Henkien kanssa ei kannata leikkiä eikä mennä helluntaipastorin yms. käsien alle.
Esimerkki todistaa sen.
"Kalifornialainen nainen tuli San Diegossa sielunhoitoon. Hän kertoi käyneensä erään tietyn helluntailaisveljen kokouksissa. Tämä saarnaaja oli sanonut yleisölle, että vain ne, jotka ovat puhuneet kielillä, ovat kastetut Pyhällä Hengellä. Sitten hän kehotti niitä, jotka olivat halukkaita vastaan ottamaan Pyhän Hengen, jäämään jälkikokoukseen. Nainen oli tehnyt siten. Kun helluntailaispappi asetti kätensä hänen päälleen, hän meni tajuttomaksi. Herätessään hän oli täynnä hirvittävää pelkoa.
Muutamat hänen ympärillään olevat ihmiset sanoivat kuitenkin, että hän oli puhunut ihanasti kielillä. Mutta hän itse oli saanut tarpeekseen tästä "henkikasteesta". Tämän kokemuksen vuoksi hän menetti pelastusvarmuutensa ja rauhansa Jumalan kanssa. Sen tähden hän olikin tullut sielunhoitoon. Jumalan armosta hänen uskonsa palautui ennalleen, mutta hän ei enää koskaan aio mennä yhteenkään "helluntailaisherätykseen". Jos ihminen menettää pelastusvarmuutensa tämän suuresti ylistetyn "henkikasteen" vuoksi, merkitsee se sitä, että tuo kokemus on pikemmin helvetistä kuin Pyhästä Hengestä. Sitä paitsi kun helluntailaiset väittävät, että kielillä puhuminen on ainoa Pyhän Hengen kasteen merkki, he syyllistyvät harhaoppiin."
Esimerkki todistaa sen.
"Kalifornialainen nainen tuli San Diegossa sielunhoitoon. Hän kertoi käyneensä erään tietyn helluntailaisveljen kokouksissa. Tämä saarnaaja oli sanonut yleisölle, että vain ne, jotka ovat puhuneet kielillä, ovat kastetut Pyhällä Hengellä. Sitten hän kehotti niitä, jotka olivat halukkaita vastaan ottamaan Pyhän Hengen, jäämään jälkikokoukseen. Nainen oli tehnyt siten. Kun helluntailaispappi asetti kätensä hänen päälleen, hän meni tajuttomaksi. Herätessään hän oli täynnä hirvittävää pelkoa.
Muutamat hänen ympärillään olevat ihmiset sanoivat kuitenkin, että hän oli puhunut ihanasti kielillä. Mutta hän itse oli saanut tarpeekseen tästä "henkikasteesta". Tämän kokemuksen vuoksi hän menetti pelastusvarmuutensa ja rauhansa Jumalan kanssa. Sen tähden hän olikin tullut sielunhoitoon. Jumalan armosta hänen uskonsa palautui ennalleen, mutta hän ei enää koskaan aio mennä yhteenkään "helluntailaisherätykseen". Jos ihminen menettää pelastusvarmuutensa tämän suuresti ylistetyn "henkikasteen" vuoksi, merkitsee se sitä, että tuo kokemus on pikemmin helvetistä kuin Pyhästä Hengestä. Sitä paitsi kun helluntailaiset väittävät, että kielillä puhuminen on ainoa Pyhän Hengen kasteen merkki, he syyllistyvät harhaoppiin."
Vastaukset 40
Vanhimmat
Parhamilaisuus eli Helluntailaiset vastustaa kaikkea tervettä uskoa ja järkevää suhtautumista uskonasioihin. Ne on vieraiden villitsevien hurmos henkien vallassa, eivätkä voi päästä niistä eroon.
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
Rahankeräämisen varjolla on kaikki konstit ja henget käytettävissä.
Jopa valitutkin eksyvät varoitetaan Raamatussa.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.
Suomi24 on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.
Rahankeräyksen henki myös vaikuttaa.
Uususkonnollisuuden käytännön teologiaa.
Luther Säätiökin kerää rahaa!
Enemmän tulisi huolestua miksi rippikouluikäiset hilluu puoliltaöin pikin kaupunkia varastelee ja rällää tappelee ja käyttäytyy kuin vähäjärkiset!
Siinä olisi lähitodellisuutta ilman lapsellisia humpuukitarinoita amerikasta, alotuksen tapaan!
Koittakaa aikuistua siellä säätiössä ja sakasteissa.
Tuo rippikoululainen varmaan koetta paeta hiplaavaa rippikoulun pappia.
Joskushan pappi tappoi rippikoulutytön, kun ei saanut haluamaansa.
Sama koskee fifteenleiriläisiä
koittakaa huolestua siellä kellarisa
Ehkä tuo rippikoululainen yritti paeta uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollia. Joskushan kyseinen pedo uhkaili kristittyjä paholaiselle uhraamisellakun ei saanuyt haluamaansa eli kun lasten kastamista ei lopetetttu
Se on sille tyypillistä
Knutbyn helluntaipastori = seksuaalinen murhaaja.
Helluntaipastorit tykkäävät leikkiä henkivaltojen kanssa.
Hurmahenget eivät pelkää olla tekemisisissä henkivaltojen kanssa. Se on heille kerskaamisen ja ylpeyden aihe, hengistä puhuminen antaa arvostusta, kunnioitusta ja pelkoa.
Raamatun mukaan oikea Pyhä Henki kulkee missä tahtoo. Et edes tiedä mistä tulee ja kehenkä menee.
Ihminen ei voi Pyhää Henkeä määräille, käskeä eikä ohjaile millään käsimerkeillään
ja käsien nostelemisilla ja ojentelemisilla, kuten hellarit opettaa.
Perkeleitä kulkee ihmisten lihan käsivarsien kautta, jos menet jonkun lahkosaarnaajan, kaatajapastorin käsien alle sielu ammollaan auki.
1. Tim. 5:22
Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.
Jods istuu lutterin kirkossa ihan seinän vieressä pysyykö silloin puhtaana?
Entäs kaljakellunnassa auttako se puhtaana pysymiseen miten on?
Asia on juuri noin!
Jeesus ei ole täällä missään lahkokellarissa ihmisiä tönimässä otsasta selälleen lattiallle.
Ilm. 16:14
"Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä"
Mark. 13:22
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.
Tarinasi kuuluu 1500 luvulle, tiesitkö että nyt on jo reilusti yli 2000 luku menossa!
Taas on sodomiitikäktys lutterin kirkosta ja kaljakellunnasta vaahtoamassa
parhamin kirkossa tykätään niin kaljakellunnas ja rippilastennussijakääkkä toki muistaa kiivet' navetan katoille.... toivottavati lapsia varotetaan!
Kaljakellunnas luterilaiset yrittää matkia apostolien veneilyä järven yli!
Heillä on kumiveneen keulassa kaljakori jeesuksen tilalla, eli semmonen tapaus.
helluntaialiset yrittää matkia apostoleja mutta sodomiitille riittää kaljakellunta
sillä on kuulemma kumivene elimen ympärillä kun hyppää navetan katolta rippilasten kimppuun, semmmonen tapaus
on syytä varottaa, sanon ma
Matt. 15:11
"Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."
Henkivalloissa olevat helluntaipastorit nauttivat arvostusta omiensa keskuudessa.
Suosittuja puhujia.
Helluntaipastorit tykkäävät leikkiä henkivaltojen kanssa.
Matt. 11:19
Ihmisen Poika tuli syöden ja juoden, ja he sanovat: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanein ja syntisten ystävää. Mutta viisaus vanhurskautetaan lapsiltansa.
Luuk. 7:34
Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: katso ihmistä, syömäriä ja viinan juomaria, Publikanien ja syntisten ystävää:
Joh. 2:10
Ja sanoi hänelle: jokainen antaa ensisti hyvää viinaa, ja kuin juovutaan, niin sitte huonompaa: sinä kätkit hyvän viinan tähän asti.
Jenkkilahkojen hurskastelevat tosiuskovaiksi itsensä julistavat eksyttäjät tulevat esim. AA-lahkolaisiksi tekeytyen, eksyttäen, jos mahdollista valitut, eli kristityt ja juutalaiset.
Matt. 7:15
"Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. [Matt. 12:33; Luuk. 6:43-45 : Miika 3:5; Matt. 24:11,24; Ap. t. 20:29; 2. Piet. 2:1,2]
Sodomiittikäkätys on yksi vääristä opettajista
Voit saada tenniskyynärän moisesta veivikoneen veivauksesta!
Käytä siis viisaasti arpakonetta..
Veivaa sinä sodomiittipedo itsesi pois navetan katolta
Henkivalta tuli näkyväksi Los Angelesin punaisten lyhtyjen kaduilla ja slummeissa. missä harjoitettiin noituutta, haureutta ja sodomiaa.
Martin muistojuomaa on näköjään nautittu jo aamusta alkaen.
Saas näkyä milloin sakastissa viimenenkin aivosolu sammuu.
Sodomiitti on kaljakelluntansa johdosta niin päissään että ei enää hyppää navetan katolta vaan tippuu sieltä, toivotaan ettei rippilasten kimppuun
saas nähdä milloin kellarisa sammuu viimeinenkin toivo ja pedokääkkää kuskataan mustalla maijalal pois...
Khä khä sodomia on kuuluisa. Hehe
Helluntailaisuus näköjään tekee uskonnon uhreja.
Itse innokkaana todistavat kuinka helluntailaisuus kaljakelluntoineen on heille parasta.
Sisäistä PIENOISEVANKELIUMI (Joh. 3:16)!
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän." (Kirkkoraamattu 1992)
Ei pelkkä irrallinen uskominen ihmistä pelasta.
Ihmisen pitää tehdä, mitä Jeesus käskee tekemään, jotta usko tulee todeksi.
Helluntailaiset luulee, että menemällä villitsevien hurmoshenkien alle heillä on onni ja autuus.
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, JOKA TEKEE taivaallisen Isäni tahdon. [Luuk. 6:46, 13:25-27 : Hoos. 8:2; Matt. 25:11]
22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'
Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus. Suomi24 on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan.