Suomen autokannasta paljastui karu laman tulo

Anonyymi-ap

Suomen autokannasta paljastui
Suomen autokanta vanhenee ensi vuonna jo 13,5-vuotiaaksi.

SUOMEN autokanta vanhenee edelleen, sillä uusien autojen tilauskanta on alamaissa. Autokannan keski-iän arvioidaan kasvavan tänä vuonna jo noin 13,2 vuoteen ja ensi vuoden aikana 13,5 vuoteen nykyisellä, hyvin matalalle tasolle asettuneella rekisteröintivauhdilla.

Suomalaisautojen keski-ikä on tällä hetkellä 12,9 vuotta. Uusien autojen kaupalle on ennustettu hidasta tahtia peräti seuraavalle neljälle vuodelle eteenpäin, eli vuoteen 2028 saakka. Kaupan piristämiseksi on ehdotettu vanhaa tuttua tukea, kierrätyspalkkiota.

– Kierrätyspalkkio vähentäisi päästöjä ja parantaisi liikenneturvallisuutta, sillä myös uudet bensiiniautot ovat selvästi vähäpäästöisempiä ja turvallisempia kuin elinkaarensa päässä olevat, autokannasta poistuvat keskimäärin 22-vuotiaat autot, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.

Lue lisää: Tuleeko Suomesta Euroopan automuseo? Karun kehityksen pysäyttämiseksi olisi lääkkeitä

AUTOALALLA autokannan hidastunutta kiertoa haluttaisiin vauhdittaa siis ensi vuonna kierrätyspalkkiolla, jossa vanhan, elinkaarensa päässä olevan auton kierrätykseen luovuttavalle annettaisiin kierrätyspalkkio uuden auton hankinnan yhteydessä.

Yli 80 prosenttia polttomoottori­auton elinkaaren hiilidioksidi­päästöistä aiheutuu sen käytöstä, eli painotus asettuu juuri auton viimeisille vuosille, jolloin vanhemman auton suhteessa korkeammat kulutus ja päästöt ovat avainasemassa.

– Autokannan kiihtyvä ikääntyminen haastaa liikenteelle asetetut päästötavoitteet. Autokannan uusiutumista voitaisiin nopeuttaa autoveroa alentamalla ja kierrätys­palkkiolla. Kierrätyspalkkio olisi nopeasti toteutettavissa oleva piristysruiske auto­kannan hidastuneeseen kiertoon, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:n tiedotteessa.

Kierrätyspalkkion ongelmaksi on aikaisempina vuosina kritisoitu sitä, että sen on saanut ainoastaan uusiin autoihin, joiden hinnat ovat monien ulottumattomissa. Monet ovat toivoneet palkkiota myös edullisempiin, käytettyihin autoihin vaihdettaessa, kunhan niiden päästötaso ja ikä ovat tarpeeksi alhaiset.

Harry Kuurio

Jaa Twiittaa
Autot

Harry Kuurio

Hiilidioksidipäästöt

Liikenne

Päästöt

Talous
LUITKO JO NÄMÄ?IS:N ETUSIVULLE »

Kesämökkejä uhkaa uusi velvollisuus – voi maksaa satoja euroja

Petri Tykkä julkaisi uuden päivityksen avio­kriisistään

Tv-juontajan salasuhde paljastui puolisolle karulla tavalla vessareissun aikana

Suomeen paennut venäläinen Sergei kertoo, mitä tavalliset venäläiset ajattelevat nyt

Venäjä: Liikenne Krimin sillalla pysäytetty

Näihin sanoihin päättyi Popedan tarina – Pate Mustajärvi herkistyi lavalla

KOMMENTIT (259)
Mikki78
3.9. 7:50
Jos verotus olisi lievenpää, niin voisi kumitassutkin olla nuorempia. Ihan vaan veikkaan.
NÄYTÄ LISÄÄ
KIRJOITA KOMMENTTI
TUOREIMMAT AUTOT
Suomen autokannasta paljastui karu tieto 7:45

Filippa Ulrikan Barbie-auto kääntää päät – ja pitää kuskin jännityksessä 2.9. 15:30
Tällainen on uusi VW Passat – ensiesittely 2.9. 7:45
Hyvinkäällä voi nähdä erikoisen Fordin 1.9. 15:04

Tesla jakoi autoihin ilmaista sähköä 1.9. 14:12
NÄYTÄ LISÄÄ
NÄITÄ LUETAAN!
JUURI NYT
PÄIVÄ
VIIKKO
1
Maajussi-Aino saa vain viisi kirjettä – yllättävä reaktio
18:30
2
Mari osti Lidlistä sardiineja – päätti jättää syömättä avattuaan purkin: ”Onneksi en antanut kissalle”
17:56
3
Nyt saa sähköä halvalla – maanantaina jopa negatiivisia tunti­hintoja
18:59
4
Tunnistatko nämä klassikkopelit vain yhden kuvan perusteella? Jos saat yli 9 oikein, olet todellinen korttihai
18:30
5
Ruotsissa ällistyttiin maaottelun käsittämättömästä ratkaisusta: ”Voi luoja!”
18:12
NÄYTÄ LISÄÄ

2

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika kauan sitten paljastunut, kun Suomessa on varmasti ainakin edelliset 20 vuotta ollut Euroopan vanhimpiin kuuluva autokanta ja ikä on jo veroteknisistä syistä kasvanut jyrkästi viime vuodet. Toki ehjä 10-15vuotias auto on monelle riittävän hyvä

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        🔞 ­­­N­y­m­­f­o­­­m­­a­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17998035A

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      334
      30154
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      60
      2526
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      65
      1892
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1757
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      166
      1655
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      34
      1371
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      88
      1223
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1058
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      103
      1001
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      962
    Aihe