Ihminen on oma yksilönsä, syntyy ihmisestä, ihmisen identiteettiä on kunnioitettava..
Rakkaus on henkilökohtainen tunne, viha samoin, ja kaikki muutkin tunnekirjot.
Mikkelin hiippakunnan tänään vihitty piispa Mari Parkkinen; "Kirkon, eikä minkään organisaation tehtävä ole puuttua yksilön identiteettiin.-"
Rakkaus on henkilökohtainen tunne, viha samoin, ja kaikki muutkin tunnekirjot.
Mikkelin hiippakunnan tänään vihitty piispa Mari Parkkinen; "Kirkon, eikä minkään organisaation tehtävä ole puuttua yksilön identiteettiin.-"
Vastaukset 12
Vanhimmat
Suurin oppositiopuolue Sdp piti puoluekokouksensa viikonloppuna Jyväskylässä.
Lindtman sanoi, että rasismi on saanut kasvot ja että se on tänä kesänä repinyt avohaavaa Suomen sieluun. Hän sanoi linjapuheessaan, että kun silmät avautuvat, suiden ei pidä sulkeutua.
Lindtman painotti, että ihmisten yhdenvertaisuudesta on pidettävä kiinni eikä Sdp milloinkaan käännä selkää yhdenvertaisuudelle.
Puoluesihteeri on puheenjohtajan työparina merkittävä vallankäyttäjä.
Merkittävää on myös se, että Näkkäläjärvi on ensimmäinen saamelainen puoluesihteerin tehtävässä. Saamelaisten ääni kuuluu nyt hieman paremmin politiikan huipulla.
Ikävän sivumaun Näkkäläjärven valintaan toi erityisesti sosiaalisessa mediassa tapahtunut Näkkäläjärven nuoruuden rikosten voimakas arvostelu. Hänet tuomittiin vuonna 2006 sakkoihin eläinsuojelurikoksesta, kotirauhan rikkomisesta ja vahingonteosta. Näkkäläjärvi oli tekohetkellä 15-vuotias. Neljä vuotta myöhemmin hän sai ehdollista vankeutta ja sakkoa rattijuopumuksesta.
Teot ovat ehdottomasti tuomittavia. Näkkäläjärvi on niistä rangaistuksen kärsinyt ja tekojaan anteeksi pyytänyt. Nuoruuden hairahdukset eivät voi eivätkä saa olla esteenä myöhemmän uran tekemiselle. Armo on yksi suomalaisista hyveistä ja sitä kannattaa tässä yhteydessä maksimaalisesti käyttää.
Näin ne tehdyt synnit pestään heti puhtaaksi.
Teot kertovat aika erikoisesta luonteesta, tuolla luonteella varustettu tehnee jatkossakin jootain omaperäistä, toivottavasti ei tule sota - aikaa.
Outo valinta demareilta, politiikan peli jatkunee aina yhtä likaisena.
Tuohon ei tarvinne sotkea kirkkoa, eikä piispaa. Päivi Räsäsen näkemykset terveemmästä päästä.
Näkkäläjärvi on niitä paremman luokan Pohjois-Saamelaisia eli porosaamelaisia.
Ihmiset eivät ole parempia kuin toiset.
Olkoon Näkkäläjärvi mikä hyvänsä.
Röyhkeys on joillekin hyvä alkulähde, kuuluu politiikkaan ja hyväveli verkostoon.
Äimänkäkenä olemme, yksi jos toinen.
Siihen kaatui sdp.
SDP aloitti 27.1.1918 sisällisodan.Liekkö tuo loppunut vieläkään.
tätä tuulet kuiskaavat, historialla on vaarana toistaa itseään, vasemmisto ei ole viaton, eikä kommunismi ole kadonnut.
Saksassa uutisoidaan Suomen SDP-johdon ”synkästä menneisyydestä”: Hitler-tervehdys ja kissamurha
Euroopan suurin sanomalehti Bild kertoo uutisessaan Suomen SDP-johtajien ”synkästä menneisyydestä”. Esimerkkeinä lehti mainitsee ”Hitler-tervehdyksen ja kissamurhan”.
Artikkelikuvaksi on valittu viime perjantaina SDP:n puheenjohtajaksi valitun Antti Lindtmanin julkisuudessa kesällä kiertänyt nuoruudenkuva, jossa 18-vuotias Lindtman poseerasi lukioaikaisen elokuvakerhon pikkujouluissa. Kuvassa nuoret miehen poseeraavat alasti kommandopipot ja tonttulakit päässä. Osa heistä tekee natsitervehdystä. Antti Lindtman vahvisti seisoneensa kuvassa takarivissä.https://www.verkkouutiset.fi/a/saksassa-uutisoidaan-suomen-sdp-johdon-synkasta-menneisyydesta-hitler-tervehdys-ja-kissamurha/#bcc083b2
demareilla ei mene todellakaan putkeen, valovoimainen Marin ilmeisesti pääsi "jäljille" puolueen kahtiajaosto, ja koki sen itselleen turhan raskaaksi , olla keskellä ei mitään mahdollisuutta yhdistää puolueen kannattajia.
lindman on pelottava.
NATSIPUOLUE SDP.Nahkahousuporukkaa Lipponen ja nämä muut ukot.
Holokausti oli mitä karmeimmalla tavalla rasismia, ja natsien julmuus jotain niin irvokasta kuin ihminen toiselle vain voi olla...
oudoksi rasismi ajojahdin Orpon hallituksen kinterellä tekee juurikin mm tämä demareista paljastunut kaksinaismoralismi.
Marin piti suunsa supussa kohun keskellä, mutta entäs tämä iso-Antti? Hän mm laukoi niin että media paloi liekeissä arvoteluista.
Suomi on laidasta laitaan, eri asteissa, julkishallinnon eri portaissa rappeutunutta ja juurikin kaksinaismoralismilla oikeutettua vallan käyttöä.
Ja se jos mikä on rakenteellista rasismia.
Opposiittiö on Suomen maa kuvalle haitaksi?