Klamydia usvaputki DVD suosittelen todellakin!

Omistan kyseisen DVD levyn ja todellakin suosittelen sitä kaikille klamydian faneille. Sisältää tosi varhaista materiaalia livenä eli silloin kun kaikki alkoi eli ekoja keikkoja (muistaakseni vaasassa) ja siinä näkyy aika riehakastakin menoa yleisössä. Klamydia esitää mm pursiseuran pikkujoulupippalot laulun ja kappaleen sotaveteraani muistelee. Sitten hypätään mm livetilaan oisko jottain vuosmallia 1990 jossa veskulla on pitkälippainen lippalakki ja esittää bändinsä kanssa mm kappaleet mexico rock ja turha juttu. En muista tarkkaan mihin levyyn tai vuoteen tämäb usvaputken materia loppuu mut muistaakseni vuodet 1989-2004 . Ei ainakaan muistaakseni tyhmyytden ylistys levyn materiaa taija löytyä vai muistankohoan väärin? Ettei vaan ois ollu pienen pojan elämää usvaputki dvd:llä ? Paha muistaa nyt. Siinä kun kuuntelee eri aikakausia niin uskon hyvin vahavasti että miehistöllä on ollu vaikutusta paljon millaista musaa on tekeneet ja ku ikkää on tullu lissää mittariin niin myös tietynlainen kypsyminen kuuluu musassa eli seestyminen. Aika pahaa tekee kuulla osa usvaputki levyn kappaleista joista osa ei mene tosiaankaan putkeen eli esim kun astuu bändi 2000 luvulle niin jotenki livesoitosta puuttuu muna eli asenne. Komppikin taitaa pari kertaa laahata sekä muu soitto. Alkuaikoina soittotaito oli ihan eri luokkaa. Helinin tulo kitaraan oli eka merkki siitä että bändi alkoi mennä huonompaan suuntaan vaikka taidan tässä mielipitteessä kuuluu vähemmistöjen vähemmistöön. Helin on minusta parempi bassokitaristi kuin sähkökitaristi. Klamydian parhaat kitaristit on minusta marko vuokko vuorimaa ja vesa vesku jokinen. Paras basisti klamydian ryhymästä koko ajalta lienee joko helini tai hantta viinamäki, mut kyl muutki basistit ossaa soittaa. Hantta soittaa bassoa rytmikkäästio muuten zulun pohojalta levyllä! Hunajaa korville, mut taisi hantalla kaatua tuo meleko lyhytaikainen visiitti klamydiassa siihe ettei tainnu oikein soveltua niin hyvin klamydiaan kun soittotekniikka oli ristiriidassa muiden soittajien soittoon. Näin veikkaisin. Yhtye kaipasi runttaavampaa ja suoraviivaisempaa basistia ja sellaisen saivatkin kohtamäen severistä.

Suosittelen usvaputkea vahavasti jossa etenki levyn alkupuolella huikeaa kuunneltavaa. Etenki ne ihan ekat keikat ja ne mexico rock&turha juttu esitykset. Aika eri oli tyyli myös bändillä noihin aikoihin jos vertaa esim 2000 luvun klamydian tyyliä eli ihan pukeutumisesta lähtien tyyli oli eri. Jotenki toi meno ysärin lopulla ja siitä tähän päivään 2023 on minulle vähän tommosta suomileijonakitarajunttausta joka musiikillisesti on hyvin raskaan vaivaannuttavaa kuunneltavaa eli lähinnä pelkkää meteliä kun alkuaikoina bändi oli soitoltaan paljon harmonisempaa.

Makuasioista ei voi kiistellä.

Usvaputki kokoelma tuo esiin hyvin bändin eri vaiheet. Harmi vaan kun tietokoneessani ei toimi ihan kaikki jutut joten en voi kuunnella tota levyä eikä mun dvd soitinkaan toimi. Harmitus on iso!
0379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu