Kokoomus ja perussuomalaiset saivat niukan voiton eduskuntavaaleissa ja tekivät sitten yhdessä hallitusohjelman, jota taasen enemmistö suomalaisista vastustaa.
Joten ei voi sanoa, että kansa sai mitä halusi.
Sillä ihmiset eivät halunneet tälläistä - hallitusohjelmaa.
Kokoomus tiesi ettei saisi ohjelmaa läpi Sdp,n kanssa joten persut oli ainut vaihtoehto.
Joten ei voi sanoa, että kansa sai mitä halusi.
Sillä ihmiset eivät halunneet tälläistä - hallitusohjelmaa.
Kokoomus tiesi ettei saisi ohjelmaa läpi Sdp,n kanssa joten persut oli ainut vaihtoehto.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kansan ääni ei nyt yllä valtaapitävien perimmäisiin kammareihin.
Sanelupolitiikasta ei ole mitään hyvää sanottavaa, se on turmion Orpo ja hävityksen Purra.
Kansantalous saataisin ylös mikäli alle kolmen tuhannen euron palkkoihin tehtäisiin roima yleiskorotus.
Sellainen 300€ kk. lisää ansiota niin kyllä kaupankäynti virkoisi.
Samalla myös monet tulonsiirrot vähenisi jolloin valtiontalous kohenisi.
Ei se vaikeeta olisi jos tahtoa ja ymmärrystä löytyisi.
Kunhan vaan saat työsi tuottavuuden nousuun niin ei palkan korotus ole ongelma! Itse aikoinaan kun silloinen työnantaja ei nostanut palkkaa pyytäessäni hain uuden ja myin sille kykyni lähes 50% parempaan hintaan enkä turhaan sillä yli 12 vuotta siinä sitten lusin siellä töitä paiskellen!
Työnantajilla aina se etu, että tuotteen hintaa pystyy nostaan sopivasti kuten maailman sivu on tehty.
Joka toimii myös palvelualoilla.
Et sitten huomioi reaalimaailmaa van pysyt ay mafian ja sosialismin haave maailmassa! Kilpailukyky on se tärkein ja se ohjaa hinnan muodostusta! Se kannattaa oppia!
Se on sitä reaalimaailma, että hinnat nousevat jatkuvasti.
Ruokakassit painaa samanverran mutta kassalla joutuu pulittaan euroja enemmän.
Se on sitä kauppiaitten sosialismia ja heidän mafiansa.
Hinnat nousevat kun kustannukset nousevat palkat mukaan lukien. Ota myös huomioon, että kohtuu palkalla kun saat 100€ lisää käteen niin erilaisine lisäkuluineen kuten verot ja eläkemaksut niin työnantaja maksaa ainakin 200€ jolla sitten ne hinnat uudelleen lasketaan!
Ei tullut myöskään persujen bensan alennusta, päinvastoin, alle kahden euron litrahinnat on vain muisto.
Lupaukset valuu kuin vesi hanhenselästä, näin persut vei äänestäjät hyllyvälle suolle, siinä kun joudut sä kahlaamaan, älä populismin mättäisiin luota.
Eihän kukaan etukäteen tiennyt mitä tuleman pitää, että millainen hallitusohjelma tulisi olemaan. Tosin itse ainakin pelkäsin, että Kokoomus tai Perussuomalaiset voittaa, mutta hallitusohjelmasta ei mulla ollut hajua. Tiesin kyllä, että Kokoomus ajaa vähän enemmän hyvätuloisempien asioita.
Kyllähän persujen ja puheenjohtaja Purran tarinat ennen vaaleja oli ihan toista, mitä sitten hallitusohjelmassa ilmeni.
Juurikin taloudesta vähäosaisten ja palkansaajien osalta.
Joten aloittajan huomio on ihan aiheellinen, hallitusohjelma petti äänestäjät.
Jep. Ainakin Perussuomalaiset pettivät äänestäjät.
Niin ja demarit kaivelee vaan toisten vanhoja viestejä ja vihervasemmisto pään leikkausta Orpolta ja Purralta. Sekö on oikeaa politiikkaa. Onko tuo sivistyneiden käytöstä.
Antakaa jo työrauha hallitukselle.....
Nyt kannattaisi olla tästä asiasta ihan hiljaa!! Viimeksi Rinne valitsi hallituskumppaneiksiin puolueet joita kansa ei ollut äänestänyt eikä missään tapauksessa halunnut hallitukseen! Ja vain yhden vaivaisen paikan enemmistöllä!!
Se, jos mikä, oli äänestäjien pettämistä ja demokratian vastaista!!
Nimenomaan nyt Ei olla hiljaa, jos hallitus ei kestä kritiikkiä, niin kiitos ja näkemiin!
Orpon hallituksen kannatus Yle gallupissa oli noin 48% joten hallituksessa on syytä olla varpaillaan.
Kannatus gallupeissa eri asia kun äänestyksen tulos vaaleissa.
Kyllä gallupit sen kertoo, että minkälaista politiikkaa hallitus harjoittaa kansanmielestä.
Sinänsä hallitusta ei muodosteta puolueitten suuruusjärjestyksessä, sillä pienpuolueet eivät pääsisi koskaan mukaan hallitukseen.
Ainoastaan suurinpuolue saa aloittaa hallitustunnustelut ja lähinnä hallitusohjelma ratkaisee sitten mukana olevat.
Sdp ei hyväksynyt kokoomuksen ryöstöpolitiikka jonka sitten persut kyllä hotkaisivat kiruksiinsa.
Eikä siinä jäänyt edes vähäosaisten vaikerrus Persun suuhun mokeltaan.
Jokainen oikeistohallitus köyhdyttää kansaa.
Se on "laillistettua" varastamista, kun kansa on muka
heidät valtuuttanut.