Adventismi on kallis uskonto

Anonyymi-ap

Adventismi kymmenyksineen ja uhrilahjoineen tulee kalliiksi pienituloiselle ihmiselle, jolla ei ole kunnolla varaa edes peruselämiseen. Voi katkaista köyhältä kamelin selän.

Alkuseurakunnissa ei kerätty eikä maksettu kymmenyksiä.

38

593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Alkuseurakunnissa ei kerätty eikä maksettu kymmenyksiä."

      Et pysty mitenkään todistamaan väitettäsi, koska et tiedä, mitä he tekivät.

      • Anonyymi

        Jeesus itse sanoi, että "lapset ovat vapaita!"

        Alkuseurakunnassa pidettiin kaikkea yhteisenä niin kauan kuin omaisuutta riitti, koska he uskoivat Jeesuksen tulevan pian takaisin.

        Kerrotaan kyllä vapaaehtoisesta keräyksestä Jerusalemin köyhien hyväksi, mutta se oli yhden kerran tapahtuma.

        Kymmenykset olivat Israelissa käytetty juhlamatkoihin Jerusalemissa, köyhien ja orpojen ja leeviläisten avustamiseen, siis sosiaaliseen toimintaan.

        Pappeja ei ole muuta kuin yleinen pappeus.

        Vanhimmat seurakunnissa elättivät itsensä työllään.

        Tietysti kokouspaikasta oli kenties kuluja, ja ne sai paikallinen seurakunta järjestää niinkuin halusi. Ei ollut keskitettyä taloushallintoa.

        Ennen kaikkea kaikki oli vapaaehtoista. "Antakoon kukin miten hänen sydämensä vaatii...."

      • Anonyymi

        On kirkkohistoriallista yleissivistystä tietää, ettei alkuseurakunnissa kerätty eikä maksettu kymmenyksiä. Teologikaverini kertoi tuosta.

      • Anonyymi

        Ihan Raamatussasi on kerrottu siitä, että alkuseurakunnissa elettiin kuin kommunismissa pitäen toinen toisistaan huolta. Kymmenysoppia ei varmasti toteutettu alkuseurakunnissa. Se on varma. Mutta sinulla on oikeus uskoa asiat "parhain päin".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kirkkohistoriallista yleissivistystä tietää, ettei alkuseurakunnissa kerätty eikä maksettu kymmenyksiä. Teologikaverini kertoi tuosta.

        Adventtikirkon mukaan he varastivat Jumalalta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adventtikirkon mukaan he varastivat Jumalalta?

        Olivatko apostolit ja alkuseurakuntien vanhimmat siis vääräoppisia ja syntisiä? En usko, vaan uskon adventtikirkon kymmenysopin olevan vääräoppinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olivatko apostolit ja alkuseurakuntien vanhimmat siis vääräoppisia ja syntisiä? En usko, vaan uskon adventtikirkon kymmenysopin olevan vääräoppinen.

        Noo sinullako on totuus ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus itse sanoi, että "lapset ovat vapaita!"

        Alkuseurakunnassa pidettiin kaikkea yhteisenä niin kauan kuin omaisuutta riitti, koska he uskoivat Jeesuksen tulevan pian takaisin.

        Kerrotaan kyllä vapaaehtoisesta keräyksestä Jerusalemin köyhien hyväksi, mutta se oli yhden kerran tapahtuma.

        Kymmenykset olivat Israelissa käytetty juhlamatkoihin Jerusalemissa, köyhien ja orpojen ja leeviläisten avustamiseen, siis sosiaaliseen toimintaan.

        Pappeja ei ole muuta kuin yleinen pappeus.

        Vanhimmat seurakunnissa elättivät itsensä työllään.

        Tietysti kokouspaikasta oli kenties kuluja, ja ne sai paikallinen seurakunta järjestää niinkuin halusi. Ei ollut keskitettyä taloushallintoa.

        Ennen kaikkea kaikki oli vapaaehtoista. "Antakoon kukin miten hänen sydämensä vaatii...."

        "Kymmenykset olivat Israelissa käytetty juhlamatkoihin Jerusalemissa, köyhien ja orpojen ja leeviläisten avustamiseen, siis sosiaaliseen toimintaan."

        KUVITTELUA! Esitäpä yksikin raamatunpaikka väitteesi tueksi. Et pysty!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noo sinullako on totuus ?

        Raamatussa on, eikä sitä pidä vääristellä. Itseasiassa monia totuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kymmenykset olivat Israelissa käytetty juhlamatkoihin Jerusalemissa, köyhien ja orpojen ja leeviläisten avustamiseen, siis sosiaaliseen toimintaan."

        KUVITTELUA! Esitäpä yksikin raamatunpaikka väitteesi tueksi. Et pysty!

        5.Moos.14
        »Luovuttakaa vuosittain kymmenykset kylvönne tuottamasta sadosta, kaikesta siitä, mikä kasvaa pelloillanne. Teidän tulee syödä viljanne, viininne ja öljynne kymmenykset sekä nautojenne, lampaittenne ja vuohienne esikoiset Herran, Jumalanne, edessä siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi. Näin te opitte olemaan koko elinaikanne kuuliaisia Herralle, Jumalallenne.

        »Joka kolmas vuosi teidän tulee jättää sadosta erottamanne vuotuiset kymmenykset omalle paikkakunnallenne, niin että leeviläiset, joilla ei ole teidän keskuudessanne omaa perintömaata, sekä luonanne asuvat muukalaiset, orvot ja lesket saavat syödä itsensä kylläisiksi. Jos teette, kuten Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt, hän siunaa teitä kaikissa toimissanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kirkkohistoriallista yleissivistystä tietää, ettei alkuseurakunnissa kerätty eikä maksettu kymmenyksiä. Teologikaverini kertoi tuosta.

        Sitten hän puhui puppua, koska hänkään ei voi sitä tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olivatko apostolit ja alkuseurakuntien vanhimmat siis vääräoppisia ja syntisiä? En usko, vaan uskon adventtikirkon kymmenysopin olevan vääräoppinen.

        Sinä uskotkin väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        5.Moos.14
        »Luovuttakaa vuosittain kymmenykset kylvönne tuottamasta sadosta, kaikesta siitä, mikä kasvaa pelloillanne. Teidän tulee syödä viljanne, viininne ja öljynne kymmenykset sekä nautojenne, lampaittenne ja vuohienne esikoiset Herran, Jumalanne, edessä siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi. Näin te opitte olemaan koko elinaikanne kuuliaisia Herralle, Jumalallenne.

        »Joka kolmas vuosi teidän tulee jättää sadosta erottamanne vuotuiset kymmenykset omalle paikkakunnallenne, niin että leeviläiset, joilla ei ole teidän keskuudessanne omaa perintömaata, sekä luonanne asuvat muukalaiset, orvot ja lesket saavat syödä itsensä kylläisiksi. Jos teette, kuten Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt, hän siunaa teitä kaikissa toimissanne.

        Nuo olivat YLIMÄÄRÄISET kymmenykset, eivät normaalit kymmenykset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan Raamatussasi on kerrottu siitä, että alkuseurakunnissa elettiin kuin kommunismissa pitäen toinen toisistaan huolta. Kymmenysoppia ei varmasti toteutettu alkuseurakunnissa. Se on varma. Mutta sinulla on oikeus uskoa asiat "parhain päin".

        Jeesus oli kuin hippi ja alkuseurakunnissa elettiin kuin kommuunissa, mutta tämän päivän kirkolliset "Jeesuksen seuraajat" ovat konservatiivisia keskustalaisia ja oikeistolaisia. Aivan kuten Jeesuksen ristiinnaulinneet fariseukset ja kirjanoppineet...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo olivat YLIMÄÄRÄISET kymmenykset, eivät normaalit kymmenykset.

        Mihin perustat mielipiteesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kirkkohistoriallista yleissivistystä tietää, ettei alkuseurakunnissa kerätty eikä maksettu kymmenyksiä. Teologikaverini kertoi tuosta.

        Siinä ja siinä kaljakuppilassa on teolllooooogia kaverin kertonut, että viiniä ryypätään, pää on täynnä ja ateisti on niin uskovainen, että olla jo osssoooo.

        Kyllä me niitä neuvoja totellaan, -- ai niin, sanooko se raamattu mitä, kun se teoloooooogi ei ollut ite oikein henkelllisesti elämässä sisällä. Nyt oon täynnä sitä teoooooologin yleissivistystä....

        MUTTA......

        Kymmenyksistä mietintämyssyyn ajatus.

        Mutta meidän on ymmärrettävä eräs seikka.

        Tutkiessamme Heprealaiskirjettä olemme korostaneet Messiaan työtä, hänen pappeuttaan. Ymmärtääksemme Messiaan pappeutta Heprealaiskirjeen kirjoittaja päätti Pyhän Hengen johdossa ottaa puheeksi Melkisedekin.

        Hänestä kerrotaan vain Toorassa ja Psalmeissa.
        Melkisedekistä puhutaan vihollisten voittamisen yhteydessä.
        --->Aabraham tunnusti Melkisedekin merkityksen antamalla hänelle kymmenykset. < --
        Siinä hän vahvisti Melkisedekin työn.
        Jotta ymmärtäisimme Jeshuan ylimmäispapillisuuden Melkisedekin, ei Aaronin, pappeudesta peräisin olevana, Heprealaiskirjeessä annetaan meille tietoa leeviläisten pappeudesta.
        Siinä puhutaan muun muassa sovituspäivästä, jotta ymmärtäisimme
        vielä suuremman sovituksen.

        Siitä käytetään nimitystä lunastus.

        Kirjeessä kerrotaan, että Melkisedekin työllä oli iankaikkista merkitystä. Samoin, koska Messias on pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, hänenkin työnsä ja pappeutensa on iankaikkinen.

        Messias välittää meille ylipappina pelastuksen.

        xxxxx tästä jatkan ajatuksenani

        ts. lainaten tekstiä suuremmasta kokonaisuudesta, niin juuri kymmenykset edustavat sen työn jatkuvuutta aina. Eli uskovaisuus tukee Herran työtä. Kymmenestä omenastani, voin yhden antaa Herran käyttöön, menettämättä mitään.
        Miettikääs, älkää savolaisittain, vaan kirjoitusten pohjalta asiaa. Meillähän pitäisi olla se Abrahamin usko.
        Melkisedek oli ulkopuolelta ja juuri hänelle annettiin tuo lahja. Ja ajatus lunastuksesta.
        Lunastushan on iankaikkisuusmerkityksellinen, koska Messias on pappi -- Melkisedekin järjestyksen mukaan!
        työ on iankaikkinen, siis tätäpäivääkin koskeva. Saarnatkaa evankeliumin kaikelle kansalle.
        Kuis saarnataan. Eli sillä omenalla, kymmenestä yksi Herralle. Kannatusta. Ideaalinen huomaaminen tuo Abrahamin uskonteko. …

        Se on rakkauslahja…

        "Siinä ja siinä kaljakuppilassa on teolllooooogia kaverin kertonut, että viiniä ryypätään, pää on täynnä ja ateisti on niin uskovainen, että olla jo osssoooo.

        Kyllä me niitä neuvoja totellaan, -- ai niin, sanooko se raamattu mitä, kun se teoloooooogi ei ollut ite oikein henkelllisesti elämässä sisällä. Nyt oon täynnä sitä teoooooologin yleissivistystä...."

        Typerys taas puhaltelee Halitoosi Henkeään lukijoiden päälle.

        "ts. lainaten tekstiä suuremmasta kokonaisuudesta, niin juuri kymmenykset edustavat sen työn jatkuvuutta aina. Eli uskovaisuus tukee Herran työtä. Kymmenestä omenastani, voin yhden antaa Herran käyttöön, menettämättä mitään."

        Joo, jos sinulla itselläsi on kymmenen omenaa, niin siitä vaan, mutta jos köyhän perheen kasvavien lasten suusta viedään "omena" äveriäiden pastoreiden ja heidän lastensa hyväksi, niin se on köyhien perheiden lasten kaltoinkohtelua ja hyväksikäyttöä. Siinä pastorit varastavat köyhien lapsilta ja sinä tuet sitä toimintaa eli olet myös osallisena.

        "Miettikääs, älkää savolaisittain, vaan kirjoitusten pohjalta asiaa."

        Jospa noudattaisit ensin itse omaa neuvoasi, ennen kuin alat muita opettamaan. Uusi Testamentti ei tue "savolaisia" höpinöitäsi.

        "Kuis saarnataan. Eli sillä omenalla, kymmenestä yksi Herralle. Kannatusta."

        Näinhän tämä amerikkalainen epäuskoon perustuva saarnamalli toimii eli Pyhän Hengen sijasta "In God We Trust" (=Jumalaan me luotamme”) DOLLARIN SETELISSÄ.

        Uskontoa siis pyöritetään rahan voimin, kun todellista uskoa ei löydy. Pyhä Henki on pelkkää sanahelinää epäuskovaisten suussa.

        " Ideaalinen huomaaminen tuo Abrahamin uskonteko. …"

        Ei silti velvoita ketään muuta toimimaan samoin. Nykyiset ohjeet löytyvät UTn puolelta, eikä sieltä löydy velvollisuutta maksaa palkkapapeille kymmenyksiä, saati että vielä syytetään Jumalalta varastamisesta, jos köyhä ei halua riistää perheeltään ylläpitääkseen varakkaiden pappien ja pastoreiden elintasoa.

        "Se on rakkauslahja…"

        Ei ole mikään lahja, jos se on pakollinen tai perusteettomasti syyllistetään ja uhkaillaan, ellei maksa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kirkkohistoriallista yleissivistystä tietää, ettei alkuseurakunnissa kerätty eikä maksettu kymmenyksiä. Teologikaverini kertoi tuosta.

        Noinhan se meni.

    • Anonyymi

      Minä uskon edelleen siihen, että koska Abraham ja Jaakon antoivat kymmenykset, annan minäkin. Ihan sama mitä täällä niitä vastaan uhotaan.

    • Anonyymi

      Älkää jääkö kymmenysvelkaan. Sitä ei Taivas katso hyvällä.

      • Anonyymi

        Oletko pastori tai pastorin sukulainen? Mitään kymmenysvelkaa ei ole olemassakaan. Sen tiesivät jo apostolit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko pastori tai pastorin sukulainen? Mitään kymmenysvelkaa ei ole olemassakaan. Sen tiesivät jo apostolit.

        Sinä et tiedä mistään mitään.

    • Anonyymi

      Se on sitä nypläämistä. Pienituloinen maksaa jotain aina mitättömästä.
      Lupaus taivaspaikasta on juuri tällainen mitättömyys.

      • Anonyymi

        No no !

      • Anonyymi

        Vai on pelastus sinun mielestäsi mitättömyys. No senkun jäät sen ulkopuolelle sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai on pelastus sinun mielestäsi mitättömyys. No senkun jäät sen ulkopuolelle sitten.

        Kyllä se taivas on niin epämääräinen paikka, kun siitä koko roskasta ei ole mustaa valkoisella, muuta kuin se, että palvoa pitää sitä yhtä ukkoa.
        Mieti, kun joudut palvomaan 24/7 sitä taivaan diktaattoria kultaharppu kainalossa hallelujaata kiljuen ja kun se väkisinkin alkaa kuitenkin jossain vaiheessa vituttamaan se koko touhu ja haluaisi päästä pois sieltä, niin ei edes se itsemurha enää onnistuisi, kun olet sellainen robotti, jolta et saakkaan enää virtaa pantua poikki. Voi helvetti sentään.
        Parempi vain tyytyä levolliseen nukkumiseen haudassa. Kukaan ei vaadi mitään ja on vain autuasta nukkumista. Hauta voittaa silloin 100 nolla sen taivaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei se ole tyhmä joka pyytää!

    • Anonyymi

      Kallis on herrojen palvelu.

    • Anonyymi

      5.Moos. 14:[22] »Luovuttakaa vuosittain kymmenykset kylvönne tuottamasta sadosta, kaikesta siitä, mikä kasvaa pelloillanne. [23] Teidän tulee syödä viljanne, viininne ja öljynne kymmenykset sekä nautojenne, lampaittenne ja vuohienne esikoiset Herran, Jumalanne, edessä siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi. Näin te opitte olemaan koko elinaikanne kuuliaisia Herralle, Jumalallenne.
      [24] Mutta jos matka on pitkä – Herra näet siunaa teitä tekemällä alueenne laajaksi – ettekä siksi kykene viemään kymmenyksiänne siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee nimensä asuinsijaksi,
      [25] muuttakaa ne rahaksi, ottakaa rahat mukaanne ja menkää siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee. [26] Ostakaa sillä rahalla kaikkea, mitä mielenne tekee, nautoja, lampaita ja vuohia, viiniä tai olutta tai muuta mieleistänne, ja syökää ja iloitkaa siellä perheinenne Herran, Jumalanne edessä. [27] Mutta keskuudessanne asuvaa leeviläistä älkää jättäkö osattomaksi, sillä hänellä ei ole omaa perintömaata.

      [28] »Joka kolmas vuosi teidän tulee jättää sadosta erottamanne vuotuiset kymmenykset omalle paikkakunnallenne, [29] niin että leeviläiset, joilla ei ole teidän keskuudessanne omaa perintömaata, sekä luonanne asuvat muukalaiset, orvot ja lesket saavat syödä itsensä kylläisiksi. Jos teette, kuten Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt, hän siunaa teitä kaikissa toimissanne.

    • Anonyymi

      Jumala on siunannut minua suuresti, vaikka olen ollut jo vuosikymmeniä luterilainen. Minulla olisi ainakin yhden kaksion verran vähemmän varallisuutta, jos olisin törsännyt adventtikirkon kankkulan kaivoon.

    • Anonyymi

      Kaikki uskonnot juoksevat rahan ja mammonan perässä.
      Israelin papisto riisti kansaltaan. Leeviläinen suku oli aikansa mafia, joka kulloisenkin satujumalan nimissä pelotteli ja alisti kansaa surutta.
      Kansan johtajat edustivat papistoa ja olivat samassa juonessa mukana.
      Aina on ollut niin, että kirkonmiehet ovat tappaneet ja tapattaneet ja riistäneet kansaa ja pitäneet sitä kurjuudessa ja omien valvovien silmien alla alistettuna jumalien nimissä vuodattamalla ja mässäilemällä verta.

    • Anonyymi

      Ei kenenkään ole pakko maksaa kymmenyksiä. Ei adventtikirkkokaan siitä vaadi. Omaa hölmöyttä jos maksaa vaikkei ole varaa omassa elämäntilanteessa.

      • Anonyymi

        No mutta mites se "Jumalalta varastaminen"...myöntääkö Kirkko nyt opettaneensa täyttä paskaa Jumalan nimissä...?

        Pitäisikö riviseurakuntalaisen ajatella, että kirkon opetuksia ei tarvitse ottaa tosissaan...että jos ottaa, niin on typerys ja voi syyttää vain itseään...?

        Mihin sitä paskaa jauhavaa oikeaoppista "kaikille käskyille uskollista" (valehtelemista ei siis lasketa mukaan) uskonpuhdistus/jäännöskirkkoa sitten oikein tarvitaan, jos se itsekin tarvitsee uskonpuhdistusta...

    • Anonyymi

      Alkuseurakunnat ja apostolit olivat väärässä. Adventtikirkko lienee Jeesustakin oikeaoppisempi. Meillä on omat totuudet.

      • Anonyymi

        No no äläpäs nyt intoile !

    • Anonyymi

      Kallis on herrojen palvelus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe