Aikuisopintotuki aikoinaan jo kohdistettu väärin.

Anonyymi-ap

On olemassa etuisuuksia, joita ei ole alunperinkään kohdistettu heikompiosaisiin. Aikuisopintotukea on käyttänyt hyväkseen varakkaat jo ammatin omaavat ihmiset, joilla on ollut mielessä vain alanvaihto, kun oma ala jo aikaisemmin on opiskeltu ja alkanut kyllästyttää työnteko kyseisellä alalla.

Ne työttömät työnhakijat, jotka ovat olleet töissä ilman tutkintoa ja ovat olleet joutumassa työttömäksi tai joilla olisi ollut mahdollista työllistyä uudestaan, mutta joilta puuttuu koulutus, näitä hakijoita ei näy tilastoissa.

Ne, jotka päättivät ja tukivat tutkijoita myöten aikuisopintotuen lopettamista, joka tulee kalliksi yhteiskunnalle ovat oikeassa. Tilastoissa on sähköasentajia, jotka lukevat automaatioasentajaksi ja päinvastoin, sekä maistereita, jotka lukevat lisensiaatiksi ja lisensiaatteja, jotka lukevat tohtoreiksi. Merkonomeja, jotka lukevat kaupallisen tutkinnon uudestaan ammattitutkintona.

Sähkötekniikan perustuntemus on molemmilla sekä sähköasentajalla että automaatioasentajalla. Lisäksi henkilö, joka työskentelee alallaan, ei tarvitsisi kuin pienen lisäkoulutuksen automaatioasentajan pätevyyteen vaikka työpaikan lisäkoulutuksena alalle tai työvoimakoulutuksena.

Maisterin palkka ei välttämättä muutu vaikka saisi lisensaatin jatkokoulutuksen. Tohtoriksi lukua ei tarvitse aikuiskoulutuksella tukea, siihen on olemassa muitakin vaihtoehtoja.
Merkonomin voi kouluttaa työpaikkakoulutuksella sihteeriksi tai aulavahtimestariksi tai työvoimakoulutuksella.

On ollut ja tullut selväksi, että valtion kustannuksella on koulutettu varakkaita ihmisiä ja tämä tuki on kohdistettu vain niihin, jotka tulevat jo muutenkin toimeen hyvin palkallaan.

Jos ja kun aikuisopintotuki, joskus otetaan käyttöön uudestaan, niin siinä otetaan huomioon vain ne, joilla ei ole mitään koulutusta tai tutkintoa ja jotka pyrkivät pysymään työssään tai työmarkkinoilla tai jotka ovat pääsemässä työpaikkaan pysyvästi töihin, kunhan saavat tutkinnon alalla toimeen tai virkakelpoiseksi työntekijäksi.

Tämän olisi pitänyt olla lähtökohtaisesti myös Sosiaalidemokraattien ja SAK:n linja jo alunperin. Kokoomus ei ole toiminut väärin näiden perustelujen valossa. Eri tutkijatkin ovat olleet samoilla linjoilla kyseisen asian suhteen.

Jos te henkilöön katsotte, niin teette väärin, Jos hylkäätte lain, niin te tulette itse lainalaisiksi ja laki on osoittava teidät syyllisiksi. Jumalan Sanan mukaan teidän pitää huomioida ne ihmiset, jotka eniten apua tarvitsevat. Eikö se ole tasa-arvoista sosiaalipolitiikkaa, eikä päinvastoin. DEUS GLORIA MUNDI. AMEN.

1

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älä katso henkilöön, muuten teet väärin ja Jumalan Sana osoittaa syyllisen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      4009
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      14
      3768
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      62
      3016
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2992
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      147
      2585
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      63
      2423
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2123
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      112
      1518
    9. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      26
      1409
    10. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      65
      1360
    Aihe