persut valehtelevat niin ettei mihinkään voi luottaa

Lehtijuttuun ei ollut linkkiä, kun persut halusivat lisäillä siihen kaikkia omiaan.

"RIKOKSET sijoittuivat kahdelle erilliselle mökkikäynnille. Ensimmäisellä mökkikäynnillä surmattiin kahdeksan kissanpentua. Teossa oli mukana kolme poikaa.

Toisella käynnillä tapettiin täysikasvuinen kissa, joka oli korvennettu lyömisen jälkeen nuotiossa. Tähän tekoon osallistui kaikkiaan neljä poikaa.

JÄLKIMMÄISELLÄ käynnillä porukan yksi jäsenistä oli poika, joka lähti aikuisiällä mukaan politiikkaan. Vuosia myöhemmin hän nousi yhden Suomen suurimman puolueen keskeisten vallankäyttäjien joukkoon.

Kyseessä on Mikkel Näkkäläjärvi, joka valittiin viikonloppuna Sdp:n puoluesihteeriksi Jyväskylässä pidetyssä puoluekokouksessa."

Näkkäläjärvellä ei ollut siis pentujen kanssa mitään tekemistä ja mökissä ei ollut ketään tekohetkellä.
6126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä se vassu selittelee? Löytyikö nyt yksi vassu joka EI ole ylpeä kissantappaja-rattijuoposta?

Äänestä
  • Persut täällä kuvailivat, kuinka näkkäläjärvi oli sprayannut kissanpentujen silmät ja juossut pentujen perässä metsään. Kaikki, jotka on kissanpentujen kanssa ollut tekemisissä tietävät, ettei niiden perässä mitään juosta. Nyt tuosta poliisikertomuksesta selvisi, että toiset pojat olivat tappaneet kissanpennut edellisenä päivänä. Ihmetyttää, miksi joka asiasta pitää valehdella ja liioitella. On mennyt luottamus koko sakkiin.

    Äänestä

  • Ylivoimaisesti suurin määrä ehdolliseen vankeuteen tuomittuja aluevaaliehdokkaita löytyy perussuomalaisten riveistä. Yhteensä 45 perussuomalaisten ehdokasta on saanut ehdollista vankeutta vuosina 2012–2021.
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b1081b4f-8a99-4d96-99e5-c975debd0793
    Selvityksessä ovat mukana rikosnimikkeet, joista voi lain mukaan saada kaksi vuotta vankeutta – tai enemmän. Tätä lievempiä rikoksia ei ole otettu IL:n selvityksessä huomioon.

    Äänestä

Kuules reppana, päivän aihe on Marin!

Äänestä

Sanna Marin lupasi vaali-iltana, ettei hän lähde kansainvälisiin tehtäviin, jos SDP häviää vaalit

Äänestä

Heräsitkö juuri???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lehtijuttuun ei ollut linkkiä, kun persut halusivat lisäillä siihen kaikkia omiaan.

"RIKOKSET sijoittuivat kahdelle erilliselle mökkikäynnille. Ensimmäisellä mökkikäynnillä surmattiin kahdeksan kissanpentua. Teossa oli mukana kolme poikaa.

Toisella käynnillä tapettiin täysikasvuinen kissa, joka oli korvennettu lyömisen jälkeen nuotiossa. Tähän tekoon osallistui kaikkiaan neljä poikaa.

JÄLKIMMÄISELLÄ käynnillä porukan yksi jäsenistä oli poika, joka lähti aikuisiällä mukaan politiikkaan. Vuosia myöhemmin hän nousi yhden Suomen suurimman puolueen keskeisten vallankäyttäjien joukkoon.

Kyseessä on Mikkel Näkkäläjärvi, joka valittiin viikonloppuna Sdp:n puoluesihteeriksi Jyväskylässä pidetyssä puoluekokouksessa."

Näkkäläjärvellä ei ollut siis pentujen kanssa mitään tekemistä ja mökissä ei ollut ketään tekohetkellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu