Lapsikorotusten poistamista ovat kritisoineet esimerkiksi SAK ja PAM. SAK:n sosiaaliasioiden päällikön Pirjo Väänäsen mukaan hallitus kurittaa työttömiä perheellisiä.
Lapsikorotukset on tarkoitus lakkauttaa ensi vuoden huhtikuun alusta alkaen.
Hallituksen mukaan lapsikorotukset heikentävät työnteon kannustimia
Hallituksen esityksen mukaan toimeentulotuen hakijoina voi kuitenkin olla joitakin lapsiperheitä, joilla ei katsottaisi olevan niin sanottuja erityisiä tarpeita.
Erityisenä perusteena voidaan pitää esityksen mukaan hakijan tai hänen perheenjäsenensä heikkoa terveydentilaa, muutoin alentunutta toimintakykyä tai yli 80 vuoden ikää

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.