Suomessa on sepitelty sankaritarinaa tästä Suomen hyökkäyssodasta 1941-44. Tarinan mukaan sodimme ylivoimaa vastaan. Tosiasiassa Suomen rintamalla aina kevättalveen 1944 saakka suomalaisilla ja saksalaisilla oli miesylivoima. Ohto Mannisen mukaan voimasuhteet yleensä olivat armeijoiden koossa 2:3 suomalaisten ja saksalaisten eduksi. Tässä hyökkäyssodassa tosiasiassa lukumääräisti pienempi puna-armeija pysäytti Suomen ja Saksan armeijat loppuvuonna 1941. Suomalaisten kokonaistappiot 83500 ja saksalaisten lähes 29000 vuonna 1941.
Jatkosodassa Suomi ei sotinut "suurta ylivoimaa vastaan"
Anonyymi-ap
1151216
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 115
Vanhimmat
Ja sinä haluat levittää ”omaa sankaeitarinaasi”?
Vuosia oli 1941,1942,1943 ia 1944!
Voimasuhteet Kannaksella kesäkuussa 1944
Suomen sotavoimien pääosat oli sijoitettu kauas Itä-Karjalaan Aunukseen. Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä. Vertailun vuoksi talvisodassa Kannakselle sijoitettujen suomalaisjoukkojen määrä oli 200 000 miestä. Linnoitustöissä asemasotavaiheen aikana oli panostettu Aunuksessa Pisi–Saarimäki–Sammatus-linjaan ja Maaselän kannaksella Karhumäki–Liistepohja-linjaan. Sen sijaan työt Kannakselle suunnitelluilla linjoilla olivat vasta alussa. Taistelujen alkaessa suomalaisilla oli asemissa Kannaksella Laatokalta lukien 19. prikaati, 15. divisioona, 2. divisioona ja 10. divisioona. Reservinä olivat 3. divisioona ja 18. divisioona sekä Ratsuväkiprikaati Vammelsuu–Taipale-asemassa ja Panssaridivisioona lähellä Viipuria.
Stalin kuitenkin yllätti länsiliittoutuneet ja etenkin Suomen ratkaisullaan. Suurhyökkäystä oli valmisteltu pitkään ja huolellisesti. Tarkoitusta varten Neuvostoliiton pääesikunta (Stavka) oli osoittanut Leningradin rintaman käyttöön 450 000 miestä, 10 000 tykkiä ja kranaatinheitintä ja 800 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Joukkoja oli runsaasti ja niitä oli harjoitettu tulevan taistelumaaston kaltaisilla alueilla etukäteen. Neuvostoliitolle oli Leningradin vapauttamisella suuri psykologinen merkitys.
Murskaamalla Suomen armeijan venäläiset saisivat yhteyden pohjoiseen, Suomenlahden laivastonsa käyttöön ja selustansa Itä-Karjalassa turvattua.
Päämajalle hyökkäys tuli yllätyksenä, sillä se oli 3. kesäkuuta kotiuttanut eräitä ikäluokkia ja antanut lomien jatkua. Tykistön vetotraktoreita ja hevosia oli sijoitettu taaemmas linnoitus- ja maataloustöihin hyökkäyksen alkaessa. Sen alettua vetäytyviltä joukoilta jäi viholliselle muun muassa 50 uutta panssarintorjuntatykkiä.
Suomen armeijaa ei suinkaan murskattu 1944, vaan se murskasi puna-armeijan hyökkäyskärjet, toki osin saksalaisella tuella. Syyskuussa 1944 Suomen armeija oli vahvempi ja tulivoimaisempi kuin koskaan.
Stalin ei yllättänyt kuin Mikkelin, koska oli pyytänyt USA:lta pommituksia Kannakselle toukokuussa 1944.
Kertoisitko, kenelle kaikille Stalin oli kertonut ja millaiset pommitukset USA teki Kannakselle toukokuussa 1944?
Lue pölhö lainaamasi uudestaan, älä aina vääristele, onko sinulla vikaa päässä.
"Päämajalle hyökkäys tuli yllätyksenä, "
Hehe, no ei todellakaan tullut, ainoastaan jääräpäisesti kieltäydyttiin uskomasta tiedustelutietoja.
Toukokuun 19. päivänä päämajan tiedustelutoimisto arvioi, että taisteluhautojen rakentaminen tärkeimpien teiden suunnassa saattaa merkitä hyökkäyksen lähtöasemien valmistamista. Vihje oli selkeä, mutta jäi päämajassa vaille ansaitsemaansa huomiota.
Toukokuun 22. päivänä kaksi suomalaista Lentorykmentti 3:n konetta teki tiedustelulennon, jolla kartoitettiin tilannetta IV Armeijakunnan vastaisen vihollisalueen maanteillä. Toinen lentäjä, luutnantti Puro laski tienpätkä kerrallaan kuorma-autojen määrän. Niitä oli yli 500. Ylemmissä johtoportaissa arveltiin, että kyseessä olivat kelirikon jälkeiset täydennyskuljetukset. Tosiasiassa hyökkäysarmeijan materiaalia keskitettiin ryhmitysalueelle.
Ylimmän tiedustelujohtajan, eversti Aladár Paasosen piti seuraavana päivänä esitellä kyseisen tiedustelulennon tulokset ylipäällikölle, marsalkka Mannerheimille. Hänelle ne oli toimittanut päämajan tiedustelutoimisto 1:n majuri Reino Ketonen. Päämajan ylin operatiivinen johtaja, kenraaliluutnantti Aksel Airo vaati saada hoitaa esittelyn. Paasonen myöntyi.
Saman tien Airo vaati, että Ketosen tuoretta vihollistilannetiedotusta on muutettava vähemmän hälyttäväksi. Sen mukaan suurhyökkäys oli odotettavissa viikon sisällä. Tiedotus peruutettiin ja korvattiin uudella. Airo ei halunnut hermostuttaa Mannerheimia.
Toukokuun 25. päivänä IV Armeijakunnan komentaja, kenraaliluutnantti Taavetti Laatikainen totesi armeijakunnan komentajien kokouksessa:
”Vaikkakin on ollut havaittavissa vihollisen selustassa vilkasta liikehtimistä, niin suurhyökkäystä ei ole lähiaikoina odotettavissa.”
Laatikaisen sanat rauhoittivat marsalkka Mannerheimia.
Etulinjasssa olevan JR 1:n III Pataljoonan yliluutnantti Erkkilä kertoi myöhemmin, että ”joka mies aina keittiömiehiä myöten oli tietoinen, että sieltä on pian jotakin tulossa.”
Suomen Ruotsin-sotilasasiamies eversti Stewen oli lähettänyt toukokuun alussa päämajaan raportin, jonka mukaan Leningradin alueella kootaan joukkoja Suomeen tehtävää hyökkäystä varten. Vähäisistä miesmääristä ei ollut kyse, sillä joukkoja koottiin neljästä eri armeijasta. Kun Stewen tuli toukokuun 29. päivänä käymään päämajassa, eversti Aladár Paasonen ilmoitti, ettei raporttia ole esitetty Mannerheimille ja ettei siitä myöskään saa mainita hänelle mitään.
Mannerheimin 77-vuotispäivää juhlittiin kesäkuun 4. päivänä. Häntä tuli onnittelemaan mm. pääministeri Edwin Linkomies, joka muistelmissaan kirjoitti, että Mannerheim ”ei sanallakaan viitannut siihen, että neuvostojoukkojen puolella olisi ollut havaittavissa liikehtimistä. Uskoin siis, ettei hyökkäys ainakaan lähiaikoina olisi tulossa.”
Syntymäpäivän jälkeen Aladár Paasonen antoi tilannearvion sekä Mannerheimille että puolustusministeri Rudolf Waldenille: suurhyökkäys alkaa pian ja etulinja Valkeasaaressa murtuu parissa päivässä. Kuulijat kohauttivat vain olkapäitään. Olihan kenraaliluutnantti Laatikainen antanut ymmärtää, että hänen läntistä Kannasta puolustava IV Armeijakuntansa pitää puolensa. Airo puolestaan hyväksyi Laatikaisen näkemykset, koska hänenkin mielilauseensa oli, että ”ei hätä ole tämän näköinen.”
Päämajassa vähätelty tiedustelutieto osoittautui monilta osin oikeaksi. Viivyttely tärkeiden ilmavalokuvien tulkinnoisssa oli sekin kohtalokasta.
Taivas repesi Kannaksella kesäkuun 9. päivänä. Hieman ennen kello kuutta aamulla suomalaisten etulinjaa lähestyi 265 vihollisen pommi-, 298 rynnäkkö- ja 158 hävittäjäkonetta. Helvettiä vahvisti venäläinen kenttätykistö, jonka tuleen yhtyivät mereltä käsin raskaan taistelulaivan kaksitoista 305 mm:n tykkiä.
Tarkkaanpa ne koneet laskettiin...
Mikä raskas taistelulaiva oli nimeltään..?
Mikä oli helvetti?
Ei taivas mitenkään "revennyt" muutamien pörräävien lentokoneiden toimesta, taivas oli sama taivas kuin aina.
Absurdin lapsellisten tekstien imitoiminen ja matkiminen tänne vuonna 2023 on aika lapsellista sekin...
Hehe ja sinä ääliö kuvittelet, että ainut keino jälkikäteen saada selville koneiden lukumäärä on luottaa johonkin "laskuihin":-D
Et siis pysty todistamaan väitettäsi? Vaikeaa se olisikin.
Hyökkäys sinällään ei yllättänyt Päämajaa, mutta sen voima kyllä.
Averell Harrimanille natsit olivat yhdentekeviä.
Pyytäminen on eri asia kuin pyyntöön reagointi.
Suomi menetti kesällä suuren osan juuri raskaasta tykistöstään ja 75 mm pst-tykeistään. Syyskuussa 1944 Suomen armeija oli keskimäärin enemmän painottunut 75-76 mm kenttätykkeihin kuin saman vuoden kesäkuussa. Myös ammustuotannossa vajausta oli enemmän 150-155 mm ammuksista.
Suomen armeija oli hevosvetoinen sotavoima jonka liikkuvuus ei enää vastannut modernin sodan vaatimuksia. Olet vain rakentanut itsellesi haavekuvan Suomen armeijasta joka ei millään tavoin vastaa todellisuutta.
Minä luulin että Averell Harriman oli juutalainen...🥺✡️
On ihan selvää että sodimme alivoimaa vastaan.
” On ihan selvää että sodimme alivoimaa vastaan.”
Miten niin? Jatkosota kesti neljä vuotta ja sen ratkaisuvuosi oli vuosi 1944, jolloin venäläisillä oli VIISINKERTAINEN MIESYLIVOIMA ja sitäkin suurempi KALUSTOYLIVOIMA!
Jep jep. Vastassa vain neukkula ja britti-imperiumi. Vaivaiset 500 miljoonaa ihmistä ja loputtomat luonnonvarat.
Hehehe minne mahtoivat majoittua nuo kaikki 500 miljoonaa sotilasta Suomen rintamalla?
Jaahas, ja laitahan sitten tarkat lukumäärät ja luotettava lähdetieto, mistä tämä "VIISINKERTAINEN MIESYLIVOIMA ja sitäkin suurempi KALUSTOYLIVOIMA " ilmenee, muuten valehtelet.
Kuka väitti niitä kaikkia sotilaiksi? Ai niin, sinä!
Ja lisään vielä, ettäHomppeli -Tiltu jauhaa skeidaa, minä olen vanha Stadin homo, eikä ole ikinä ollut poikaseurasta puutetta!
60 -luvulla Helsingin Kalliossa pystyin ravintoloiden mentyä kiinni ostamaan viinapullolla itselleni pojan kuin pojan, ja viimeiset 52 vuotta olen asunut saman miehen kanssa saman katon alla!
Tähän ei Stallarihomo Tarkkispoika pysty!
Jopa Arvi Korhonen myönsi että jatkosodassa Suomi hyökkäsi painopistesuunnalla kolminkertaisella lukumääräisellä ylivoimalla. Kokonaisuudessaan Suomella oli Kannaksen suuntaan ja Laatokan Karjalassa 230 000 miestä, Saksalla 16 000 miestä ja niitä vastassa olleilla puolustajilla alle 150 000 miestä.
Muutamaa viimeistä kuukautta lukuunottamatta suomalaisilla ja saksalaisilla oli itse asiassa selvä lukumääräinen miesylivoima ns jatkosodan aikana. Usein suhdelukema oli niinkin suuri kuin 1:2. Ja yleensä 2:3. Hyökkkäysodan alussa suomalaisilla oli 1:1,6 lukumääräinen miesylivoima. Jos mukaan lasketaan yksi saksalainen Jv-divisioona oli ylivoima 1:1,7.
Jatkosodan asemasotavaiheessa suomalaisten ja saksalaisten ylivoima oli yli kahden suhde yhteen.
The Finnish Minister of Defense told the Commanding General, XXXVI Mountain Corps, that on its front Finland had roughly 400,000 men while the Russians opposite them numbered between 160,000 and 180,000.19 The Twentieth Mountain Army had over 170,000 combat troops facing approximately 90,000 Russians. The Finns' refusal to exploit that clear 2: 1 superiority drew some criticism from the German side, both at the time and after the war. The German opinion was that Finland did not want to risk a complete breach with the United States
Lähde Earl F. Ziemke German Northern Theatre of Operations 1940-45 -
Eli suomalaisilla oli 1:2,35 lukumääräinen miesylivoima. Se oli suurempi kuin mikä puna-armeijalla oli talvisodan alkupuolella Kannaksella ja Laatokan Karjalassa.
Anonyymi-ap
2023-09-05 07:52:31
Jatkosodassa Suomi ei sotinut "suurta ylivoimaa vastaan"
I.L jättänyt nämä sivut omiin blogeihinsa
nyt kirjaamatta mutta kyllä sen käsi-alan kuitenkin
tunnistaa: Helposti.
Kannaksen läpijuoksun aikaan vastassa oli suuri ylivoima.
Pietarin trolli.
Tuollainen "tarina" on avaajan oma keksintö.
Mikään tutkimus tai sotahistoriakirja ei tue tuollaista.
Kesän -41 taistelut Kannaksella ovat eri asia.
Siellä taisteltiin nimenomaan materiaaliylivoimaa vastaan.
” Jatkosodassa Suomi ei sotinut "suurta ylivoimaa vastaan"
Kesän 1944 suurtaisteluissa neukuylla oli yli viisinkertainen ylivoima miehissä ja vielä suurempi kalustossa!
Hehe olet jo jäänyt valeestasi kiinni, miksi toistelet?
Siksi, että se oli totta kesällä 1944! Kiistätkö?
Suurta alivoimaa vastaan taisteltiin viimeisissä sodissa.
Ei, vaan sodimme suurta ylivoimaa vastaan kesällä 1944!
Emme sotineet, vaan joukkueet olivat tasaväkiset tai jopa Suomelle suotuisammat, kun ottaa huomioon saksalaistenkin voimat.
Neukkuja oli hyökkäämässä 450000, kun suomalaisia ja saksalaisia oli n. 500000. On ihan turha vertailla Kannaksen joukkoja höökin alkupäivänä, koska Itä-Karjalan joukot pääsivät vapaasti osallistumaan taisteluihin Kannaksella siirtojen jälkeen.
Eihän Normandiankaan taistelusta puhuta sillai että vastakkain olisi olleet 1,5 miljoonaa liitoutunutta ja mahinnousurantoja puolustaneet pari tuhatta saksalaista. Ehei, taistelu kesti lähes 3kk ja siihen osallistui yli puoli miljoonaa sakua.
asema sota , ei kannata hyökätä ellei ole ylivoima selvää sellaista
Millä asemalla nuin sojittiin?
Asema on asema.
Sota on sota.
Asemasota on sitten eri juttu mutta ei se tarkoita sotimista asemalla....
Missä muka on sepitelty tällaista tarinaa? Ei koskaan missään!
Suora otos Wikistä! Kiistätkö sen, mitä näet?
Lue historiaa, älä Wikiä.
Kyllä Suomi taisteli suurta alivoimaa vastaan, mikä sen selvempää?
Älä naurata! Kesän 1944 vihollisen ylivoimasta on runsaasti muitakin todisteita!
En nyt jaksa tavata mutta totta tosiaan olihan 1944 ainakin melkoinen ylivoima lentokoneissa ja tykeissä ja panssareissa ja myös miehiä enemmän neukkulalla. Mutta koko Jatkosodatsa tulee mieleen muutakin kuin kesä1944
En nähnyt missään wikiä ja puhuttiin 1941 etenkin. Jos wikissä väitetään jossain muka Suomessa taistellun ylivoimaa vastaan muutoin kuin paikallisesti 1944, niin silloin wiki valehtelee
OLihan Neuvostoliitolla kesällä 1944 suurhyökkäyksen alkaessa PAIKALLINEN YLIVOIMA, mutta siitähän ei avauksen mukaan ole nyt kyse.
Kukaan ei kiistäne myöskään N-liiton strategista ylivoimaa.
” OLihan Neuvostoliitolla kesällä 1944 suurhyökkäyksen alkaessa PAIKALLINEN YLIVOIMA, mutta siitähän ei avauksen mukaan ole nyt kyse.”
SIITÄ ON KYSE NYT! NEUVOSTOLIITON SUURHYÖKKÄYKSESTÄ KESÄKUUSSA 1944!
SEKÄ KANNAKSELLA ETTÄ LAATOKAN KARJALASSA OLI HYÖKKÄÄJÄLLÄ MERKITTÄVÄ (PAIKALLINEN jos se helpottaa) YLIVOIMA PUOLUSTAJAAN NÄHDEN!
Ei ole nyt tuosta kyse!
Ei niin, jatkosota kun kesti yli neljä vuotta.
Mutta kyllä Suomi soti kaiken aikaa suurta alivoimaa vastaan.
Eikö? Se on otsikon aihe:-D
Kun stallari avaa suunsa niin tietää kohta kuulevansa mojovan valeen!
Kun joku käyttää sanaa stallari, keksutelu oslatani loppuu aina siihen, ei maksa vaivaa tyhmyyden ylistyslaululajan kanssa yrittää keskustella.
Sitten se on hyödyllinen sana! Vauhti paranee ja paskat tippuu rattailta!
Pidä tuo tyyli, se niin sopii sinulle!
Varmasti! Ja pysy sinä vain maan pinnalla! Se sopii sinulle!
Tänään kyllä vähän veneilin ja huomenna lähden ihan laivan mukana vesille.
Kolme armeijaa ei taistele maailmassa: Ruotsin, Turkin ja 23. Neuvostoliiton armeija, oli sanonta neukuilla Suomen rintamalla.
Ihanko Suomea nuo puhuivat?
Mutta Gornyi Dunbjakin taistelussa puhuttiin jokunen sana myös Länsipohjaa kun siellä oli mukana suomalaisiakin. Paikalta löytyy yhä suomalaisille osoitettu muistomerkki.
No kyllähän sielläkin suomea osaavia joukossa oli, sen todistaa esim. vangeiksi saatujen kertomukset, lähinnä se kertoo siitä, mikä ero oli niihin armeijakuntiin, mitkä osallistuvat samaan aikaan taisteluihin saksalaisia vastaan etelämpäna, kuten vaikka Stalingradissa.
Jatkosodan aikaan venäläisillä oli sotasavottaa tuolla etelämpänäkin niin se toimi resurssiensa puitteissa ja kiireellisyysjärjestyksessä.
Eli Suomen annettiin edetä kun tilaa oli ja kunhan se saatiin pysähtymään edes kohtuullisen etäälle uhkaamasta mitään elintärkeitä kohteita.
Oli selvää että sotajoukkoja ei Suomella yksinkertaisesti riittänyt miehittämään kestävästi niitä valtavia alueita jotka etenemisvaiheessa vallattiin.
Asemasodan aikaan Suomen suunta oli pantu hiukan syrjään mutta ei unohdettu.
Kun suursodan tilanne Saksan suhteen alkoi selviämään, Neuvostoliitto palasi asiaan ja pisti voimaa liikkeelle eri tavalla.
Ja silloin kyseessä oli ylivoima. Mutta kuten usein ennenkin, suomalaiset osoittivat ahtaalle joutuessaan uskomatonta sitkeyttä joten pahimmalta vältyttiin, joskin täpärästi.
Samantapainen strategia on Venäjän kanssa toiminut aina.
Strateginen vetäytyminen, vihollisen voimien hajauttaminen laajoille aloille ja ajan mittaan sen voimien uupuminen.
Sodan mylly jauhaa omaa tahtiaan. Nyt sellainen on nähtävänä Ukrainassa.
Tarkkispoika on oikeassa! Ei kesäkuussa 1944 Puna-armeijan viisinkertainen ylivoima vielä "suuri" ollut!
Ei pysy puolivenäläisellä Venäjän Tiltu Tarkkispojalla nyt edes suomenkielen lauserakenne kasassa?
No pöhveIin lahon pääkopan sisällä tuskin mikään pysyy kasassa:-D
Vaun viisinkertainen neukkuylivoima kesällä 1944 pysyy ja paranee!
Sukuni tulee kyllä vahvasti Germaanisuuden läpitunkemalta suunnalta, ei edes puoliksi venäjältä.
Sinussa on enemmän tsuhnaa kuin minussa...ehkä olet ihan täystsuhna...
TIETENKIN OLEN ETNINEN SUOMALAINEN tai tsuhna! Ihan miten vain!
Ei ollut kahta ja puolta miljoonaa suomalaisia vastassa, eli valehtelet!
Ei ollut puolta miljoonaa suomalaista rintamalla eli valehtelet. Mutta jos siis verrataan asevoimien kokonaisvahvuuksia, niin toki silloin tilanne oli puoli miljoonaa vs. 12 miljoonaa.
Mikä pitäisi kyrsiä, sekö että sinä et pysty kertomaan asioista totuudenmukaisesi?
Lähinnä se naurattaa, Neuvostoliiton joukkojen määrä Kannaksella suurhyökkäyksen alussa 260 000 - 270 000 (Jukka L. Mäkelä, Teräsvyöry.Kannaksella, WSOY 1973 sivu 149)
Suomalaisten 75 000 aluksi 270 000/75 000=3,6 eli ei ollut mitään viisinkertaista ylivoimaa, vaan enimmillään 3,6 kertainen.
Kyllä esim. Valkeasaaren lohkolla suomalaisilla oli selvä ylivoima juoksuhiekkaan kaivettujen ja kaislanipuilla vahvistettujen juoksuhautojen ja suojapoterojen määrässä.
Niinpä keskityksistä selvisivät hengissä ne jotka älysivät ja kykenivät ajoissa eli mieluummin heti lähteä litomaan.
Kaluston ja ilmavoimien suhteen ei viisinkertainen edes riitä!
Neuvosto-Venäjä oli ja on valehtelun suurvalta!
6000 venäläisen sotilaan hautausmaa Kiestingin taisteluista https://gubdaily.ru/news/vernite-xotya-by-chto-bylo-zhiteli-karelii-vozmushheny-tem-kak-idet-rekonstrukciya-samoj-bolshoj-bratskoj-mogily-v-respublike/#
Kannaksella sotuneissa neuvostodividioonissa oli keskimäärin 6800 sotilasta kun suomalaisissa 13300. Näin ollen 27 neubostodivisioonan miesylivoima 10 suomalaista ja saksalaista divisioonaa ja 4 prikaatia vastaan ei ollut kuin 1:1.3. Aika lievä ylivoima.
Neuvostoliittolaisten prikaatien miesmäärät v 1944 myös puolet suomalaisten prikaatien miesmäärästä. Niissä oli yleensä 3400-3800 miestä. Viipurinlahdella hyökänneissä kahdessa divisioonassa oli kussakin vain 5100 miehen määrävahvuus. Ja puna-armeijan panssariprikaatissa n. 1400-1500 miestä. Psnssarirykmentissä vain 350. Nämä faktat on syytä tunnistaa. Suomalaiset eivät vieläkään tajua miten tasalukuiset miesmääriltään puna-armeijan ja Suomen sotilasmäärät taisteluyhtymissä Kannaksella olivatkaan esim kesäkuun lopulla 1944.
Kesän -44 suurhyökkäyksessä oli mukana n. 300 000 neukkua, puolustajia n. 650 000 ja silti hyökkääjä voitti.
Neuvostoliiton tulevasta suurhyökkäyksestä oli runsaasti tiedustelutarkoituksessa kuvattua valokuvamateriaalia.
- ”Ilmavoimat valokuvasivat Neuvostoliiton suurhyökkäyksen painopistesuunnan juuri sopivana hetkenä ja useaan kertaan. Kaikki esitetyt päinvastaiset väitteet voidaan todeta paikkansapitämättömäksi.
- Valokuvien tutkimattomat sarjat toimitettiin IV AKE:aan.
- Lähettämisessä ei ollut kiire mielessä. Käyttämällä lento- tai autokuljetusta olisi voitu säästää vuorokauden verran.
- Kuvien saavuttua armeijakunnan esikunnassa ei tapahtunut mitään; kuvia ei käytetty hyväksi. Tämän on sanottu johtuneen esikunnan sisäisessä työjärjestyksessä tapahtuneesta muutoksesta. Selitys tosin on mahdollinen, mutta yhtä lähellä on oletus, että kuvat pantiin hyllylle ja jäätiin odottamaan, mitä Ilmavoimien kuvakeskus saisi kuvista selville, ja päätettiin tutkia kuvat sen jälkeen. Kuvakeskus puolestaan ei ole pitänyt
kuvien tutkimisella kiirettä. Siellä ei käsitetty, että tutkimisella on kiire”.
Ja silti Neuvostoliitto teki itsemurhan.
Mites se nyt silleen, tiltureppanat?
Ja lisään vielä, Homppeli -Tiltu jauhaa skeidaa, minä olen vanha Stadin homo, eikä ole ikinä ollut poikaseurasta puutetta!
60 -luvulla Helsingin Kalliossa pystyin ravintoloiden mentyä kiinni ostamaan viinapullolla itselleni pojan kuin pojan, ja viimeiset 52 vuotta olen asunut saman miehen kanssa saman katon alla!
Tähän ei Stallarihomo Tarkkispoika pysty!
Suomen asemasota oli Jatkosodan pisin vaihe (n. 1941-1944), jolloin rintamalinjat vakiintuivat juoksuhaudoissa ja taistelut olivat paikallisia, mutta rintamalla oli jatkuvaa vartio- ja koulutustoimintaa, joenlopputöitä ja väsymystä, vaikka Suomi taisteli Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Se päättyi kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäykseen. Vuonna 1941 Suomen tappiot olivat merkittäviä, kun jatkosota alkoi kesäkuussa: noin 63 000 suomalaista sotilasta kaatui koko jatkosodan aikana, ja heistä lähes puolet menehtyi sodan ensimmäisen puolen vuoden aikana, eli juuri vuonna 1941, erityisesti hyökkäysvaiheessa Neuvostoliittoa vastaan, kun rintamilla kaatui runsaasti miehiä.
Jatkosodan 25.61941 – 19. 9.1944 tappiot.
Suomi:
63 204 kaatunutta tai kadonnutta
158 000 haavoittunutta
2 377–3 500 vangittua
1 129 kuollutta siviiliä.
Neuvostoliitto:
201 000 kaatunutta tai kadonnutta
64 000 vangittua
385 000 haavoittunutta
4 000–7 000 kuollutta siviiliä.
Paitsi että yli 27 000 kaatuneen saksalaisen sotilaan tiedot lisättävänä. Neuvostoliiton tappioihin liittyy myös taistelut saksalaisia vastaan Laatokan itäpuolella.
Keskimäärin noin 150 000 miehen neuvostojoukot vuonna 1941 aiheuttivat vuonna 1941 suomalaisille noin 83500 miehen taistelutappiot.
Suomi aiheutti siis keskimäärin 150 000 puna-armeijalaiselle yhteensä noin 450 000 miehen taistelutappiot.
Onko niin, että Suomi on vielläpä huono häviäjä, kun tarvitsee koko ajan selitellä siitä ns. "Torjuntavoitosta".
Ei, vaan kyse on faktasta, jonka voit todeta itsekin seuraavasta!
Voimasuhteet Kannaksella kesäkuussa 1944
Suomen sotavoimien pääosat oli sijoitettu kauas Itä-Karjalaan Aunukseen. Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä. Vertailun vuoksi talvisodassa Kannakselle sijoitettujen suomalaisjoukkojen määrä oli 200 000 miestä. Linnoitustöissä asemasotavaiheen aikana oli panostettu Aunuksessa Pisi–Saarimäki–Sammatus-linjaan ja Maaselän kannaksella Karhumäki–Liistepohja-linjaan. Sen sijaan työt Kannakselle suunnitelluilla linjoilla olivat vasta alussa. Taistelujen alkaessa suomalaisilla oli asemissa Kannaksella Laatokalta lukien 19. prikaati, 15. divisioona, 2. divisioona ja 10. divisioona. Reservinä olivat 3. divisioona ja 18. divisioona sekä Ratsuväkiprikaati Vammelsuu–Taipale-asemassa ja Panssaridivisioona lähellä Viipuria.
Stalin kuitenkin yllätti länsiliittoutuneet ja etenkin Suomen ratkaisullaan. Suurhyökkäystä oli valmisteltu pitkään ja huolellisesti. Tarkoitusta varten Neuvostoliiton pääesikunta (Stavka) oli osoittanut Leningradin rintaman käyttöön 450 000 miestä, 10 000 tykkiä ja kranaatinheitintä ja 800 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Joukkoja oli runsaasti ja niitä oli harjoitettu tulevan taistelumaaston kaltaisilla alueilla etukäteen. Neuvostoliitolle oli Leningradin vapauttamisella suuri psykologinen merkitys. Murskaamalla Suomen armeijan venäläiset saisivat yhteyden pohjoiseen, Suomenlahden laivastonsa käyttöön ja selustansa Itä-Karjalassa turvattua.
Päämajalle hyökkäys tuli yllätyksenä, sillä se oli 3. kesäkuuta kotiuttanut eräitä ikäluokkia ja antanut lomien jatkua. Tykistön vetotraktoreita ja hevosia oli sijoitettu taaemmas linnoitus- ja maataloustöihin hyökkäyksen alkaessa. Sen alettua vetäytyviltä joukoilta jäi viholliselle muun muassa 50 uutta panssarintorjuntatykkiä.
Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä.
"Päämajalle hyökkäys tuli yllätyksenä, sillä se oli 3. kesäkuuta kotiuttanut eräitä ikäluokkia ja antanut lomien jatkua. Tykistön vetotraktoreita ja hevosia oli sijoitettu taaemmas linnoitus- ja maataloustöihin hyökkäyksen alkaessa. Sen alettua vetäytyviltä joukoilta jäi viholliselle muun muassa 50 uutta panssarintorjuntatykkiä."
Tietoa Neuvostoliiton hyökkäysvalmisteluista tuli sekä etulinjan suomalaisjoukoilta kuulo- ja muina havaintoina, että muista varsinaisista tiedustelulähteistä, mutta Päämaja ei reagoinut niihin sillä tavalla kuin olisi ollut tarve.
https://areena.yle.fi/1-674285
Suomessa on silmiinpistävää miten tästä jatkosodan paria viimeistä kuukautta lukuunottamatta ollutta suomalaisten ja saksalaisten lukunääräistä selvää miesylivoimaa ei haluta tuoda esille. Tämä vaikeneminen paljastaa miten kansalle on haluttu todellakin antaa kuva että oltaisiin sodittu muka ylivoimaista vihollista vastaan.
Pekka Visuri on oikeassa. Loppuvuonna 1941 suomalaisten hyökkäys pysähtyi juuri suomalaisten omiin suuriin tappioihin. Pyrkimyshän oli päästä Vienanmerelle Sorokkaan.
Ei, vaan kyse on faktasta, jonka voit todeta itsekin seuraavasta!
Voimasuhteet Kannaksella kesäkuussa 1944
Suomen sotavoimien pääosat oli sijoitettu kauas Itä-Karjalaan Aunukseen. Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä. Vertailun vuoksi talvisodassa Kannakselle sijoitettujen suomalaisjoukkojen määrä oli 200 000 miestä. Linnoitustöissä asemasotavaiheen aikana oli panostettu Aunuksessa Pisi–Saarimäki–Sammatus-linjaan ja Maaselän kannaksella Karhumäki–Liistepohja-linjaan. Sen sijaan työt Kannakselle suunnitelluilla linjoilla olivat vasta alussa. Taistelujen alkaessa suomalaisilla oli asemissa Kannaksella Laatokalta lukien 19. prikaati, 15. divisioona, 2. divisioona ja 10. divisioona. Reservinä olivat 3. divisioona ja 18. divisioona sekä Ratsuväkiprikaati Vammelsuu–Taipale-asemassa ja Panssaridivisioona lähellä Viipuria.
Stalin kuitenkin yllätti länsiliittoutuneet ja etenkin Suomen ratkaisullaan. Suurhyökkäystä oli valmisteltu pitkään ja huolellisesti. Tarkoitusta varten Neuvostoliiton pääesikunta (Stavka) oli osoittanut Leningradin rintaman käyttöön 450 000 miestä, 10 000 tykkiä ja kranaatinheitintä ja 800 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Joukkoja oli runsaasti ja niitä oli harjoitettu tulevan taistelumaaston kaltaisilla alueilla etukäteen. Neuvostoliitolle oli Leningradin vapauttamisella suuri psykologinen merkitys. Murskaamalla Suomen armeijan venäläiset saisivat yhteyden pohjoiseen, Suomenlahden laivastonsa käyttöön ja selustansa Itä-Karjalassa turvattua.
Päämajalle hyökkäys tuli yllätyksenä, sillä se oli 3. kesäkuuta kotiuttanut eräitä ikäluokkia ja antanut lomien jatkua. Tykistön vetotraktoreita ja hevosia oli sijoitettu taaemmas linnoitus- ja maataloustöihin hyökkäyksen alkaessa. Sen alettua vetäytyviltä joukoilta jäi viholliselle muun muassa 50 uutta panssarintorjuntatykkiä.
Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä.
Tali-Ihantalan taisteluun ei koskaan osallistunut enempää kuin 80 000 neuvostoliittolaista sotilasta. Suomessa on tietoisesti paisuteltu neuvostojoukkojen määriä. Ohto Mannisen mukaan 1/4 esim 21.armeijasta ei osallistunut millään tavalla Tali-Ihantalan taisteluihin.
Voimasuhteet Kannaksella kesäkuussa 1944
Suomen sotavoimien pääosat oli sijoitettu kauas Itä-Karjalaan Aunukseen. Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä. Vertailun vuoksi talvisodassa Kannakselle sijoitettujen suomalaisjoukkojen määrä oli 200 000 miestä. Linnoitustöissä asemasotavaiheen aikana oli panostettu Aunuksessa Pisi–Saarimäki–Sammatus-linjaan ja Maaselän kannaksella Karhumäki–Liistepohja-linjaan. Sen sijaan työt Kannakselle suunnitelluilla linjoilla olivat vasta alussa. Taistelujen alkaessa suomalaisilla oli asemissa Kannaksella Laatokalta lukien 19. prikaati, 15. divisioona, 2. divisioona ja 10. divisioona. Reservinä olivat 3. divisioona ja 18. divisioona sekä Ratsuväkiprikaati Vammelsuu–Taipale-asemassa ja Panssaridivisioona lähellä Viipuria.
Stalin kuitenkin yllätti länsiliittoutuneet ja etenkin Suomen ratkaisullaan. Suurhyökkäystä oli valmisteltu pitkään ja huolellisesti. Tarkoitusta varten Neuvostoliiton pääesikunta (Stavka) oli osoittanut Leningradin rintaman käyttöön 450 000 miestä, 10 000 tykkiä ja kranaatinheitintä ja 800 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Joukkoja oli runsaasti ja niitä oli harjoitettu tulevan taistelumaaston kaltaisilla alueilla etukäteen. Neuvostoliitolle oli Leningradin vapauttamisella suuri psykologinen merkitys. Murskaamalla Suomen armeijan venäläiset saisivat yhteyden pohjoiseen, Suomenlahden laivastonsa käyttöön ja selustansa Itä-Karjalassa turvattua.
Päämajalle hyökkäys tuli yllätyksenä, sillä se oli 3. kesäkuuta kotiuttanut eräitä ikäluokkia ja antanut lomien jatkua. Tykistön vetotraktoreita ja hevosia oli sijoitettu taaemmas linnoitus- ja maataloustöihin hyökkäyksen alkaessa. Sen alettua vetäytyviltä joukoilta jäi viholliselle muun muassa 50 uutta panssarintorjuntatykkiä.
Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä.
Tosiasia jossa puolustautunut puna-armeija pysäytti selvästä lukumääräisestä alivoimastaam huolimatta hyökkääjät vuoden 1941 lopulla on kiusallinem kaikille uusisänmaallisille hörhöille. Ja myös se ettei suomalaisista ja saksalaisista ollut hyökkäämään vuonna 1942 vaikka heillä oli yli kaksinkertaisesti sotilaita puna-armeijan verrattuna.
Tämä jotenkin kumoaa koko sankarillisen narratiivin Suomem armeijasta.
Rintamalla tilanne oli se että 100 suomalaista sotilasta kohden oli 40-45 neuvostosotilasta. Vasta toukokuussa 1944 asetelmat muuttuivat.
Noin 300 000 neuvostosotilasta sitoi tehokkaasti reilu 600 000 hyökkääjien sotilasta.
Voimasuhteet Kannaksella kesäkuussa 1944
Suomen sotavoimien pääosat oli sijoitettu kauas Itä-Karjalaan Aunukseen. Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä. Vertailun vuoksi talvisodassa Kannakselle sijoitettujen suomalaisjoukkojen määrä oli 200 000 miestä. Linnoitustöissä asemasotavaiheen aikana oli panostettu Aunuksessa Pisi–Saarimäki–Sammatus-linjaan ja Maaselän kannaksella Karhumäki–Liistepohja-linjaan. Sen sijaan työt Kannakselle suunnitelluilla linjoilla olivat vasta alussa. Taistelujen alkaessa suomalaisilla oli asemissa Kannaksella Laatokalta lukien 19. prikaati, 15. divisioona, 2. divisioona ja 10. divisioona. Reservinä olivat 3. divisioona ja 18. divisioona sekä Ratsuväkiprikaati Vammelsuu–Taipale-asemassa ja Panssaridivisioona lähellä Viipuria.
Stalin kuitenkin yllätti länsiliittoutuneet ja etenkin Suomen ratkaisullaan. Suurhyökkäystä oli valmisteltu pitkään ja huolellisesti. Tarkoitusta varten Neuvostoliiton pääesikunta (Stavka) oli osoittanut Leningradin rintaman käyttöön 450 000 miestä, 10 000 tykkiä ja kranaatinheitintä ja 800 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Joukkoja oli runsaasti ja niitä oli harjoitettu tulevan taistelumaaston kaltaisilla alueilla etukäteen. Neuvostoliitolle oli Leningradin vapauttamisella suuri psykologinen merkitys. Murskaamalla Suomen armeijan venäläiset saisivat yhteyden pohjoiseen, Suomenlahden laivastonsa käyttöön ja selustansa Itä-Karjalassa turvattua.
Päämajalle hyökkäys tuli yllätyksenä, sillä se oli 3. kesäkuuta kotiuttanut eräitä ikäluokkia ja antanut lomien jatkua. Tykistön vetotraktoreita ja hevosia oli sijoitettu taaemmas linnoitus- ja maataloustöihin hyökkäyksen alkaessa. Sen alettua vetäytyviltä joukoilta jäi viholliselle muun muassa 50 uutta panssarintorjuntatykkiä.
Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä.
Pekka Visurin mukaan talvisodan alussa, joulukuussa 1939 oli jopa Kannaksella osapuolten voimasuhteet sotilasmäärillä rintamavyöhykkeellä yllättävänkin tasaiset. Juuri siksi puna-armeijan läpimurtoyritykset eivät voineeetkaan onnistua.
Tilanne muuttui vasta helmikuussa 1940 kun todellinen sota Kannaksella alkoi.
Voimasuhteet Kannaksella kesäkuussa 1944
Suomen sotavoimien pääosat oli sijoitettu kauas Itä-Karjalaan Aunukseen. Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä. Vertailun vuoksi talvisodassa Kannakselle sijoitettujen suomalaisjoukkojen määrä oli 200 000 miestä. Linnoitustöissä asemasotavaiheen aikana oli panostettu Aunuksessa Pisi–Saarimäki–Sammatus-linjaan ja Maaselän kannaksella Karhumäki–Liistepohja-linjaan. Sen sijaan työt Kannakselle suunnitelluilla linjoilla olivat vasta alussa. Taistelujen alkaessa suomalaisilla oli asemissa Kannaksella Laatokalta lukien 19. prikaati, 15. divisioona, 2. divisioona ja 10. divisioona. Reservinä olivat 3. divisioona ja 18. divisioona sekä Ratsuväkiprikaati Vammelsuu–Taipale-asemassa ja Panssaridivisioona lähellä Viipuria.
Stalin kuitenkin yllätti länsiliittoutuneet ja etenkin Suomen ratkaisullaan. Suurhyökkäystä oli valmisteltu pitkään ja huolellisesti. Tarkoitusta varten Neuvostoliiton pääesikunta (Stavka) oli osoittanut Leningradin rintaman käyttöön 450 000 miestä, 10 000 tykkiä ja kranaatinheitintä ja 800 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Joukkoja oli runsaasti ja niitä oli harjoitettu tulevan taistelumaaston kaltaisilla alueilla etukäteen. Neuvostoliitolle oli Leningradin vapauttamisella suuri psykologinen merkitys. Murskaamalla Suomen armeijan venäläiset saisivat yhteyden pohjoiseen, Suomenlahden laivastonsa käyttöön ja selustansa Itä-Karjalassa turvattua.
Päämajalle hyökkäys tuli yllätyksenä, sillä se oli 3. kesäkuuta kotiuttanut eräitä ikäluokkia ja antanut lomien jatkua. Tykistön vetotraktoreita ja hevosia oli sijoitettu taaemmas linnoitus- ja maataloustöihin hyökkäyksen alkaessa. Sen alettua vetäytyviltä joukoilta jäi viholliselle muun muassa 50 uutta panssarintorjuntatykkiä.
Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä.
Tämä on yksi niistä syistä miksi koko suomalainen sotahistoria 1939-45 halutaan esittää siten että ensin mennään Raatteentielle 1939 ja sitten loikataan suoraan Tali-Ihantalaan. 1944. Jätetään kertomatta vaiheet kesäkuusta 1941 aina kevääseen 1944. Halutaan luoda tämä Daavid vs Goljat myytti.
Voimasuhteet Kannaksella kesäkuussa 1944
Suomen sotavoimien pääosat oli sijoitettu kauas Itä-Karjalaan Aunukseen. Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä. Vertailun vuoksi talvisodassa Kannakselle sijoitettujen suomalaisjoukkojen määrä oli 200 000 miestä. Linnoitustöissä asemasotavaiheen aikana oli panostettu Aunuksessa Pisi–Saarimäki–Sammatus-linjaan ja Maaselän kannaksella Karhumäki–Liistepohja-linjaan. Sen sijaan työt Kannakselle suunnitelluilla linjoilla olivat vasta alussa. Taistelujen alkaessa suomalaisilla oli asemissa Kannaksella Laatokalta lukien 19. prikaati, 15. divisioona, 2. divisioona ja 10. divisioona. Reservinä olivat 3. divisioona ja 18. divisioona sekä Ratsuväkiprikaati Vammelsuu–Taipale-asemassa ja Panssaridivisioona lähellä Viipuria.
Stalin kuitenkin yllätti länsiliittoutuneet ja etenkin Suomen ratkaisullaan. Suurhyökkäystä oli valmisteltu pitkään ja huolellisesti. Tarkoitusta varten Neuvostoliiton pääesikunta (Stavka) oli osoittanut Leningradin rintaman käyttöön 450 000 miestä, 10 000 tykkiä ja kranaatinheitintä ja 800 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Joukkoja oli runsaasti ja niitä oli harjoitettu tulevan taistelumaaston kaltaisilla alueilla etukäteen. Neuvostoliitolle oli Leningradin vapauttamisella suuri psykologinen merkitys. Murskaamalla Suomen armeijan venäläiset saisivat yhteyden pohjoiseen, Suomenlahden laivastonsa käyttöön ja selustansa Itä-Karjalassa turvattua.
Päämajalle hyökkäys tuli yllätyksenä, sillä se oli 3. kesäkuuta kotiuttanut eräitä ikäluokkia ja antanut lomien jatkua. Tykistön vetotraktoreita ja hevosia oli sijoitettu taaemmas linnoitus- ja maataloustöihin hyökkäyksen alkaessa. Sen alettua vetäytyviltä joukoilta jäi viholliselle muun muassa 50 uutta panssarintorjuntatykkiä.
Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä.
Oikeampi termi onkin että Suomi taisteli suurta saatanaa vastaan, kiitos korjauksesta.
Viisi Sodan Vuotta opuksen mukaan heinäkuun alussa hyökänneitä 230 000 suomalaista sotilasta vastassa olisi ollut 150 000 neuvostosotilasta. Suomalaisten lisäksi huomioitava myös yli 15 000 saksalaista Laatokan Karjalassa sekä vielä suuremmat määrät Kiestingin-Sallan suunnalla. Painopistesuunnalla suomalaisilla oli yli kolminkertainen miesylivoima.
Asetelma oli siis se että suomalaista rykmenttiä vastaan oli puna-armeijan pataljoona. Suomalaista divisioonaa vastassa vain rykmentin verran neuvostojoukkoja.
Vastaava tilanne vallitsi halki koko itärintaman kesällä 1941. Saksalla, Romanialla, Unkarilla ja Suomella oli aivan selkeä lukumääräinen miesylivoima rintamajoukoissa. Vastaava ylivoima vallitsi jopa vahvistuen Suomen rintamalla vuonna 1942. Koko itärintamalla Saksalla ja sen liittolaisilla oli lukumääräinen miesylivoima aina syyskuuhun 1942 asti. Sen jälkeen asetelmat alkoivat vähitellen muuttua. Mutta Suomen rintamalla Saksan ja Suomen lukumääräinen miesylivoima vain voimistui vielä 1943. Miesmäärien suhdelukema oli jopa suurempi kuin 1:2.
Krivosheevin lukemat Karjalan Rintaman vahvuuksista vuodelta 1942 ovat seuraavat. Laatokan Karjalan ja Jäämeren välisellä alueella toimineen armeijan kokonaismäärä vuonna olisi ollut tappiossa menetetytkin huomioiden 415 485 sotilasta joista tappiot 123 709. Näin ollen kokonaisvahvuus suomalaisia ja saksalaisia vastaan olisi 31.12.1942 yhteensä 268 874 sotilasta.
On täysin selvä asia että 31.12.42 oli pelkästään saksalaisten joukkojen määrä Lapissa ja Jäämeren suunnalla jo lähes 200 000 ja Laatokan Karjalan pohjoispuolella olleita suomalaisia lähes 300 000. Olihan Suomen armeijan vahvuudesta 70% juuri Laatokan pohjoispuolella. Lisäksi osa Karjalan Rintaman joukoista oli sitomassa myös Laatokan itäpuolella olleita saksalaisia joukkoja jotka yrittivät ylläpitää Leningradin saartoa.
Stalingradin taistelujen aikana oli Suomen suunnalla olleilla Suomen ja Saksan joukoilla noin kaksinkertainen lukumääräinen miesylivoima.
Vuonna 1942 Kannaksella olivat suomalaisjoukkoina pääasiassa Kannaksen Ryhmä, joka perustettiin asemasodan alkaessa maaliskuussa 1942, ja sen vahvuuteen kuului neljä divisioonaa (4. Div., 5. Div., 18. Div., 19. Div.) ja useita pienempiä yksiköitä, kuten rykmenttejä ja pataljoona. Nämä yksiköt muodostivat hieman yli 25% Suomen armeijasta joten Laatokan Karjalassa ja siitä pohjoiseen puna-armeijan Karjalan Armeijaa vastassa oli yli 300 000 suomalaista.
Voimasuhteet Kannaksella kesäkuussa 1944
Suomen sotavoimien pääosat oli sijoitettu kauas Itä-Karjalaan Aunukseen. Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä. Vertailun vuoksi talvisodassa Kannakselle sijoitettujen suomalaisjoukkojen määrä oli 200 000 miestä. Linnoitustöissä asemasotavaiheen aikana oli panostettu Aunuksessa Pisi–Saarimäki–Sammatus-linjaan ja Maaselän kannaksella Karhumäki–Liistepohja-linjaan. Sen sijaan työt Kannakselle suunnitelluilla linjoilla olivat vasta alussa. Taistelujen alkaessa suomalaisilla oli asemissa Kannaksella Laatokalta lukien 19. prikaati, 15. divisioona, 2. divisioona ja 10. divisioona. Reservinä olivat 3. divisioona ja 18. divisioona sekä Ratsuväkiprikaati Vammelsuu–Taipale-asemassa ja Panssaridivisioona lähellä Viipuria.
Stalin kuitenkin yllätti länsiliittoutuneet ja etenkin Suomen ratkaisullaan. Suurhyökkäystä oli valmisteltu pitkään ja huolellisesti. Tarkoitusta varten Neuvostoliiton pääesikunta (Stavka) oli osoittanut Leningradin rintaman käyttöön 450 000 miestä, 10 000 tykkiä ja kranaatinheitintä ja 800 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Joukkoja oli runsaasti ja niitä oli harjoitettu tulevan taistelumaaston kaltaisilla alueilla etukäteen. Neuvostoliitolle oli Leningradin vapauttamisella suuri psykologinen merkitys. Murskaamalla Suomen armeijan venäläiset saisivat yhteyden pohjoiseen, Suomenlahden laivastonsa käyttöön ja selustansa Itä-Karjalassa turvattua.
Päämajalle hyökkäys tuli yllätyksenä, sillä se oli 3. kesäkuuta kotiuttanut eräitä ikäluokkia ja antanut lomien jatkua. Tykistön vetotraktoreita ja hevosia oli sijoitettu taaemmas linnoitus- ja maataloustöihin hyökkäyksen alkaessa. Sen alettua vetäytyviltä joukoilta jäi viholliselle muun muassa 50 uutta panssarintorjuntatykkiä.
Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä.
Pekka Visurin mukaan Talvisodassa oli neuvostojoukoilla joulukuussa 1939 varsin vähäinen lukumääräinen miesylivoima Karjalan Kannaksella. Vasta helmikuussa 1940 Neuvostoliiton sotilaalliset painopisteet oli valittu oikein ja niinpä läpimurto Summan lohkolla ei ollut yllätys.
Voimasuhteet Kannaksella kesäkuussa 1944
Suomen sotavoimien pääosat oli sijoitettu kauas Itä-Karjalaan Aunukseen. Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä. Vertailun vuoksi talvisodassa Kannakselle sijoitettujen suomalaisjoukkojen määrä oli 200 000 miestä. Linnoitustöissä asemasotavaiheen aikana oli panostettu Aunuksessa Pisi–Saarimäki–Sammatus-linjaan ja Maaselän kannaksella Karhumäki–Liistepohja-linjaan. Sen sijaan työt Kannakselle suunnitelluilla linjoilla olivat vasta alussa. Taistelujen alkaessa suomalaisilla oli asemissa Kannaksella Laatokalta lukien 19. prikaati, 15. divisioona, 2. divisioona ja 10. divisioona. Reservinä olivat 3. divisioona ja 18. divisioona sekä Ratsuväkiprikaati Vammelsuu–Taipale-asemassa ja Panssaridivisioona lähellä Viipuria.
Stalin kuitenkin yllätti länsiliittoutuneet ja etenkin Suomen ratkaisullaan. Suurhyökkäystä oli valmisteltu pitkään ja huolellisesti. Tarkoitusta varten Neuvostoliiton pääesikunta (Stavka) oli osoittanut Leningradin rintaman käyttöön 450 000 miestä, 10 000 tykkiä ja kranaatinheitintä ja 800 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Joukkoja oli runsaasti ja niitä oli harjoitettu tulevan taistelumaaston kaltaisilla alueilla etukäteen. Neuvostoliitolle oli Leningradin vapauttamisella suuri psykologinen merkitys. Murskaamalla Suomen armeijan venäläiset saisivat yhteyden pohjoiseen, Suomenlahden laivastonsa käyttöön ja selustansa Itä-Karjalassa turvattua.
Päämajalle hyökkäys tuli yllätyksenä, sillä se oli 3. kesäkuuta kotiuttanut eräitä ikäluokkia ja antanut lomien jatkua. Tykistön vetotraktoreita ja hevosia oli sijoitettu taaemmas linnoitus- ja maataloustöihin hyökkäyksen alkaessa. Sen alettua vetäytyviltä joukoilta jäi viholliselle muun muassa 50 uutta panssarintorjuntatykkiä.
Karjalan kannakselle sijoitettujen joukkojen määrä oli noin 75 000 miestä.
Tali-Ihantalan taistelu 1944
Merkittävä osuus torjunnasta oli myös panssaridivisioonan rynnäkkötykkipataljoonalla, joka kahden rynnäkkötykin tappioin tuhosi noin neljäkymmentä neuvostovaunua. Suomalaisten voimakas 14 patteriston tykistökeskitys tuhosi tai vaurioitti 30. kesäkuuta 18. divisioonan lohkolla ainakin 15 panssarivaunua.
Talin–Ihantalan taistelussa Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin. Tähän Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun osallistui eri vaiheissa yhteensä noin 50 000 suomalaista (alkuvaiheessa, myöhemmin enemmän) ja noin 150 000 neuvostoliittolaista sotilasta (suomalainen divisioona vastasi miesmäärältään noin kahta puna-armeijan divisioonaa).
Sotahistorioitsija Ohto Mannisen mukaan noin 25 prosenttia 21. armeijan joukoista ei osallistunut Tali-Ihantalan taisteluun. Toisaalta yksi armeijakunta 23. armeijasta hyökkäsi Noskuan suunnalla, jota puolusti suomalainen 3. divisioona menestyksellä. Suomalainen kenttätykistö ampui kahdessa viikossa noin 120 000 laukausta ja kiivaimpana taistelupäivänä 3. heinäkuuta yli 12 000 laukausta. Monen tykin putki yksinkertaisesti kului loppuun kiivaan tulituksen takia.
Suomalaisarvioiden mukaan neuvostotykistö ampui Talin–Ihantalan taisteluissa 21. kesäkuuta – 7. heinäkuuta välisenä aikana kaikkiaan 144 000 tykistö- ja 92 000 heittimistön kranaattia. Kiivainta tulitus oli 28. kesäkuuta (14 000 tykistön ja 9 000 krh/pst-kranaattia). Logistisen ketjun piteneminen hidasti neuvostojoukkojen ammustäydennystä.
Neuvostoliiton tappioiden arvioidaan taisteluissa olleen noin 6 000 kaatunutta ja 22 000 haavoittunutta sotilasta ja suomalaisten 1 350 kaatunutta ja 7 000 haavoittunutta.
Lisäksi Noskuan suunnalla hyökännyt 23. armeijan vasemman sivustan VI armeijakunta kärsi 7 905 miehen tappiot.[4] Niistä valtaosan aiheutti 3. divisioonan lohkon tykistö (25 150 ammuttua kranaattia 20.6.–7.7.) sekä kranaatinheitinyksiköt. Neuvostotappiot nousivat kokonaisuudessaan noin 27 000 – 30 000 mieheen.
Neuvostoliitto saavutti suomalaisista hyökkääjistä torjuntavoiton loppuvuonna 1941. Suomen armeijan potentiaali hyökätä oli sulanut suomalaisten omiin suuriin tappioihin.
Ei sulanut vaan edettiin Kannaksella vanhalle rajalle ja Laatokan P-puolella Syvärille, Ääniselle ja. Stalinin kanavalle!
Tästähän mm Pekka Visuri on kirjoittanut:
"Suomen hyökkäys pysähtyi suuriin tappioihin."
Neuvostoliiton suurhyökkäyksessä Kannaksella 1944 taas voimat keskitettiin nopeaan Viipurin valtaukseen jossa NL myös onnistui jopa odotettuakin paremmin. Sen sijaan Viipurin jälkeen STAVKA alkoi jopa vähentää sotilaallista voimaa ja jätti marsalkaksi ylennetyn Leonid Govorovin "omilleen". NL:n päätavoite oli saavutettu ja reservit suunnattiin tärkeimmille rintamalohkolla.
Tämä akselin lukumääräinen miesylivoima ei oikein sovi suomalaisten hellimään Daavid vs Goljat kertomukseen. Siksi sitä kai ei haluta esim 6.joulukuuta juhlapuheissa muistella. Osa ei ole siitä edes ollenkaan tietoinen.
Yleensä hävinnyt muistelee jälkikäteen mieluummin perääntymistä ja onnistumista torjuntataisteluissa kuin etenemistä!
Vuoden 1944 kesähyökkäyksessä oli Puna-armeijalla erityisesti Kannaksella mutta myös Laatokan Karjalassa reilu ylivoima sotilaissa ja vielä suurempi ylivoima sotakalustossa! Valkeasaaren murtokohtaan oli keskitetty mahtava tykistökeskitys, joka mursi kaikki puolustusrakennelmat!
"Siksi sitä kai ei haluta esim 6.joulukuuta juhlapuheissa muistella. Osa ei ole siitä edes ollenkaan tietoinen"
Kyllä siitä ovat jaikki suomalaiset tietoisia, että hyökkääjällä oli reilu ylivoima miehissä ja vielä sitäkin suurempi ylivoima sotakalustussa! Tavoite oli edetä Kymijoelle ja päästä Talvisodan tapaan Viipurinlahden yli Suomen mantereelle! Molemmat tavoitteet jäivät saavuttamatta ja Tali-Ihantalan ja Vuosalmen taistelun jälkeen suomalainen kaukopartio havaitsi Kannaksella, että vihollinen siirsi miehiä ja kalustoa junilla Keski-Euroopan suuntaan!
Suomen karju elämöi & mummu maansa möi.🐗
Ja höpö höpö!
Talvisodassa Suomella oli Kannasta puolustamassa 200.000 miestä. Vuonna 1944 kesällä vain 75.000! Hyökkäyksen alettua Kannakselle siirrettiin Itä-Karjalasta 2 divisioonaa lisää ja tueksi saatiin myös saksalainen jv-divisioona Greif!
Lisäksi suurena apuna toimi saksalainen lento-osasto Kuhlmey!