Mielenkiintoista havaita, kuinka ortodoksisuuden kaikki krumeluurit katoavat ns. ortodokseilta tai ainakin niiltä, jotka ovat vakuuttaneet täällä meille omaa oikeauskoisuuttaan ja tietämystään, kun mode jää taustalle. Kuka ei ole kieltänyt modea jo ainakin kolmeen kertaan ? Ne ovat harvassa.
Mitä tästä opimme ?
- ns. ortodoksit eivät olleetkaan ortoja vaan jotain aivan muuta
- ne, jotka olivat, olivatkin ihan joitain muita ortoja, kuin ihan oikeita ortoja
- "ihminen on ihmiselle susi" - kuka se lie olikaan, kun näin sanoi, täällä se taas nähtiin
- viisastelijat, Bysantin "orto-narrit", yrittävät viedä huomion, kun muut hölmöilee
- hereetikko-örkit, hörhöt valtaavat alaa oikein uskovilta sitä mukaa kun tilaa tulee
Onneksi on suljetumpia paikkoja käydä keskusteluja, vaikka Raamatulla päähän lyöden tai muunlaisin rajoituksin. Täällä ei viihdy mode, eikä kohta muutkaan.
Turha siitä ja tilanteesta modea on syyttää, mene peilin eteen ja sano se hänelle.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikella kunnioituksella, mutta mikä on Sinun panostuksesi siihen että tällä keskustelufoorumilla viihtyisi paremmin? Olet varmasti tervetullut omalta osaltasi kehittämään tätä foorumia, mutta viestisi epäonnistui pahasti siinä. Kun näin järein asein arvostelet niin olisi lienee paikallaan että antaisit parannusehdotuksia etkä haukkuisi nurkan takana. Nimesikin osoittaa kaimansa mukaan innnovaatiokykyä, voisit varmasti myös osoittaa sitä rakentavalla palautteella. Viestistäsi tulee mieleen nurkan takana räksyttävä koira. Kaikella kunnioituksella.
Hessu
Hyvä Hessu !
Melko pitkälti olet oikeassa kirjoituksestani ja panostuksestani kuin myös käyttäytymisestäni. Itse näen nyt tuon tekstini frustraatioreaktiona kaiken maailman pekospilleihin ja epäileviin tuomareihin. En silti halunnut loukata oikein toimivia ja laivaa pinnalla pitäviä, vaikka rotat ovatkin valtaamassa laivaa ja vilistävät kintuissa.
Parannusehdotuksia tällaiselle vapaalle, avoimelle palstalle ja sen toiminnalle on melko turha antaa. Jos lie köyhät, niin myös hörhöt, ovat aina seuranamme. ;-)
Itseäni vain väsyttää - kenties osittain samalla tavalla kuin modea - kenties vain sivujen lukijana erilailla. Ei tässä innovoimaan pysty ja ehkä tosiaan ei eväätkään riitä kuin räksyttämään.
Silti kaikkea hyvää niin Sinulle kuin tälle palstalle. Hopo saa nyt mennä koppiinsa.
****************************************
"Herra, Herra, joka lohdutat elämän ahdingossa kärsiviä ja riennät auttamaan kaikkia masennukseen vaipuneita, elvytä meidän mielemme, jota murhe painaa, polta pois sydämemme vallannut suru ja ahdistus ja anna meille sinun ilosi." Amen.
Olen seurannut tätä palsta muutamia viikkoja.
Perustasolla asia on juuri näin kuin olet määritellyt. Tämä on pääosin aivan muuta kuin
ortodoksiaa ja -suutta. Melko kovat ovat monien kirjoittajien ja mielipiteenesittäjien arvot.
Sheriffi lienee tuskastunut osin tähänkin.
Ehkä tällaiset palstat houkuttelvat ihmisten
parhaimpia tai pahimpia puolia esiin. Molempia
täältäkin löytyy. Itse olen kuitenkin turhautunut
moniin älykkäisiin ja nopeisiin veijareihin, joita täältä löytyy kotitarpeiksi.
"Lienee" on olla-verbin konditionaalimuoto.
Voi tätä nykynuorison äidinkielen taitoa!
"Lienee" on kyllä potentiaali, ei konditionaali. ;)