Vallan kaapaneet ukrainalaiset ovat saaneet koko Euroopan sekaisin tempauksellaan. Ensin maahan syttyi sisällisota ja myöhemmin mukan tulivat ensin USA ja sitten Venäjä. Ilmeisesti USA:lla on ollut sormensa pelissä jo Ukrainan vallankaapauksessakin, ehkä sitä ennenkin? Nyt konflikti on lajenut jo sen suuruiseksi että ihmiset ovat huolissaan levottomuuksien leviämisestä. Ehkä tuo on ollut alkuperäinen suunitelma USA:lla? Pyritään mahdollisiman laajaan sotaan että USA:n asetehtaat saisi mahdollisiman paljon tilauksia. Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden on kertonut haluavansa pitkittää Ukrainan konfliktia mahdollisiman pitkään tarkoituksena saada Venäjä heikkenemään. Jos ei muuta niin ainakin Euroopan talous on heikennyt. Suomikin ajautuu taantumaan viimeistään vuoden sisään.
En haluaisi moittia Ukrainaa mutta
32
362
Vastaukset
- Anonyymi
Ettäkö USA antaisi pois useiden miljardien edestä aseita Ukrainalle, vain jotta saadaan oman maan aseteollisuudelle tilauksia. Hölmöläisen peitonjatkamishommaa.
- Anonyymi
USA ei ole pelkästään antanut vaan myös myynyt ja velvoittanut myös liitolaistensa antamaan, jotka joutuvat hankkimaan annettujen tilalle uusia. USA:n asetehtaat käyvät täysillä 24/7 . Tilauskirjat ovat täynnä ja niillä menee hyvin. Ukrainan sota on kuin lotto voitto USA:n asetehtaille ja Yhdysvaltojen taloudelle joka on riippuvainen aseteolisuuden menestyksestä. Jos maailmaan tulisi rauha, olisi se katastrofi USA:n taloudelle. Ukraina on korviaan myöten veloissa USA:lle koska USA on "auttanut" Ukrainaa hyökäyksesään Donetskin asukkaita vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ehkäpä USA:n tulisi lähettää aiheen tiimoilkta kiitoskirje Putinille? Se tyyppihän kuulostaisi olevan melkeinpä aseteollisuuden agentti.
- Anonyymi
Kuuluuko aloittajalle muuta sinne Pietariin?
- Anonyymi
ALOITTELIJALTA TULI TOSI ASIJAA. MUTTA TYHMÄT EI SITÄ USKO
- Anonyymi
Ydinasevaltio ei tätä sotaa häviä. Me häviämme sen yhdessä. Tappavaa apua holiaan vienyt hallituksemme, itse banaanivaltio, eurooppa sekä usa. Se vaan päättyy. Varoitusta tuskin ehtii edes tulemaan ennen kuin kuumuus kiehuttaa veren ilmaan.
- Anonyymi
Kuinka pahasti olet humalassa?
- Anonyymi
Suomi on ainakin hävinnyt yli kolmenmiljardin edestä rahaa, aseita ja ammuksia ym, ym Ukrainan sotaan. Tämä tietenkin vasta tähän menessä kun konfliktia on kestänyt reilun vuoden. Jos tahti jatkuu tällaisena ovat suomalaiset sponsoroineet Ukrainan sisällisodan toista osapuolta kahden vuoden jälkeen kuudenmiljardin euron edestä jne.

Venäjän uusinta hyökkäystä on nyt jatkunut puolitoista vuotta ja en näe mitään ongelmaa siinä, että Suomi kippaa vanhan aseistuksen sinne kun se kuitenkin menee Venäjän hyökkäysvoiman vähentämiseen. Suomen armeijan uudistaessa aseistusta parhaillaan, vanhaa roinaa pitäisi riittää hyvin.
- Anonyymi
Miten Venäjän aloittama maahantunkeutuminen ja Girkinin FSB:n sponssaama "sisällissota" sopivat tuohon tarinaan?
Ja jos konfliktin leiväminen huolettaa niin ota puhelu Kremliin. Anna konfliktin aloittajan miettiä miten hän aikoo saada sen loppumaan. - Anonyymi
no eihän usa anna näitä aseita ilmaiseksi,,,lasku tulee perässä,,,jos ukraina ei pysty maksamaan,,,viedään ukrainan öljy lähes ilmaiseksi,,kuten vei irakin öljyn ilman 30 vuodeksi,,,"sotakorvauksena" vaikka usa itse hyökkäs itse irakiin,,
- Anonyymi
Ukrainan viljavimat ja hedelmällisimät maa-alueet ovat jo nyt Monsanton ja muiden suurien amerikkalaisten omistuksessa. Ei USA mikään hyväntekeväisyysvaltio ole, eikä ole milloinkaan ollutkaan.

Miksi USA:n piti tulla Europpan lietsomaan sotiansa? Miksei he voineet pysyä siellä lähi-idässä ja Afganistanissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi USA:n piti tulla Europpan lietsomaan sotiansa? Miksei he voineet pysyä siellä lähi-idässä ja Afganistanissa?
Oisko siksi, että Putin aloitti sen sodan? Miksi jättää hyvä tilaisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oisko siksi, että Putin aloitti sen sodan? Miksi jättää hyvä tilaisuus.
Putin ja Venäjä ylitti Ukrainan rajan vuonna 2022. tuota ennen Ukrainassa oli sisällisota 2014-2022 USA oli mukana Ukrainan vallankaapuksessa alusta asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin ja Venäjä ylitti Ukrainan rajan vuonna 2022. tuota ennen Ukrainassa oli sisällisota 2014-2022 USA oli mukana Ukrainan vallankaapuksessa alusta asti.
Venäjän armeija tunkeutui Ukrainaan useita kertoja helmikuussat 2014 alkaen ja samaan aikaan FSB operatiivit, kuten Girkin, järjestivät maassa "sisällissotaa"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjän armeija tunkeutui Ukrainaan useita kertoja helmikuussat 2014 alkaen ja samaan aikaan FSB operatiivit, kuten Girkin, järjestivät maassa "sisällissotaa"
Ukrainalla ei ole mitään sitä vastaan jos sota leviäisi muualekin kuin vain Ukrainaan. Itse asiassa Ukrainan toivoo, ehkä yrittääkin sitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukrainalla ei ole mitään sitä vastaan jos sota leviäisi muualekin kuin vain Ukrainaan. Itse asiassa Ukrainan toivoo, ehkä yrittääkin sitä?
Jos Venäjä haluaa sotaansa levittää nin silloin se kaiketi levittää.
- Anonyymi
USA:n ex-upseeri Daniel Davis kirjoitti, että USAn Ukrainalle antama tuki johtaa siihen, että Kiova menettää alueitaan ja väestöään. Davis kirjoitti tästä artikkelissaan 19FortyFivelle.
Davisin mukaan Ukrainan asevoimien vastahyökkäys on tuomittu epäonnistumaan, ja että Ukrainan joukot eivät pysty hallitsemaan alueita.
Davis korosti, että USAn nykyinen lähestymistapa Kiovan tukemiseen johtaa vain säännöllisesti kasvavaan tappioiden määrään ja Ukrainan infrastruktuurin tuhoutumiseen.
Aiemmin USAn merijalkaväen entinen kapteeni ja Irakin sodan veteraani Matthew Ho sanoivat, että mitkään länsimaiset aseet eivät auta Ukrainaa selviytymään voittajaksi konfliktista Venäjän kanssa.- Anonyymi
MacGregor puolestaan sanoi Ukrainan kaatuvan kesäkuuhun tultaessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17960802/ukrainan-joukot-kokeneet-valtavia-miehistotappioita
Viime vuoden kesäkuuhun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MacGregor puolestaan sanoi Ukrainan kaatuvan kesäkuuhun tultaessa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17960802/ukrainan-joukot-kokeneet-valtavia-miehistotappioita
Viime vuoden kesäkuuhun.Mac Gregorilla on hyviä juttuja ja osa niistä ihan tosia. Mutta äijä ehkä toistaa liikaa itseään muuten ihan viihdyttävää katseltavaa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mac Gregorilla on hyviä juttuja ja osa niistä ihan tosia. Mutta äijä ehkä toistaa liikaa itseään muuten ihan viihdyttävää katseltavaa .
Voiko tässä käydä niin, että Ukrainan vallankaappaus johtaa lopulta maailmansotaan ja maailmanloppuun kuten presidentti Sauli Niinistö varoitti puheessaan?! Yhdyn Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin mielipiteseen: Ukrainan sota on järjetöntä ihmishenkien haaskausta! Toinen vallassa oleva presidentti Joe Biden taas haluaa pitkittää Ukrainan sotaa mahdollisimman pitkään "että Venäjä saataisiin heikkenemään".

Ei voi, mutta Venäjän epäonnistunut hyökkäys Ukrainaan voi pahimmillaan kyllä johtaakin Putinin yritykseen ratkaista tilannetta ydinaseella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi, mutta Venäjän epäonnistunut hyökkäys Ukrainaan voi pahimmillaan kyllä johtaakin Putinin yritykseen ratkaista tilannetta ydinaseella.
Onko Venäjä hyökännyt Ukrainaan? Venäjä on miehittänyt Krimin niemimaan rauhanomaisesti, ilman sotaa ja vuonna 2022 Venäjä ylitti Ukrainan rajan mennäkseen Donetskin asukkaiden avuksi jotka olivat joutuneet Ukrainan vallankumousarmeijan hyökäyksen kohteeksi. Nyttemin tilanne ja tavoiteet ovat muuttuneet kuten tuolaisissa konflikteissa tapana on. Eli Venäjä on ilmoittanut tavoiteekseen miehittää Donetskin alue ja liittää se ja Krimin niemimaa Venäjään. Taistelut ja rintamalinjat ovat keskittyneet lähinnä Donetskin alueen rajoille, Kaakois-Ukrainaan.

Kyllä on, kannattaa siellä Venäjälläkin vilkaista vähän muuta kuin Kremlin mediaa. Venäjän armeija ylitti Ukrainan rajan Krimillä ja Donbasissa vuonna 2014.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Venäjä hyökännyt Ukrainaan? Venäjä on miehittänyt Krimin niemimaan rauhanomaisesti, ilman sotaa ja vuonna 2022 Venäjä ylitti Ukrainan rajan mennäkseen Donetskin asukkaiden avuksi jotka olivat joutuneet Ukrainan vallankumousarmeijan hyökäyksen kohteeksi. Nyttemin tilanne ja tavoiteet ovat muuttuneet kuten tuolaisissa konflikteissa tapana on. Eli Venäjä on ilmoittanut tavoiteekseen miehittää Donetskin alue ja liittää se ja Krimin niemimaa Venäjään. Taistelut ja rintamalinjat ovat keskittyneet lähinnä Donetskin alueen rajoille, Kaakois-Ukrainaan.
Venäjällä ei ole mitään oikeutta ylittää minkään maan rajaa, ei myöskään sellaisen mille venäjä on antanut "turvatakuut".
Kenen luulet uskovan naurettavaa paskanlänkytystäsi?
- Anonyymi
Trump lopettaa proxy sodan 2 tunnissa
- Anonyymi
Putinin viimeinen toivo on saada Trump voittamaan sota hänelle.
- Anonyymi
Venäjän rauhanturva operaatio muuttui veriseksi sodaksi kun anglosaksi yli-ihmiset käskytti narkkarizelenskin sotimaan. Tämä on Totuus, ei mitään salaliittopaskaa enään, please.
- Anonyymi
Putinin sodanturvaoperaatio pysähtyi Kiovan edustalle ja kääntyi kotimatkaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putinin sodanturvaoperaatio pysähtyi Kiovan edustalle ja kääntyi kotimatkaksi.
Koska USA tapattaa ukrainalaisia Ukrainan presidentin suotuisalla avustuksella sellaista tahtia että Ukrainaan on ennustettavissa jopa vieläkin suurempi työvoimapula kuin Suomessa, jos mahdollista, niin Ukrainan on aukaistava rajansa ja ryhdyttävä kilpailemaan maahanmuuttajista ja Somalian pakolaisista Suomen kanssa. Ukrainassa oleilee n. 100 000 romaania jotka Ukraina voisi antaa Suomelle vastineeksi jos Suomen päätäjät antaisivat Ukrainalle etuoikeuden valikoida ulkomaalaiset huippuosaajansa ensin muutaman vuoden ajan.

Milloin sinäkin muka ehdit lukea 100 000 romaania kun päiväsi kuluvat tänne kirjoitellessa?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 881174
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511006Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll13691En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse48687Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli287685- 60674
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107660En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42604Viime yönä mietin paikkoja luonnossa, missä olen kulkenut
kävellyt ja ikävöinyt, ja ollut niin yksin. Monet kerrat. Ne palauttavat mieleeni sinut ja sen, kuinka kipeää on se kaip57602Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?35575