin oli itsenäisyyden takuumiehiä.


    • Anonyymi

      Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    • Anonyymi

      Kunnia isänmaa!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pekka Siitoin ei milloinkaan menettänyt malttiaan haastatteluissa. Nykyään poliitikot huutaa toisilleen kurkku suorana kun ei muuta osaakaan.

    • Anonyymi

      Näin on marjat

    • Anonyymi

      Missä viipyy Pekan näköispatsas? 😡

      • Anonyymi

        Pekka Siitoinin patsas pitäisikin saada Suomen jokaiseen kaupunkiin


      • Anonyymi00048
        Anonyymi kirjoitti:

        Pekka Siitoinin patsas pitäisikin saada Suomen jokaiseen kaupunkiin

        Siitoin oli jopa veljeään Aadolfia suurempi Johtaja.!


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      404
      1691
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1101
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1055
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1046
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      950
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      139
      790
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe