Musiikkia palstalaisten ratoksi

Perjantaina tuli illan hämyssä katsottua Teemalta dokumentti Joe Bonamassasta. Tykkään kuunnella herran musiikkia välillä Youtubesta. Joe on soittanut kitaraa 4-vuotiaasta lähtien, julkisesti ja hieman ammattimaisemmin jostain teini-ikäisestä. Kuitenkin vasta hieman myöhemmin hän alkoi myös laulaa. Hyvä soittaja ja laulaja.

Tässä yksi hyvä kappale kyseiseltä artistilta:
https://www.youtube.com/watch?v=H6CRxNr5b5E

Muitakin hyviä on, mutta tuossa ylempänä nyt yksi.

191

974

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Eagles ei kuulu mun suosikkeihin, mutta tää "Hotel California" on ihan hyvä ja myös samalta poppoolta "Take it easy".


      • Tuossa kyseisessä Bonamassa kappaleessa, jonka linkitin on tunnetta. Mies on panostanut siihen.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Eagles ei kuulu mun suosikkeihin, mutta tää "Hotel California" on ihan hyvä ja myös samalta poppoolta "Take it easy".

        Mulle uppoaa Eagleskin. Life In The Fast Lane ja In The City eräitä suosikkeja. Joe Walshin alkuperäinen The Warriors soundtracking versio In The City:stä toimii tosin paremmin ainakin itse elokuvassa.





      • Norppa83 kirjoitti:

        Eagles ei kuulu mun suosikkeihin, mutta tää "Hotel California" on ihan hyvä ja myös samalta poppoolta "Take it easy".

        Minäkin pidän Eaglesin "Hotel California":sta, sillä se on jotenkin mystinen, kuten "American Pie", Don McLeanilta. Yksi indonesialainen kaverini piti sitä "huippuna" musiikin alalla.

        https://www.youtube.com/watch?v=PRpiBpDy7MQ



      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Eagles ei kuulu mun suosikkeihin, mutta tää "Hotel California" on ihan hyvä ja myös samalta poppoolta "Take it easy".

        Hotel California pitäisi laittaa estoon roimien sakkojen uhalla. Surkea biiiiiiiiisi.


      • Anonyymi

        Hyiiih. Surkee.


      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hotel California pitäisi laittaa estoon roimien sakkojen uhalla. Surkea biiiiiiiiisi.

        Onpas täällä nyt kauhee kriisi jollakin tai joillain. Kappaleet ovat surkeita ja meinaavat aiheuttaa oksentamista. Mistä niin vahvat reaktiot?


      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        💋 ­N­­y­­m­f­­­o­m­a­­a­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


      • Laitoin ton ylös ja katson ja kuuntelen myöhemmin.


      • Norppa83 kirjoitti:

        Laitoin ton ylös ja katson ja kuuntelen myöhemmin.

        Jep. Se tuli ihan sattumalta vastaan mutta se artistin nimi kuulosti tutulta siks mä sen kuuntelin eka.🙂.


      • Anonyymi

        Mies ja kitara = aina paha enne.
        Ei lupaa päivänpaistetta eikä iloja.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Laitoin ton ylös ja katson ja kuuntelen myöhemmin.

        Ei pystyny kuuntelee kertaakaan loppuun. Oksennus tulee.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei pystyny kuuntelee kertaakaan loppuun. Oksennus tulee.

        No ihmisillä on erilaisia musiikki makuja ja oma on laaja. Tääkin biisi nyt vaan sattu pomppaan silmille kun Norpan biisiä kuuntelin ja artistin nimi kuulosti tutulta.🙂.

        Mutta pakko kyllä sanoo ettei mikään musa vaikka kuinka perseestä sitten oliskaan niin oo kyllä koskaan oksurefleksiä aiheuttanu.😄. Onko sulla yleensäkin noin vahvoja reaktioita asioihin? Onhan se nyt ikävää ja varmasti hankalaakin sulla vaikka kun käppäilet jossain kaupassa missä musa soi ja tulee sellanen biisi että rupee laatta lentään ympäri kauppaa.😁.


      • Mikkojuhan kirjoitti:

        No ihmisillä on erilaisia musiikki makuja ja oma on laaja. Tääkin biisi nyt vaan sattu pomppaan silmille kun Norpan biisiä kuuntelin ja artistin nimi kuulosti tutulta.🙂.

        Mutta pakko kyllä sanoo ettei mikään musa vaikka kuinka perseestä sitten oliskaan niin oo kyllä koskaan oksurefleksiä aiheuttanu.😄. Onko sulla yleensäkin noin vahvoja reaktioita asioihin? Onhan se nyt ikävää ja varmasti hankalaakin sulla vaikka kun käppäilet jossain kaupassa missä musa soi ja tulee sellanen biisi että rupee laatta lentään ympäri kauppaa.😁.

        No, tokkopa kommentoija sitä aattelee, että laatta lentää ja sotkee paikat. Hän taitaa luottaa siihen, että ISS:n siivooja tulee ja puhdistaa sotkun =D


      • Norppa83 kirjoitti:

        No, tokkopa kommentoija sitä aattelee, että laatta lentää ja sotkee paikat. Hän taitaa luottaa siihen, että ISS:n siivooja tulee ja puhdistaa sotkun =D

        Voi olla hyvin mahdollista ettei kiinnosta sen enempää kuin että heittää oksut ohimennen viereensä ja jatkaa matkaa.😄. Kyllähän se nyt siivoojan homma on ne siivota.🙄😊.


      • Mikkojuhan kirjoitti:

        Voi olla hyvin mahdollista ettei kiinnosta sen enempää kuin että heittää oksut ohimennen viereensä ja jatkaa matkaa.😄. Kyllähän se nyt siivoojan homma on ne siivota.🙄😊.

        Näinpä =D


      • Norppa83 kirjoitti:

        Näinpä =D

        Aika monilla muuten tuntuu olevan tuollanen asenne kaupungilla kun joskus kattelee ihmisten käyttäytymistä. Mä voi käsittää että mikä siinä on niin vaikeeta kun joskus näkee kun roskia heitellään pitkin mäkee vaikka roskis on alle metrin päässä tai tumpataan röökejä maahan kun seisotaan stökiksen vieressä. Asenne tuntuu olevan että kyllä ne joku hoitaa ei mun tarvi tai sitten vaan ei ajatella koko asiaa ollenkaan.🤔🙂.


      • Mikkojuhan kirjoitti:

        Aika monilla muuten tuntuu olevan tuollanen asenne kaupungilla kun joskus kattelee ihmisten käyttäytymistä. Mä voi käsittää että mikä siinä on niin vaikeeta kun joskus näkee kun roskia heitellään pitkin mäkee vaikka roskis on alle metrin päässä tai tumpataan röökejä maahan kun seisotaan stökiksen vieressä. Asenne tuntuu olevan että kyllä ne joku hoitaa ei mun tarvi tai sitten vaan ei ajatella koko asiaa ollenkaan.🤔🙂.

        Jep. Välillä näkee, että roskat on heitetään maahan, vaikka seisottais roskiksen vieressä eikä pelkästään jotkut lapset ja nuoret, vaan heitä vanhempiakin ihmisiä.


      • Norppa83 kirjoitti:

        Jep. Välillä näkee, että roskat on heitetään maahan, vaikka seisottais roskiksen vieressä eikä pelkästään jotkut lapset ja nuoret, vaan heitä vanhempiakin ihmisiä.

        Joo joltain pienemmiltä lapsilta sen nyt voi vielä ihan hyvin ymmärtää mutta kun sitä tekee ihan kaiken ikäiset ihmiset ja kun lapset ja nuoret näkee aikuisten tekevän niin niin tietysti he tekee niin myös itse. Sama juttu on esimerkiks täällä somessa käyttäytymisessä kun lapset ja nuoret näkee kuinka huonosti, törkeesti ja toisistaan välittämättä aikuiset täällä toisiaan kohtelee niin he seuraa perässä eikä se sama käytös ja toisten kohtelu pysy enää netissä vaan valuu sieltä tosielämään mikä on selkeesti nähtävissä. Ja sitten jotkut aikuiset vielä ihmettelee että mistä lasten ja nuorten käytös johtuu ja syytetään jotain maahanmuuttoa kun ei osata katsoa peiliin ja olla rehellisiä itselle että voisko osa siitä syystä olla ihan omassa käyttäytymisessä ja siinä miten toisia kohtelee.🙂.


      • Mikkojuhan kirjoitti:

        Joo joltain pienemmiltä lapsilta sen nyt voi vielä ihan hyvin ymmärtää mutta kun sitä tekee ihan kaiken ikäiset ihmiset ja kun lapset ja nuoret näkee aikuisten tekevän niin niin tietysti he tekee niin myös itse. Sama juttu on esimerkiks täällä somessa käyttäytymisessä kun lapset ja nuoret näkee kuinka huonosti, törkeesti ja toisistaan välittämättä aikuiset täällä toisiaan kohtelee niin he seuraa perässä eikä se sama käytös ja toisten kohtelu pysy enää netissä vaan valuu sieltä tosielämään mikä on selkeesti nähtävissä. Ja sitten jotkut aikuiset vielä ihmettelee että mistä lasten ja nuorten käytös johtuu ja syytetään jotain maahanmuuttoa kun ei osata katsoa peiliin ja olla rehellisiä itselle että voisko osa siitä syystä olla ihan omassa käyttäytymisessä ja siinä miten toisia kohtelee.🙂.

        Totta.


      • Nessille. Kyseessä on pahasti aliarvostettu peli. Kannattaa kokeilla jos tykkää retropeleistä.


      • Palstakamu kirjoitti:

        Nessille. Kyseessä on pahasti aliarvostettu peli. Kannattaa kokeilla jos tykkää retropeleistä.

        Ilmeisesti mun viesti, jossa kysyin onko peli, josta tuo linkittämäsi musiikki tehty Nintendolle vai Segalle on poistettu. Mitähän väärää siinäkin oli?


      • Norppa83 kirjoitti:

        Ilmeisesti mun viesti, jossa kysyin onko peli, josta tuo linkittämäsi musiikki tehty Nintendolle vai Segalle on poistettu. Mitähän väärää siinäkin oli?

        Ne on kyllä tosi ihmeellisiä noi poistot välillä.🤯.


      • Mikkojuhan kirjoitti:

        Ne on kyllä tosi ihmeellisiä noi poistot välillä.🤯.

        Jep. Kerran kommentoin yhtä nahkatakkia (pitkä), jota sanotaan tietyllä nimellä. En nyt laita tähän, kun ylläpito poisti aikoinaan mun viestin juurikin varmaan sen nimen takia, mutta sillä nimellä kutsuttiin 1930-40 -lukujen Saksassa turvallisuuspoliiseja. Nuo kyseiset miehet pitivät pitkää nahkatakkia ja ainakin joskus sellaista pitkää nahkatakkia kutsutaan samalla nimellä. Ihmettelin miksi poistettiin, kun ei siinä kommentissa ollut musta mitään outoa.


      • Norppa83 kirjoitti:

        Jep. Kerran kommentoin yhtä nahkatakkia (pitkä), jota sanotaan tietyllä nimellä. En nyt laita tähän, kun ylläpito poisti aikoinaan mun viestin juurikin varmaan sen nimen takia, mutta sillä nimellä kutsuttiin 1930-40 -lukujen Saksassa turvallisuuspoliiseja. Nuo kyseiset miehet pitivät pitkää nahkatakkia ja ainakin joskus sellaista pitkää nahkatakkia kutsutaan samalla nimellä. Ihmettelin miksi poistettiin, kun ei siinä kommentissa ollut musta mitään outoa.

        Juu tiedän mitä takkia tarkoitat.😃. Noi tuollaset on kyllä niin typeriä poistoja ja ne harmittaa välillä.🙂.


      • Mikkojuhan kirjoitti:

        Juu tiedän mitä takkia tarkoitat.😃. Noi tuollaset on kyllä niin typeriä poistoja ja ne harmittaa välillä.🙂.

        Menee jo huumorin puolelle =D =D Ja sitten tänne jätetään esim. sellaisia kommentteja, joissa haukutaan toisia tai suorastaan halvennetaan ihmisoikeuksiakin. En tajua. Mutta joskus ei voi kuin nauraa niin kuin tuossa tapauksessa, kun mun tuo Nintendo-Sega -kommentti poistettiin.


      • Norppa83 kirjoitti:

        Menee jo huumorin puolelle =D =D Ja sitten tänne jätetään esim. sellaisia kommentteja, joissa haukutaan toisia tai suorastaan halvennetaan ihmisoikeuksiakin. En tajua. Mutta joskus ei voi kuin nauraa niin kuin tuossa tapauksessa, kun mun tuo Nintendo-Sega -kommentti poistettiin.

        Joo kun ei siinä itku auta niin paljon mukavampaa sitä on sitten nauraa noille tommosille jutuille.😊.


      • Mikkojuhan kirjoitti:

        Joo kun ei siinä itku auta niin paljon mukavampaa sitä on sitten nauraa noille tommosille jutuille.😊.

        Näinpä. Joskus aikoinaan musta ylläpito teki paljon enemmän työtä häiriköitten kitkemiseksi ja häiritsevien ja loukkaavien viestien poistamiseksi, mutta sitten kun tää S24 uudistettiin, niin meininki on mennyt pikku hiljaa tämmöiseksi, että joskus ihan viatonkin kommentti voi hävitä.


      • Norppa83 kirjoitti:

        Näinpä. Joskus aikoinaan musta ylläpito teki paljon enemmän työtä häiriköitten kitkemiseksi ja häiritsevien ja loukkaavien viestien poistamiseksi, mutta sitten kun tää S24 uudistettiin, niin meininki on mennyt pikku hiljaa tämmöiseksi, että joskus ihan viatonkin kommentti voi hävitä.

        Se on harmi että se on menny niin kuin väärään suuntaan ja huonommaksi.🙂.


      • Mikkojuhan kirjoitti:

        Se on harmi että se on menny niin kuin väärään suuntaan ja huonommaksi.🙂.

        Jep.


      • Norppa83 kirjoitti:

        Jep.

        Minä veikkaan että ylläpidossa on yhä vähemmän ihmistyövoimaa ja moderointi hoidetaan pitkälti bottien avulla. Sitten kun botti ei tunnista jotain sanaa, niin kommentti häviää bittiavaruuteen.


      • Palstakamu kirjoitti:

        Minä veikkaan että ylläpidossa on yhä vähemmän ihmistyövoimaa ja moderointi hoidetaan pitkälti bottien avulla. Sitten kun botti ei tunnista jotain sanaa, niin kommentti häviää bittiavaruuteen.

        Luultavasti näin. Ennen kuin S24 uudistui, niin ylläpidossa oli ihan oikeita ihmisiä. En tiedä oliko botteja, mutta ei varmaan yhtä paljon kuin nykyään.


      • Norppa83 kirjoitti:

        Luultavasti näin. Ennen kuin S24 uudistui, niin ylläpidossa oli ihan oikeita ihmisiä. En tiedä oliko botteja, mutta ei varmaan yhtä paljon kuin nykyään.

        Sittenhän taisi olla näitä palstan modeja, mutta taisivat vaan käyttää valtaa niin paljon väärin, että käytännöstä on taidettu luopua.


    • Anonyymi



      • Disseisback kirjoitti:

        Entäs tää?

        https://youtu.be/uzR5jM9UeJA?si=eqk3-x-SP8Pmusb4

        Jamathuiti miten tuo ääni voikaan lähtä tuosta naisesta? Huhhuh.🤪

        En nyt ole oikein jaksanut panostaa kommentoijien linkittämien kappaleiden kuunteluun, kun olen nyt vain keskittynyt pääasiassa Joe Bonamassan musiikkiin.


      • Norppa83 kirjoitti:

        En nyt ole oikein jaksanut panostaa kommentoijien linkittämien kappaleiden kuunteluun, kun olen nyt vain keskittynyt pääasiassa Joe Bonamassan musiikkiin.

        Eikä tarttekaan...idea riittää...🙂

        Linerihän levyytti tään taannoin.,

        https://youtu.be/Ln5PGeM3zpM?si=SFVnXYHDNfgG6FfW

        Joskus sen pitää purkaa angstia muutenkin kun läiskiä Harmista hsnurille. 🤣




    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Tässä Joe Bonamassa tulkitsee ystävänsä Bernie Marsdenin kappaleen "Place in my heart". Bernie (1951-2023) kuoli nyt elokuussa 72-vuotiaana. Hän oli englantilainen blues/rock kitaristi ja Whitesnaken perustajajäsen ja alkuperäinen kitaristi. RIP Bernie. Musiikkisi elää.

      Tämä Joen versio on minusta erinomainen.
      https://www.youtube.com/watch?v=6MTINd2rJ8g

      Tässä Bernien alkuperäinen:
      https://www.youtube.com/watch?v=digfqX4EpDc

    • Anonyymi

      citrinellsa voisi osallistusa tuohon xsedlviytyjät kilpsailuun

    • Anonyymi

      jooh noniin joku citrinedlla ei edes haluaisi osallistuakaan tuollaissin kilpailuhin kuin selviyhtyjä't, sitten.

      Erikoisen unen näin haaveilija... erikoinen juttu meidän piti sukeltss syvälle jotain 200metriäkin...

    • Tässä Bonamassa vetäisee oikein kunnolla:
      https://www.youtube.com/watch?v=3qJ8bT3W1D0

      Ja tässä yks kappale bändiltä Black country communion, jonka kitaristina Joe toimi (en tiesä vieläkö bändi on kasassa). Bändissä oli myös mukana mm. Glenn Hughes (basisti ja laulaja) ja Jason Bonham (rumpali, edesmenneen Zeppelinin rumpalin John Bonhamin poika):
      https://www.youtube.com/watch?v=KNFmtxlLU4w
      Glenn Hughes on myös niitä, joilla lauluääni on pysynyt hyvänä myös vanhemmilla päivillään. Tämä mies laulaa lähes mitä tahansa, tässä linkittämässäni pätkässä hard rockia.

    • Anonyymi

      Musiikilla on iso voima. Nyt minulla soi biisi, jota en osaa laittaa tänne. Tätä kuunnellessa mieleen tulee paljon muistoja ja mieletön ikävä erästä edesmennyttä nelikymppistä miestä., jota en muuten ole juurikaan ajatellut. Hänen luona ollessani tämä soi useasti radiossa ja hänkin piti tästä, siksi yhdistän tämän biisin häneen ihanaan ihmiseen.
      Kävin hänen luonaan vuosia sitten päivittäin. Hänellä oli todettu parantumaton sairaus, mutta oli mieleltään ihan järjissään, huumorintajuinen ja vähän sarkastinenkin.
      Hän soitti kun viimeisestä tapaamisestamme oli kulunut jo tovi ja toivoi minun käyvän luonaan, mutta elämäni oli silloin muka niin kiireistä, etten luvannut mitään.
      Nyt noin viikko sitten kävelin hänen kotirappunsa ohi (keskusta-aluetta) ja katsoin, josko hänen nimensä on edelleen summerin nimilistalla. Ei ollut, joka kertoo sen että hän on nyt päässyt pois kivuista ja kärsimyksistä.
      Nyt kun meille molemmille rakas biisi soi, niin tekisi mieli itkeä ja eniten ehkä siksi, etten käynyt hänen luonaan kun hän soitti, koska ilmeisesti silloin ikävöi yhteisiä hyviä hetkiämme.

      • Toivotaan, että ikävöimäsi ihminen on nyt paremmassa paikassa. Musiikki sopii monenlaiseen tilanteeseen, niin iloon kuin suruun. Musiikki voi lohduttaa ja antaa voimaa, saada nauramaan ja tuoda muistoja mieleen.


    • Anonyymi

      Kyllä siellä vielä yksi tollo istuu

    • Täytyy vielä kehua tuota aloitukseen laittamaani Joe Bonamassan kappaletta. Se on niin hyvä. Rakastan <3

    • Bonamassan musiikki ei ole ylituotettua. Hän myös laulaa omalla äänellään eikä vaikka autotunen voimalla mikä ei ole enää nykyään selviö (eli se, että artisti laulaa levyllä kokonaan omalla äänellään, joskus ei ehkä lavallakaan). Lisäksi hän soittaa kitaraa tosi hyvin ja osaa tuoda laulamiseensa ja soittamiseensa tunnetta. Hän hyvin jatkaa menneiden vuosikymmenien laulajien ja soittajien perinnettä mitä ei voi sanoa ihan kaikista nykyajan soittelijoista ja laulelijoista.

    • Tässä Joe Bonamassa musisoi laulaja-lauluntekijä Jimmy Barnesin kanssa. Ihan älytön veto. Kovia ukkoja laulamaan ja soittamaan. Jimmy Barnesin äänestä tulee mulle mieleen ihan ekana Frankie Miller, mutta myös jonkun verran Sladen Noddy Holder. Vähän myös Joe Cocker.
      https://www.youtube.com/watch?v=IyXFHr5jylI

      • Anonyymi

        Hyvää stressinpoistohoitoa, kiitos kappaleesta.

        AV


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää stressinpoistohoitoa, kiitos kappaleesta.

        AV

        Jimmy Barnes on siis skotlantilaissyntyinen australialainen rocklaulaja. Korjaus tuohon laulaja-lauluntekijään.

        Tosi hyvä kappale. Kuuntelen nyt jo kolmatta kertaa. Samoin olen nyt illalla kuunnellut uudestaan ja uudestaan tuota mun aloituksessakin olevaa Bonamassan kappaletta "Different shades of blue".

        Tässä kans yks kova mies laulamaan tai ainakin vielä joskus vuosia sitten. Frankie Miller. Samantyylinen ääni hänellä kuin tuolla Jimmy Barnesilla. Frankie Miller on kans yks mun suosikeista, tuohon Jimmy Barnesiin törmäsin vasta äskettäin ja sen takia vain, kun olen kuunnellut Joe Bonamassaan viime aikoina.

        Frankie Miller:
        https://www.youtube.com/watch?v=9G9c5ig3nrg

        Muhun yleensä tehoaa raspiääniset laulajat enemmän tai vähemmän. Frankie Miller, Noddy Holder, Joe Cocker (tosin en ole kuunnellut häntä niin kauheasti), Kirka jne. Myös sellaiset, joilla hieman raspia äänessään tai muuten vähän käheä ääni kuten vaikka Paul Rodgers ja aikoinaan myös David Coverdale. Naisista vaikka Bonnie Tyler.


    • Anonyymi

      Bona on "kitaranörtti" ja liian kliininen soittaja meikäläisen makuun. Tekninen, nopea, mutta ei kovinkaan omaperäinen, Soittelee suurelle yleisölle rokkia ja bluesia, yleisölle, joka ei ole aiemmin särökitarointiin oikein suuntautunut.

      Gary Moore teki saman ja paremmin jo aikoinaan, ja oli oikealla aikakaudellakin, eli rajun rokkielämän ja kuoli nuorena, kuten asiaan kuuluu. Bone soittaa varmaan vielä 100-vuotiaanakin.

      https://www.youtube.com/watch?v=7k07j7LcLqw

      Tuossa Gary lämmittelee Roy Buchananin biisiä, Roy tappoi itsensä putkassa, nämä molemmat osaa soittaa fiiliksellä, Bona ei samaan valitettavasti mielestäni pysty, puuttuu se rankan elämän kokemus. Katsoo miten Gary tuossakin ilmeilee ja hikoilee, kroppa reagoi rankasti, kun soitetaan fiiliksellä.

      RIP Gary Moore ja Roy Buchanan

      Ja sama tietenkin alkuperäisenä.

      https://www.youtube.com/watch?v=deeBQZ8Aklc

      Roy oli mestari saamaan yksinkertaisesta telecaster mallistaan mitä monipuolisempia ääniä.

      • Anonyymi

        Mielenkiintoisena yksityiskohtana vielä se, että Les Paul millä Gary tuossa soittelee kuului aikoinaan Peter Greenille, ja nykyisin sen omistaa Metallican Kirk Hammett, joka soittelee sillä livenäkin paljon nykyään, kaula oli katkennut jo Greenin käytössä, korjattu, ja Kirk meni pudottamaan kitaran kotonaan ja katkaisi kaulan uudelleen, tästä kitarasta sanotaankin, että kaulan katkeaminen vaan parantaa kitaran soundia. Kitarassa on vielä sekin erikoisuus, että Peter aikoinaan purki sen, ja laittoi vahingossa mikkipiuhan väärin, jolloin kitaran soundi muuttui "honottavaksi". Kitaran kuuluisaa soundia voi kuulla kuuluisassa Albatross kappaleessa.

        https://www.youtube.com/watch?v=jPW9yn8KCww


      • Bonamassa sanoi kerran jossain (en muista missä, oliko joku hassattelu vai mikä), että ehkä jää eläkkeelle joskus 50-vuotiaana tai vähän päälle (on nyt 46-vuotias tai ainakin googlen mukaan). En sitten tiedä jääkö. Harmi, jos niin olisi, mutta voihan hänen soitteluaan kuunnella siitäkin huolimatta levyiltä ja vaikka Youtubesta.

        Itse tykkään Bonamassasta. Kyllähän hän osaa kitaratekniikkaa, mutta en ole kokenut hänen soittoaan ja laulamistaan liian kliiniseksi. Osaa musta soittaa myös tunteella.

        Ei kaikki kitaristit elä mitenkään rankkaa elämää, johon kuuluu vaikka alkoholi ja huumeet tai joku muu rankka asia. Esim. Bernie Marsden, joka kuoli nyt elokuussa ei käyttänyt huumeita eikä hänellä ollut muutenkaan mitenkään rankka elämä, avioliittokin oli onnellinen ja rauhallinen, mutta hän osasi soittaa erittäin hyvin kitaraa ja oli hyvin arvostettu musiikkipiireissä.

        Rory Gallagher sitten blues-ja rockmiehen elämän, jos siihen kuuluu, että kuolee ennen aikojaan (kuoli 47-vuotiaana vuonna 1995). Hän myös aina soitti satasella ja varmasti tunteella. Hän oli useimpana päivänä vuodesta tien päällä ja silloin kuin ei ollut, niin teki musiikkia ja levytti. Rankkaa oli varmasti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoisena yksityiskohtana vielä se, että Les Paul millä Gary tuossa soittelee kuului aikoinaan Peter Greenille, ja nykyisin sen omistaa Metallican Kirk Hammett, joka soittelee sillä livenäkin paljon nykyään, kaula oli katkennut jo Greenin käytössä, korjattu, ja Kirk meni pudottamaan kitaran kotonaan ja katkaisi kaulan uudelleen, tästä kitarasta sanotaankin, että kaulan katkeaminen vaan parantaa kitaran soundia. Kitarassa on vielä sekin erikoisuus, että Peter aikoinaan purki sen, ja laittoi vahingossa mikkipiuhan väärin, jolloin kitaran soundi muuttui "honottavaksi". Kitaran kuuluisaa soundia voi kuulla kuuluisassa Albatross kappaleessa.

        https://www.youtube.com/watch?v=jPW9yn8KCww

        Rorylta myös maksa sanoi sopimuksensa irti ja hän joutui maksaleikkaukseen, jonka komplikaatioihin hän sitten kuoli.


      • Kyllä täällä Kaksnelosessa ja tälläkin palstalla on niitä, jotka tykkää Joe Satrianista ja minusta hän on vielä teknisempi tai kliinisempi kuin Bonamassa. Mutta makunsa kullakin.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Kyllä täällä Kaksnelosessa ja tälläkin palstalla on niitä, jotka tykkää Joe Satrianista ja minusta hän on vielä teknisempi tai kliinisempi kuin Bonamassa. Mutta makunsa kullakin.

        Saahan sitä tykätä, itse olen seurannut kitaraskeneä jo 80-luvun puolivälistä, ja soitellut vähän itsekin, joten perspektiivini on siksi varmaan erilainen, kuin sinulla. Nykyajassa on se ongelma, että aletaan toistaa vanhaa, eli omaperäisyyttä ei ole enää juuri missään. Joe Satriani vaikutti eniten kasarilla ja silloin hänen tyylinen soitantonsa oli uutta, hänhän on opettanut soittamista mm. Steve Vaille ja Kirk Hammetille, jotka hekin olivat parhaimmillaan silloin kasarilla. Satriani soitti vähän aikaa Deep Purplessakin ja Richie Blackmore muistaakseni haukkui hänet, koska oli liian tekninen, tunne puuttui, eikä Satriani koskaan soita väärää nuottia. Joesta se tuntui tietenkin pahalta, koska Richie oli ollut hänen esikuvansa, kuten niin monen muunkin kitaristin, joka pullahti pinnalle kasarilla, joka suurten kitarasankarien kulta-aikaa. Nämä kasarilla pinnalle nousseet kitaristit on tainneet elää aika puhtosta elämää, toisin kuin vielä 70-luvulla, Bernie taisi olla rokin ns. kiltti poika, eipä ryyppääminen ja rellestäminen tainnut miestä kiinnostaa.

        Bonan omat biisit on vähän lässyjä, soittaa aika paljon covereita, itse en hänen biisejään soita, jos vertaa vaikka Whitesnakeen, joilla useampia biisejä. joita tykkään itsekin soitella, lähinnä sitä Bernienkin soittamaa matskua.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Saahan sitä tykätä, itse olen seurannut kitaraskeneä jo 80-luvun puolivälistä, ja soitellut vähän itsekin, joten perspektiivini on siksi varmaan erilainen, kuin sinulla. Nykyajassa on se ongelma, että aletaan toistaa vanhaa, eli omaperäisyyttä ei ole enää juuri missään. Joe Satriani vaikutti eniten kasarilla ja silloin hänen tyylinen soitantonsa oli uutta, hänhän on opettanut soittamista mm. Steve Vaille ja Kirk Hammetille, jotka hekin olivat parhaimmillaan silloin kasarilla. Satriani soitti vähän aikaa Deep Purplessakin ja Richie Blackmore muistaakseni haukkui hänet, koska oli liian tekninen, tunne puuttui, eikä Satriani koskaan soita väärää nuottia. Joesta se tuntui tietenkin pahalta, koska Richie oli ollut hänen esikuvansa, kuten niin monen muunkin kitaristin, joka pullahti pinnalle kasarilla, joka suurten kitarasankarien kulta-aikaa. Nämä kasarilla pinnalle nousseet kitaristit on tainneet elää aika puhtosta elämää, toisin kuin vielä 70-luvulla, Bernie taisi olla rokin ns. kiltti poika, eipä ryyppääminen ja rellestäminen tainnut miestä kiinnostaa.

        Bonan omat biisit on vähän lässyjä, soittaa aika paljon covereita, itse en hänen biisejään soita, jos vertaa vaikka Whitesnakeen, joilla useampia biisejä. joita tykkään itsekin soitella, lähinnä sitä Bernienkin soittamaa matskua.

        Bernie ei paljon ryypännyt ja huumeiden käyttö jäi vain siihen, kun yhden kerran nuorena kokeili LSD:tä ja totesi, ettei halua enää koskaan kokeilla huumeita, koska LSD sai hänen olonsa tuntumaan niin omituiselta (esim. outoja näkyjä).Samanlainen kokemus huumeiden kanssa oli myös Judas Priestin KK Downingilla (hänkään ei käyttänyt huumeita yhtä nuoruuden kokeiluaan lukuun ottamatta, jos muistan mitä hän kertoi muistelmissaan).

        Joe Bonamassalla on omaakin materiaalia (esim. tuo aloitukseen linkittämäni kappale), ei kaikki hänen soittamansa ja laulamansa kappaleet ole covereita. Monethan noista bluesrockin soittajista ja/tai laulajista versioivat tai ovat joskus versioineet oman materiaalinsa lisäksi myös vanhojen bluesmuusikoiden kappaleita, ei pelkästään Joe Bonamassa, vaan myös esim. Rory Gallagher, Bernie Marsden, Eric Clapton, Paul Rodgers ja varmaan Gary Moorekin.

        Satriani on tosiaan aika tekninen. Bonamassa on soittaa enemmän tunteella.

        Monet 1980-luvulla ja sen jälkeen tulleet kitaristit ovat enemmän sellaisia tiluttelijoita, soittavat nopeasti ja osa aika teknisiäkin. Bernie toimi ammattimuusikkona jo 1970-luvun alkupuolelta, jolloin kitaristit eivät vielä tilutelleet yhtä paljon kuin myöhemmin kun esim. hevistä alkoi tulla valtavirtaa. Whitesnakessakaan ollessa hän ei mennyt mukaan tähän tyyliin, vaikka Bernie kyllä osasi soitella nopeastikin ja joskus sen osoittikin (osasihan countrymies Glen Campbelkin tilutella, mutta yleensä ei sitä tehnyt).


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Bernie ei paljon ryypännyt ja huumeiden käyttö jäi vain siihen, kun yhden kerran nuorena kokeili LSD:tä ja totesi, ettei halua enää koskaan kokeilla huumeita, koska LSD sai hänen olonsa tuntumaan niin omituiselta (esim. outoja näkyjä).Samanlainen kokemus huumeiden kanssa oli myös Judas Priestin KK Downingilla (hänkään ei käyttänyt huumeita yhtä nuoruuden kokeiluaan lukuun ottamatta, jos muistan mitä hän kertoi muistelmissaan).

        Joe Bonamassalla on omaakin materiaalia (esim. tuo aloitukseen linkittämäni kappale), ei kaikki hänen soittamansa ja laulamansa kappaleet ole covereita. Monethan noista bluesrockin soittajista ja/tai laulajista versioivat tai ovat joskus versioineet oman materiaalinsa lisäksi myös vanhojen bluesmuusikoiden kappaleita, ei pelkästään Joe Bonamassa, vaan myös esim. Rory Gallagher, Bernie Marsden, Eric Clapton, Paul Rodgers ja varmaan Gary Moorekin.

        Satriani on tosiaan aika tekninen. Bonamassa on soittaa enemmän tunteella.

        Monet 1980-luvulla ja sen jälkeen tulleet kitaristit ovat enemmän sellaisia tiluttelijoita, soittavat nopeasti ja osa aika teknisiäkin. Bernie toimi ammattimuusikkona jo 1970-luvun alkupuolelta, jolloin kitaristit eivät vielä tilutelleet yhtä paljon kuin myöhemmin kun esim. hevistä alkoi tulla valtavirtaa. Whitesnakessakaan ollessa hän ei mennyt mukaan tähän tyyliin, vaikka Bernie kyllä osasi soitella nopeastikin ja joskus sen osoittikin (osasihan countrymies Glen Campbelkin tilutella, mutta yleensä ei sitä tehnyt).

        Huumeet kannattaa jättää väliin, Peter Greenikin sekosi, oliko siinäkin huumeet takana, oletettavasti, en jaksa nyt tarkistaa asiaa, varmasti lähes jokainen tuon aikakauden soittajista käytti ainakin jonkin verran huumeita, niitähän oli joka paikassa tarjolla.

        Ihme että niin moni selvisi kuitenkin huumeista ilman vakavampia mielenterveyshäiriöitä. Tuohon aikaan kynnys oli korkea mennä psykiatrin juttusillekin, koska pelko joutua hullujenhuoneelle oli suuri. Sabbathin basistikin Geezer Butler oli pitkään masentunut, mutta uskalsi vasta myöhemmin mennä lääkärin juttusille ja sai avun ja voi nykyään jo ihan hyvin.

        Covereita on soitettu paljon, se pitää paikkansa. Aika harvoin ne ovat kuitenkin alkuperäistä parempia. Kasarilla aloitettiin tilutus ja osa oli jo niin taitavia, että luultiin, että koko soitto on huijausta, ettei ihminen voi soittaa niin hyvin, kyseessä täytyykin olla kone. Mikään muu soitin ei ole kokenut samanlaista "evoluutiota" kuin sähkökitara, joskus 60-luvulla ei olisi voitu kuvitellakaan miten mahdottomia juttuja tullaan tulevaisuudessa soittamaan sähkökitaralla.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Huumeet kannattaa jättää väliin, Peter Greenikin sekosi, oliko siinäkin huumeet takana, oletettavasti, en jaksa nyt tarkistaa asiaa, varmasti lähes jokainen tuon aikakauden soittajista käytti ainakin jonkin verran huumeita, niitähän oli joka paikassa tarjolla.

        Ihme että niin moni selvisi kuitenkin huumeista ilman vakavampia mielenterveyshäiriöitä. Tuohon aikaan kynnys oli korkea mennä psykiatrin juttusillekin, koska pelko joutua hullujenhuoneelle oli suuri. Sabbathin basistikin Geezer Butler oli pitkään masentunut, mutta uskalsi vasta myöhemmin mennä lääkärin juttusille ja sai avun ja voi nykyään jo ihan hyvin.

        Covereita on soitettu paljon, se pitää paikkansa. Aika harvoin ne ovat kuitenkin alkuperäistä parempia. Kasarilla aloitettiin tilutus ja osa oli jo niin taitavia, että luultiin, että koko soitto on huijausta, ettei ihminen voi soittaa niin hyvin, kyseessä täytyykin olla kone. Mikään muu soitin ei ole kokenut samanlaista "evoluutiota" kuin sähkökitara, joskus 60-luvulla ei olisi voitu kuvitellakaan miten mahdottomia juttuja tullaan tulevaisuudessa soittamaan sähkökitaralla.

        Totta, huumeet ovat pilanneet monen muusikon ja näyttelijänkin elämän, vieneet jopa hautaan. Onneksi on myös heitä, jotka selvisivät, kun tajusivat mennä jossain vaiheessa katkolle, tosin monet vasta sitten, kun seuraava askel olisi ollut kuolema tai jokin muu vakavampi asia. Ja onneksi myös heitä, jotka eivät edes aloittaneet tai tajusivat lopettaa lyhyeen.

        Kitaristi, joka vain tiluttelee ei ole kovin monipuolinen. Kitaristin hienous ei piile pelkästään siinä kuinka nopeasti osaa soittaa niin kuin ei laulajankaan siinä kuinka kovaa ja korkealta osaa laulaa, vaan ennen kaikkea siinä miten osaa tulkita kappaleita ja onko tunnetta ja toisekseen siinä onko monipuolinen ja pystyykö soittamaan sähkökitaran lisäksi vaikka askustista (tosin riippuu paljon myös musiikkityylistä mitä soittaa).


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Kyllä täällä Kaksnelosessa ja tälläkin palstalla on niitä, jotka tykkää Joe Satrianista ja minusta hän on vielä teknisempi tai kliinisempi kuin Bonamassa. Mutta makunsa kullakin.

        Eihän Satriani nyt niin kliininen ole, ei ainakaan kasarilla. Tai siis, jos verrokkina on tilulilu hevarit, tai esim. kovin suosittu Erja Lyytinen. Itse en perus bluesista oikeastaan mitään ymmärrä, mutta vanhana kepittäjänä ja äänihommia tehneenä ihmettelen Lyytisen suosiota, vaikka hän kuulostaa sekä soundillisesti, että soitannollisesti todella ”opistosoittajalta”.
        Missä dynamiikka, soundi ja fraseeraus? Ei se ainakaan äänitteistä kuulu.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Kyllä täällä Kaksnelosessa ja tälläkin palstalla on niitä, jotka tykkää Joe Satrianista ja minusta hän on vielä teknisempi tai kliinisempi kuin Bonamassa. Mutta makunsa kullakin.

        Eihän Satriani nyt niin kliininen ole, ei ainakaan kasarilla. Tai siis, jos verrokkina on tilulilu hevarit, tai esim. kovin suosittu Erja Lyytinen. Itse en perus bluesista oikeastaan mitään ymmärrä, mutta vanhana kepittäjänä ja äänihommia tehneenä ihmettelen Lyytisen suosiota, vaikka hän kuulostaa sekä soundillisesti, että soitannollisesti todella ”opistosoittajalta”.
        Missä dynamiikka, soundi ja fraseeraus? Ei se ainakaan äänitteistä kuulu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Saahan sitä tykätä, itse olen seurannut kitaraskeneä jo 80-luvun puolivälistä, ja soitellut vähän itsekin, joten perspektiivini on siksi varmaan erilainen, kuin sinulla. Nykyajassa on se ongelma, että aletaan toistaa vanhaa, eli omaperäisyyttä ei ole enää juuri missään. Joe Satriani vaikutti eniten kasarilla ja silloin hänen tyylinen soitantonsa oli uutta, hänhän on opettanut soittamista mm. Steve Vaille ja Kirk Hammetille, jotka hekin olivat parhaimmillaan silloin kasarilla. Satriani soitti vähän aikaa Deep Purplessakin ja Richie Blackmore muistaakseni haukkui hänet, koska oli liian tekninen, tunne puuttui, eikä Satriani koskaan soita väärää nuottia. Joesta se tuntui tietenkin pahalta, koska Richie oli ollut hänen esikuvansa, kuten niin monen muunkin kitaristin, joka pullahti pinnalle kasarilla, joka suurten kitarasankarien kulta-aikaa. Nämä kasarilla pinnalle nousseet kitaristit on tainneet elää aika puhtosta elämää, toisin kuin vielä 70-luvulla, Bernie taisi olla rokin ns. kiltti poika, eipä ryyppääminen ja rellestäminen tainnut miestä kiinnostaa.

        Bonan omat biisit on vähän lässyjä, soittaa aika paljon covereita, itse en hänen biisejään soita, jos vertaa vaikka Whitesnakeen, joilla useampia biisejä. joita tykkään itsekin soitella, lähinnä sitä Bernienkin soittamaa matskua.

        Bernie Marsdenilla on myös paljon soolotuotantoa, omia originaaleja kappaleita ja sitten levyjä, joilla soittaa vaikka Peter Greenia tai joidenkin vanhempien bluesmuusikoiden biisejä. Bernie teki 2 soololevyä ollessaan Whitesnakessa ja ainakin yhdellä Snaken levylläkin on jonkun kappaleen päälaulajana, jos muistan oikein. David Coverdale kannusti Bernieta laulamaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Satriani nyt niin kliininen ole, ei ainakaan kasarilla. Tai siis, jos verrokkina on tilulilu hevarit, tai esim. kovin suosittu Erja Lyytinen. Itse en perus bluesista oikeastaan mitään ymmärrä, mutta vanhana kepittäjänä ja äänihommia tehneenä ihmettelen Lyytisen suosiota, vaikka hän kuulostaa sekä soundillisesti, että soitannollisesti todella ”opistosoittajalta”.
        Missä dynamiikka, soundi ja fraseeraus? Ei se ainakaan äänitteistä kuulu.

        No itse en oikein Satriania jaksa kuunnella (joskus olen vähän) enkä tuota Lyytistäkään. Osaavat kumpikin kyllä soittaa kitaraa. Mun pitää varmaan joskus katsoa Satrianin kasarituotantoa ja katsoa mitä olen siitä mieltä.

        Bluesia ei ole valkoihoisten muusikoiden ihan niin helppo tulkita. Esim. Rory Gallagher ja Bernie Marsden onnistuivat siinä mielestäni hyvin.

        Musta tuntuu, että Erja Lyytiseltä puuttuu joskus tunne, kun hän soittaa ja laulaa bluesia tai bluesrockia. Tai sitten se on se ääni, joka ei ihan aina kuulostaa bluesmuusikon ääneltä.

        Aidoimmillaan blues on kuitenkin vanhojen soittelijoiden tulkitsemana kuten vaikka Robert Johnson tai Muddy Waters.


      • Norppa83 kirjoitti:

        Bernie ei paljon ryypännyt ja huumeiden käyttö jäi vain siihen, kun yhden kerran nuorena kokeili LSD:tä ja totesi, ettei halua enää koskaan kokeilla huumeita, koska LSD sai hänen olonsa tuntumaan niin omituiselta (esim. outoja näkyjä).Samanlainen kokemus huumeiden kanssa oli myös Judas Priestin KK Downingilla (hänkään ei käyttänyt huumeita yhtä nuoruuden kokeiluaan lukuun ottamatta, jos muistan mitä hän kertoi muistelmissaan).

        Joe Bonamassalla on omaakin materiaalia (esim. tuo aloitukseen linkittämäni kappale), ei kaikki hänen soittamansa ja laulamansa kappaleet ole covereita. Monethan noista bluesrockin soittajista ja/tai laulajista versioivat tai ovat joskus versioineet oman materiaalinsa lisäksi myös vanhojen bluesmuusikoiden kappaleita, ei pelkästään Joe Bonamassa, vaan myös esim. Rory Gallagher, Bernie Marsden, Eric Clapton, Paul Rodgers ja varmaan Gary Moorekin.

        Satriani on tosiaan aika tekninen. Bonamassa on soittaa enemmän tunteella.

        Monet 1980-luvulla ja sen jälkeen tulleet kitaristit ovat enemmän sellaisia tiluttelijoita, soittavat nopeasti ja osa aika teknisiäkin. Bernie toimi ammattimuusikkona jo 1970-luvun alkupuolelta, jolloin kitaristit eivät vielä tilutelleet yhtä paljon kuin myöhemmin kun esim. hevistä alkoi tulla valtavirtaa. Whitesnakessakaan ollessa hän ei mennyt mukaan tähän tyyliin, vaikka Bernie kyllä osasi soitella nopeastikin ja joskus sen osoittikin (osasihan countrymies Glen Campbelkin tilutella, mutta yleensä ei sitä tehnyt).

        Ja Snakenkin jälkeen Bernien sooloura siis jatkui (kesti aina tän vuoden elokuuhun asti, jolloin kuoli).


      • Anonyymi kirjoitti:

        Saahan sitä tykätä, itse olen seurannut kitaraskeneä jo 80-luvun puolivälistä, ja soitellut vähän itsekin, joten perspektiivini on siksi varmaan erilainen, kuin sinulla. Nykyajassa on se ongelma, että aletaan toistaa vanhaa, eli omaperäisyyttä ei ole enää juuri missään. Joe Satriani vaikutti eniten kasarilla ja silloin hänen tyylinen soitantonsa oli uutta, hänhän on opettanut soittamista mm. Steve Vaille ja Kirk Hammetille, jotka hekin olivat parhaimmillaan silloin kasarilla. Satriani soitti vähän aikaa Deep Purplessakin ja Richie Blackmore muistaakseni haukkui hänet, koska oli liian tekninen, tunne puuttui, eikä Satriani koskaan soita väärää nuottia. Joesta se tuntui tietenkin pahalta, koska Richie oli ollut hänen esikuvansa, kuten niin monen muunkin kitaristin, joka pullahti pinnalle kasarilla, joka suurten kitarasankarien kulta-aikaa. Nämä kasarilla pinnalle nousseet kitaristit on tainneet elää aika puhtosta elämää, toisin kuin vielä 70-luvulla, Bernie taisi olla rokin ns. kiltti poika, eipä ryyppääminen ja rellestäminen tainnut miestä kiinnostaa.

        Bonan omat biisit on vähän lässyjä, soittaa aika paljon covereita, itse en hänen biisejään soita, jos vertaa vaikka Whitesnakeen, joilla useampia biisejä. joita tykkään itsekin soitella, lähinnä sitä Bernienkin soittamaa matskua.

        Ehkä se on tuossa monta kertaa mainitsemassani Bonamassassa kitaroinnin lisäksi viehättää mua tai ehkä vielä enemmän hänen laulamisensa tai ehkä kysymys on vain kokonaispaketista (sopivia kappaleita, hyvältä kuulostavaa kitarointia ja muuta soitantaa, hyvä lauluääni artistilla jne).


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        No itse en oikein Satriania jaksa kuunnella (joskus olen vähän) enkä tuota Lyytistäkään. Osaavat kumpikin kyllä soittaa kitaraa. Mun pitää varmaan joskus katsoa Satrianin kasarituotantoa ja katsoa mitä olen siitä mieltä.

        Bluesia ei ole valkoihoisten muusikoiden ihan niin helppo tulkita. Esim. Rory Gallagher ja Bernie Marsden onnistuivat siinä mielestäni hyvin.

        Musta tuntuu, että Erja Lyytiseltä puuttuu joskus tunne, kun hän soittaa ja laulaa bluesia tai bluesrockia. Tai sitten se on se ääni, joka ei ihan aina kuulostaa bluesmuusikon ääneltä.

        Aidoimmillaan blues on kuitenkin vanhojen soittelijoiden tulkitsemana kuten vaikka Robert Johnson tai Muddy Waters.

        Satriani on yleensä ollut enemmän kitaristien ja muusikoiden musiikkia, kuin ihan valtavirtaporukan.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Ehkä se on tuossa monta kertaa mainitsemassani Bonamassassa kitaroinnin lisäksi viehättää mua tai ehkä vielä enemmän hänen laulamisensa tai ehkä kysymys on vain kokonaispaketista (sopivia kappaleita, hyvältä kuulostavaa kitarointia ja muuta soitantaa, hyvä lauluääni artistilla jne).

        Eikös tossa dokkarissa Bona maininnut olevansa vain kopio menneistä ajoista, ainakin minä koen hänen kopioivan 70-lukua, tulee aika paljon mieleen Bad Company, mitä itse tykkään kuunnella, mutta Bona ei vaan nappaa, vaikka toki jonkin kappaleen voin joskus häntäkin kuunnella.

        Sinä kun tykkäät Paul Rodgersista, niin varmaan sitten tykkää Bonastakin, kun musa on niin samanlaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satriani on yleensä ollut enemmän kitaristien ja muusikoiden musiikkia, kuin ihan valtavirtaporukan.

        Instrumentaalimusiikki on aina vähän hankala pala, varsinkin suurelle yleisölle.

        Satriani on vähän sellaista "urheiluruutumusiikkia", jos joku kyseisen ohjelman sattuu muistamaan.

        En tiedä jaksaako sitä kuunnella edes alan miehet/naiset, tais jäädä sinne kasarille koko äijä, silloin viimeksi kuuntelin häntä jonkin verran, Surfin with the Alien vinyyli oli silloin hyllyssäni, se oli ihan hyvä levy, liekö miehen paras, en tiedä, kun olen aika vähän kuunnellut sen levyn jälkeen tullutta tuotantoaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tossa dokkarissa Bona maininnut olevansa vain kopio menneistä ajoista, ainakin minä koen hänen kopioivan 70-lukua, tulee aika paljon mieleen Bad Company, mitä itse tykkään kuunnella, mutta Bona ei vaan nappaa, vaikka toki jonkin kappaleen voin joskus häntäkin kuunnella.

        Sinä kun tykkäät Paul Rodgersista, niin varmaan sitten tykkää Bonastakin, kun musa on niin samanlaista.

        En ei ole tullut kyllä mieleen, että Bonamassan musiikki on samantyylistä kuin Bad Companyn. Voihan siinä olla joitain yhtymäkohtia, Paul Rodgers ja hänen bändinsä Free ja Bad Company kun ovat olleet monelle artistille ja bändille esikuvia. 1970-luvun musiikki kyllä joskus käväisee mielessä, mutta ei mikään tietty bändi erityisesti.

        Joskus mielessä häivähtää kyllä Rory Gallagher ja Bernie Marsden, kun kuuntelen Bonan musiikkia, liekö johtuu siitä, että kaikki ovat bluesrockartisteja. Bernie ja Bonamassa olivat ystäviä keskenään (tutustuivat 2009), ei ihme jos Bona vaikka sai joitain vaikutteita Bernieltä (en tiedä saiko, mutta en ihmettele, jos sai, Bona ainakin on versioinut Bernien kappaleen "Place in my heart").

        Paul Rodgers on yks mun ykkössuosikkeja samoin kuin miehen bändit.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Instrumentaalimusiikki on aina vähän hankala pala, varsinkin suurelle yleisölle.

        Satriani on vähän sellaista "urheiluruutumusiikkia", jos joku kyseisen ohjelman sattuu muistamaan.

        En tiedä jaksaako sitä kuunnella edes alan miehet/naiset, tais jäädä sinne kasarille koko äijä, silloin viimeksi kuuntelin häntä jonkin verran, Surfin with the Alien vinyyli oli silloin hyllyssäni, se oli ihan hyvä levy, liekö miehen paras, en tiedä, kun olen aika vähän kuunnellut sen levyn jälkeen tullutta tuotantoaan.

        Urheiluruudun tiedän kyllä. Mutta mitä on urheiluruutumusiikki?

        Googlen mukaan Satriani on myynyt yli 10 miljoonaa levyä ja saanut 15 Grammy-ehdokkuutta. Kaipa jotkut ovat jaksaneet kuunnella hänen musiikkiaan, kun mies on myynyt miljoonia levyjä.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Urheiluruudun tiedän kyllä. Mutta mitä on urheiluruutumusiikki?

        Googlen mukaan Satriani on myynyt yli 10 miljoonaa levyä ja saanut 15 Grammy-ehdokkuutta. Kaipa jotkut ovat jaksaneet kuunnella hänen musiikkiaan, kun mies on myynyt miljoonia levyjä.

        Urheiluruudussa oli alussa tunnusbiisi, joka oli menevää kitararokkia, vähän nopeaa Satriani-tyylistä sellaista. Sukua ns. hissimusiikille.

        Kasarilla saatettiin yltää isoihin myyntilukuihin, kun Satriani oli uutta, silloin minäkin sen vinyylini ostin, en tiedä tarkalleen onko näin, kun en ole miehen myyntitilastoihin tutustunut. Silloin ehkä nuorempi sukupolvi innostui näistä kitarasankareista ja osti levyjä, olihan silloin oikein kitarabuumi ja minäkin innostuin soittamaan.

        Steve Vai on toinen vastaava soittaja, Satrianin oppilas, jonka aiemmin mainitsinkin, kuuluisampi vain näistä kahdesta, kun esitti paholaisen kitaristia elokuvassa Cross Roads. Vai oli ehkä uransa huipulla Whitesnakessa, aika erilaista sooloilua, kuin Berniellä, tilutusta ja lyhyeksi jäi sekin visiitti, ehkä hyvä niin, vaikka hänen jälkeensä tulleet ovat kaikki olleet aika samasta puusta veistettyjä kitaristeja hekin, kyllä uudempaakin Whitesnakea kuuntelemaan pystyy.

        Bonaa ja Satriania yhdistää myös aurinkolasien käyttö konserteissa, taitavat olla ujoja ja lasien käyttö antaa itsevarmuutta, vaikka Satriani alkoi käyttää niitä vasta vanhemmiten.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Instrumentaalimusiikki on aina vähän hankala pala, varsinkin suurelle yleisölle.

        Satriani on vähän sellaista "urheiluruutumusiikkia", jos joku kyseisen ohjelman sattuu muistamaan.

        En tiedä jaksaako sitä kuunnella edes alan miehet/naiset, tais jäädä sinne kasarille koko äijä, silloin viimeksi kuuntelin häntä jonkin verran, Surfin with the Alien vinyyli oli silloin hyllyssäni, se oli ihan hyvä levy, liekö miehen paras, en tiedä, kun olen aika vähän kuunnellut sen levyn jälkeen tullutta tuotantoaan.

        Vanhoja Urheiluruudun tunnareita:
        https://www.youtube.com/watch?v=s-mPrQodqCc
        Jotkut oli kyllä enemmän tai vähemmän tuttuja.

        Katsoin ja kuuntelin äsken vähän Satrianin musiikkia ja nuo vanhat Urheiluruudun tunnaritkin piti paremmin mielenkiinnon yllä. Rupes nukuttamaan miehen kitarointi, tosin sekin voi vakuttaa, kun on jo näin myöhä.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        En ei ole tullut kyllä mieleen, että Bonamassan musiikki on samantyylistä kuin Bad Companyn. Voihan siinä olla joitain yhtymäkohtia, Paul Rodgers ja hänen bändinsä Free ja Bad Company kun ovat olleet monelle artistille ja bändille esikuvia. 1970-luvun musiikki kyllä joskus käväisee mielessä, mutta ei mikään tietty bändi erityisesti.

        Joskus mielessä häivähtää kyllä Rory Gallagher ja Bernie Marsden, kun kuuntelen Bonan musiikkia, liekö johtuu siitä, että kaikki ovat bluesrockartisteja. Bernie ja Bonamassa olivat ystäviä keskenään (tutustuivat 2009), ei ihme jos Bona vaikka sai joitain vaikutteita Bernieltä (en tiedä saiko, mutta en ihmettele, jos sai, Bona ainakin on versioinut Bernien kappaleen "Place in my heart").

        Paul Rodgers on yks mun ykkössuosikkeja samoin kuin miehen bändit.

        Bona tykkää heilastella kaikkein vanhojen partojen kanssa, just kaikki Rodgerssit, Hughessit, ja keitä näitä onkaan, Bona on erityisen viehättänyt heidän rokkiinsa, ovat vähän kuin isähahmoja hänelle. Kyllähän bluesrock, varhaisempi hard rock on kuitenkin sitä oikeaa matskua, mitä ei enää voida uudelleen tehdä, voidaan vaan lämmitellä sitä. Ne ajat meni jo, muistaakseni Bonakin on sen itsekin todennut, että on syntynyt vähän liian myöhään. Musiikki elää ajassa, näin se vaan menee, eikä ne ajat enää koskaan palaa...

        En saa enää millään niitä fiiliksiä, joita sain teininä kasarilla musan kuuntelemisesta, vaikka Led Zeppelinistä tai Hendrixistä. Ozzy Osbourne tais tässä hiljattain sanoa vähän saman suuntaista, ettei saa musasta mitään fiiliksiä enää, kuten nuoruudessaan sai. Sellanen jännä voimaannuttava fiilis.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Urheiluruudussa oli alussa tunnusbiisi, joka oli menevää kitararokkia, vähän nopeaa Satriani-tyylistä sellaista. Sukua ns. hissimusiikille.

        Kasarilla saatettiin yltää isoihin myyntilukuihin, kun Satriani oli uutta, silloin minäkin sen vinyylini ostin, en tiedä tarkalleen onko näin, kun en ole miehen myyntitilastoihin tutustunut. Silloin ehkä nuorempi sukupolvi innostui näistä kitarasankareista ja osti levyjä, olihan silloin oikein kitarabuumi ja minäkin innostuin soittamaan.

        Steve Vai on toinen vastaava soittaja, Satrianin oppilas, jonka aiemmin mainitsinkin, kuuluisampi vain näistä kahdesta, kun esitti paholaisen kitaristia elokuvassa Cross Roads. Vai oli ehkä uransa huipulla Whitesnakessa, aika erilaista sooloilua, kuin Berniellä, tilutusta ja lyhyeksi jäi sekin visiitti, ehkä hyvä niin, vaikka hänen jälkeensä tulleet ovat kaikki olleet aika samasta puusta veistettyjä kitaristeja hekin, kyllä uudempaakin Whitesnakea kuuntelemaan pystyy.

        Bonaa ja Satriania yhdistää myös aurinkolasien käyttö konserteissa, taitavat olla ujoja ja lasien käyttö antaa itsevarmuutta, vaikka Satriani alkoi käyttää niitä vasta vanhemmiten.

        Bonamassa ei ihan 100% aina käytä aurinkolaseja livenä soitellessaan, mutta useimmassa tapauksessa kyllä. Monella musiikkivideolla ei sitten käytä eikä dokumentissa ollut, kun häntä haastateltiin.

        Käyttihän Roy Orbisonkin aurinkolaseja soittaessaan. Tai hän taisi käyttää niitä muutenkin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Urheiluruudussa oli alussa tunnusbiisi, joka oli menevää kitararokkia, vähän nopeaa Satriani-tyylistä sellaista. Sukua ns. hissimusiikille.

        Kasarilla saatettiin yltää isoihin myyntilukuihin, kun Satriani oli uutta, silloin minäkin sen vinyylini ostin, en tiedä tarkalleen onko näin, kun en ole miehen myyntitilastoihin tutustunut. Silloin ehkä nuorempi sukupolvi innostui näistä kitarasankareista ja osti levyjä, olihan silloin oikein kitarabuumi ja minäkin innostuin soittamaan.

        Steve Vai on toinen vastaava soittaja, Satrianin oppilas, jonka aiemmin mainitsinkin, kuuluisampi vain näistä kahdesta, kun esitti paholaisen kitaristia elokuvassa Cross Roads. Vai oli ehkä uransa huipulla Whitesnakessa, aika erilaista sooloilua, kuin Berniellä, tilutusta ja lyhyeksi jäi sekin visiitti, ehkä hyvä niin, vaikka hänen jälkeensä tulleet ovat kaikki olleet aika samasta puusta veistettyjä kitaristeja hekin, kyllä uudempaakin Whitesnakea kuuntelemaan pystyy.

        Bonaa ja Satriania yhdistää myös aurinkolasien käyttö konserteissa, taitavat olla ujoja ja lasien käyttö antaa itsevarmuutta, vaikka Satriani alkoi käyttää niitä vasta vanhemmiten.

        Tiedän Steve Vain, mutta en ole tutustunut miehen musiikkiin hänen lyhyttä piipahdusta Whitesnakessa lukuun ottamatta.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Bonamassa ei ihan 100% aina käytä aurinkolaseja livenä soitellessaan, mutta useimmassa tapauksessa kyllä. Monella musiikkivideolla ei sitten käytä eikä dokumentissa ollut, kun häntä haastateltiin.

        Käyttihän Roy Orbisonkin aurinkolaseja soittaessaan. Tai hän taisi käyttää niitä muutenkin.

        Konserttitilanne aina jännittää, aika luontevaa laittaa lasit päähän, niin ei jännitä niin paljoa, tulee muutenkin "coolimpi" fiilis.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Urheiluruudussa oli alussa tunnusbiisi, joka oli menevää kitararokkia, vähän nopeaa Satriani-tyylistä sellaista. Sukua ns. hissimusiikille.

        Kasarilla saatettiin yltää isoihin myyntilukuihin, kun Satriani oli uutta, silloin minäkin sen vinyylini ostin, en tiedä tarkalleen onko näin, kun en ole miehen myyntitilastoihin tutustunut. Silloin ehkä nuorempi sukupolvi innostui näistä kitarasankareista ja osti levyjä, olihan silloin oikein kitarabuumi ja minäkin innostuin soittamaan.

        Steve Vai on toinen vastaava soittaja, Satrianin oppilas, jonka aiemmin mainitsinkin, kuuluisampi vain näistä kahdesta, kun esitti paholaisen kitaristia elokuvassa Cross Roads. Vai oli ehkä uransa huipulla Whitesnakessa, aika erilaista sooloilua, kuin Berniellä, tilutusta ja lyhyeksi jäi sekin visiitti, ehkä hyvä niin, vaikka hänen jälkeensä tulleet ovat kaikki olleet aika samasta puusta veistettyjä kitaristeja hekin, kyllä uudempaakin Whitesnakea kuuntelemaan pystyy.

        Bonaa ja Satriania yhdistää myös aurinkolasien käyttö konserteissa, taitavat olla ujoja ja lasien käyttö antaa itsevarmuutta, vaikka Satriani alkoi käyttää niitä vasta vanhemmiten.

        Whitesnakea olen kuunnellut aika paljon. On myös yks mun suosikeista. Tykkään henkilökohtaisesti ehkä eniten alkuvuosien Snakesta, johtuuko Berniestä vai Coverdalen silloisesta lookista, bändin kappaleista vai mistä, ehkä kaikista yhteensä. Kyllä Coverdale laulaa hyvin vielä levyllä "1987" ja jopa 1989 ilmestyneellä levyllä "Slip of the tongue", mutta ysärin kuluessa ja varsinkin nyt 2000-luvulla hänen äänensä on valitettavasti kärsinyt. Ei pysty enää kunnolla laulamaan vanhoja kappaleitaan, vaikka yrittää.

        Snaken kitaristeista mun henk.koht suosikki on Bernie. Aito ja alakuperäinen. Tosin ei muissakaan mitään vikaa ole.

        Bernie sanoi joskus, että myöhempien aikojen Whitesnake on hänestä ihan eri bändi kuin mitä se oli alkuvuosina. Kun hän kuuntelee vuoden 1982 jälkeen tehtyjä Snaken levyjä, niin se on sama kuin kuuntelisi vaikka Guns n Rosesia tai jotain muuta bändiä, koska bändi oli alkuvuosina bluesrock bändi nimeltä Whitesnake ja seuraavat versioteivät enää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Konserttitilanne aina jännittää, aika luontevaa laittaa lasit päähän, niin ei jännitä niin paljoa, tulee muutenkin "coolimpi" fiilis.

        Tämä varmaan totta.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Tiedän Steve Vain, mutta en ole tutustunut miehen musiikkiin hänen lyhyttä piipahdusta Whitesnakessa lukuun ottamatta.

        Satriani ja Vai kuulostavatkin aika samalta, molemmat soittelee instrumentaaleja, kun toinen on toisen oppilas, niin aika luonnollista, että kuulostavat aika samalta.

        Netissä on näitä videoita, joissa on joskus listattu yliarvostettuja kitaristeja ja Vai oli päässyt yhdelle niistä. Eikä näitä uudempia herroja taida löytyä 100 parhaan kitaristin listaltakaan, Rolling Stones lehden listalta ainakaan, vaikka teknisesti ovat parempia kuin yksikään listalla oleva.

        https://www.rollingstone.com/music/music-lists/100-greatest-guitarists-153675/jimi-hendrix-7-37992/


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Vanhoja Urheiluruudun tunnareita:
        https://www.youtube.com/watch?v=s-mPrQodqCc
        Jotkut oli kyllä enemmän tai vähemmän tuttuja.

        Katsoin ja kuuntelin äsken vähän Satrianin musiikkia ja nuo vanhat Urheiluruudun tunnaritkin piti paremmin mielenkiinnon yllä. Rupes nukuttamaan miehen kitarointi, tosin sekin voi vakuttaa, kun on jo näin myöhä.

        Suosittelen sitä Surfing with Alien levyä, sen ei pitäs nukuttaa niin paljoa, vauhdikasta kasarimenoa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Bona tykkää heilastella kaikkein vanhojen partojen kanssa, just kaikki Rodgerssit, Hughessit, ja keitä näitä onkaan, Bona on erityisen viehättänyt heidän rokkiinsa, ovat vähän kuin isähahmoja hänelle. Kyllähän bluesrock, varhaisempi hard rock on kuitenkin sitä oikeaa matskua, mitä ei enää voida uudelleen tehdä, voidaan vaan lämmitellä sitä. Ne ajat meni jo, muistaakseni Bonakin on sen itsekin todennut, että on syntynyt vähän liian myöhään. Musiikki elää ajassa, näin se vaan menee, eikä ne ajat enää koskaan palaa...

        En saa enää millään niitä fiiliksiä, joita sain teininä kasarilla musan kuuntelemisesta, vaikka Led Zeppelinistä tai Hendrixistä. Ozzy Osbourne tais tässä hiljattain sanoa vähän saman suuntaista, ettei saa musasta mitään fiiliksiä enää, kuten nuoruudessaan sai. Sellanen jännä voimaannuttava fiilis.

        Musta vanhoja hyviä artisteja ja bändejä ei saa unohtaa. Bonakin sanoi dokumentissaan, ettei bluesmusiikki saa kuolla. Hän on perustanut järjestön "Pidetään blues elävänä", joka kerää rahoja esim. kouluille soittimia varten.

        No mikseipä vois pitää Paul Rodgersia tai Glen Hughesia tai jotain muuta "vanhaa partaa" esikuvana. Onhan monella soittelijalla, joillain nuorillakin esikuvinaan vielä vanhempia kalkkiksia eli vanhoja bluesmuusikoita. Katsoin kerran Yuotubesta haastattelun, jossa haastateltiin Greta van Fleetin kitaristia Jake Kiszkaa (tänä vuonna 27-v) ja hän kertoi musiikillisia esikuviaan ja heidän joukossaan oli vanhoja bluesmuusikoitakin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Bona tykkää heilastella kaikkein vanhojen partojen kanssa, just kaikki Rodgerssit, Hughessit, ja keitä näitä onkaan, Bona on erityisen viehättänyt heidän rokkiinsa, ovat vähän kuin isähahmoja hänelle. Kyllähän bluesrock, varhaisempi hard rock on kuitenkin sitä oikeaa matskua, mitä ei enää voida uudelleen tehdä, voidaan vaan lämmitellä sitä. Ne ajat meni jo, muistaakseni Bonakin on sen itsekin todennut, että on syntynyt vähän liian myöhään. Musiikki elää ajassa, näin se vaan menee, eikä ne ajat enää koskaan palaa...

        En saa enää millään niitä fiiliksiä, joita sain teininä kasarilla musan kuuntelemisesta, vaikka Led Zeppelinistä tai Hendrixistä. Ozzy Osbourne tais tässä hiljattain sanoa vähän saman suuntaista, ettei saa musasta mitään fiiliksiä enää, kuten nuoruudessaan sai. Sellanen jännä voimaannuttava fiilis.

        En määkään enää niin paljon kuuntele klassista musiikkia niin kuin teininä ja vähän yli 20-vuotiaana. Varsinkaan Mozartia en jaksa enää oikein kuunnella. Nyt soi toiset sävelet kuten esim. rock. Tosin kyllä joskus vielä kuuntelen jotain klassista, jos sille päälle satun, mutta ehkä aika on ajanut suurimman innostuksen ohi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Satriani ja Vai kuulostavatkin aika samalta, molemmat soittelee instrumentaaleja, kun toinen on toisen oppilas, niin aika luonnollista, että kuulostavat aika samalta.

        Netissä on näitä videoita, joissa on joskus listattu yliarvostettuja kitaristeja ja Vai oli päässyt yhdelle niistä. Eikä näitä uudempia herroja taida löytyä 100 parhaan kitaristin listaltakaan, Rolling Stones lehden listalta ainakaan, vaikka teknisesti ovat parempia kuin yksikään listalla oleva.

        https://www.rollingstone.com/music/music-lists/100-greatest-guitarists-153675/jimi-hendrix-7-37992/

        Onhan noita listoja tullut katseltua ja erityisesti Rolling Stones -lehden (myös parhaat laulajat listoja). Aina noissa listoissa ihmetyttää ja varsinkin Rolling Stonesin, että samat tyypit pyörii kärkisijoilla vuodesta toiseen. Kitaristit-listalla ykkössijalla on aina Jimi Hendrix ja kakkosen joko Jimmy Page tai Eric Clapton. Sitten mietin missä on esim. Rory Gallagher? No, joskus olen nähnyt hänetkin listalla, mutta ei koskaan kärkipäässä, vaikka moni kitaristi pitää häntä yhtenä parhaimpana kitaristina ja moni on saanut häneltä vaikutteita soittamiseensa. Nuo tuollaiset listat ovat aika tylsiä, kun ovat aina melkeen samanlaisia.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Onhan noita listoja tullut katseltua ja erityisesti Rolling Stones -lehden (myös parhaat laulajat listoja). Aina noissa listoissa ihmetyttää ja varsinkin Rolling Stonesin, että samat tyypit pyörii kärkisijoilla vuodesta toiseen. Kitaristit-listalla ykkössijalla on aina Jimi Hendrix ja kakkosen joko Jimmy Page tai Eric Clapton. Sitten mietin missä on esim. Rory Gallagher? No, joskus olen nähnyt hänetkin listalla, mutta ei koskaan kärkipäässä, vaikka moni kitaristi pitää häntä yhtenä parhaimpana kitaristina ja moni on saanut häneltä vaikutteita soittamiseensa. Nuo tuollaiset listat ovat aika tylsiä, kun ovat aina melkeen samanlaisia.

        https://www.guitarworld.com/features/the-100-greatest-guitarists-of-all-time

        Täytyykin turvautua kitaristilehden listoihin, joka on paljon kattavampi, ihan eri nimiä tuossa listassa, yllättäen aliarvostettu Brian May on pistetty rokkareiden paalupaikalle, tuolta taitaa löytyä eri genren mukaisesti parhaat, Blues soittajien listalta löytyykin sitten sinunkin suosikit Bona ja Rory.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Vanhoja Urheiluruudun tunnareita:
        https://www.youtube.com/watch?v=s-mPrQodqCc
        Jotkut oli kyllä enemmän tai vähemmän tuttuja.

        Katsoin ja kuuntelin äsken vähän Satrianin musiikkia ja nuo vanhat Urheiluruudun tunnaritkin piti paremmin mielenkiinnon yllä. Rupes nukuttamaan miehen kitarointi, tosin sekin voi vakuttaa, kun on jo näin myöhä.

        Mulle Urheiluruudun musiikki on yhtä, kuin Leevi And The Leavingsin Tuhannen Markan Seteli, koska noihin aikoihin sitä kuuli lapsuuden kodissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suosittelen sitä Surfing with Alien levyä, sen ei pitäs nukuttaa niin paljoa, vauhdikasta kasarimenoa.

        Nuorempana, kun vielä soitin kitaraa kuuntelin Surfing With The Alien-, The Extremist- ja Flying In A Blue Dream-albumeja. Pikkuisen myös Not Of This Earth- ja Time Machine- plättyjä. Aika paljon skippailin kyllä biisejä. The Extremististä pidin kokonaisuutena eniten.
        Uudempi tuotanto ei maistu, vaikka on sielläkin kuunneltavia biisejä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuorempana, kun vielä soitin kitaraa kuuntelin Surfing With The Alien-, The Extremist- ja Flying In A Blue Dream-albumeja. Pikkuisen myös Not Of This Earth- ja Time Machine- plättyjä. Aika paljon skippailin kyllä biisejä. The Extremististä pidin kokonaisuutena eniten.
        Uudempi tuotanto ei maistu, vaikka on sielläkin kuunneltavia biisejä.

        Joo, eivät edes vanhat parrat saa nykyään aikaiseksi enää yhtä kuunneltavia biisejä, kuin kasarilla, kaikki on jo tehty, innovaatiot ovat loppuneet, kaikki on vanhan toistoa.

        Miten niin vielä kun soitit, loppuiko inspis vai mikä?

        Netin avustuksellakin soittaminen on aivan hitsin hauskaa, löytyy taustanauhatkin Youtubesta biisiin kuin biisiin, ei tartte enää itse tuskailla, että miten tämäkin biisi oikein soitetaan. Itse olen opetellut vanhoilla päivilläni soittamaan, kun on ollut aikaa paljon enemmän, vaikka ekat skebat kasarilla hankinkin, en käynyt soittotunneillakaan, mikä olisi ollut silloin tarpeen, koska itse opettelu oli hankalaa, juuri siksi ettei ollut netin kaltaista "aarrearkkua", tabulatuurikirjoja vaan joutui ostelemaan, senkin voi hoitaa netin kautta vaikka Songsterr-sivustolta. Soittaminen onkin parasta mitä voi vaatteet päällä tehdä ja miksei ilmankin?


      • Anonyymi kirjoitti:

        https://www.guitarworld.com/features/the-100-greatest-guitarists-of-all-time

        Täytyykin turvautua kitaristilehden listoihin, joka on paljon kattavampi, ihan eri nimiä tuossa listassa, yllättäen aliarvostettu Brian May on pistetty rokkareiden paalupaikalle, tuolta taitaa löytyä eri genren mukaisesti parhaat, Blues soittajien listalta löytyykin sitten sinunkin suosikit Bona ja Rory.

        Olen katsonut joskus jonkun kitaralehden joitain kitaristilistojakin ja ne oli kyllä kattavampia kuin Rolling stonesin listat. Niin myös tuo, jonka linkitit.

        Vaikka Brian May oli pistetty rockkitaristien listalla ykköseksi, niin ei kuitenkaan yllättänyt yhtään, että Jimi Hendrix oli kakkonen ja Jimmy Page kolmonen ja Eric Clapton nelonen vai oliko vitonen. Brian Mayta lukuunottamatta kärkijoukko ei poikennut pahemmin Rolling stonesin listoista.

        Sitten mietin, että miksei Rory ollut ylemmä sijalla. Miksi Joe Bonamassa oli laitettu ylemmäksi ja jopa Stevie Ray Vaughan. Bonamassahan on tavallaan kaikkien noiden eli vanhojen bluesmuusikoiden, Roryn ja Ray Vaughanin oppilas tai ainakin kulkee heidän jalanjäljissään. Bona on hyvä kitaristi ja hyvä laulaja, mutta Roryn pitäisi olla millä mittareilla tahansa aina listoilla ykkösenä tai kärkijoukossa ainakin (myös olisi pitänyt olla rockpuolen listalla, koska Rory soitteli paljon rockia ja oli pääasiassa rockartisti, vaikka bluesiakin soitti).

        Hienoa oli huomata, että Agnus ja Malcolm Young olivat päässeet listalle, koska ainakaan Rolling stones -lehti ei ihan aina edes noteeraa heitä (muistaakseni) eikä joitain muitakaan noille kitaralehden listoille päässeitä kuten vaikka Bona, Rory, Stevie Ray Vaughan, Freddie King. Carlos Santanakin oli päässyt melko korkealle listalla, hyvä hyvä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        https://www.guitarworld.com/features/the-100-greatest-guitarists-of-all-time

        Täytyykin turvautua kitaristilehden listoihin, joka on paljon kattavampi, ihan eri nimiä tuossa listassa, yllättäen aliarvostettu Brian May on pistetty rokkareiden paalupaikalle, tuolta taitaa löytyä eri genren mukaisesti parhaat, Blues soittajien listalta löytyykin sitten sinunkin suosikit Bona ja Rory.

        Rory oli monen listalla olleen kuten esim. Alex Lifesonin (hänenkin mainitsemisensa oli hienoa huomata), Brian Mayn, Slashin ja sitten listalla mainitsemattoman Brian Mayn yksi esikuvista.


      • Norppa83 kirjoitti:

        Rory oli monen listalla olleen kuten esim. Alex Lifesonin (hänenkin mainitsemisensa oli hienoa huomata), Brian Mayn, Slashin ja sitten listalla mainitsemattoman Brian Mayn yksi esikuvista.

        Listalla mainitsemattoman Bernie Marsdenin, Brian Mayhan oli ykkösenä rockpuolen listalla.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Olen katsonut joskus jonkun kitaralehden joitain kitaristilistojakin ja ne oli kyllä kattavampia kuin Rolling stonesin listat. Niin myös tuo, jonka linkitit.

        Vaikka Brian May oli pistetty rockkitaristien listalla ykköseksi, niin ei kuitenkaan yllättänyt yhtään, että Jimi Hendrix oli kakkonen ja Jimmy Page kolmonen ja Eric Clapton nelonen vai oliko vitonen. Brian Mayta lukuunottamatta kärkijoukko ei poikennut pahemmin Rolling stonesin listoista.

        Sitten mietin, että miksei Rory ollut ylemmä sijalla. Miksi Joe Bonamassa oli laitettu ylemmäksi ja jopa Stevie Ray Vaughan. Bonamassahan on tavallaan kaikkien noiden eli vanhojen bluesmuusikoiden, Roryn ja Ray Vaughanin oppilas tai ainakin kulkee heidän jalanjäljissään. Bona on hyvä kitaristi ja hyvä laulaja, mutta Roryn pitäisi olla millä mittareilla tahansa aina listoilla ykkösenä tai kärkijoukossa ainakin (myös olisi pitänyt olla rockpuolen listalla, koska Rory soitteli paljon rockia ja oli pääasiassa rockartisti, vaikka bluesiakin soitti).

        Hienoa oli huomata, että Agnus ja Malcolm Young olivat päässeet listalle, koska ainakaan Rolling stones -lehti ei ihan aina edes noteeraa heitä (muistaakseni) eikä joitain muitakaan noille kitaralehden listoille päässeitä kuten vaikka Bona, Rory, Stevie Ray Vaughan, Freddie King. Carlos Santanakin oli päässyt melko korkealle listalla, hyvä hyvä.

        Listat on aina listoja, riippuu paljon myös siitäkin montako listahittiä joku soittaja on kynäillyt, jos joku John Lennon on rankattu paremmaksi kitaristiksi, kuin vaikka joku Steve Morse, joka on erittäin monipuolinen kaveri, täysin aliarvostettu, vaikka on Deep Purplessakin pitkään soittanut. Morsen oma musiikki on ihan erilaista, kuin suoraa hard rockia, sekoitusta vähän kaikista musiikkityyleistä, siinä hän on omimmillaan ja taidot pääsevät kunnolla esille.

        Rory oli muuten ehdolla Deep Purpleen, kun Blackmore jätti yhtyeen, minäkin saattaisin kuunnella enemmän Rorya, jos näin olisi käynyt. Tilalle valittiin sitten Tommy Bolin, joka ei omasta mielestäni oikein sopinut Purpleen, Tommy sitten tappoi itsensä päihteillä ekan levyn jälkeen, Bolinin ongelmana oli, ettei soittotyyli ollut ollenkaan sitä mitä Richien kanssa se oli ollut, Roryn kanssa olisi saattanut olla sama ongelma, Purplen vanhat biisit olisivat olleet ehkä hankalia hänelle, soolot eivät olisi sopineet livetilanteessa ollenkaan siihen mihin oltiin totuttu. Bolin oli ollut heikossa kunnossa, kun jotain liveä oltiin äänitetty, ei pystynyt oikein soittamaan sointuja, eikä sooloja, Lord oli joutunut soittamaan ne hänen puolestaan koskettimillaan, olen tainnut nähdä sen keikan täällä netissä ja nyt sain tietää, kun asiaa selvittelin, että Tommy oli ollut lähes soittokyvytön tuossa konsertissa, ihmettelilinkin miksi hän soitti niin huonosti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Listat on aina listoja, riippuu paljon myös siitäkin montako listahittiä joku soittaja on kynäillyt, jos joku John Lennon on rankattu paremmaksi kitaristiksi, kuin vaikka joku Steve Morse, joka on erittäin monipuolinen kaveri, täysin aliarvostettu, vaikka on Deep Purplessakin pitkään soittanut. Morsen oma musiikki on ihan erilaista, kuin suoraa hard rockia, sekoitusta vähän kaikista musiikkityyleistä, siinä hän on omimmillaan ja taidot pääsevät kunnolla esille.

        Rory oli muuten ehdolla Deep Purpleen, kun Blackmore jätti yhtyeen, minäkin saattaisin kuunnella enemmän Rorya, jos näin olisi käynyt. Tilalle valittiin sitten Tommy Bolin, joka ei omasta mielestäni oikein sopinut Purpleen, Tommy sitten tappoi itsensä päihteillä ekan levyn jälkeen, Bolinin ongelmana oli, ettei soittotyyli ollut ollenkaan sitä mitä Richien kanssa se oli ollut, Roryn kanssa olisi saattanut olla sama ongelma, Purplen vanhat biisit olisivat olleet ehkä hankalia hänelle, soolot eivät olisi sopineet livetilanteessa ollenkaan siihen mihin oltiin totuttu. Bolin oli ollut heikossa kunnossa, kun jotain liveä oltiin äänitetty, ei pystynyt oikein soittamaan sointuja, eikä sooloja, Lord oli joutunut soittamaan ne hänen puolestaan koskettimillaan, olen tainnut nähdä sen keikan täällä netissä ja nyt sain tietää, kun asiaa selvittelin, että Tommy oli ollut lähes soittokyvytön tuossa konsertissa, ihmettelilinkin miksi hän soitti niin huonosti.

        Paul Rodgersia kysyttiin taas Purpleen laulajaksi 1973, kun Ian Gillan oli lähtenyt ja Paulin eka bändi Free hajonnut (sittemmin samana vuonna Paul perusti Bad Companyn). Mitähän olis tullut komposta Rory Gallagher - Paul Rodgers? Ainakin Purple olis ollu enemmän bluesbändi tai ainakin bluesrockbändi kuin mitä se oikeastaan oli.

        Coverdalen tultua laulajaksi Purple sitten otti hieman askeleita bluesin suuntaan, vaikka se ei ollut ihan kaikille jäsenille luontevaa. Coverdale oli Purplen aikoina ja alkuvuosina Whitesnakessa jonkun verran bluesiin päin kallellaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Listat on aina listoja, riippuu paljon myös siitäkin montako listahittiä joku soittaja on kynäillyt, jos joku John Lennon on rankattu paremmaksi kitaristiksi, kuin vaikka joku Steve Morse, joka on erittäin monipuolinen kaveri, täysin aliarvostettu, vaikka on Deep Purplessakin pitkään soittanut. Morsen oma musiikki on ihan erilaista, kuin suoraa hard rockia, sekoitusta vähän kaikista musiikkityyleistä, siinä hän on omimmillaan ja taidot pääsevät kunnolla esille.

        Rory oli muuten ehdolla Deep Purpleen, kun Blackmore jätti yhtyeen, minäkin saattaisin kuunnella enemmän Rorya, jos näin olisi käynyt. Tilalle valittiin sitten Tommy Bolin, joka ei omasta mielestäni oikein sopinut Purpleen, Tommy sitten tappoi itsensä päihteillä ekan levyn jälkeen, Bolinin ongelmana oli, ettei soittotyyli ollut ollenkaan sitä mitä Richien kanssa se oli ollut, Roryn kanssa olisi saattanut olla sama ongelma, Purplen vanhat biisit olisivat olleet ehkä hankalia hänelle, soolot eivät olisi sopineet livetilanteessa ollenkaan siihen mihin oltiin totuttu. Bolin oli ollut heikossa kunnossa, kun jotain liveä oltiin äänitetty, ei pystynyt oikein soittamaan sointuja, eikä sooloja, Lord oli joutunut soittamaan ne hänen puolestaan koskettimillaan, olen tainnut nähdä sen keikan täällä netissä ja nyt sain tietää, kun asiaa selvittelin, että Tommy oli ollut lähes soittokyvytön tuossa konsertissa, ihmettelilinkin miksi hän soitti niin huonosti.

        Välillä tuntuu, että kaikenlaiset kitaristi-ja laulajalistat ja varsinkin Rolling stonesin on tehty etupäässä niitä kuulijoita varten, jotka eivät tiedä kuin kaikkein tunnetuimpia kitaristeja ja laulajia (vanhempia ja uudempia) ja jotka haluavat pysytellä vain kaikkein tutuimmalla ja turvallisimmalla maaperällä eivätkä halua laajentaa tietämystään erilaisista muusikoista ja heidän musiikistaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Listat on aina listoja, riippuu paljon myös siitäkin montako listahittiä joku soittaja on kynäillyt, jos joku John Lennon on rankattu paremmaksi kitaristiksi, kuin vaikka joku Steve Morse, joka on erittäin monipuolinen kaveri, täysin aliarvostettu, vaikka on Deep Purplessakin pitkään soittanut. Morsen oma musiikki on ihan erilaista, kuin suoraa hard rockia, sekoitusta vähän kaikista musiikkityyleistä, siinä hän on omimmillaan ja taidot pääsevät kunnolla esille.

        Rory oli muuten ehdolla Deep Purpleen, kun Blackmore jätti yhtyeen, minäkin saattaisin kuunnella enemmän Rorya, jos näin olisi käynyt. Tilalle valittiin sitten Tommy Bolin, joka ei omasta mielestäni oikein sopinut Purpleen, Tommy sitten tappoi itsensä päihteillä ekan levyn jälkeen, Bolinin ongelmana oli, ettei soittotyyli ollut ollenkaan sitä mitä Richien kanssa se oli ollut, Roryn kanssa olisi saattanut olla sama ongelma, Purplen vanhat biisit olisivat olleet ehkä hankalia hänelle, soolot eivät olisi sopineet livetilanteessa ollenkaan siihen mihin oltiin totuttu. Bolin oli ollut heikossa kunnossa, kun jotain liveä oltiin äänitetty, ei pystynyt oikein soittamaan sointuja, eikä sooloja, Lord oli joutunut soittamaan ne hänen puolestaan koskettimillaan, olen tainnut nähdä sen keikan täällä netissä ja nyt sain tietää, kun asiaa selvittelin, että Tommy oli ollut lähes soittokyvytön tuossa konsertissa, ihmettelilinkin miksi hän soitti niin huonosti.

        Että jos vaikka Jimi Hendrixin, Jimmy pagen tai Eric Claptonin tilalla ykkössijalla kitaralistalla olis vaikka Rory Gallagher tai joku muu suuremmalle yleisölle hieman tuntemattomampi kyky, niin hämmennettäisiin liikaa lehden lukijakuntaa ja varsinkin ja varsinkin niitä satunnaislukijoita, jotka haluavat vain tarkastaa parhaat kitaristit,-laulajatlistan tai jonkun muun parhaat-listan.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Että jos vaikka Jimi Hendrixin, Jimmy pagen tai Eric Claptonin tilalla ykkössijalla kitaralistalla olis vaikka Rory Gallagher tai joku muu suuremmalle yleisölle hieman tuntemattomampi kyky, niin hämmennettäisiin liikaa lehden lukijakuntaa ja varsinkin ja varsinkin niitä satunnaislukijoita, jotka haluavat vain tarkastaa parhaat kitaristit,-laulajatlistan tai jonkun muun parhaat-listan.

        Se nyt vaan aina menee noissa äänestyksissä niin, että biisit(bändin menestys) takaa suosion. Onhan siellä listoilla tietysti moni kepittäjä ihan syystäkin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Se nyt vaan aina menee noissa äänestyksissä niin, että biisit(bändin menestys) takaa suosion. Onhan siellä listoilla tietysti moni kepittäjä ihan syystäkin.

        Näinpä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se nyt vaan aina menee noissa äänestyksissä niin, että biisit(bändin menestys) takaa suosion. Onhan siellä listoilla tietysti moni kepittäjä ihan syystäkin.

        Eihän näissä listoissa mitään mieltä olekaan, moni on keskinkertaisuus kitaristina, Slash esimerkiksi, jota pystyis tuuraamaan kymmenen vuotiaskin aivan hyvin.

        Maailmassa on valtavasti tuntemattomia suuruuksia joita voi ihailla vaikka Youtubessa. Katusoittajiakin löytyy hurja määrä, jotka on todella taitavia, ei se kuuluisuus ole soittajalle mikään pääasia, vaan se rakkaus soittamiseen, en minäkään jaksaisi bändissä edes soittaa, kun saman voi tehdä kotonaankin taustanauhoilla ja vaikka kuulokkeet päässä, mitä sitä elävää bändiä tarvitsee sähläämään ja kaikki treenikämpätkin vielä olla pitäis.

        Onneksi on nykyaika, jolloin kotonaan voi tehdä jo vaikka mitä, tietokonetta apuna käyttäen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eihän näissä listoissa mitään mieltä olekaan, moni on keskinkertaisuus kitaristina, Slash esimerkiksi, jota pystyis tuuraamaan kymmenen vuotiaskin aivan hyvin.

        Maailmassa on valtavasti tuntemattomia suuruuksia joita voi ihailla vaikka Youtubessa. Katusoittajiakin löytyy hurja määrä, jotka on todella taitavia, ei se kuuluisuus ole soittajalle mikään pääasia, vaan se rakkaus soittamiseen, en minäkään jaksaisi bändissä edes soittaa, kun saman voi tehdä kotonaankin taustanauhoilla ja vaikka kuulokkeet päässä, mitä sitä elävää bändiä tarvitsee sähläämään ja kaikki treenikämpätkin vielä olla pitäis.

        Onneksi on nykyaika, jolloin kotonaan voi tehdä jo vaikka mitä, tietokonetta apuna käyttäen.

        Paljon on hyviä kitaristeja, Youtubesta olen joskus katsellut joitain erittäin hyviä, mutta eivät ole minkään tunnetun bändin kitaristeja eivätkä tunnettuja soolokitaristejakaan. Olen myös joskus keskustan kaduilla kuunnellut, kun jotkut soittaa hyvin kitaraa ja laulaa. Ei tartte olla suuri kuuluisuus, jotta voi soittaa hyvin kitaraa.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Että jos vaikka Jimi Hendrixin, Jimmy pagen tai Eric Claptonin tilalla ykkössijalla kitaralistalla olis vaikka Rory Gallagher tai joku muu suuremmalle yleisölle hieman tuntemattomampi kyky, niin hämmennettäisiin liikaa lehden lukijakuntaa ja varsinkin ja varsinkin niitä satunnaislukijoita, jotka haluavat vain tarkastaa parhaat kitaristit,-laulajatlistan tai jonkun muun parhaat-listan.

        Kitaralehden pitäs antaa vähän monipuolisempi kattaus, nehän on soittajia varten olemassa.

        Moni pääsee tietenkin listalle vaan sillä, että on ollut mukana jo 60-luvulta saakka, Jimmy Page kuulostaa livenä aivan kauhealta, kun kuuntelee vanhoja Zepujen konsertteja, tais tosin soitella käsi hajalla, tai niin taisi itse ainakin jossain sanoa, Van Halenkin oli ihmetellyt joskus heidän keikallaan, että miten tuo Page kuulostaa aivan joltain rammalta livenä?

        Kitaristilla pitää olla tunnistettava tyyli ja soundi, jos jotain listaa pitää alkaa tekemään. Ennen oli helpompaa erottua massasta, siksikin nämä samat vanhat nimet toistuvat edelleenkin, nykyään soittajat ovat enemmänkin toistensa kopioita, pyörääkään ei voi keksiä uudelleen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kitaralehden pitäs antaa vähän monipuolisempi kattaus, nehän on soittajia varten olemassa.

        Moni pääsee tietenkin listalle vaan sillä, että on ollut mukana jo 60-luvulta saakka, Jimmy Page kuulostaa livenä aivan kauhealta, kun kuuntelee vanhoja Zepujen konsertteja, tais tosin soitella käsi hajalla, tai niin taisi itse ainakin jossain sanoa, Van Halenkin oli ihmetellyt joskus heidän keikallaan, että miten tuo Page kuulostaa aivan joltain rammalta livenä?

        Kitaristilla pitää olla tunnistettava tyyli ja soundi, jos jotain listaa pitää alkaa tekemään. Ennen oli helpompaa erottua massasta, siksikin nämä samat vanhat nimet toistuvat edelleenkin, nykyään soittajat ovat enemmänkin toistensa kopioita, pyörääkään ei voi keksiä uudelleen.

        Jep. Jimmy Page erottui esim. sillä, kun soitti kitaraa joskus viulun tai sellon jousella ja pukeutui lohikäärmekuvioiseen takkiin ja housuihin. Page oli 1970-luvulla erilainen, luova, mutta myöhemmin ei ole tainnut kauheasti soittaa kitaraa. Soitteli aikoinaan myös akustista ja ihan hyvin.

        Tosin jos sitten vertaa vaikka Rory Gallagheriin, niin kyllä Rory on parempi ja monipuolisempi kitaristina kuitenkin. Laittaisin jopa Bonamassan Pagen yläpuolelle. Bonamassa ja Rory molemmat ovat todistaneet että pystyvät olemaan sekä bändissä kitaristina (Bonamassa esim. Black country communionissa nyt 2000-luvulla ja Rorylla oli jonkun aikaa bändi nimeltä Taste ennen kuin lähti sooloilemaan) että soolona. Pagesta ei taitaisi olla soolokitaristiksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kitaralehden pitäs antaa vähän monipuolisempi kattaus, nehän on soittajia varten olemassa.

        Moni pääsee tietenkin listalle vaan sillä, että on ollut mukana jo 60-luvulta saakka, Jimmy Page kuulostaa livenä aivan kauhealta, kun kuuntelee vanhoja Zepujen konsertteja, tais tosin soitella käsi hajalla, tai niin taisi itse ainakin jossain sanoa, Van Halenkin oli ihmetellyt joskus heidän keikallaan, että miten tuo Page kuulostaa aivan joltain rammalta livenä?

        Kitaristilla pitää olla tunnistettava tyyli ja soundi, jos jotain listaa pitää alkaa tekemään. Ennen oli helpompaa erottua massasta, siksikin nämä samat vanhat nimet toistuvat edelleenkin, nykyään soittajat ovat enemmänkin toistensa kopioita, pyörääkään ei voi keksiä uudelleen.

        Se oli varmaan se heroiinin käyttö, joka sai Jimmy Pagen sellaiseen kuntoon, ettei kitaransoitto ihan aina luonnistunut niin hyvin ja miksi kuulosti joskus kuin joltain rammalta. 1970-luvun kuluessa Jimmy sotkeentui huumeisiin ja meni yhä syvemmälle okkultismin harrastuksessaan. Onneksi myöhemmin on tajunnut jättää päihteet.

        Rory taas ei käyttänyt huumeita, hän oli kovia huumeita vastaan. 1980-luvun loppupuolella hän alkoi käyttää kipulääkkeitä kipuihinsa ja huuhteli niitä alas alkoholilla, joka sitten tuhosi hänen maksansa. Bonakaan ei ole onneksi sotkeentunut huumeisiin ja muihin päihteisiin tai ainakin olen niin käsittänyt.

        Soittotaito pysyy enemmän terässä, kun ei sekoita päätään kaiken maailman mömmöillä ja liemillä. Tosin voihan sitä saada huumepöllyissä tai humalassa jonkun luovan idean, mutta kovin pitkälle tällainen luovuus ei voi kantaa, joskus sekin ilo loppuu, kun aineet alkaa tehdä tuhojaan.

        Tosin Jimmy Page työskenteli studiomuusikkona ennen Zeppeliniä, joten hänellä oli hyvää pohjaa kitaristina työskentelyyn. Olisi hänestä voinut tulla ihan hyvä soolokitaristikin, mutta varmaan heroiini aja saatossa tuhosi senkin, mene ja tiedä.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Se oli varmaan se heroiinin käyttö, joka sai Jimmy Pagen sellaiseen kuntoon, ettei kitaransoitto ihan aina luonnistunut niin hyvin ja miksi kuulosti joskus kuin joltain rammalta. 1970-luvun kuluessa Jimmy sotkeentui huumeisiin ja meni yhä syvemmälle okkultismin harrastuksessaan. Onneksi myöhemmin on tajunnut jättää päihteet.

        Rory taas ei käyttänyt huumeita, hän oli kovia huumeita vastaan. 1980-luvun loppupuolella hän alkoi käyttää kipulääkkeitä kipuihinsa ja huuhteli niitä alas alkoholilla, joka sitten tuhosi hänen maksansa. Bonakaan ei ole onneksi sotkeentunut huumeisiin ja muihin päihteisiin tai ainakin olen niin käsittänyt.

        Soittotaito pysyy enemmän terässä, kun ei sekoita päätään kaiken maailman mömmöillä ja liemillä. Tosin voihan sitä saada huumepöllyissä tai humalassa jonkun luovan idean, mutta kovin pitkälle tällainen luovuus ei voi kantaa, joskus sekin ilo loppuu, kun aineet alkaa tehdä tuhojaan.

        Tosin Jimmy Page työskenteli studiomuusikkona ennen Zeppeliniä, joten hänellä oli hyvää pohjaa kitaristina työskentelyyn. Olisi hänestä voinut tulla ihan hyvä soolokitaristikin, mutta varmaan heroiini aja saatossa tuhosi senkin, mene ja tiedä.

        Bona on aina ollut se "kiltti nörtti" ja ihmelapsi, ei ne aineet ole hänen elämässään näytelleet mitään osaa, se on etuna näissä myöhemmissä ajoissamme, että päihteet eivät ole enää olleet niin merkittävässä asemassa kuin joskus 80-luvulla vielä olivat.

        Page on enemmänkin rytmikitaristi ja tehnyt poikkeavilla virityksillään jännän kuuloista musiikkia. Hänhän tosiaankin sekaantui okkultismiin, osti jopa Alisteir Crowleyn talon, olikos jossain Loch Nessin lähettyviltä. Blackmore oli joskus kaahannut pihaan ja sanonut haluavansa ostaa kyseisen talon Pagelta. Kumpi sitten on pahempi "paholaisen kitaristi". Page vai Blackmore, more black?

        Page tosin on päässyt helpoimmalla Led Zeppelinin jäsenistä, muilla on sattunut kauheita, mutta ei Jimmylle. Bonham tietenkin tulee ensiksi mieleen.

        Onhan se kuitenkin niin, että Bonalta puuttuu oma Stairway to Heaveninsa, sellaisen kun vielä sais, niin nousis osakkeet ainakin meikäläisen kohdalla, Pahoin pelkään, että yhtä merkittävää biisiä ei enää voida vaan millään tehdä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Bona on aina ollut se "kiltti nörtti" ja ihmelapsi, ei ne aineet ole hänen elämässään näytelleet mitään osaa, se on etuna näissä myöhemmissä ajoissamme, että päihteet eivät ole enää olleet niin merkittävässä asemassa kuin joskus 80-luvulla vielä olivat.

        Page on enemmänkin rytmikitaristi ja tehnyt poikkeavilla virityksillään jännän kuuloista musiikkia. Hänhän tosiaankin sekaantui okkultismiin, osti jopa Alisteir Crowleyn talon, olikos jossain Loch Nessin lähettyviltä. Blackmore oli joskus kaahannut pihaan ja sanonut haluavansa ostaa kyseisen talon Pagelta. Kumpi sitten on pahempi "paholaisen kitaristi". Page vai Blackmore, more black?

        Page tosin on päässyt helpoimmalla Led Zeppelinin jäsenistä, muilla on sattunut kauheita, mutta ei Jimmylle. Bonham tietenkin tulee ensiksi mieleen.

        Onhan se kuitenkin niin, että Bonalta puuttuu oma Stairway to Heaveninsa, sellaisen kun vielä sais, niin nousis osakkeet ainakin meikäläisen kohdalla, Pahoin pelkään, että yhtä merkittävää biisiä ei enää voida vaan millään tehdä.

        En joskus tykännyt Zepin tuosta Stairwaysta, mutta kerran kuuntelin bändin levyä Zeppelin IV (olin lainannut kirjastosta CD-levyn) ja oli pakko kuunnella kappaletta uudestaan ja uudestaan (koko levyäkin, mutta etenkin Stairwayta). Kappale alkoi kuulostamaan niin hienolta. Nyt taas en ole kuunnellut kappaletta pitkään aikaan enkä koko Zeppeliniä. Yhteen aikaan tuli kuunneltua aika paljon bändin musiikkia ja varsinkin kappaleita Stairway, Kashmir ja No quarter, viimeksi mainittua liveversiona.

        Bonaa on tosiaan pidetty aina vähän ihmelapsena, aloittihan hän kitaransoiton 4-vuotiaana ja ammattimuusikon uransa joskus teini-ikäisenä.

        Totta, että vielä 1980-ja 1990 -luvuilla huumeita oli musiikkipiireissä ja muissakin ns. taiteilijapiireissä kuten muotimaailmassa.

        Page tosiaan osti joskus Alesteir Crowleyn kartanon Skotlannista. Kartanossa sanottiin kummittelevan.

        Tokkopa enää tehdään sellaisia kappaleita kuin tuo Stairway tai muitakaan isoja kappaleita, mutta Bonalla on ihan hyvää musiikkia ja hänen originaaleissaan on monia hyviä kappaleita ja monet mun makuun parempia kuin monet nykyajan liukuhihnalla tuotetut popit ja räpit. Ihmettelinkin yks päivä miten nykyään voikin olla noin hyvä artisti, joka on vielä päässyt isommin suosioon ja sellainen mikä ei ole popin ja räpin parista, kun nykyään pop ja räp dominoivat ja monet muut tyylilajit kuten vaikka Bonankin edustamat rock ja blues jäävät helposti varjoon.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Bona on aina ollut se "kiltti nörtti" ja ihmelapsi, ei ne aineet ole hänen elämässään näytelleet mitään osaa, se on etuna näissä myöhemmissä ajoissamme, että päihteet eivät ole enää olleet niin merkittävässä asemassa kuin joskus 80-luvulla vielä olivat.

        Page on enemmänkin rytmikitaristi ja tehnyt poikkeavilla virityksillään jännän kuuloista musiikkia. Hänhän tosiaankin sekaantui okkultismiin, osti jopa Alisteir Crowleyn talon, olikos jossain Loch Nessin lähettyviltä. Blackmore oli joskus kaahannut pihaan ja sanonut haluavansa ostaa kyseisen talon Pagelta. Kumpi sitten on pahempi "paholaisen kitaristi". Page vai Blackmore, more black?

        Page tosin on päässyt helpoimmalla Led Zeppelinin jäsenistä, muilla on sattunut kauheita, mutta ei Jimmylle. Bonham tietenkin tulee ensiksi mieleen.

        Onhan se kuitenkin niin, että Bonalta puuttuu oma Stairway to Heaveninsa, sellaisen kun vielä sais, niin nousis osakkeet ainakin meikäläisen kohdalla, Pahoin pelkään, että yhtä merkittävää biisiä ei enää voida vaan millään tehdä.

        Ehkä Bonan tulkitsema musiikki uppoaa muhun myös siks, koska kuulostaa jonkun verran menneiden vuosikymmenten kuten vaikka 1970-ja 1980 -lukujen musiikilta (rock). Samalla tavalla esim. bändit Greta van Fleet ja Dirty honey menevät, kun niissäkin on vaikutteita menneiden vuosikymmenten rockista kuten siitä mainitusta 1970-luvusta. Ysärirock ei sitten taas niin paljon mene mulla, mutta jotkut artistit sitten muuten ysäriltä, esim. Whitney Houston.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Paljon on hyviä kitaristeja, Youtubesta olen joskus katsellut joitain erittäin hyviä, mutta eivät ole minkään tunnetun bändin kitaristeja eivätkä tunnettuja soolokitaristejakaan. Olen myös joskus keskustan kaduilla kuunnellut, kun jotkut soittaa hyvin kitaraa ja laulaa. Ei tartte olla suuri kuuluisuus, jotta voi soittaa hyvin kitaraa.

        Jep, suurin osa soittajista on kuitenkin tuntemattomia suurelle yleisölle.

        Joskus parikymmentä vuotta sitten metroasemalla soitteli sellainen afrikkalainen kaveri iloisia, pirteitä duurivoittoisia biisejä stratocasterillaan, oli oikeaa soinnuilla ilottelua, ei pahemmin sellaista musaa kuule missään. En tiedä oliko puhdasta improvisointia, sehän on soittajalle kaikkein mieluisinta, kun saa improvisoida, miksi pitäisi aina etukäteen tietää mitä sieltä käsistään ja kitarastaan tulee, sehän on tylsää. Musiikin teoriat sun muut, hajuakaan niistä, teoria tappaa luovuuden, ehkä.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Ehkä Bonan tulkitsema musiikki uppoaa muhun myös siks, koska kuulostaa jonkun verran menneiden vuosikymmenten kuten vaikka 1970-ja 1980 -lukujen musiikilta (rock). Samalla tavalla esim. bändit Greta van Fleet ja Dirty honey menevät, kun niissäkin on vaikutteita menneiden vuosikymmenten rockista kuten siitä mainitusta 1970-luvusta. Ysärirock ei sitten taas niin paljon mene mulla, mutta jotkut artistit sitten muuten ysäriltä, esim. Whitney Houston.

        Sä oletkin mua vähän nuorempi ja mulle se vanhempi kaarti on vähän kuin "holy grail" ja Bona on vaan liian nuori, että jaksaisin hänet siihen samaan porukkaan liittää. Jos olisi elänyt samaan aikaan jo 70-luvulla, niin suhtautuisin häneen varmaan lämpimämmin. Ne biisit mitä olen häneltä kuunnellut voitaisiin olla tehty jo 70-luvulla, jos oikein muistan miten ne menivät. Mikä se hänen oma bändinsä olikaan, jossa oli Glenn Hughes ja oliko siinä Bonhamin poikakin rummuissa?

        Se oli vaan pienestä pojasta jotenkin niin maagista, kun 70-luvulla ekan kerran kuuli niitä sen ajan biisejä, ei sitä ymmärrä jos ei ollut tuolloin elossa, se oli alkusoittoa kasarille, joka oli aivan mahtavaa aikaa, jos olit teini. Se siinä oli, että koko ajan asiat menivät parempaan suuntaan, kehitys kehittyi, eikä suuria uhkakuvia ollut näkyvissä, oli kylmä sota, mutta ei se vaivannut meitä nuoria, ei ne ahdistuttu ja masennuttu, kuten nykynuoret tekevät tämän ajan uhkakuvien edessä, maailma näytti niin paljon paremmalta kuitenkin vielä silloin, ehkä sitä kuvitteli paremman tulevaisuuden, kuin mitä sitten saimme. Yhteiskunnassamme on uusia ilmiöitä, jotka ovat erittäin huolestuttavia, siitä saamme jo esimakua Ruotsista. Jos tännekin tulee samanlainen anarkia ja kaaos, ihmiset eivät osaa pitää enää puoliaan ja sanoa, että nyt riittää!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sä oletkin mua vähän nuorempi ja mulle se vanhempi kaarti on vähän kuin "holy grail" ja Bona on vaan liian nuori, että jaksaisin hänet siihen samaan porukkaan liittää. Jos olisi elänyt samaan aikaan jo 70-luvulla, niin suhtautuisin häneen varmaan lämpimämmin. Ne biisit mitä olen häneltä kuunnellut voitaisiin olla tehty jo 70-luvulla, jos oikein muistan miten ne menivät. Mikä se hänen oma bändinsä olikaan, jossa oli Glenn Hughes ja oliko siinä Bonhamin poikakin rummuissa?

        Se oli vaan pienestä pojasta jotenkin niin maagista, kun 70-luvulla ekan kerran kuuli niitä sen ajan biisejä, ei sitä ymmärrä jos ei ollut tuolloin elossa, se oli alkusoittoa kasarille, joka oli aivan mahtavaa aikaa, jos olit teini. Se siinä oli, että koko ajan asiat menivät parempaan suuntaan, kehitys kehittyi, eikä suuria uhkakuvia ollut näkyvissä, oli kylmä sota, mutta ei se vaivannut meitä nuoria, ei ne ahdistuttu ja masennuttu, kuten nykynuoret tekevät tämän ajan uhkakuvien edessä, maailma näytti niin paljon paremmalta kuitenkin vielä silloin, ehkä sitä kuvitteli paremman tulevaisuuden, kuin mitä sitten saimme. Yhteiskunnassamme on uusia ilmiöitä, jotka ovat erittäin huolestuttavia, siitä saamme jo esimakua Ruotsista. Jos tännekin tulee samanlainen anarkia ja kaaos, ihmiset eivät osaa pitää enää puoliaan ja sanoa, että nyt riittää!

        Bona oli bändissä Black country communion, jossa laulajana ja basistina oli Glen Hughes. soittivat hard rockia.

        1990-luvulla, jolloin itse olin lapsi ja vuosikymmenen lopulla teini oli kyllä lama, mutta ei sitä lapsena osannut ajatella mikä se sellainen lama on. Vasta myöhemmin olen tullut tietoisemmaksi senkin asian kanssa ja ettei se ollut Suomessa kauhean hyvää aikaa. Mutta oli silloin hyvääkin, kuten hyviä tv-ohjelmia ja kesällä tehtiin kesälomareissuja.

        Itse kuuntelin teininä klassista kuten olen jo jossain tuolla ylempänä tainut mainita. Mozart oli mun suosikki. Vasta 2000-luvun puolella olen alkanut kuunnella enemmän muunkinlaista musiikkia kuten vaikka tätä rockia. Olen aina tykännyt kuunnella enemmän vanhempaa musiikkia, niin klassisen kuin populaarin parista. On mulla joitain suosikkeja nykymusiikinkin parista kuten esim. tää jo monesti mainittu Bona ja joitain yksittäisiä nykykappaleita, joita joskus tykkään kuunnella, mutta muuten käännyn musiikin kuuntelussa menneiden vuosikymmenten puoleen.

        Kun olin lapsi ja teini, meillä kuunneltiin monenlaista musiikkia. Isän suosikkeja olivat ja oavt vieläkin esim. Tapio Rautavaara ja Harry Belafonte ja äiti tykkäsi kuunnella esim. italialaista iskelmää, esim. 1950-70 -luvuilta. Klassista kuunneltiin meillä myös. Ehkä siletä juontuu osaksi mun musiikin monipuolisuus ja se, että kuuntelen paljon vanhempaa musiikkia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sä oletkin mua vähän nuorempi ja mulle se vanhempi kaarti on vähän kuin "holy grail" ja Bona on vaan liian nuori, että jaksaisin hänet siihen samaan porukkaan liittää. Jos olisi elänyt samaan aikaan jo 70-luvulla, niin suhtautuisin häneen varmaan lämpimämmin. Ne biisit mitä olen häneltä kuunnellut voitaisiin olla tehty jo 70-luvulla, jos oikein muistan miten ne menivät. Mikä se hänen oma bändinsä olikaan, jossa oli Glenn Hughes ja oliko siinä Bonhamin poikakin rummuissa?

        Se oli vaan pienestä pojasta jotenkin niin maagista, kun 70-luvulla ekan kerran kuuli niitä sen ajan biisejä, ei sitä ymmärrä jos ei ollut tuolloin elossa, se oli alkusoittoa kasarille, joka oli aivan mahtavaa aikaa, jos olit teini. Se siinä oli, että koko ajan asiat menivät parempaan suuntaan, kehitys kehittyi, eikä suuria uhkakuvia ollut näkyvissä, oli kylmä sota, mutta ei se vaivannut meitä nuoria, ei ne ahdistuttu ja masennuttu, kuten nykynuoret tekevät tämän ajan uhkakuvien edessä, maailma näytti niin paljon paremmalta kuitenkin vielä silloin, ehkä sitä kuvitteli paremman tulevaisuuden, kuin mitä sitten saimme. Yhteiskunnassamme on uusia ilmiöitä, jotka ovat erittäin huolestuttavia, siitä saamme jo esimakua Ruotsista. Jos tännekin tulee samanlainen anarkia ja kaaos, ihmiset eivät osaa pitää enää puoliaan ja sanoa, että nyt riittää!

        Itsekin arvostan vanhoja tekijöitä ja olen monesti ajatellut, ettei nykypolven soittajista ja laulajista voi tulla ketään sellaista kuin esim. mun 1960-80 -lukujen suosikeissa on.

        Mutta kyllä nykyäänkin voi olla hyviä soittelijoita ja laulajia, kaikki eivät vain pääse esille ja enemmän tai vähemmän valtavirtaan, koska nykyään on esillä populaarimusiikin kentällä lähinnä vain kaksi musiikin tyylilajia, pop ja rap (ovat osittain fuusioituneetkin).

        Suomessakin perinteinen iskelmä on väistynyt taka-alalle popin ja rapin tieltä tai jos iskelmää on, se on ainakin osittain fuusioitunut popin kanssa.

        Tallainen kahden genren esillä pitäminen jättää muut genret varjoon ja lopulta hiljalleen kuihduttaa ne. Siksi on hyvä, että esim. tuollaisia kuin vaikka Bonamassa pääsee pinnalle ja saa yleisöä, koska he voivat pitää tai ainakin yrittää pitää edustamiaan musiikin genrejä hengissä, Bonan tapauksessa rock ja blues.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Bona oli bändissä Black country communion, jossa laulajana ja basistina oli Glen Hughes. soittivat hard rockia.

        1990-luvulla, jolloin itse olin lapsi ja vuosikymmenen lopulla teini oli kyllä lama, mutta ei sitä lapsena osannut ajatella mikä se sellainen lama on. Vasta myöhemmin olen tullut tietoisemmaksi senkin asian kanssa ja ettei se ollut Suomessa kauhean hyvää aikaa. Mutta oli silloin hyvääkin, kuten hyviä tv-ohjelmia ja kesällä tehtiin kesälomareissuja.

        Itse kuuntelin teininä klassista kuten olen jo jossain tuolla ylempänä tainut mainita. Mozart oli mun suosikki. Vasta 2000-luvun puolella olen alkanut kuunnella enemmän muunkinlaista musiikkia kuten vaikka tätä rockia. Olen aina tykännyt kuunnella enemmän vanhempaa musiikkia, niin klassisen kuin populaarin parista. On mulla joitain suosikkeja nykymusiikinkin parista kuten esim. tää jo monesti mainittu Bona ja joitain yksittäisiä nykykappaleita, joita joskus tykkään kuunnella, mutta muuten käännyn musiikin kuuntelussa menneiden vuosikymmenten puoleen.

        Kun olin lapsi ja teini, meillä kuunneltiin monenlaista musiikkia. Isän suosikkeja olivat ja oavt vieläkin esim. Tapio Rautavaara ja Harry Belafonte ja äiti tykkäsi kuunnella esim. italialaista iskelmää, esim. 1950-70 -luvuilta. Klassista kuunneltiin meillä myös. Ehkä siletä juontuu osaksi mun musiikin monipuolisuus ja se, että kuuntelen paljon vanhempaa musiikkia.

        Olen jonkun konsertin BCC;ltä katsonutkin, ihan ok, mutta tosiaankin ei anna samanlaisia fiboja enää kuin silloin 70-luvulla. Jokainen aika on erilainen ja on etuoikeus olla elossa jonain aikana, kuten 70- ja 80-luvuilla, kun maailma oli kuitenkin vielä aivan erilainen, ei ollut kaikkea tätä kehitystä, mutta oli jotain kehitystä kuitenkin, joka ei ollut ollenkaan huonoa, se oli kuitenkin uusinta uutta silloin. Ei ne hienot erikoisefektit anna välttämättä ollenkaan samaa tunnetta, kuin ne alkeellisemmat silloin antoivat, jättivät mielikuvituksella sopivasti tilaa. Liian pitkälle menevä kehitys voi tehdä ihmisistä tylsämielisiä, mielikuvituksettomia, jopa tyhmiä. Ihmiselle pitää jättää tilaa, teknologia vie kaiken tilan ja lopulta ihminen menettää itsensä.

        Itse kuuntelen sujuvasti kaikkea hyvää musiikkia, oli se tyylilaji mikä tahansa, paitsi ehkä oopperaa. Meillä soi lapsuudessani etenkin The Beatles, tuo "satanistinen" orkesteri ja tietenkin kaikki muutkin suuret tuon ajan yhtyeet, musa ei oikeastaan kiinnostanut ennen teini-ikää, jolloin tuli ennen kaikkea sen ajan hevi.

        90-luku olikin aika kamalaa aikaa, ei jäänyt kovinkaan moni biisi mieleen tuolta ajalta, oikeastaan en ole kuunnellut oikeastaan mitään musaa kovinkaan paljoa kasarin jälkeen, biisin sieltä, biisin täältä, jonkun levyn sieltä, sun täältä. Väkisinkin joutuu uuttakin musiikkia välillä kuuntelemaan, mutta kenenkään levyä en enää ostaisi. 90-luvulla Suomi tosin tuntui vielä aika samalta, tämä nykyinen Suomi taas ei tunnu enää juuri ollenkaan samalta.

        Tässä on ihan hauska heppu, klassisen musiikin säveltäjä, joka tykkää nykyisin kuunnella rokkiakin ja pitää sitä erittäin hienona musiikkina, vaikka nuorena ylenkatsoikin sitä. Olet ehkä hänen videoihin jo tutustunutkin.

        https://www.youtube.com/watch?v=PWNHHmi2Nno


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen jonkun konsertin BCC;ltä katsonutkin, ihan ok, mutta tosiaankin ei anna samanlaisia fiboja enää kuin silloin 70-luvulla. Jokainen aika on erilainen ja on etuoikeus olla elossa jonain aikana, kuten 70- ja 80-luvuilla, kun maailma oli kuitenkin vielä aivan erilainen, ei ollut kaikkea tätä kehitystä, mutta oli jotain kehitystä kuitenkin, joka ei ollut ollenkaan huonoa, se oli kuitenkin uusinta uutta silloin. Ei ne hienot erikoisefektit anna välttämättä ollenkaan samaa tunnetta, kuin ne alkeellisemmat silloin antoivat, jättivät mielikuvituksella sopivasti tilaa. Liian pitkälle menevä kehitys voi tehdä ihmisistä tylsämielisiä, mielikuvituksettomia, jopa tyhmiä. Ihmiselle pitää jättää tilaa, teknologia vie kaiken tilan ja lopulta ihminen menettää itsensä.

        Itse kuuntelen sujuvasti kaikkea hyvää musiikkia, oli se tyylilaji mikä tahansa, paitsi ehkä oopperaa. Meillä soi lapsuudessani etenkin The Beatles, tuo "satanistinen" orkesteri ja tietenkin kaikki muutkin suuret tuon ajan yhtyeet, musa ei oikeastaan kiinnostanut ennen teini-ikää, jolloin tuli ennen kaikkea sen ajan hevi.

        90-luku olikin aika kamalaa aikaa, ei jäänyt kovinkaan moni biisi mieleen tuolta ajalta, oikeastaan en ole kuunnellut oikeastaan mitään musaa kovinkaan paljoa kasarin jälkeen, biisin sieltä, biisin täältä, jonkun levyn sieltä, sun täältä. Väkisinkin joutuu uuttakin musiikkia välillä kuuntelemaan, mutta kenenkään levyä en enää ostaisi. 90-luvulla Suomi tosin tuntui vielä aika samalta, tämä nykyinen Suomi taas ei tunnu enää juuri ollenkaan samalta.

        Tässä on ihan hauska heppu, klassisen musiikin säveltäjä, joka tykkää nykyisin kuunnella rokkiakin ja pitää sitä erittäin hienona musiikkina, vaikka nuorena ylenkatsoikin sitä. Olet ehkä hänen videoihin jo tutustunutkin.

        https://www.youtube.com/watch?v=PWNHHmi2Nno

        En ole katsonut tuon sun linkittämän videon miehen juttuja, mutta olen kyllä katsonut Youtubesta videoita, joilla ihmiset regoivat johonkin musiikkiin. Hauskinta on, jos he reagoivat sellaiseen, josta itse satun tykkäämään =D

        Ysärinä oli esim. Spice girls, Back street boys ja Take that, Green day ja vuosikymmenen alussa Nirvana. Ysärirock ei mua niin kauheasti kiinnosta kuten olen jo sanonut, rockista eniten 1970-luku, mutta on joitain rockbändejä 1960-luvultakin, joita kuuntelen, kasarilta eniten Whitesnake ja niiden jo aiemmin perustettujen suosikkien, jotka jatkoivat karillakin tuotanto.

        Tuntuu, että 1970-luvun tai kasarin jälkeen ja varsinkin nyt 2000-luvulla monilla artisteilla ja bändeillä itse musiikki hukkuu kaikenlaisten erikoistehosteiden ja lavashown jalkoihin. Musiikista on tullut myös ylituotetumpaa ja monilta artisteilta tuntuu puuttuvan se tunne tai joku muu tekijä. Silloin tällöin kuitenkin tulee joku artisti tai bändi, joka kiinnittää mun huomion enemmän tai vähemmän.

        Ei ne erikoistehosteet ole a ja o elokuvissakaan. Elokuva on elokuva ilman niitäkin, jopa ilman ääntäkin. Tästä syystä pystyn nauttimaa myös mykkäelokuvistakin ja arvostamaan niitä sekä taiteena että viihteenä. Mutta äänen myötä elokuviin saatiin niitä varten sävellettyä musiikkia ja itse tykkään kuunnella myös paljon erilaista elokuvamusiikkia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, eivät edes vanhat parrat saa nykyään aikaiseksi enää yhtä kuunneltavia biisejä, kuin kasarilla, kaikki on jo tehty, innovaatiot ovat loppuneet, kaikki on vanhan toistoa.

        Miten niin vielä kun soitit, loppuiko inspis vai mikä?

        Netin avustuksellakin soittaminen on aivan hitsin hauskaa, löytyy taustanauhatkin Youtubesta biisiin kuin biisiin, ei tartte enää itse tuskailla, että miten tämäkin biisi oikein soitetaan. Itse olen opetellut vanhoilla päivilläni soittamaan, kun on ollut aikaa paljon enemmän, vaikka ekat skebat kasarilla hankinkin, en käynyt soittotunneillakaan, mikä olisi ollut silloin tarpeen, koska itse opettelu oli hankalaa, juuri siksi ettei ollut netin kaltaista "aarrearkkua", tabulatuurikirjoja vaan joutui ostelemaan, senkin voi hoitaa netin kautta vaikka Songsterr-sivustolta. Soittaminen onkin parasta mitä voi vaatteet päällä tehdä ja miksei ilmankin?

        Joskus olen miettinyt, että joidenkin "vanhojen partojen" kuten vaikka Rolling Stonesin jäsenten olis hyvä jo lopettaa. Joskus tunnen ihan myötähäpeää, kun vanhat ukot heiluu lavalla ja varsinkin Mick Jagger, joka yrittää vielä vetää niin kuin nuorena. Samoin David Coverdalen kohdalla, pidän kyllä miehestä ja persoonastaan ja nuorena oli hyvä laulaja, mutta aika on jo ajanut hänenkin laulamisensa ohi.

        Sitten on tietenkin heitä, jotka vielä vanhemmilla päivilläänkin ovat vetäneet tai vetävät edelleen jos vielä elävät hyvin kuten vaikka Bernie Marsden, Paul Rodgers ja Glen Hughes. Glen Campbellkin lauloi ja soitti kitaraa hyvin lähes viimeisiin päiviinsä asti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen jonkun konsertin BCC;ltä katsonutkin, ihan ok, mutta tosiaankin ei anna samanlaisia fiboja enää kuin silloin 70-luvulla. Jokainen aika on erilainen ja on etuoikeus olla elossa jonain aikana, kuten 70- ja 80-luvuilla, kun maailma oli kuitenkin vielä aivan erilainen, ei ollut kaikkea tätä kehitystä, mutta oli jotain kehitystä kuitenkin, joka ei ollut ollenkaan huonoa, se oli kuitenkin uusinta uutta silloin. Ei ne hienot erikoisefektit anna välttämättä ollenkaan samaa tunnetta, kuin ne alkeellisemmat silloin antoivat, jättivät mielikuvituksella sopivasti tilaa. Liian pitkälle menevä kehitys voi tehdä ihmisistä tylsämielisiä, mielikuvituksettomia, jopa tyhmiä. Ihmiselle pitää jättää tilaa, teknologia vie kaiken tilan ja lopulta ihminen menettää itsensä.

        Itse kuuntelen sujuvasti kaikkea hyvää musiikkia, oli se tyylilaji mikä tahansa, paitsi ehkä oopperaa. Meillä soi lapsuudessani etenkin The Beatles, tuo "satanistinen" orkesteri ja tietenkin kaikki muutkin suuret tuon ajan yhtyeet, musa ei oikeastaan kiinnostanut ennen teini-ikää, jolloin tuli ennen kaikkea sen ajan hevi.

        90-luku olikin aika kamalaa aikaa, ei jäänyt kovinkaan moni biisi mieleen tuolta ajalta, oikeastaan en ole kuunnellut oikeastaan mitään musaa kovinkaan paljoa kasarin jälkeen, biisin sieltä, biisin täältä, jonkun levyn sieltä, sun täältä. Väkisinkin joutuu uuttakin musiikkia välillä kuuntelemaan, mutta kenenkään levyä en enää ostaisi. 90-luvulla Suomi tosin tuntui vielä aika samalta, tämä nykyinen Suomi taas ei tunnu enää juuri ollenkaan samalta.

        Tässä on ihan hauska heppu, klassisen musiikin säveltäjä, joka tykkää nykyisin kuunnella rokkiakin ja pitää sitä erittäin hienona musiikkina, vaikka nuorena ylenkatsoikin sitä. Olet ehkä hänen videoihin jo tutustunutkin.

        https://www.youtube.com/watch?v=PWNHHmi2Nno

        Hevistä kuuntelen lähinnä Judas Priestia ja Iron Maidenia. Joskus saatan Panteraakin. Yhteen aikaan yritin kuunnella Megadethia, mulla oli oikein projektina, että silloin tällöin kuuntelen bändin musiikkia ja katson alanko tykkäämään siitä. No, ei ole vielä napannut enemmän tähän päivään mennessä ja nyt en ole aikoihin kuunnellut bändin musiikkia. Onkohan jäänyt unholaan?


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Hevistä kuuntelen lähinnä Judas Priestia ja Iron Maidenia. Joskus saatan Panteraakin. Yhteen aikaan yritin kuunnella Megadethia, mulla oli oikein projektina, että silloin tällöin kuuntelen bändin musiikkia ja katson alanko tykkäämään siitä. No, ei ole vielä napannut enemmän tähän päivään mennessä ja nyt en ole aikoihin kuunnellut bändin musiikkia. Onkohan jäänyt unholaan?

        Itse kuuntelin noita kahta mainitsemaasi, sekä Dioa, Saxonia, Queensrychea, Metallicaa, Acceptia ja vähän eksoottisempaa japanilaista Loudnessia, jossa oli kitaristina "Japanin Van Halen" Akira Takasaki, sitten oli koko joukko muitakin hevibändejä. Megadethia en jostain kumman syystä koskaan oikein kuunnellut, yhtään bändin vinyyliä en omistanut tuolloin.

        Se aika oli siinäkin mielessä jännää, että hevi ei ollut tuolloin vielä täysin salonkikelpoista ja bändeistä ei saanut pahemmin tietoa, joku Suosikki lehti oli ja Metal Hammer, mutta ei niitä tullut pahemmin luettua. Kavereilla oli joku hevilevy, joka sitten lainattiin ja kopioitiin c-kasetille. Oli aina mielenkiintoista kuulla uutta bändiä, jota ei koskaan ollut soitettu radiossakaan.

        Konserteissakin tuli jäähallissa käytyä, mutta sekin oli tosi siistiä, että taloyhtiössämme oli sateliittilautanen ja pystyimme katsomaan Music Televisionia ja siellä näki hevibändien videoita. Oli se sellanen "teinin taivas" kasari.

        Aika pian sitten musamaku laajeni hevistä vähän kevyempään kamaan, kuten Purpleen, Zepuihin, Lynyrd Skynyrdiin, Blue Oyster Cultiin ja vaikkapa Bad Companyyn, sekä lukuisiin muihinkin bändeihin. Blues soittajista pidin erityisesti Robert Craysta, joka on erinomainen kitaristi, taitaa olla aliarvostettu hänkin.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Joskus olen miettinyt, että joidenkin "vanhojen partojen" kuten vaikka Rolling Stonesin jäsenten olis hyvä jo lopettaa. Joskus tunnen ihan myötähäpeää, kun vanhat ukot heiluu lavalla ja varsinkin Mick Jagger, joka yrittää vielä vetää niin kuin nuorena. Samoin David Coverdalen kohdalla, pidän kyllä miehestä ja persoonastaan ja nuorena oli hyvä laulaja, mutta aika on jo ajanut hänenkin laulamisensa ohi.

        Sitten on tietenkin heitä, jotka vielä vanhemmilla päivilläänkin ovat vetäneet tai vetävät edelleen jos vielä elävät hyvin kuten vaikka Bernie Marsden, Paul Rodgers ja Glen Hughes. Glen Campbellkin lauloi ja soitti kitaraa hyvin lähes viimeisiin päiviinsä asti.

        Joistain tulee kehäraakkeja, jotkut pärjäävät paremmin,

        Pahoin pelkään, että Bonakaan ei tavoita nuorisoa täällä Suomessakaan, nuoriso ei jaksa enää kiinnostua sen tyyppisestä musiikista, en muista koskaan kuulleeni radiostakaan hänen biisiään. Ehkä jossain suuressa maailmassa jotkut, vaikkapa keski-ikäiset naiset saattavat ihastua Bonan musaan, josta voi tulla nuoruuskin mieleen. Gary Moorellakin on sentään muutama biisi, jota kuulee välillä radiosta, kuten Still get the blues, tai instrumentaali The Loner. Garyhan oli alun perin aika hard rock, mutta muutti sitten ysärin alussa tyylinsä bluesiksi, välillä sitten palasi hetkeksi hard rockiin ajoittain ennen kuolemaansa. Bonahan tekee oikeistaan ihan samaa kuin Garykin, soittelee bluesia ja rokkia vähän sellaiseen suurempaan yleisöön uppoavaan tapaan. Koen että Gary teki kaiken saman jo ennen Bonaa ja paremmin, etuna tietenkin sekin, että Gary oli ollut kuvioissa mukana jo 60-luvun lopulta ja ehti tehdä musiikkia jossa on vielä "se jokin"


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, eivät edes vanhat parrat saa nykyään aikaiseksi enää yhtä kuunneltavia biisejä, kuin kasarilla, kaikki on jo tehty, innovaatiot ovat loppuneet, kaikki on vanhan toistoa.

        Miten niin vielä kun soitit, loppuiko inspis vai mikä?

        Netin avustuksellakin soittaminen on aivan hitsin hauskaa, löytyy taustanauhatkin Youtubesta biisiin kuin biisiin, ei tartte enää itse tuskailla, että miten tämäkin biisi oikein soitetaan. Itse olen opetellut vanhoilla päivilläni soittamaan, kun on ollut aikaa paljon enemmän, vaikka ekat skebat kasarilla hankinkin, en käynyt soittotunneillakaan, mikä olisi ollut silloin tarpeen, koska itse opettelu oli hankalaa, juuri siksi ettei ollut netin kaltaista "aarrearkkua", tabulatuurikirjoja vaan joutui ostelemaan, senkin voi hoitaa netin kautta vaikka Songsterr-sivustolta. Soittaminen onkin parasta mitä voi vaatteet päällä tehdä ja miksei ilmankin?

        Populaarimusiikin tyylilajien suhteen ei ole kauheasti uutta auringon alla, kaikki tai ainakin lähes kaikki tyylilajit kehitettiin 1990-lukuun tai 2000-luvun alkuun mennessä. Mutta muuten musiikki on aina ollut lainaamista toisilta, vanhemmilta muusikoilta tai muilta samanaikaisilta. Tai vastaavasti inspiroitumista. Beatlesit saivat vaikutteita muilta, Zeppelinissä lainailtiin vanhoja blueskappaleita ja käytettiin niitä hyödyksi, Rory sai vaikutteita, Agnus Young otti ankkakävelynsä Chuck Berrylta. Monet kitaristit ovat saaneet vaikutteita Rorylta, monet bändit Paul Rodgersilta ja hänen bändeiltään Freelta ja Bad Companylta ja Paul Rodgers ja hänen bändiläisensä muilta bändeiltä ja vaikka vanhoilta bluesmuusikoilta. Jne jne.

        Samalla tavalla vaikka klassisessa musiikissa ja varsinkin vanhemmassa ei vaikuta olevan aina mitään uutta. Kun kuuntelee esim. renessanssin (1400-1500-luku) tai barokin(varsinkin varhaisen barokin eli 1600-luvun alkupuolen) musiikkia tuntuu, että monet kappaleet kuulostavat melko samanlaisilta. Välillä miettii onko kyseessä sama vai eri säveltäjä. Ehkä 1700-luvulla J.S Bach ja Mozart olivat vähän erilaisempia, mutta monet kyllä teki aika samantyyppistä musiikkia silloinkin. Menneinä vuosisatoina varsinkin tanssismusiikki mitä tanssittiin esim. hovissa kuulosti aikalailla samantyyliseltä oli sen säveltänyt kuka tahansa. Esim. jos kuuntelee vaikka Tudorien aikaista tanssimusiikkia, niin kyllä se on melko samantyyppistä oli sen tehnyt kuka vaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joistain tulee kehäraakkeja, jotkut pärjäävät paremmin,

        Pahoin pelkään, että Bonakaan ei tavoita nuorisoa täällä Suomessakaan, nuoriso ei jaksa enää kiinnostua sen tyyppisestä musiikista, en muista koskaan kuulleeni radiostakaan hänen biisiään. Ehkä jossain suuressa maailmassa jotkut, vaikkapa keski-ikäiset naiset saattavat ihastua Bonan musaan, josta voi tulla nuoruuskin mieleen. Gary Moorellakin on sentään muutama biisi, jota kuulee välillä radiosta, kuten Still get the blues, tai instrumentaali The Loner. Garyhan oli alun perin aika hard rock, mutta muutti sitten ysärin alussa tyylinsä bluesiksi, välillä sitten palasi hetkeksi hard rockiin ajoittain ennen kuolemaansa. Bonahan tekee oikeistaan ihan samaa kuin Garykin, soittelee bluesia ja rokkia vähän sellaiseen suurempaan yleisöön uppoavaan tapaan. Koen että Gary teki kaiken saman jo ennen Bonaa ja paremmin, etuna tietenkin sekin, että Gary oli ollut kuvioissa mukana jo 60-luvun lopulta ja ehti tehdä musiikkia jossa on vielä "se jokin"

        Nuoriso kuuntelee aika paljon rappia ja poppia ja sitä mikä on valtavirtaa. Mutta on myös nuoria, jotka ostaa kirpputoreilta ja levykaupoista LP-levyjä (omistavat siis levysoittimen), vanhempaakin kuulijakuntaa löytyy, jotka keräilevät enemmän tai vähemmän LP-levyjä, jotkut CD-levyjäkin.

        Kuitenkin, vaikka nykyaikainen pop ja rap ovat suosittuja nuorten keskuudessa, niin edelleen vanhat tunnetut bändit Queen, Zeppelin, AC/DC, Nirvana, Iron Maiden, Metallica jne. jne. kiinnostavat myös. Nuoria vaikuttaisi kiinnostavan esim. 1980-ja 1990 -lukujen musiikki ja elokuvat, tyylitkin, joskus vanhemmatkin aikakaudet kuten vaikka 1960-ja 70 -luku. Ehkä vanhempien tai isovanhempien hyllyistä on löydetty näiden aikakausien musiikillisia aarteita ja kirpputoreilta ja levykaupoista kaiveltu lisää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joistain tulee kehäraakkeja, jotkut pärjäävät paremmin,

        Pahoin pelkään, että Bonakaan ei tavoita nuorisoa täällä Suomessakaan, nuoriso ei jaksa enää kiinnostua sen tyyppisestä musiikista, en muista koskaan kuulleeni radiostakaan hänen biisiään. Ehkä jossain suuressa maailmassa jotkut, vaikkapa keski-ikäiset naiset saattavat ihastua Bonan musaan, josta voi tulla nuoruuskin mieleen. Gary Moorellakin on sentään muutama biisi, jota kuulee välillä radiosta, kuten Still get the blues, tai instrumentaali The Loner. Garyhan oli alun perin aika hard rock, mutta muutti sitten ysärin alussa tyylinsä bluesiksi, välillä sitten palasi hetkeksi hard rockiin ajoittain ennen kuolemaansa. Bonahan tekee oikeistaan ihan samaa kuin Garykin, soittelee bluesia ja rokkia vähän sellaiseen suurempaan yleisöön uppoavaan tapaan. Koen että Gary teki kaiken saman jo ennen Bonaa ja paremmin, etuna tietenkin sekin, että Gary oli ollut kuvioissa mukana jo 60-luvun lopulta ja ehti tehdä musiikkia jossa on vielä "se jokin"

        Bonan musisointi uppoaa ehkä paremmin kolme-ja neljäkymppisistä ylöspäin oleviin ihmisiin, joiden keskuudesta löytyy ehkä enemmän niitä, jotka kuuntelevat myös tai pelkästään rockia ja/tai bluesia. Sellaisten nuorten, jotka eivät kuuntele esim. vanhoja rockbändejä tai vanhoja bluesmuusikoita tai ylipäätään vanhempaa musiikkia on ehkä vaikeampi kuunnella tällaista musiikkia, koska nykyaja popissa ja varsinkin rapissa ei ole esim. kitarasooloja ja muutenkin musiikki on aika koneellisesti tuotetun kuuloista. Sitä paisti liveversioissa Bona saattaa soitella kitaraosuuksiaan aika kauankin, joten nuorilta, jotka eivät jaksa kuunnella kovin pitkiä kappaleita saattaisi mielenkiinto herpaantua aika nopeasti.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Populaarimusiikin tyylilajien suhteen ei ole kauheasti uutta auringon alla, kaikki tai ainakin lähes kaikki tyylilajit kehitettiin 1990-lukuun tai 2000-luvun alkuun mennessä. Mutta muuten musiikki on aina ollut lainaamista toisilta, vanhemmilta muusikoilta tai muilta samanaikaisilta. Tai vastaavasti inspiroitumista. Beatlesit saivat vaikutteita muilta, Zeppelinissä lainailtiin vanhoja blueskappaleita ja käytettiin niitä hyödyksi, Rory sai vaikutteita, Agnus Young otti ankkakävelynsä Chuck Berrylta. Monet kitaristit ovat saaneet vaikutteita Rorylta, monet bändit Paul Rodgersilta ja hänen bändeiltään Freelta ja Bad Companylta ja Paul Rodgers ja hänen bändiläisensä muilta bändeiltä ja vaikka vanhoilta bluesmuusikoilta. Jne jne.

        Samalla tavalla vaikka klassisessa musiikissa ja varsinkin vanhemmassa ei vaikuta olevan aina mitään uutta. Kun kuuntelee esim. renessanssin (1400-1500-luku) tai barokin(varsinkin varhaisen barokin eli 1600-luvun alkupuolen) musiikkia tuntuu, että monet kappaleet kuulostavat melko samanlaisilta. Välillä miettii onko kyseessä sama vai eri säveltäjä. Ehkä 1700-luvulla J.S Bach ja Mozart olivat vähän erilaisempia, mutta monet kyllä teki aika samantyyppistä musiikkia silloinkin. Menneinä vuosisatoina varsinkin tanssismusiikki mitä tanssittiin esim. hovissa kuulosti aikalailla samantyyliseltä oli sen säveltänyt kuka tahansa. Esim. jos kuuntelee vaikka Tudorien aikaista tanssimusiikkia, niin kyllä se on melko samantyyppistä oli sen tehnyt kuka vaan.

        Niin, koska on viimeksi sävelletty hieno sinfonia, taitaa olla joskus 1800-luvulla. Fanfare for the common man on ihan hyvä nykysinfonia, tosin sävelletty sekin jo 40-luvulla. Tuli tunnetuksi etenkin ELP:n versiona.

        Bach kestää varmaan aikaa parhaiten, kannattaa myös tsekata Niccolo Paganinin tuotanto, minäkin aina luukin häntä ennen kaikkea viulistiksi, mutta hänen pääsoitin olikin yllätys, yllätys, kitara!

        https://www.youtube.com/watch?v=oPd7wMYVYYo


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, koska on viimeksi sävelletty hieno sinfonia, taitaa olla joskus 1800-luvulla. Fanfare for the common man on ihan hyvä nykysinfonia, tosin sävelletty sekin jo 40-luvulla. Tuli tunnetuksi etenkin ELP:n versiona.

        Bach kestää varmaan aikaa parhaiten, kannattaa myös tsekata Niccolo Paganinin tuotanto, minäkin aina luukin häntä ennen kaikkea viulistiksi, mutta hänen pääsoitin olikin yllätys, yllätys, kitara!

        https://www.youtube.com/watch?v=oPd7wMYVYYo

        Tää poika, joka tuossa sun laittamassa pätkässä soittaa Paganinia kitaralla on tosi taitava kitaristi. Muistin, että joskus katsoin pätkän, jossa hän esiintyi Amerika talentissa (tuossa alla).

        https://www.youtube.com/watch?v=eollizcRpgQ


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Bonan musisointi uppoaa ehkä paremmin kolme-ja neljäkymppisistä ylöspäin oleviin ihmisiin, joiden keskuudesta löytyy ehkä enemmän niitä, jotka kuuntelevat myös tai pelkästään rockia ja/tai bluesia. Sellaisten nuorten, jotka eivät kuuntele esim. vanhoja rockbändejä tai vanhoja bluesmuusikoita tai ylipäätään vanhempaa musiikkia on ehkä vaikeampi kuunnella tällaista musiikkia, koska nykyaja popissa ja varsinkin rapissa ei ole esim. kitarasooloja ja muutenkin musiikki on aika koneellisesti tuotetun kuuloista. Sitä paisti liveversioissa Bona saattaa soitella kitaraosuuksiaan aika kauankin, joten nuorilta, jotka eivät jaksa kuunnella kovin pitkiä kappaleita saattaisi mielenkiinto herpaantua aika nopeasti.

        Bona ei kuitenkaan ole tehnyt mitään uutta, muistaakseni itsemurhan tehnyt kitaravirtuoosi Danny Gatton löysi Bonan silloin kun tämä oli n. 10-vuotias "lapsi-ihme". Eipä siinä dokkarissa taidettu sanallakaan mainita Gattonia, aihe lienee Bonalle arka, kun Daynny siis tappoi itsensä. Muistan kyseisen jutun jostain 80-luvun lopulta.

        Voi tulla toki buumi, että nuoriso alkaa kuunnella jotain tietyn aikakauden musiikkia enemmänkin, voisi ainakin olettaa joskus käyvän niin, ehkä muutaman vuosikymmenen kuluttua. Jotkut nykynuoret diggaa varmaan vanhempaa musaa, mutta ei se kai mitenkään hirveän yleistä kuitenkaan ole, nykymusiikki puhuttelee kuitenkin eniten aina nuorisoa, aina sieltä jostain 50-luvulta saakka, tai jopa 20-luvulta. Aina tuli vaan vieläkin "paheellisempaa" musiikkia, joka pilasi nuorison. Nykyisin ei kai enää puhuta musiikin paheellisuudesta, jotain gangstarappia, joka ei ole edes varsinaisesti musiikkia lukuun ottamatta, ehkä joku Käärijä voisi olla nykyajan vastine vanhalle "paheelliselle" musiikille. Jos käärijää arvioitaisiin 50-luvun standardeilla.

        Olen nähnyt "vision", että tulevaisuudessa improvisoidaan taitavasti livenä, niin tunteella, että ihmiset alkavat nauraa, tai itkemään. Sellaista soittajaa ei ole vielä julkisuuteen ilmaantunut. Jo 80-luvulla yksi kaverini soitti niin hyvin ja erikoisen kuuloisesti sähköskebaa, että aloin nauramaan. Koskaan en ole sellaista soittoa kuullut kenenkään muun soittavan, sitä voisi kutsua ihan hyvin vaikka ylimaalliseksi soitoksi. Joskus tykkään soitella itse "parodiakitarasooloja", siihen sopii erityisen hyvin Stairway to Heavenin soolo. Jos pistäisin bändin joskus pystyyn, niin olisi hauskaa vaikka jossain kapakassa heittää jotain humoristista soittamista, joka saisi yleisön kierimään maassa. Jotain erikoisempaa pitäs keksiä, että itse jaksaisin mennä yleisön eteen. Onhan mulla se visiokin, jos saisin sen homman toimimaan. Olen yhden kerran saanut sellaisen mielentilan päälle, jossa pystyisin blues-sooloilla itkettämään herkempiä, mutta siihen tilaan pääseminen on erittäin vaikeaa. Olin aivan oudossa tilassa, soitin 6 tuntia putkeen kuulokkeilla, en edes huomannut ajan kulumista. Se kaverini osaisi kyllä soittaa varmasti niin hyvin, että ihmiset alkaisivat nauraa, en ole koskaan kysynyt siltä, että mikset ala tekemään sitä musiikkia, joka sai minut nauramaan. Maailmankuulu siitä kaveristani olisi tullut, jos olisi alkanut tehdä sitä matskua mitä kuulin hänen soittavan jo päälle 35 vuotta sitten. Kuuluisuudesta voi tulla myös kirous, ja voi olla, että kaverini teki oikein, ettei koskaan alkanut tehdä sitä hommaa suurelle yleisölle, tiedän että soittelee edelleenkin, mutta ei taida välittää mistään kuuluisuudesta. Se soitto olisi ollut niin paljon aikaansa edellä, että siitä olisi voinut seurata vaikka mitä, eikä välttämättä hyvää.

        Jossain kirjassa oli juttua, että jos ihmiskunta kuulisi enkelien musiikkia, niin kaikki muuttuisi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Bona ei kuitenkaan ole tehnyt mitään uutta, muistaakseni itsemurhan tehnyt kitaravirtuoosi Danny Gatton löysi Bonan silloin kun tämä oli n. 10-vuotias "lapsi-ihme". Eipä siinä dokkarissa taidettu sanallakaan mainita Gattonia, aihe lienee Bonalle arka, kun Daynny siis tappoi itsensä. Muistan kyseisen jutun jostain 80-luvun lopulta.

        Voi tulla toki buumi, että nuoriso alkaa kuunnella jotain tietyn aikakauden musiikkia enemmänkin, voisi ainakin olettaa joskus käyvän niin, ehkä muutaman vuosikymmenen kuluttua. Jotkut nykynuoret diggaa varmaan vanhempaa musaa, mutta ei se kai mitenkään hirveän yleistä kuitenkaan ole, nykymusiikki puhuttelee kuitenkin eniten aina nuorisoa, aina sieltä jostain 50-luvulta saakka, tai jopa 20-luvulta. Aina tuli vaan vieläkin "paheellisempaa" musiikkia, joka pilasi nuorison. Nykyisin ei kai enää puhuta musiikin paheellisuudesta, jotain gangstarappia, joka ei ole edes varsinaisesti musiikkia lukuun ottamatta, ehkä joku Käärijä voisi olla nykyajan vastine vanhalle "paheelliselle" musiikille. Jos käärijää arvioitaisiin 50-luvun standardeilla.

        Olen nähnyt "vision", että tulevaisuudessa improvisoidaan taitavasti livenä, niin tunteella, että ihmiset alkavat nauraa, tai itkemään. Sellaista soittajaa ei ole vielä julkisuuteen ilmaantunut. Jo 80-luvulla yksi kaverini soitti niin hyvin ja erikoisen kuuloisesti sähköskebaa, että aloin nauramaan. Koskaan en ole sellaista soittoa kuullut kenenkään muun soittavan, sitä voisi kutsua ihan hyvin vaikka ylimaalliseksi soitoksi. Joskus tykkään soitella itse "parodiakitarasooloja", siihen sopii erityisen hyvin Stairway to Heavenin soolo. Jos pistäisin bändin joskus pystyyn, niin olisi hauskaa vaikka jossain kapakassa heittää jotain humoristista soittamista, joka saisi yleisön kierimään maassa. Jotain erikoisempaa pitäs keksiä, että itse jaksaisin mennä yleisön eteen. Onhan mulla se visiokin, jos saisin sen homman toimimaan. Olen yhden kerran saanut sellaisen mielentilan päälle, jossa pystyisin blues-sooloilla itkettämään herkempiä, mutta siihen tilaan pääseminen on erittäin vaikeaa. Olin aivan oudossa tilassa, soitin 6 tuntia putkeen kuulokkeilla, en edes huomannut ajan kulumista. Se kaverini osaisi kyllä soittaa varmasti niin hyvin, että ihmiset alkaisivat nauraa, en ole koskaan kysynyt siltä, että mikset ala tekemään sitä musiikkia, joka sai minut nauramaan. Maailmankuulu siitä kaveristani olisi tullut, jos olisi alkanut tehdä sitä matskua mitä kuulin hänen soittavan jo päälle 35 vuotta sitten. Kuuluisuudesta voi tulla myös kirous, ja voi olla, että kaverini teki oikein, ettei koskaan alkanut tehdä sitä hommaa suurelle yleisölle, tiedän että soittelee edelleenkin, mutta ei taida välittää mistään kuuluisuudesta. Se soitto olisi ollut niin paljon aikaansa edellä, että siitä olisi voinut seurata vaikka mitä, eikä välttämättä hyvää.

        Jossain kirjassa oli juttua, että jos ihmiskunta kuulisi enkelien musiikkia, niin kaikki muuttuisi.

        Ei Bona olekaan tehnyt uusia juttuja, mutta se ei olekaan asian ydin. Asian ydin on tuoda rockia ja etenkin bluesia kuulijakunnalle, jotta ne eivät kuihdu kokonaan pois popin ja räpin dominoimassa musiikkimaailmassa ja parhaiten se tapahtuu isompia massoja tavoittamalla. Ja jos sitten edes yksikin, vaikka minä Norppa83 kiinnostun siitä millainen onkaan se alkuperäinen kappale, jota Bona nyt versioi, niin sehän tarkoittaa, että tavoitteisiin ollaan päästy tai ainakin tämän yhden ihmisen kohdalla. Ja tuplatavoitteisiin, jos vielä vaikka linkitän alkuperäisen ja vielä Bonankin versioiman tänne Kaksneloseen. Sama tavoite musisoimisen ilon ja halun lisäksi on ollut muillakin muusikoilla ja laulajilla. Elastinen räppasi joskus: "Anna sen soida, anna sen soida, älä pysäytä musiikkii, älä koskaan pysäytä sitä". Näinpä. Ja näin Bonakin yrittää.

        Ei nyt ihan pelleksi kannata heittäytyä, jos soittaa. Kannattaa kuitenkin tehdä homma sen verran vakavissaan, että yleisön mielenkiinto pysyy yllä edes jotenkin, jos yleisöä on.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Bona ei kuitenkaan ole tehnyt mitään uutta, muistaakseni itsemurhan tehnyt kitaravirtuoosi Danny Gatton löysi Bonan silloin kun tämä oli n. 10-vuotias "lapsi-ihme". Eipä siinä dokkarissa taidettu sanallakaan mainita Gattonia, aihe lienee Bonalle arka, kun Daynny siis tappoi itsensä. Muistan kyseisen jutun jostain 80-luvun lopulta.

        Voi tulla toki buumi, että nuoriso alkaa kuunnella jotain tietyn aikakauden musiikkia enemmänkin, voisi ainakin olettaa joskus käyvän niin, ehkä muutaman vuosikymmenen kuluttua. Jotkut nykynuoret diggaa varmaan vanhempaa musaa, mutta ei se kai mitenkään hirveän yleistä kuitenkaan ole, nykymusiikki puhuttelee kuitenkin eniten aina nuorisoa, aina sieltä jostain 50-luvulta saakka, tai jopa 20-luvulta. Aina tuli vaan vieläkin "paheellisempaa" musiikkia, joka pilasi nuorison. Nykyisin ei kai enää puhuta musiikin paheellisuudesta, jotain gangstarappia, joka ei ole edes varsinaisesti musiikkia lukuun ottamatta, ehkä joku Käärijä voisi olla nykyajan vastine vanhalle "paheelliselle" musiikille. Jos käärijää arvioitaisiin 50-luvun standardeilla.

        Olen nähnyt "vision", että tulevaisuudessa improvisoidaan taitavasti livenä, niin tunteella, että ihmiset alkavat nauraa, tai itkemään. Sellaista soittajaa ei ole vielä julkisuuteen ilmaantunut. Jo 80-luvulla yksi kaverini soitti niin hyvin ja erikoisen kuuloisesti sähköskebaa, että aloin nauramaan. Koskaan en ole sellaista soittoa kuullut kenenkään muun soittavan, sitä voisi kutsua ihan hyvin vaikka ylimaalliseksi soitoksi. Joskus tykkään soitella itse "parodiakitarasooloja", siihen sopii erityisen hyvin Stairway to Heavenin soolo. Jos pistäisin bändin joskus pystyyn, niin olisi hauskaa vaikka jossain kapakassa heittää jotain humoristista soittamista, joka saisi yleisön kierimään maassa. Jotain erikoisempaa pitäs keksiä, että itse jaksaisin mennä yleisön eteen. Onhan mulla se visiokin, jos saisin sen homman toimimaan. Olen yhden kerran saanut sellaisen mielentilan päälle, jossa pystyisin blues-sooloilla itkettämään herkempiä, mutta siihen tilaan pääseminen on erittäin vaikeaa. Olin aivan oudossa tilassa, soitin 6 tuntia putkeen kuulokkeilla, en edes huomannut ajan kulumista. Se kaverini osaisi kyllä soittaa varmasti niin hyvin, että ihmiset alkaisivat nauraa, en ole koskaan kysynyt siltä, että mikset ala tekemään sitä musiikkia, joka sai minut nauramaan. Maailmankuulu siitä kaveristani olisi tullut, jos olisi alkanut tehdä sitä matskua mitä kuulin hänen soittavan jo päälle 35 vuotta sitten. Kuuluisuudesta voi tulla myös kirous, ja voi olla, että kaverini teki oikein, ettei koskaan alkanut tehdä sitä hommaa suurelle yleisölle, tiedän että soittelee edelleenkin, mutta ei taida välittää mistään kuuluisuudesta. Se soitto olisi ollut niin paljon aikaansa edellä, että siitä olisi voinut seurata vaikka mitä, eikä välttämättä hyvää.

        Jossain kirjassa oli juttua, että jos ihmiskunta kuulisi enkelien musiikkia, niin kaikki muuttuisi.

        Sitä paitsi monet bluesrockin soittelijat ovat kuolleet, Rory on kuollut, Gary Moore, Peter Green yms. ja nyt viimeisimpänä Bernie Marsden. Ketä tänne enää jää, kun rivit vähenee? Siksi on hyvä, että uusiakin soittelijoita ja laulajia tulee, ei vain Bona eikä hänkään enää ole uusi bisneksessä, ollut siellä jo varmaan kolmekymmentä vuotta, jos hieman ylikin.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Ei Bona olekaan tehnyt uusia juttuja, mutta se ei olekaan asian ydin. Asian ydin on tuoda rockia ja etenkin bluesia kuulijakunnalle, jotta ne eivät kuihdu kokonaan pois popin ja räpin dominoimassa musiikkimaailmassa ja parhaiten se tapahtuu isompia massoja tavoittamalla. Ja jos sitten edes yksikin, vaikka minä Norppa83 kiinnostun siitä millainen onkaan se alkuperäinen kappale, jota Bona nyt versioi, niin sehän tarkoittaa, että tavoitteisiin ollaan päästy tai ainakin tämän yhden ihmisen kohdalla. Ja tuplatavoitteisiin, jos vielä vaikka linkitän alkuperäisen ja vielä Bonankin versioiman tänne Kaksneloseen. Sama tavoite musisoimisen ilon ja halun lisäksi on ollut muillakin muusikoilla ja laulajilla. Elastinen räppasi joskus: "Anna sen soida, anna sen soida, älä pysäytä musiikkii, älä koskaan pysäytä sitä". Näinpä. Ja näin Bonakin yrittää.

        Ei nyt ihan pelleksi kannata heittäytyä, jos soittaa. Kannattaa kuitenkin tehdä homma sen verran vakavissaan, että yleisön mielenkiinto pysyy yllä edes jotenkin, jos yleisöä on.

        Bona on siis sulle ikään kuin messias, joka tulee ja pelastaa bluesin?

        Kyllä se Bachin musiikkikin elää, ei uutta Bachiakaan enää tarvita.

        Ei tarvitse välttämättä olla pelle viihdyttääkseen ihmisiä, pellet on tosin usein hyvin syvällisiäkin, joten ehkä asiaa voi tarkastella laajemminkin.

        Musiikin täytyy kehittyä, ja yksi suunta vois olla se voimakas tunteellinen soitto. Katselen välillä erittäin taitavia soittajia, jotka on teknisesti ylimaallisia, mutta tunne on täysin maallinen.

        Mulle on aina ollut jotenkin selvää, että olemme sielullisia olentoja, emmekä edes pysty käsittämään millainen potentiaali meissä piilee, me tulemme kehittymään tästä vielä hurjasti, ehkä jonkinlaisiksi "jumalolennoiksi"

        70-luvulla tuli katsottua kaikkea scifiäkin, Lapsi näkee scifinkin eri tavalla, näkee sen hyvin mahdollisena, satu ja todellisuus eivät ole vielä kaukana toisistaan. Lapsena imetyt vaikutteet pysyy koko loppuelämän. Itsellenikin taisi kehittyä melkoinen mielikuvitus, opettajatkin huomasivat sen koulussa aineistani, vaikka itse pidin niitä tylsinä. Kun ei ollut tietokonepelejä, tai videoita, niin lueskelin kirjoja, sen ajan fantasiat, scifit, sun muut. Huumorintajukin taisi kehittyä samalla, ja kaikki tavallaan ihan itsestään, ihan vaan seuraamalla mitä ympärillä tapahtui, mitä ohjelmia televisiostakin tuli, sun muuta. Edelleenkin täytyy korostaa sitä 70-luvun "maagisuutta". Samanlaista ei oltu koskaan koettu, eikä ehkä tulla koskaan enää kokemaankaan, vaikka sitä toivonkin suuresti, että tulevatkin sukupolvet saavat kokea sen ihmeellisen tunteen, kun kaikkialla on kiehtovia asioita ympärillä. Nykyään taitaa tulla vaan ähky tästä kaikesta ympärillä olevasta, ihmiset muuttuu vähän tylsämielisiksi, kuten jo aiemmin totesinkin. Ihmiset eivät siis kykene haltioitumaan enää asioista, minä haltioidun varmaan lähes päivittäin lapsena ja teininä. Ja se on sääli, jos ihmiset ei pysty enää haltioitumaan koska haltioituminen on erittäin tärkeää, että kokee elämänsä mielekkäänä.

        Suurten starojen aika saattaa olla pian ohi, ihmiset alkavat ladata vaan tänne nettiin kaikenlaista tekemisiään, niin kuin nyt jo paljon tapahtuukin, maailma täyttyy vähitellen pienistä staroista, joille kaikki on vaan tavallaan harrastuksia, ei mitään vakavampaa, vaikka olisi maailman paras jossain. Ihmiselämä on kokonaisvaltainen juttu, ei jonkin harrastuksen, taidon pidä antaa määritellä liikaa itseään, eikä mitään pidä ottaa liian vakavasti, eikä varsinkaan itseään. Jos ihminen tekee itsemurhan sen takia, että ei pysty enää soittaman soitintaan, niin mistä sekin oikein kertoo?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tossa dokkarissa Bona maininnut olevansa vain kopio menneistä ajoista, ainakin minä koen hänen kopioivan 70-lukua, tulee aika paljon mieleen Bad Company, mitä itse tykkään kuunnella, mutta Bona ei vaan nappaa, vaikka toki jonkin kappaleen voin joskus häntäkin kuunnella.

        Sinä kun tykkäät Paul Rodgersista, niin varmaan sitten tykkää Bonastakin, kun musa on niin samanlaista.

        Nyt tuli ekan kerran mieleen Bad Company, kun kuuntelin tätä Bonamassa kappaletta:
        https://www.youtube.com/watch?v=XbNgt8jh9io

        Hyvä kappale tämäkin, mun mieleistä musiikkia. Luulin ensin, että Bona versioi Bad Companyn kappaletta "Electricland" kunnes tajusin, ettei versioi, mutta kappale, jota Bona lauloi voisi laulaa ihan hyvin myös vaikka Paul Rodgers.
        https://www.youtube.com/watch?v=He61OBJ4Ijc


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Sitä paitsi monet bluesrockin soittelijat ovat kuolleet, Rory on kuollut, Gary Moore, Peter Green yms. ja nyt viimeisimpänä Bernie Marsden. Ketä tänne enää jää, kun rivit vähenee? Siksi on hyvä, että uusiakin soittelijoita ja laulajia tulee, ei vain Bona eikä hänkään enää ole uusi bisneksessä, ollut siellä jo varmaan kolmekymmentä vuotta, jos hieman ylikin.

        Tähän lyhyesti, kumpi on tärkeämpää soittaja, vaiko hänen musiikkinsa, joka elää vielä satoja vuosia hänen kuolemansakin jälkeen?

        Aika vajavaisia ihmisinä ovat nämä tähdetkin olleet, keskinkertaisuuksia vielä suurimmaksi osaksi, hyviä tyyppejäkin, jopa nerojakin toki joukossa. Kaikki me kuitenkin kuolemme suhteellisen pian.

        Koomikotkin voi olla ihmisinä todella rasittavia, vaikka elokuvissa hauskoja ovatkin.

        Teknologialla voimme "herättää henkiin" näitä soittajia, onhan jo nykyäänkin hologrammeja ja vaikka mitä voidaan kehitellä.

        Itse en ole välittänyt käydä konserteissa yli 30 vuoteen, kun koen saaneeni olla niissä ihan tarpeeksi kasarilla, kun moni soittaja oli vielä itsekin nuori. Tiedän miltä joku Metallica oli tuolloin livenä, tai Ac/Dc, ei se kokemus siitä enää kummemmaksi muutu, molemmat olivat kasarilla kovassa iskussa. Mulle se jäi vaan teini-iän jutuksi, tosin nykyään voin laittaa näiden yhtyeiden jonkin konsertin Youtubessa päälle, kuulokkeet päähän ja nupit kaakkoon, se riittää mulle aivan hyvin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Bona on siis sulle ikään kuin messias, joka tulee ja pelastaa bluesin?

        Kyllä se Bachin musiikkikin elää, ei uutta Bachiakaan enää tarvita.

        Ei tarvitse välttämättä olla pelle viihdyttääkseen ihmisiä, pellet on tosin usein hyvin syvällisiäkin, joten ehkä asiaa voi tarkastella laajemminkin.

        Musiikin täytyy kehittyä, ja yksi suunta vois olla se voimakas tunteellinen soitto. Katselen välillä erittäin taitavia soittajia, jotka on teknisesti ylimaallisia, mutta tunne on täysin maallinen.

        Mulle on aina ollut jotenkin selvää, että olemme sielullisia olentoja, emmekä edes pysty käsittämään millainen potentiaali meissä piilee, me tulemme kehittymään tästä vielä hurjasti, ehkä jonkinlaisiksi "jumalolennoiksi"

        70-luvulla tuli katsottua kaikkea scifiäkin, Lapsi näkee scifinkin eri tavalla, näkee sen hyvin mahdollisena, satu ja todellisuus eivät ole vielä kaukana toisistaan. Lapsena imetyt vaikutteet pysyy koko loppuelämän. Itsellenikin taisi kehittyä melkoinen mielikuvitus, opettajatkin huomasivat sen koulussa aineistani, vaikka itse pidin niitä tylsinä. Kun ei ollut tietokonepelejä, tai videoita, niin lueskelin kirjoja, sen ajan fantasiat, scifit, sun muut. Huumorintajukin taisi kehittyä samalla, ja kaikki tavallaan ihan itsestään, ihan vaan seuraamalla mitä ympärillä tapahtui, mitä ohjelmia televisiostakin tuli, sun muuta. Edelleenkin täytyy korostaa sitä 70-luvun "maagisuutta". Samanlaista ei oltu koskaan koettu, eikä ehkä tulla koskaan enää kokemaankaan, vaikka sitä toivonkin suuresti, että tulevatkin sukupolvet saavat kokea sen ihmeellisen tunteen, kun kaikkialla on kiehtovia asioita ympärillä. Nykyään taitaa tulla vaan ähky tästä kaikesta ympärillä olevasta, ihmiset muuttuu vähän tylsämielisiksi, kuten jo aiemmin totesinkin. Ihmiset eivät siis kykene haltioitumaan enää asioista, minä haltioidun varmaan lähes päivittäin lapsena ja teininä. Ja se on sääli, jos ihmiset ei pysty enää haltioitumaan koska haltioituminen on erittäin tärkeää, että kokee elämänsä mielekkäänä.

        Suurten starojen aika saattaa olla pian ohi, ihmiset alkavat ladata vaan tänne nettiin kaikenlaista tekemisiään, niin kuin nyt jo paljon tapahtuukin, maailma täyttyy vähitellen pienistä staroista, joille kaikki on vaan tavallaan harrastuksia, ei mitään vakavampaa, vaikka olisi maailman paras jossain. Ihmiselämä on kokonaisvaltainen juttu, ei jonkin harrastuksen, taidon pidä antaa määritellä liikaa itseään, eikä mitään pidä ottaa liian vakavasti, eikä varsinkaan itseään. Jos ihminen tekee itsemurhan sen takia, että ei pysty enää soittaman soitintaan, niin mistä sekin oikein kertoo?

        Ei Bona ole mulle mikään messias, mutta hän haluaa pitää bluesia hengissä ja jos joku nyt sattuu kiinnostumaan bluesista vaikka Bonan soittamien kappaleiden kautta niin sehän on vaan hyvä. Tai ei tartte olla Bonakaan, voi olla vaikka Rory, Bernie tai Gary Moorekin tai ihan kuka vaan, joka versioi vanhojakin bluesbiisejä.

        Mää en pidä messiaana ketään muusikkoa ja laulajaa, mutta arvostaa voin.

        Blues pelastuu, jos pelastuu. Ja voihan sitä kuunnella levyiltä tai vaikka Youtubesta vanhoja bluesmuusikoita ja bluesrockkareita, jos haluaa. Ei sen tartte olla Bona, mutta miehen musiikki miellyttää mua niin monen muunkin mun suosikin. Nyt olen vain sattunut kuuntelemaan Bonan musiikkia useampana iltana, mutta jossain artisti, jota haluan kuunnella voi vaihtua ja Bona jäädä joksikin aikaa telakalle kuuntelusta. Enhän mää jaksa ikuisesti tätä samaakaan jatkuvasti kuunnella.

        Pellet voi kyllä olla traagisiakin hahmoja. Naurua läpi kyynelten.

        Luen englantilaisen musiikkitoimittajan David Hepworthin kirjaa "Uncommon people - The rise and fall of the rock stars". Siinä hän pohtii ovatko rock ja rocktähdet kuolleet ja jos niin on, niin miksi, mistä termi rocktähti sai alkunsa ja miten määritellään rocktähti. Hän myös kertoo tarinoita joistain rocktähdistä vuosien 1955-1995 välillä.

        David Hepworthin mielestä 1990-luku on viimeinen aikakausi, jolloin tuli suuria rocktähtiä. Kurt Cobain oli ehkä viimeisin suurempi rockstara.

        Nykyään kuka vaan tai ainakin lähes voi saada sen kuuluisan 15 minuuttisen valokeilassa ja nykyään se tapahtuu aika monesti sosiaalisessa mediassa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tähän lyhyesti, kumpi on tärkeämpää soittaja, vaiko hänen musiikkinsa, joka elää vielä satoja vuosia hänen kuolemansakin jälkeen?

        Aika vajavaisia ihmisinä ovat nämä tähdetkin olleet, keskinkertaisuuksia vielä suurimmaksi osaksi, hyviä tyyppejäkin, jopa nerojakin toki joukossa. Kaikki me kuitenkin kuolemme suhteellisen pian.

        Koomikotkin voi olla ihmisinä todella rasittavia, vaikka elokuvissa hauskoja ovatkin.

        Teknologialla voimme "herättää henkiin" näitä soittajia, onhan jo nykyäänkin hologrammeja ja vaikka mitä voidaan kehitellä.

        Itse en ole välittänyt käydä konserteissa yli 30 vuoteen, kun koen saaneeni olla niissä ihan tarpeeksi kasarilla, kun moni soittaja oli vielä itsekin nuori. Tiedän miltä joku Metallica oli tuolloin livenä, tai Ac/Dc, ei se kokemus siitä enää kummemmaksi muutu, molemmat olivat kasarilla kovassa iskussa. Mulle se jäi vaan teini-iän jutuksi, tosin nykyään voin laittaa näiden yhtyeiden jonkin konsertin Youtubessa päälle, kuulokkeet päähän ja nupit kaakkoon, se riittää mulle aivan hyvin.

        Musiikki tietysti on se tärkein, joka jää elämään, mutta kyllä mua järkytti esim. se kun luin Bernie Marsdenin kuolemasta (kuoli nyt elokuussa). Sitten ajattelin, että ei sille voi mitään ja että kyllä miehen musiikki jää elämään. Bernien kuolemassa ehkä enemmän järkytti se, kun hän oli ollut persoonana niin miellyttävä. Olin saanut häenestä sellaisen kuvan myös hänen muistelmiensa kautta. Eniten ehkä siis harmittaa tällaisten hyvien tyyppien kuoleminen, mutta kuolema on aina kuolema oli sitten kysymyksessä hyvä tyyppi tai ei.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Ei Bona ole mulle mikään messias, mutta hän haluaa pitää bluesia hengissä ja jos joku nyt sattuu kiinnostumaan bluesista vaikka Bonan soittamien kappaleiden kautta niin sehän on vaan hyvä. Tai ei tartte olla Bonakaan, voi olla vaikka Rory, Bernie tai Gary Moorekin tai ihan kuka vaan, joka versioi vanhojakin bluesbiisejä.

        Mää en pidä messiaana ketään muusikkoa ja laulajaa, mutta arvostaa voin.

        Blues pelastuu, jos pelastuu. Ja voihan sitä kuunnella levyiltä tai vaikka Youtubesta vanhoja bluesmuusikoita ja bluesrockkareita, jos haluaa. Ei sen tartte olla Bona, mutta miehen musiikki miellyttää mua niin monen muunkin mun suosikin. Nyt olen vain sattunut kuuntelemaan Bonan musiikkia useampana iltana, mutta jossain artisti, jota haluan kuunnella voi vaihtua ja Bona jäädä joksikin aikaa telakalle kuuntelusta. Enhän mää jaksa ikuisesti tätä samaakaan jatkuvasti kuunnella.

        Pellet voi kyllä olla traagisiakin hahmoja. Naurua läpi kyynelten.

        Luen englantilaisen musiikkitoimittajan David Hepworthin kirjaa "Uncommon people - The rise and fall of the rock stars". Siinä hän pohtii ovatko rock ja rocktähdet kuolleet ja jos niin on, niin miksi, mistä termi rocktähti sai alkunsa ja miten määritellään rocktähti. Hän myös kertoo tarinoita joistain rocktähdistä vuosien 1955-1995 välillä.

        David Hepworthin mielestä 1990-luku on viimeinen aikakausi, jolloin tuli suuria rocktähtiä. Kurt Cobain oli ehkä viimeisin suurempi rockstara.

        Nykyään kuka vaan tai ainakin lähes voi saada sen kuuluisan 15 minuuttisen valokeilassa ja nykyään se tapahtuu aika monesti sosiaalisessa mediassa.

        Messias vaan lainausmerkeissä, eikös niin?

        Mutta onhan meillä vaikka Erja Lyytinen, hänhän tekee täällä Suomessa paljon bluesia tunnetuksi, ja bluesrockia myös, oma "Bonamme"

        Onhan näitä blues-soittajia vaikka huru mykke, ei blues maailmasta katoa, vaikka vanhat soittajat jatkavat "siellä jossain"

        Olen vähän tai varmaan paljonkin samoilla linjoilla, että suurten rocktähtien aika oli ja meni. Menneet ajat loivat nämä starat. ja kun ajat olivat erilaiset, ne eivät enää luoneet uusia tilalle, lähinnä vain wanna-be staroja, tai muita kopioita. Omaperäisyys katosi, kun aina löytyi vanhempi roolimalli, joka täytti jo paikan mihin joku yritti uudelleen nousta. Musiikki heijastaa aikansa maailmaa, jos maailma on vähän näköalaton paikka, niin on silloin usein sen musiikkikin. Yksinkertainen on usein parasta ja sitähän se vanhempi musa usein olikin, proge tietenkin tästä poikkeuksena. Pitää vaan nauttia vanhoista hedelmistä, ja toivoa uusia tilalle, onneksi maailma osaa aina kuitenkin yllättää.

        Kurtkin teki itsemurhan, jotain oli siis jo silloin pielessä, kokiko ettei voinut antaa enää enempää, ajat ajoivat liian nopeasti ohi...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Messias vaan lainausmerkeissä, eikös niin?

        Mutta onhan meillä vaikka Erja Lyytinen, hänhän tekee täällä Suomessa paljon bluesia tunnetuksi, ja bluesrockia myös, oma "Bonamme"

        Onhan näitä blues-soittajia vaikka huru mykke, ei blues maailmasta katoa, vaikka vanhat soittajat jatkavat "siellä jossain"

        Olen vähän tai varmaan paljonkin samoilla linjoilla, että suurten rocktähtien aika oli ja meni. Menneet ajat loivat nämä starat. ja kun ajat olivat erilaiset, ne eivät enää luoneet uusia tilalle, lähinnä vain wanna-be staroja, tai muita kopioita. Omaperäisyys katosi, kun aina löytyi vanhempi roolimalli, joka täytti jo paikan mihin joku yritti uudelleen nousta. Musiikki heijastaa aikansa maailmaa, jos maailma on vähän näköalaton paikka, niin on silloin usein sen musiikkikin. Yksinkertainen on usein parasta ja sitähän se vanhempi musa usein olikin, proge tietenkin tästä poikkeuksena. Pitää vaan nauttia vanhoista hedelmistä, ja toivoa uusia tilalle, onneksi maailma osaa aina kuitenkin yllättää.

        Kurtkin teki itsemurhan, jotain oli siis jo silloin pielessä, kokiko ettei voinut antaa enää enempää, ajat ajoivat liian nopeasti ohi...

        Itsekin olen samoilla linjoilla, että suurten rocktähtien aika taitaa olla jo ohi. Muurten rocktähtien kulta-aikaa oli 1970-luku, tosin kasarillakin vielä jatkoi vanhoja ja nousi uusia staroja, mutta musta ysärillä ei enää niin paljon. Vielä 1960-1980 -luvuilla ja varsinkin kahdella ekaks mainitulla tähdissä oli vielä jotain hohtoa (no, huumeet ja rankka ryyppääminen ei ole sitä hohtoa), mutta heissä oli jotain sellaista mitä ei nykyaikaisissa laulajatähdissä ja muusikoissa enää niin ole.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Messias vaan lainausmerkeissä, eikös niin?

        Mutta onhan meillä vaikka Erja Lyytinen, hänhän tekee täällä Suomessa paljon bluesia tunnetuksi, ja bluesrockia myös, oma "Bonamme"

        Onhan näitä blues-soittajia vaikka huru mykke, ei blues maailmasta katoa, vaikka vanhat soittajat jatkavat "siellä jossain"

        Olen vähän tai varmaan paljonkin samoilla linjoilla, että suurten rocktähtien aika oli ja meni. Menneet ajat loivat nämä starat. ja kun ajat olivat erilaiset, ne eivät enää luoneet uusia tilalle, lähinnä vain wanna-be staroja, tai muita kopioita. Omaperäisyys katosi, kun aina löytyi vanhempi roolimalli, joka täytti jo paikan mihin joku yritti uudelleen nousta. Musiikki heijastaa aikansa maailmaa, jos maailma on vähän näköalaton paikka, niin on silloin usein sen musiikkikin. Yksinkertainen on usein parasta ja sitähän se vanhempi musa usein olikin, proge tietenkin tästä poikkeuksena. Pitää vaan nauttia vanhoista hedelmistä, ja toivoa uusia tilalle, onneksi maailma osaa aina kuitenkin yllättää.

        Kurtkin teki itsemurhan, jotain oli siis jo silloin pielessä, kokiko ettei voinut antaa enää enempää, ajat ajoivat liian nopeasti ohi...

        Kappaleetkin oli useinmiten, ei aina, mutta useassa tapauksessa parempia kuin nykykappaleet. Tosin musiikki on musiikkia oli se tehty millä aikakaudella tahansa ja esittäjä on esittäjä, onhan joitain nykyartistejakin, joista pidän, mutta itseeni vanhempi materiaali uppoaa usein enemmän. Niissä on yleensä sitä jotain, ainakin niissä joista tykkään. Eivätkä kuulosta ylituotetuilta. Joskus jopa hiomattomia timantteja.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Kappaleetkin oli useinmiten, ei aina, mutta useassa tapauksessa parempia kuin nykykappaleet. Tosin musiikki on musiikkia oli se tehty millä aikakaudella tahansa ja esittäjä on esittäjä, onhan joitain nykyartistejakin, joista pidän, mutta itseeni vanhempi materiaali uppoaa usein enemmän. Niissä on yleensä sitä jotain, ainakin niissä joista tykkään. Eivätkä kuulosta ylituotetuilta. Joskus jopa hiomattomia timantteja.

        En tiedä, mutta en ole kuullut varmaan yli 30 vuoteen enää yhtäkään kitarariffiä, joka olisi jäänyt mieleen, menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kirjaimellisesti. Joku italialainen rokkibändi oli vissiin jokunen vuosi sitten Euroviisuissakin, mutta biisistä ei jäänyt kerta kaikkiaan mitään mieleen, kuin jokin Lenny Kravitzin halpakopio. Ei taida Metallicaltakaan tullut yhtä mieleenpainuvia riffejä kymmeniin vuosiin, tai Maidenilta. en vaan muistaisi niitä, jos pitäs kitaralla jokin 30 vuotta uudempi riffi ottaa, en vaan yksinkertaisesti muista miltä ne uudempien biisien riffit kuulostaa. Vanhoissa biiseissä on paljonkin mieleenpainuvia riffejä, jotka saan heti kitarasta irti.

        Nykyään hevissäkin vaan kikkaillaan, ja yritetään olla hiton teknisiä, se yksinkertaisuus sääntö jää vaan silloin täyttymättä ja kaikki kuulostaakin vähän samalta. Paahdetaan miljoona nuottia sekunnissa, biisit kestää vähintään 8 minuuttia, eikä mitään taaskaan jäänyt mieleen. Tässä alkaa ihan huolestua, olenko tullut liian vanhaksi?

        Biisi voi olla yksinkertainen ja silti pitkä, joka jää vielä mieleenkin, kuten Maidenin Rime of the Ancient Mariner. Ei Maidenin nykytuotanto enää yllä samalle tasolle, biisit on pitkiä, mutta ei vaan jää mieleen soimaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, mutta en ole kuullut varmaan yli 30 vuoteen enää yhtäkään kitarariffiä, joka olisi jäänyt mieleen, menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kirjaimellisesti. Joku italialainen rokkibändi oli vissiin jokunen vuosi sitten Euroviisuissakin, mutta biisistä ei jäänyt kerta kaikkiaan mitään mieleen, kuin jokin Lenny Kravitzin halpakopio. Ei taida Metallicaltakaan tullut yhtä mieleenpainuvia riffejä kymmeniin vuosiin, tai Maidenilta. en vaan muistaisi niitä, jos pitäs kitaralla jokin 30 vuotta uudempi riffi ottaa, en vaan yksinkertaisesti muista miltä ne uudempien biisien riffit kuulostaa. Vanhoissa biiseissä on paljonkin mieleenpainuvia riffejä, jotka saan heti kitarasta irti.

        Nykyään hevissäkin vaan kikkaillaan, ja yritetään olla hiton teknisiä, se yksinkertaisuus sääntö jää vaan silloin täyttymättä ja kaikki kuulostaakin vähän samalta. Paahdetaan miljoona nuottia sekunnissa, biisit kestää vähintään 8 minuuttia, eikä mitään taaskaan jäänyt mieleen. Tässä alkaa ihan huolestua, olenko tullut liian vanhaksi?

        Biisi voi olla yksinkertainen ja silti pitkä, joka jää vielä mieleenkin, kuten Maidenin Rime of the Ancient Mariner. Ei Maidenin nykytuotanto enää yllä samalle tasolle, biisit on pitkiä, mutta ei vaan jää mieleen soimaan.

        Itse en kuuntele Maidenin nykytuotantoa, en edes tiedä heidän nykykappaleitaan. Maiden oli parhaimmillaan kasarilla, ehkä vielä ysärin alussa.

        Mun suosikkeja Maidenilta on esim. Evil that men do ja Hallowed be thy name.

        Onko nykymusiikissa edes kitarasooloja?

        Kyllä Euroviisuissa aina silloin tällöin on joku rockbändikin mukana tai ainakin joku poppoo, joka yrittää kuulostaa rockilta. Måneskinin (italialainen rockbändi, joka joitain vuosia sitten voitti Euroviisut) musiikki en ole edes kuunnellut tai ihan sen verran, että totesin, ettei oikein kiinnosta.

        On nykyäänkin joitain hyviä uusia rockbändejä kuten vaikka Greta van Fleet ja varsinkin Dirty honey, mutta Måneskin ei musta yllä iahan samalle tasolle tai täytyy ehkä vielä joskus kuuunnella jonkun verran ja sanoa sitten, mutta kyllä rock on enemmistöltään jäänyt menneisiin aikoihin. Valitettavasti jotkut vanhat yhä toiminnassa olevat bänditkin. Esim. Rollaritkin vois jo lopettaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Messias vaan lainausmerkeissä, eikös niin?

        Mutta onhan meillä vaikka Erja Lyytinen, hänhän tekee täällä Suomessa paljon bluesia tunnetuksi, ja bluesrockia myös, oma "Bonamme"

        Onhan näitä blues-soittajia vaikka huru mykke, ei blues maailmasta katoa, vaikka vanhat soittajat jatkavat "siellä jossain"

        Olen vähän tai varmaan paljonkin samoilla linjoilla, että suurten rocktähtien aika oli ja meni. Menneet ajat loivat nämä starat. ja kun ajat olivat erilaiset, ne eivät enää luoneet uusia tilalle, lähinnä vain wanna-be staroja, tai muita kopioita. Omaperäisyys katosi, kun aina löytyi vanhempi roolimalli, joka täytti jo paikan mihin joku yritti uudelleen nousta. Musiikki heijastaa aikansa maailmaa, jos maailma on vähän näköalaton paikka, niin on silloin usein sen musiikkikin. Yksinkertainen on usein parasta ja sitähän se vanhempi musa usein olikin, proge tietenkin tästä poikkeuksena. Pitää vaan nauttia vanhoista hedelmistä, ja toivoa uusia tilalle, onneksi maailma osaa aina kuitenkin yllättää.

        Kurtkin teki itsemurhan, jotain oli siis jo silloin pielessä, kokiko ettei voinut antaa enää enempää, ajat ajoivat liian nopeasti ohi...

        Mun mielestä Bona on vähän kokeilevampi kuin Lyytinen tai hänen taustatiiminsä, esim. tuottaja on vienyt häntä välillä sellaisille alueille, jotka eivät ole ihan hänen ominta lajiaan kuten vaikka se, että hän on joissain akustisissa konserteissa tai ainakin yhdessä ja muistaakseni ainakin yhdellä levyllä yhdistänyt musiikkiinsa erilaista maailmanmusiikkia ja mukana on ollut soittajia, jotka ovat soitelleet erilaisilla soittimilla, vaikka sellolla tai jopa joillain vuosisatojakin vanhoilla soittimilla.

        Tavanomaisimmissa konserteissa on monesti yhdistetty Bonan omimpaan lajiin bluesrockiin esim. big band -elementtejä. Ne ovat ikään kuin viihdekonsertteja.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Mun mielestä Bona on vähän kokeilevampi kuin Lyytinen tai hänen taustatiiminsä, esim. tuottaja on vienyt häntä välillä sellaisille alueille, jotka eivät ole ihan hänen ominta lajiaan kuten vaikka se, että hän on joissain akustisissa konserteissa tai ainakin yhdessä ja muistaakseni ainakin yhdellä levyllä yhdistänyt musiikkiinsa erilaista maailmanmusiikkia ja mukana on ollut soittajia, jotka ovat soitelleet erilaisilla soittimilla, vaikka sellolla tai jopa joillain vuosisatojakin vanhoilla soittimilla.

        Tavanomaisimmissa konserteissa on monesti yhdistetty Bonan omimpaan lajiin bluesrockiin esim. big band -elementtejä. Ne ovat ikään kuin viihdekonsertteja.

        Maidenin vanhat levyt onkin parhaimpia, varsinkin 5 ensimmäistä, kasarin jälkipuoliskon levyt ovat jotenkin latteita, muutama uudempi on niitä parempi. Jokunen uudempi on ihan ok, uusin jotenkin ei vaan puhuttele juuri mitenkään, vaikka ei ihan huono levy olekaan.

        Erja Lyytistä olen joskus Youtubesta katsellut, soittaa hyvin, mutta ei hänkään oikein sytytä, vähän sama ongelma hänen suhteensa, kuin Bonankin, vaikka yleensä tykkäänkin ulkomaisista kitaristeista enemmän, kuin kotimaisista, jotkut jo 70- ja 80-luvulta mukana olleet suomalaiset kitaristit on ihan ok, mutta uudemmat ei vaan toimi itselläni, taitavia soittajia toki ovat, mutta eivät saa aikaiseksi mitään sen ihmeempää, siis biisejä, jotka nousisivat keskinkertaisuuden yläpuolelle. Erjan suhteen ongelmani on se, että karsastan musiikkiopiston käyneitä, varsinkin jos soittaa bluesia, ei oikein yhtälö toimi. Joku Alexi Laihokaan ei yhtään saa itseäni innostumaan, mielestäni menee jo liiankin tekniseksi ja turhan nopeaksikin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Maidenin vanhat levyt onkin parhaimpia, varsinkin 5 ensimmäistä, kasarin jälkipuoliskon levyt ovat jotenkin latteita, muutama uudempi on niitä parempi. Jokunen uudempi on ihan ok, uusin jotenkin ei vaan puhuttele juuri mitenkään, vaikka ei ihan huono levy olekaan.

        Erja Lyytistä olen joskus Youtubesta katsellut, soittaa hyvin, mutta ei hänkään oikein sytytä, vähän sama ongelma hänen suhteensa, kuin Bonankin, vaikka yleensä tykkäänkin ulkomaisista kitaristeista enemmän, kuin kotimaisista, jotkut jo 70- ja 80-luvulta mukana olleet suomalaiset kitaristit on ihan ok, mutta uudemmat ei vaan toimi itselläni, taitavia soittajia toki ovat, mutta eivät saa aikaiseksi mitään sen ihmeempää, siis biisejä, jotka nousisivat keskinkertaisuuden yläpuolelle. Erjan suhteen ongelmani on se, että karsastan musiikkiopiston käyneitä, varsinkin jos soittaa bluesia, ei oikein yhtälö toimi. Joku Alexi Laihokaan ei yhtään saa itseäni innostumaan, mielestäni menee jo liiankin tekniseksi ja turhan nopeaksikin.

        Lyytinen ei mullakaan kauheastin nappaa. Bona ei ole mun käsityksen mukaan käynyt musiikkiopistoja. On enimmäkseen opetellut soittamaan korvakuulolta. Googlen mukaan ja mitä muistelen hänestä viikko sitten katsomaani dokumenttia joitain musiikkitunteja on ottanut, mutta muuten eniten on opetellut soittamaan itsekseen.

        Muhun Bonan soitto uppoaa kuten olen jo tuolla ylempänäkin sanonut. Ei tartte tykätä samoista. Jokainen on yksilö tässäkin asiassa. Ykköskitaristi (ainakin bluesrockin saralla) mulla on kuitenkin Rory Gallagher ja kakkosena Bernie Marsden. En tiedä mihin sijoittaisin Bonan, mutta ei hän kuitenkaan häntäpäässä heilu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Maidenin vanhat levyt onkin parhaimpia, varsinkin 5 ensimmäistä, kasarin jälkipuoliskon levyt ovat jotenkin latteita, muutama uudempi on niitä parempi. Jokunen uudempi on ihan ok, uusin jotenkin ei vaan puhuttele juuri mitenkään, vaikka ei ihan huono levy olekaan.

        Erja Lyytistä olen joskus Youtubesta katsellut, soittaa hyvin, mutta ei hänkään oikein sytytä, vähän sama ongelma hänen suhteensa, kuin Bonankin, vaikka yleensä tykkäänkin ulkomaisista kitaristeista enemmän, kuin kotimaisista, jotkut jo 70- ja 80-luvulta mukana olleet suomalaiset kitaristit on ihan ok, mutta uudemmat ei vaan toimi itselläni, taitavia soittajia toki ovat, mutta eivät saa aikaiseksi mitään sen ihmeempää, siis biisejä, jotka nousisivat keskinkertaisuuden yläpuolelle. Erjan suhteen ongelmani on se, että karsastan musiikkiopiston käyneitä, varsinkin jos soittaa bluesia, ei oikein yhtälö toimi. Joku Alexi Laihokaan ei yhtään saa itseäni innostumaan, mielestäni menee jo liiankin tekniseksi ja turhan nopeaksikin.

        Kyllä Rorykin soitteli välillä nopeastikin, varsinkin konserteissa, kun soitti rockia. Akustisella soittaessaan ja laulaessaan ja soittaessaan vaikka vanhoja bluesbiisejä tai muita hän osasi sitten soittaa tunnelmallisestikin. Toki hän osasi myös himmailla sähkökitarallakin, mutta hänkin veti välillä nopeastikin ja hyvällä energialla. Ei ole synti soittaa välillä nopeasti ja myös näyttää joskus kitarateknistä osaamistaan, Rorykin taisi kitarateknisiä juttuja ja jotkut kitaristit kuten vaikka Brian May ja Alex Lifeson ovat sanoneet, että ovat varastaneet häneltä joitain pieniä kitarateknisiä juttuja.

        Bona ei ole kuitenkaan, vaikka soittaa nopeasti ihan tavallinen tiluttelija niin kuin vaikka jotkut kasarin hevi-ja hard rock -soittelijat eikä myöskään mikään muutaman soinnun rämpyttelijä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Maidenin vanhat levyt onkin parhaimpia, varsinkin 5 ensimmäistä, kasarin jälkipuoliskon levyt ovat jotenkin latteita, muutama uudempi on niitä parempi. Jokunen uudempi on ihan ok, uusin jotenkin ei vaan puhuttele juuri mitenkään, vaikka ei ihan huono levy olekaan.

        Erja Lyytistä olen joskus Youtubesta katsellut, soittaa hyvin, mutta ei hänkään oikein sytytä, vähän sama ongelma hänen suhteensa, kuin Bonankin, vaikka yleensä tykkäänkin ulkomaisista kitaristeista enemmän, kuin kotimaisista, jotkut jo 70- ja 80-luvulta mukana olleet suomalaiset kitaristit on ihan ok, mutta uudemmat ei vaan toimi itselläni, taitavia soittajia toki ovat, mutta eivät saa aikaiseksi mitään sen ihmeempää, siis biisejä, jotka nousisivat keskinkertaisuuden yläpuolelle. Erjan suhteen ongelmani on se, että karsastan musiikkiopiston käyneitä, varsinkin jos soittaa bluesia, ei oikein yhtälö toimi. Joku Alexi Laihokaan ei yhtään saa itseäni innostumaan, mielestäni menee jo liiankin tekniseksi ja turhan nopeaksikin.

        Siis kitaristeista mulla ykkösenä Rory ja kakkosena Bernie ja Bona ei heilu ihan häntäpäässä, vaikka en tiedä mihin hänet sijoittaisin janalla tai listalla.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Lyytinen ei mullakaan kauheastin nappaa. Bona ei ole mun käsityksen mukaan käynyt musiikkiopistoja. On enimmäkseen opetellut soittamaan korvakuulolta. Googlen mukaan ja mitä muistelen hänestä viikko sitten katsomaani dokumenttia joitain musiikkitunteja on ottanut, mutta muuten eniten on opetellut soittamaan itsekseen.

        Muhun Bonan soitto uppoaa kuten olen jo tuolla ylempänäkin sanonut. Ei tartte tykätä samoista. Jokainen on yksilö tässäkin asiassa. Ykköskitaristi (ainakin bluesrockin saralla) mulla on kuitenkin Rory Gallagher ja kakkosena Bernie Marsden. En tiedä mihin sijoittaisin Bonan, mutta ei hän kuitenkaan häntäpäässä heilu.

        Olikos Bona musikaalisesta perheestä, mitä siinä dokkarissa sanottiinkaan, käsittääkseni aika itseoppinut, se suhde Danny Gattoniin jäi hämäräksi, mutta käsittääkseni hän löysi Bonan ja auttoi häntä eteenpäin, olikos Bona n. 10-12 vuotias kun soitti ensimmäiset keikkansa.

        Harmi, että Rorysta ei tullut Purplen kitaristia, siinä olisi ollut hänelle erinomainen näytönpaikka ja hänet muistettaisiin paremmin. Irlannista on tullut muitakin hyviä soittajia, kuten Brian Robertson (Thin Lizzy, Mötorhead), Vivian Campbell (Dio, Def Leppard) ja Pohjois-Irlanti Gary Moore. Hyvä tyylitaju jokaisella.

        Kasarilla oli tyylitajuisia soittajia paljonkin, tiluttelija on vähän halventava termi, minulle joku Laiho edustaa tiluttelijaa puhtaimmillaan. Sellaiset herrat kuten George Lynch(Dokken), Warren De Martini(Ratt), tai Akira Takasaki(Loudness) ovat tsekkaamisen arvoisia, muitakin on, kuten saksalainen Michael Schencker tai Ted Nugent, nopeita, teknisiä, mutta osaavat soittaa myös hitaastikin. Kasarin lopussa alkoi tulla sitten jo lähes ylimaallisen teknisen taidon omaavia, kuten Jason Becker ja Paul Gilbert, Marty Friedmankin.

        Listat on mahdottomia. kukaan noitakaan soittajia pystyy pistämään mihinkään järjestykseen, ehkä joku on piirun verran kaikkia parempi, ainakin tekniseltä osaamiseltaan, ehkä Jason Becker, joka on mielenkiintoinen, koska sairastui parhaassa iässään ALS-tautiin. Elää vieläkin ja säveltää, vaikka ei kykene enää kuin liikuttamaan silmiään, todellinen taistelija se kaveri, joskus tullut dokkarikin hänestä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olikos Bona musikaalisesta perheestä, mitä siinä dokkarissa sanottiinkaan, käsittääkseni aika itseoppinut, se suhde Danny Gattoniin jäi hämäräksi, mutta käsittääkseni hän löysi Bonan ja auttoi häntä eteenpäin, olikos Bona n. 10-12 vuotias kun soitti ensimmäiset keikkansa.

        Harmi, että Rorysta ei tullut Purplen kitaristia, siinä olisi ollut hänelle erinomainen näytönpaikka ja hänet muistettaisiin paremmin. Irlannista on tullut muitakin hyviä soittajia, kuten Brian Robertson (Thin Lizzy, Mötorhead), Vivian Campbell (Dio, Def Leppard) ja Pohjois-Irlanti Gary Moore. Hyvä tyylitaju jokaisella.

        Kasarilla oli tyylitajuisia soittajia paljonkin, tiluttelija on vähän halventava termi, minulle joku Laiho edustaa tiluttelijaa puhtaimmillaan. Sellaiset herrat kuten George Lynch(Dokken), Warren De Martini(Ratt), tai Akira Takasaki(Loudness) ovat tsekkaamisen arvoisia, muitakin on, kuten saksalainen Michael Schencker tai Ted Nugent, nopeita, teknisiä, mutta osaavat soittaa myös hitaastikin. Kasarin lopussa alkoi tulla sitten jo lähes ylimaallisen teknisen taidon omaavia, kuten Jason Becker ja Paul Gilbert, Marty Friedmankin.

        Listat on mahdottomia. kukaan noitakaan soittajia pystyy pistämään mihinkään järjestykseen, ehkä joku on piirun verran kaikkia parempi, ainakin tekniseltä osaamiseltaan, ehkä Jason Becker, joka on mielenkiintoinen, koska sairastui parhaassa iässään ALS-tautiin. Elää vieläkin ja säveltää, vaikka ei kykene enää kuin liikuttamaan silmiään, todellinen taistelija se kaveri, joskus tullut dokkarikin hänestä.

        Ei muuta kuin, että Bonan isä on innokas musiikkifani ja tutustutti poikansa jo lapsena kaikenlaisten muusikoiden musiikkiin. En muista mitä dokkarissa sanottiin, mutta tuon luin googlesta.

        Tiluttelija on vähän halventava termi kyllä, koska nopeiden soittajienkin joukosta voi löytyä kuuntelemisen arvoisiakin kitaristeja. En tiedä miksi kaikkia nopeasti soittavia kutsutaan tiluttelijoiksi. Itsekin sitä kommenteissani olen käyttänyt, mutta en yleensä tarkoita sitä halventavasti, toki joskus voin tarkoittaa sillä sellaista tylsää soittelijaa, joka soittaa vain nopeasti eikä paljon muuta.

        Kauheaa, jos on ALS-tauti. Pave Maijasellakin oli, mutta hän kuoli aika nopeasti. Jos elää, mutta ei pysty liikkumaan, niin se on vielä kauheampaa. Mitenhän Stephen Hawkings oikein pärjäsi? Hänhän eli kuitenkin yli 70-vuotiaaksi ja hänellä oli ALS useita vuosikymmeniä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olikos Bona musikaalisesta perheestä, mitä siinä dokkarissa sanottiinkaan, käsittääkseni aika itseoppinut, se suhde Danny Gattoniin jäi hämäräksi, mutta käsittääkseni hän löysi Bonan ja auttoi häntä eteenpäin, olikos Bona n. 10-12 vuotias kun soitti ensimmäiset keikkansa.

        Harmi, että Rorysta ei tullut Purplen kitaristia, siinä olisi ollut hänelle erinomainen näytönpaikka ja hänet muistettaisiin paremmin. Irlannista on tullut muitakin hyviä soittajia, kuten Brian Robertson (Thin Lizzy, Mötorhead), Vivian Campbell (Dio, Def Leppard) ja Pohjois-Irlanti Gary Moore. Hyvä tyylitaju jokaisella.

        Kasarilla oli tyylitajuisia soittajia paljonkin, tiluttelija on vähän halventava termi, minulle joku Laiho edustaa tiluttelijaa puhtaimmillaan. Sellaiset herrat kuten George Lynch(Dokken), Warren De Martini(Ratt), tai Akira Takasaki(Loudness) ovat tsekkaamisen arvoisia, muitakin on, kuten saksalainen Michael Schencker tai Ted Nugent, nopeita, teknisiä, mutta osaavat soittaa myös hitaastikin. Kasarin lopussa alkoi tulla sitten jo lähes ylimaallisen teknisen taidon omaavia, kuten Jason Becker ja Paul Gilbert, Marty Friedmankin.

        Listat on mahdottomia. kukaan noitakaan soittajia pystyy pistämään mihinkään järjestykseen, ehkä joku on piirun verran kaikkia parempi, ainakin tekniseltä osaamiseltaan, ehkä Jason Becker, joka on mielenkiintoinen, koska sairastui parhaassa iässään ALS-tautiin. Elää vieläkin ja säveltää, vaikka ei kykene enää kuin liikuttamaan silmiään, todellinen taistelija se kaveri, joskus tullut dokkarikin hänestä.

        Kaikkia kitaristeja on mahdoton listata paremmuusjärjestykseen, koska jokainen on erilainen. On eri tavalla soittavia, on eri genren kitaristeja jneSitäpaitsi jokaisella se lista on kuitenkin erilainen ja eri musiikkilehdissäkin saattaa olla, joten mitään absoluuttista totuutta ei tässäkään asiassa ole. . Oikeastaan voi vain sanoa kenestä tai keistä pitää henk. koht eniten.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olikos Bona musikaalisesta perheestä, mitä siinä dokkarissa sanottiinkaan, käsittääkseni aika itseoppinut, se suhde Danny Gattoniin jäi hämäräksi, mutta käsittääkseni hän löysi Bonan ja auttoi häntä eteenpäin, olikos Bona n. 10-12 vuotias kun soitti ensimmäiset keikkansa.

        Harmi, että Rorysta ei tullut Purplen kitaristia, siinä olisi ollut hänelle erinomainen näytönpaikka ja hänet muistettaisiin paremmin. Irlannista on tullut muitakin hyviä soittajia, kuten Brian Robertson (Thin Lizzy, Mötorhead), Vivian Campbell (Dio, Def Leppard) ja Pohjois-Irlanti Gary Moore. Hyvä tyylitaju jokaisella.

        Kasarilla oli tyylitajuisia soittajia paljonkin, tiluttelija on vähän halventava termi, minulle joku Laiho edustaa tiluttelijaa puhtaimmillaan. Sellaiset herrat kuten George Lynch(Dokken), Warren De Martini(Ratt), tai Akira Takasaki(Loudness) ovat tsekkaamisen arvoisia, muitakin on, kuten saksalainen Michael Schencker tai Ted Nugent, nopeita, teknisiä, mutta osaavat soittaa myös hitaastikin. Kasarin lopussa alkoi tulla sitten jo lähes ylimaallisen teknisen taidon omaavia, kuten Jason Becker ja Paul Gilbert, Marty Friedmankin.

        Listat on mahdottomia. kukaan noitakaan soittajia pystyy pistämään mihinkään järjestykseen, ehkä joku on piirun verran kaikkia parempi, ainakin tekniseltä osaamiseltaan, ehkä Jason Becker, joka on mielenkiintoinen, koska sairastui parhaassa iässään ALS-tautiin. Elää vieläkin ja säveltää, vaikka ei kykene enää kuin liikuttamaan silmiään, todellinen taistelija se kaveri, joskus tullut dokkarikin hänestä.

        Ehkä oli parempi kuitenkin, ettei Rorystä tullut uutta kitaristia Purpleen. Rorylla säilyi paremmin taiteellinen vapaus, sen jälkeen, kun lähti soolouralle bändistään Tastesta (oli hänellä 1960-luvun lopulla ja ihan -70-luvun alussa). Purple on kuitenkin niin vahvasti henkilöitynyt Richie Blackmoreen ja Ian Gillaniin, että ihan sama ketkä siellä olisivat soittaneet ja laulaneet, vaikka Rorykin ja Paul Rodgers, että ihmiset muistaisivat bändistä kuitenkin vain Richien ja Ianin. Eihän ihan kaikki edes noteeraa, että David Coverdale oli Ianin jälkeen Purplen laulaja.

        Oliko Rory sitten menestynyt? Se riippuu siitä miten menestys mitataan. Jos se mitataan sillä kuinka paljon rahaa on ja tunnettavuutta kuulijoiden keskuudessa, niin ei ehkä ollut niin menestynyt, mutta jos menestys mitataan sillä, että sai tehdä sitä mitä halusi eli musiikkia ja keikkailla ja oli oma taustabändi ja monet kollegat arvostivat häntä ja pitivät ja pitävät yhä yhtenä esikuvanaan, niin Roryhan oli erittäin menestynyt. Lisäski hän soitteli ympäri maailmaa (kävi 2 tai 3 kertaa Suomessakin) ja monissa sen aikaisissa teeveen musiikkiohjelmissa.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Ei muuta kuin, että Bonan isä on innokas musiikkifani ja tutustutti poikansa jo lapsena kaikenlaisten muusikoiden musiikkiin. En muista mitä dokkarissa sanottiin, mutta tuon luin googlesta.

        Tiluttelija on vähän halventava termi kyllä, koska nopeiden soittajienkin joukosta voi löytyä kuuntelemisen arvoisiakin kitaristeja. En tiedä miksi kaikkia nopeasti soittavia kutsutaan tiluttelijoiksi. Itsekin sitä kommenteissani olen käyttänyt, mutta en yleensä tarkoita sitä halventavasti, toki joskus voin tarkoittaa sillä sellaista tylsää soittelijaa, joka soittaa vain nopeasti eikä paljon muuta.

        Kauheaa, jos on ALS-tauti. Pave Maijasellakin oli, mutta hän kuoli aika nopeasti. Jos elää, mutta ei pysty liikkumaan, niin se on vielä kauheampaa. Mitenhän Stephen Hawkings oikein pärjäsi? Hänhän eli kuitenkin yli 70-vuotiaaksi ja hänellä oli ALS useita vuosikymmeniä.

        En enää muista käytettiinkö me jo kasarilla tuota tiluttelija termiä, vai onko se tullut käyttöön vasta myöhemmin, oiskos Yngwie Malsteen ollut ensimmäinen, josta tuota termiä olis käytetty, hyvin mahdollista.

        Beckerillä on tosiaankin ollut ALS jo kolmisen kymmentä vuotta, pahempi kuin Hawkingsilla vielä, hänellä ei ole sitä äänisyntetisaattoriakaan, kommunikoi silmillään. On kyllä sitkeä kaveri. 54-vuotias tätä nykyä, tuskin elää yhtä vanhaksi kuin Steven. Onhan se soittotaito aika iso osa elämää, jos siitä saa vielä elantonsakin. On se vaan niin hauska soitin.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Ehkä oli parempi kuitenkin, ettei Rorystä tullut uutta kitaristia Purpleen. Rorylla säilyi paremmin taiteellinen vapaus, sen jälkeen, kun lähti soolouralle bändistään Tastesta (oli hänellä 1960-luvun lopulla ja ihan -70-luvun alussa). Purple on kuitenkin niin vahvasti henkilöitynyt Richie Blackmoreen ja Ian Gillaniin, että ihan sama ketkä siellä olisivat soittaneet ja laulaneet, vaikka Rorykin ja Paul Rodgers, että ihmiset muistaisivat bändistä kuitenkin vain Richien ja Ianin. Eihän ihan kaikki edes noteeraa, että David Coverdale oli Ianin jälkeen Purplen laulaja.

        Oliko Rory sitten menestynyt? Se riippuu siitä miten menestys mitataan. Jos se mitataan sillä kuinka paljon rahaa on ja tunnettavuutta kuulijoiden keskuudessa, niin ei ehkä ollut niin menestynyt, mutta jos menestys mitataan sillä, että sai tehdä sitä mitä halusi eli musiikkia ja keikkailla ja oli oma taustabändi ja monet kollegat arvostivat häntä ja pitivät ja pitävät yhä yhtenä esikuvanaan, niin Roryhan oli erittäin menestynyt. Lisäski hän soitteli ympäri maailmaa (kävi 2 tai 3 kertaa Suomessakin) ja monissa sen aikaisissa teeveen musiikkiohjelmissa.

        Pitäisi mennä rinnakkaisuniversumiin tsekkaamaan miten siinä kävisi jos Rory olisi soittanut Purplessa, uskoisin vahvasti, että olisi ollut Bolinia parempi, joka tosin taisi olla aika huonossa hapessa tuolloin. Onhan se yksi levy tehty, jossa Bolin kai pistää parastaan, mutta aika tuntemattomaksi se Come taste the Band on jäänyt, Glenn Hughess joskus keikallaan soittelee muutamia sen älpyn biisejä. Vois kuvailla sitä vaikka esi-Whitesnakeksi, koska on kovin bluesrock painotteinen, ei ollenkaan tyypillistä Purplea.

        Coverdale oli ihan ok valinta Purpleen, onhan niitä klassikoita tullut siltäkin versiolta, vaikka Burn ja Mistreated. Soulahtavampaa ja funkimpaa Purplea, Blackmore ei vaan jaksanut sitä rataa, hänellä on ollut tapana muuttaa musiikillista suuntautumistaan, kyllästyä johonkin ja tehdä jotain muuta. Rainbowkin oli parempi bändi Dion aikana musiikillisesti, Blackmore halusi soittaa kuitenkin rakkauslauluja jenkkityyliin, jotain Boston tyyppistä, siihen ei Dio suostunut, hän ei alkanut tehdä mitään imelää aikuisrokkia ja varmasti hyvä niin.

        Jos Bolinin kohtalosta voi jotain johtopäätöstä tehdä, niin Rorylle olisi voinut käydä samoin, olisi alkanut mennä liian lujaa ja olisi polttanut itsensä loppuun, eli ehkä kuitenkin oli parempi pysyä poissa niin ison bändin kokoonpanosta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        En enää muista käytettiinkö me jo kasarilla tuota tiluttelija termiä, vai onko se tullut käyttöön vasta myöhemmin, oiskos Yngwie Malsteen ollut ensimmäinen, josta tuota termiä olis käytetty, hyvin mahdollista.

        Beckerillä on tosiaankin ollut ALS jo kolmisen kymmentä vuotta, pahempi kuin Hawkingsilla vielä, hänellä ei ole sitä äänisyntetisaattoriakaan, kommunikoi silmillään. On kyllä sitkeä kaveri. 54-vuotias tätä nykyä, tuskin elää yhtä vanhaksi kuin Steven. Onhan se soittotaito aika iso osa elämää, jos siitä saa vielä elantonsakin. On se vaan niin hauska soitin.

        Yngwie Malsteenin soittamiseen en ole pahemmin perehtynyt. Joskus olen katsonut ja nopeasti soittaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi mennä rinnakkaisuniversumiin tsekkaamaan miten siinä kävisi jos Rory olisi soittanut Purplessa, uskoisin vahvasti, että olisi ollut Bolinia parempi, joka tosin taisi olla aika huonossa hapessa tuolloin. Onhan se yksi levy tehty, jossa Bolin kai pistää parastaan, mutta aika tuntemattomaksi se Come taste the Band on jäänyt, Glenn Hughess joskus keikallaan soittelee muutamia sen älpyn biisejä. Vois kuvailla sitä vaikka esi-Whitesnakeksi, koska on kovin bluesrock painotteinen, ei ollenkaan tyypillistä Purplea.

        Coverdale oli ihan ok valinta Purpleen, onhan niitä klassikoita tullut siltäkin versiolta, vaikka Burn ja Mistreated. Soulahtavampaa ja funkimpaa Purplea, Blackmore ei vaan jaksanut sitä rataa, hänellä on ollut tapana muuttaa musiikillista suuntautumistaan, kyllästyä johonkin ja tehdä jotain muuta. Rainbowkin oli parempi bändi Dion aikana musiikillisesti, Blackmore halusi soittaa kuitenkin rakkauslauluja jenkkityyliin, jotain Boston tyyppistä, siihen ei Dio suostunut, hän ei alkanut tehdä mitään imelää aikuisrokkia ja varmasti hyvä niin.

        Jos Bolinin kohtalosta voi jotain johtopäätöstä tehdä, niin Rorylle olisi voinut käydä samoin, olisi alkanut mennä liian lujaa ja olisi polttanut itsensä loppuun, eli ehkä kuitenkin oli parempi pysyä poissa niin ison bändin kokoonpanosta.

        Rainbowta en ole kauheasti kuunnellut ja lähinnä vain Ronnie James Dion aikaista kokoonpanoa. Ronniella tosiaan meni sukset jossain vaiheessa ristiin Richien kanssa. Kaipa Ronnie olisi osannut vetää rakkauslaulujakin, hyvä äänihän hänellä oli, mutta ehkä oli parempi, että hän pysytteli omantyylisen materiaalinsa parissa.

        Richie Blackmore on aina halunnut tehdä eri tyylistä musiikkia. Blackmore´s Nightissakin soittelee renessanssista inspiroitunutta musiikkia ja hänen nykyinen vaimonsa laulaa.

        Tommy Bolinille kävi tosiaan huonosti.

        David Coverdale ei ollut mikään ihan huono valinta Purpleen. Burn on yks mun suosikki Purplen kappaleista. Muita on esim. Mistreated ja Gillanin ajoilta Highway star.

        Vaikka Purple saatiin jotenkin toimimaan vuosina 1973-76, niin siinä oli kuitenkin joukko enemmän tai vähemmän eri tyylisiä musisoijia. Esim. David oli noihin aikoihin ja vielä Whitesnaken alkuaikoina enemmän tai vähemmän kallellaan bluesiin ja Glen Hughes rockin lisäks funkiin kuten on vielä nykyäänkin.

        Jos Paul Rodgers olisi suostunut Purplen laulajaksi, kun häntä kysyttiin, niin olisi jäänyt Bad Company perustamatta. Jos Rory olisi suostunut kitaristiksi, niin hänen soolouransa olisi jäänyt lyhyemmäksi tai toteutumatta. Paulin oli parempi Bad Companyn laulajana ja Roryn sooloartistina.


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Yngwie Malsteenin soittamiseen en ole pahemmin perehtynyt. Joskus olen katsonut ja nopeasti soittaa.

        Yngwie on kiistelty hahmo, tekee omaa juttuaan ja tekee tosin ihan hyvin, oli tavallaan kuitenkin ensimmäisiä ns. neoklassisen hevin soittaja, eli pioneeri. Väitti joskus Blackmoren kanssa olleensa kaljalla kapakassa ja Richie olisi kovasti kehunut Ynkän soittoa. Molemmat aika samanlaisia rokkikukkoja, Ynkkä kopio Richien maneereja lavallakin. Onhan Ynkkä tehnyt sinfoniaorkesterinkin kanssa livejä. En ole pahemmin kuunnellut uudempaa Ynkkää, ekat levyt oli silloin kasarilla ihan ok,


      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Rainbowta en ole kauheasti kuunnellut ja lähinnä vain Ronnie James Dion aikaista kokoonpanoa. Ronniella tosiaan meni sukset jossain vaiheessa ristiin Richien kanssa. Kaipa Ronnie olisi osannut vetää rakkauslaulujakin, hyvä äänihän hänellä oli, mutta ehkä oli parempi, että hän pysytteli omantyylisen materiaalinsa parissa.

        Richie Blackmore on aina halunnut tehdä eri tyylistä musiikkia. Blackmore´s Nightissakin soittelee renessanssista inspiroitunutta musiikkia ja hänen nykyinen vaimonsa laulaa.

        Tommy Bolinille kävi tosiaan huonosti.

        David Coverdale ei ollut mikään ihan huono valinta Purpleen. Burn on yks mun suosikki Purplen kappaleista. Muita on esim. Mistreated ja Gillanin ajoilta Highway star.

        Vaikka Purple saatiin jotenkin toimimaan vuosina 1973-76, niin siinä oli kuitenkin joukko enemmän tai vähemmän eri tyylisiä musisoijia. Esim. David oli noihin aikoihin ja vielä Whitesnaken alkuaikoina enemmän tai vähemmän kallellaan bluesiin ja Glen Hughes rockin lisäks funkiin kuten on vielä nykyäänkin.

        Jos Paul Rodgers olisi suostunut Purplen laulajaksi, kun häntä kysyttiin, niin olisi jäänyt Bad Company perustamatta. Jos Rory olisi suostunut kitaristiksi, niin hänen soolouransa olisi jäänyt lyhyemmäksi tai toteutumatta. Paulin oli parempi Bad Companyn laulajana ja Roryn sooloartistina.

        Richie tunnetaan hankalana ihmisenä, Gillan sanoi jossain, että Richie ei oikein kasvanut ihmisenä muun bändin mukana. Dio sanoi, että hän näki Rainbowssa kaiken miten ei saisi bändin jäseniä kohdella. Dion "rakkauslaulut" taitaa olla enemmänkin sitä raadollisempaa, kuin romanttista osastoa. Dio keskittyi enemmän ritareihin ja lohikäärmeisiin. Tuli nyt sekin selväksi, että Dio ei keksinytkään sitä pirunsarvisormielettä, vaan lainasi sen Geezer Butlerilta, joka taas sai idean ilmeisesti Coven yhtyeen levyn kannesta.

        Mark III on ihan onnistunut Purplen versio, bändi kuulostaa yhä itseltään, vaikka funkimpaa onkin. Hyvä vaan, että uusien jäsenien mukana saatiin uutta puhtia bändiin. Glennin mukaan hän käytti aineita aika raskaasti siihen aikaan, tais Bolinkin tehdä samoin, vaikka oli sanonut pitävänsä huolen itsestään, kuten aina. Onhan sen levyn kansikuvakin aika viinanhuuruinen, ehkä symbolinenkin siitä mitä se touhu silloin oli.

        Rodgersin oli varmaan parempi tosiaankin laittaa oma bändi pystyyn, Purple oli varmaankin jo kaluttu niin loppuun, ettei siitä olisi saatu enää yhtä toimivaa uutta versiota pystyyn. Olihan se Whitesnake aika Purple, kun puolet bändistä oli entisiä purplelaisia.

        Rodgers taitaa muuten kärsineen kaljuuntumisesta jo silloin ja käyttää tupeeta, ihan kuin Elton Johnkin, näin olen jostain lukenut. Halford taas on miehekkäästi sinut kaljunsa kanssa ja homoutensakin kanssa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Richie tunnetaan hankalana ihmisenä, Gillan sanoi jossain, että Richie ei oikein kasvanut ihmisenä muun bändin mukana. Dio sanoi, että hän näki Rainbowssa kaiken miten ei saisi bändin jäseniä kohdella. Dion "rakkauslaulut" taitaa olla enemmänkin sitä raadollisempaa, kuin romanttista osastoa. Dio keskittyi enemmän ritareihin ja lohikäärmeisiin. Tuli nyt sekin selväksi, että Dio ei keksinytkään sitä pirunsarvisormielettä, vaan lainasi sen Geezer Butlerilta, joka taas sai idean ilmeisesti Coven yhtyeen levyn kannesta.

        Mark III on ihan onnistunut Purplen versio, bändi kuulostaa yhä itseltään, vaikka funkimpaa onkin. Hyvä vaan, että uusien jäsenien mukana saatiin uutta puhtia bändiin. Glennin mukaan hän käytti aineita aika raskaasti siihen aikaan, tais Bolinkin tehdä samoin, vaikka oli sanonut pitävänsä huolen itsestään, kuten aina. Onhan sen levyn kansikuvakin aika viinanhuuruinen, ehkä symbolinenkin siitä mitä se touhu silloin oli.

        Rodgersin oli varmaan parempi tosiaankin laittaa oma bändi pystyyn, Purple oli varmaankin jo kaluttu niin loppuun, ettei siitä olisi saatu enää yhtä toimivaa uutta versiota pystyyn. Olihan se Whitesnake aika Purple, kun puolet bändistä oli entisiä purplelaisia.

        Rodgers taitaa muuten kärsineen kaljuuntumisesta jo silloin ja käyttää tupeeta, ihan kuin Elton Johnkin, näin olen jostain lukenut. Halford taas on miehekkäästi sinut kaljunsa kanssa ja homoutensakin kanssa.

        1970-luvulla Paul Rodgersilla oli vielä tukka kokonaan päässä. Hän alkoi pikku hiljaa kaljuuntumaan ehkä joskus kasarilla. Itse olen ajatellut, että hän on laitattanut hiussiirteitä. Varmaan siksi, koska on myöhemmin laitattanut hampaansakin. Nuorena, vielä Bad Companyn aikoinakin hänen hampaansa olivat aika persoonalliset, niissä oli esim. pieni rako, vähän samaan tapaan kuin Bon Scottilla.

        Elton Johnilla on muistaakseni tupee. Rob Halford ajeli jäljellä olevat hiuksensa pois ysärin alussa ja on siitä lähtien ollut täysin kalju.

        Glen Hughes tosiaan käytti huumeita nuorena. En tiedä oliko huumeiden käyttö alkanut jo ennen Purplea, mutta ainakin Purplen aikoina taisi jo käyttää. Joskus kasarin loppupuolella tai ysärin alussa pääsi kokonaan irti huumeista ja hyvä niin. Jossain haastattelussa muistaakseni sanoi, että se aika jolloin hän käytti huumeita oli hänelle kauheaa aikaa.

        Alkuaikojen Snakessa tosiaan oli puolet Purplesta. Davidin lisäksi Ian Paige ja Jon Lord. Ian ja Jon tarvitsivat jotain soittelutyötä, kun Purple oli hajonnut ja myös heidän Purplen jälkeinen bändinsä Page, Ashton, Lord, jossa Bernie Marsdenkin soitteli ennen kuin perusti Davidin kanssa Snaken.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Richie tunnetaan hankalana ihmisenä, Gillan sanoi jossain, että Richie ei oikein kasvanut ihmisenä muun bändin mukana. Dio sanoi, että hän näki Rainbowssa kaiken miten ei saisi bändin jäseniä kohdella. Dion "rakkauslaulut" taitaa olla enemmänkin sitä raadollisempaa, kuin romanttista osastoa. Dio keskittyi enemmän ritareihin ja lohikäärmeisiin. Tuli nyt sekin selväksi, että Dio ei keksinytkään sitä pirunsarvisormielettä, vaan lainasi sen Geezer Butlerilta, joka taas sai idean ilmeisesti Coven yhtyeen levyn kannesta.

        Mark III on ihan onnistunut Purplen versio, bändi kuulostaa yhä itseltään, vaikka funkimpaa onkin. Hyvä vaan, että uusien jäsenien mukana saatiin uutta puhtia bändiin. Glennin mukaan hän käytti aineita aika raskaasti siihen aikaan, tais Bolinkin tehdä samoin, vaikka oli sanonut pitävänsä huolen itsestään, kuten aina. Onhan sen levyn kansikuvakin aika viinanhuuruinen, ehkä symbolinenkin siitä mitä se touhu silloin oli.

        Rodgersin oli varmaan parempi tosiaankin laittaa oma bändi pystyyn, Purple oli varmaankin jo kaluttu niin loppuun, ettei siitä olisi saatu enää yhtä toimivaa uutta versiota pystyyn. Olihan se Whitesnake aika Purple, kun puolet bändistä oli entisiä purplelaisia.

        Rodgers taitaa muuten kärsineen kaljuuntumisesta jo silloin ja käyttää tupeeta, ihan kuin Elton Johnkin, näin olen jostain lukenut. Halford taas on miehekkäästi sinut kaljunsa kanssa ja homoutensakin kanssa.

        Kerran katsoi jonkun haastattelun Tubesta, jossa Ronnie James Dio sanoi, että näki kuinka Richie kohteli ihmisiä Rainbown aikana. Ronnie sanoi, ettei hänelle koskaan tulisi mieleen kohdella toisia samalla tavoin.

        Silloin David Coverdan laulajakauden alussa Purplessa oli kyllä ihan puhtiakin, tehtiin hyviä kappaleitakin kuten vaikka Burn (tai oikeastaan koko levy Burn), mutta en tiedä oliko sitten enää ajan saatossa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Richie tunnetaan hankalana ihmisenä, Gillan sanoi jossain, että Richie ei oikein kasvanut ihmisenä muun bändin mukana. Dio sanoi, että hän näki Rainbowssa kaiken miten ei saisi bändin jäseniä kohdella. Dion "rakkauslaulut" taitaa olla enemmänkin sitä raadollisempaa, kuin romanttista osastoa. Dio keskittyi enemmän ritareihin ja lohikäärmeisiin. Tuli nyt sekin selväksi, että Dio ei keksinytkään sitä pirunsarvisormielettä, vaan lainasi sen Geezer Butlerilta, joka taas sai idean ilmeisesti Coven yhtyeen levyn kannesta.

        Mark III on ihan onnistunut Purplen versio, bändi kuulostaa yhä itseltään, vaikka funkimpaa onkin. Hyvä vaan, että uusien jäsenien mukana saatiin uutta puhtia bändiin. Glennin mukaan hän käytti aineita aika raskaasti siihen aikaan, tais Bolinkin tehdä samoin, vaikka oli sanonut pitävänsä huolen itsestään, kuten aina. Onhan sen levyn kansikuvakin aika viinanhuuruinen, ehkä symbolinenkin siitä mitä se touhu silloin oli.

        Rodgersin oli varmaan parempi tosiaankin laittaa oma bändi pystyyn, Purple oli varmaankin jo kaluttu niin loppuun, ettei siitä olisi saatu enää yhtä toimivaa uutta versiota pystyyn. Olihan se Whitesnake aika Purple, kun puolet bändistä oli entisiä purplelaisia.

        Rodgers taitaa muuten kärsineen kaljuuntumisesta jo silloin ja käyttää tupeeta, ihan kuin Elton Johnkin, näin olen jostain lukenut. Halford taas on miehekkäästi sinut kaljunsa kanssa ja homoutensakin kanssa.

        Korjaus: Siis Ian Pace ja Pace, Ashton, Lord


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi mennä rinnakkaisuniversumiin tsekkaamaan miten siinä kävisi jos Rory olisi soittanut Purplessa, uskoisin vahvasti, että olisi ollut Bolinia parempi, joka tosin taisi olla aika huonossa hapessa tuolloin. Onhan se yksi levy tehty, jossa Bolin kai pistää parastaan, mutta aika tuntemattomaksi se Come taste the Band on jäänyt, Glenn Hughess joskus keikallaan soittelee muutamia sen älpyn biisejä. Vois kuvailla sitä vaikka esi-Whitesnakeksi, koska on kovin bluesrock painotteinen, ei ollenkaan tyypillistä Purplea.

        Coverdale oli ihan ok valinta Purpleen, onhan niitä klassikoita tullut siltäkin versiolta, vaikka Burn ja Mistreated. Soulahtavampaa ja funkimpaa Purplea, Blackmore ei vaan jaksanut sitä rataa, hänellä on ollut tapana muuttaa musiikillista suuntautumistaan, kyllästyä johonkin ja tehdä jotain muuta. Rainbowkin oli parempi bändi Dion aikana musiikillisesti, Blackmore halusi soittaa kuitenkin rakkauslauluja jenkkityyliin, jotain Boston tyyppistä, siihen ei Dio suostunut, hän ei alkanut tehdä mitään imelää aikuisrokkia ja varmasti hyvä niin.

        Jos Bolinin kohtalosta voi jotain johtopäätöstä tehdä, niin Rorylle olisi voinut käydä samoin, olisi alkanut mennä liian lujaa ja olisi polttanut itsensä loppuun, eli ehkä kuitenkin oli parempi pysyä poissa niin ison bändin kokoonpanosta.

        Rorya ei Tasten jälkeen käsittääkseni enää oikein kiinnostanut bändikuviot (Taste oli Roryn bändi, jonka laulaja ja kitaristi oli ennen kuin lähti soolouralle 1970-luvun alussa). Tosin olihan Rorylla taustabändinsä, mutta hän toimi silti itsenäisenä muusikkona ja levyt julkaistiin hänen nimellään.

        Aika hektistä oli Rorylla ilman isoja bändikuvioitakin. Keikkatahti oli aika hurja ja jos joskus oli vapaa-aikaa ja lomia, niin hän teki musiikkia ja meni studioon. Taisi vissiin joskus kasarin loppupuolella tulla jonkinlainen burn out tai jotain, jos olen ymmärtänyt oikein, kun alkoi alkoholikin maistumaan vähän enemmän ja siihen asti hoikkana pysytellyt mies alkoi lihomaan ja sittenhän siinä terveyskin alkoi pikku hiljaa rapista ja lopulta tuli kuolema (maksaleikkaus, kipulääkkeiden ja alkoholin takia ja kuoli leikkauksen jälkeen komplikaatioihin).


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joistain tulee kehäraakkeja, jotkut pärjäävät paremmin,

        Pahoin pelkään, että Bonakaan ei tavoita nuorisoa täällä Suomessakaan, nuoriso ei jaksa enää kiinnostua sen tyyppisestä musiikista, en muista koskaan kuulleeni radiostakaan hänen biisiään. Ehkä jossain suuressa maailmassa jotkut, vaikkapa keski-ikäiset naiset saattavat ihastua Bonan musaan, josta voi tulla nuoruuskin mieleen. Gary Moorellakin on sentään muutama biisi, jota kuulee välillä radiosta, kuten Still get the blues, tai instrumentaali The Loner. Garyhan oli alun perin aika hard rock, mutta muutti sitten ysärin alussa tyylinsä bluesiksi, välillä sitten palasi hetkeksi hard rockiin ajoittain ennen kuolemaansa. Bonahan tekee oikeistaan ihan samaa kuin Garykin, soittelee bluesia ja rokkia vähän sellaiseen suurempaan yleisöön uppoavaan tapaan. Koen että Gary teki kaiken saman jo ennen Bonaa ja paremmin, etuna tietenkin sekin, että Gary oli ollut kuvioissa mukana jo 60-luvun lopulta ja ehti tehdä musiikkia jossa on vielä "se jokin"

        Roryn Gallagherinkin edustama musiikki (bluesrock) ei enää ollut niin suosittua, kun 1970-luvun lopulla tuli punk ja sitten myöhemmin hevi alkoi valtavirtaistua ja tuli synthpop ja uuden aallon bändit. Rorykin harmitteli kasarilla sitä, ettei hänen musiikkinsa enää kiinnosta ihan niin paljon kuulijoita kuin vielä edellisellä vuosikymmenellä. Hän ei halunnut ruveta soittamaan hard rockia eikä muutta ulkoista imagoaan. Oli hänellä ne omat faninsa, jotka ehkä muutenkin kuunteli bluesia ja bluesrockia, mutta hänen oli yritettävä löytää yleisönsä uudelleen ja luovittava hevin ja hard rockin ja uuden allon bändien maailmassa.

        Bona on sanonut, ettei välitä radiosoitoista tai siitä onko hänellä hittejä vai ei. Rorykin oli samoilla linjoilla. Hän halusi vain tehdän omaa juttuaan ja Bona on samoilla linjoilla. Rorykiakin on luonnehdittu yhdeksi maailman parhaista kitaristeista, jota monet eivät edes tiedä. Bonastakin on sanottu, että hän on maailman myydyin bluesrockkitaristi (on kuulema myynnyt enemmän levyjä kuin Eric Claptonkaan ja suurin osa levyistä ollut listaykkösiä), mutta ihan kaikki eivät edes tiedä kuka hän on.


    • Anonyymi

      en tiedä mitä voisin jotain musiikkia ehdottaa... katson selviytymisjuttuja uusiakin jotain, mitähän tuokin syö tuo huutokauppakeisari, dieselöljyllä lihavoituu.

      Sepalus Maksimus.

    • Janet Jackson - Any Time, Any Place (1993) https://www.youtube.com/watch?­v=3HO9H1VMMOk

      "I can feel your hand
      moving up my thighs
      skirt around my waist
      wall against my face
      I can feel your lips "

    • Anonyymi
    • Minnie Riperton - Lovin' You (1975)
      https://www.youtube.com/watch?v=9I3UTG1dSTc

      "lovin' you is easy, 'cause you're beautiful
      makin' love with you is all I wanna do"

      Minua on aina kiinnostanut biiseistä löytyvät eroottiset vihjailut ja sanaleikit, tämä on kylläkin vähän kuumempaa Bluussia.

    • Anonyymi

      Minkähänlaiselle näyttäisi planeetta Xena IX?

      Tuollaisia ei viitsisi tuhota jos tulee hyviä juttuja, mutta kenellä on tilaa säilyttää miljardi potenssiin miljardi jtakkuvaa datasa

      • Anonyymi

        Vanhaa kuraa.


    • Anonyymi

      On se nyt synkkää. Mitä on vedetty?

      • Tarkotatko tota mun aloitukseen linkittämääni Joe Bonamassan kappaletta vai mitä?


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      oh dick blurAY- suite ehhdotti heti että haluat varmaan kopsun tästä joten rip-levylle ... Black Sabbath - Never Say Original..kin... jooh

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pekka Aittakumpu ja Jenni Simula kiistävät väitetyn aviorikoksen

      "Y­lei­ses­sä tie­dos­sa oleva asia”, sanovat Kalevan lähteet https://www.kaleva.fi/pekka-aittakumpu-ja-jenna-simula-ki
      Maailman menoa
      220
      6687
    2. Miksi olet riittämätön kaivatullesi?

      Mistä asioista tunnet riittämättömyyden tunnetta kaipaamaasi ihmistä kohtaan? Miksi koet, että et olisi tarpeeksi hänell
      Ikävä
      144
      2897
    3. Hymysi saa tunteet

      Pintaan❤️ jos et tarkoita niin älä tee sitä
      Ikävä
      44
      2347
    4. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä?
      Ikävä
      97
      2184
    5. Aloitetaan puhtaalta pöydältä

      Mukavaa iltaa mukaville. 😊 ❤️ ⚜️ Minusta ei kaikki täällä tykkää, eikä tarvitsekaan. Kun eivät ymmärrä, niin sitten ei
      Ikävä
      238
      2051
    6. Mitkä on ne arvot?

      Itselleni särähtää korvaan joka kerta kun kuulen arvoista ja arvomaailmasta. Olen miettinyt paljon, että mikä on se minu
      Sinkut
      232
      1500
    7. Missä näit kaivattusi

      ekaa kertaa?
      Ikävä
      86
      1489
    8. Tätä et nähnyt tv:ssä: TTK-voittaja Anssi Heikkilä avautuu suhteesta Linnea Leinoon: "Sie annoit..."

      Menikö voitto mielestäsi oikeaan osoitteeseen? Linnea Leino ja Anssi Heikkilä voittivat TTK:n vain 1,2 % erolla yleisöää
      Tanssii tähtien kanssa
      13
      1376
    9. Tavarakirppis lopettaa ilkivallan takia.

      Tähänkö on jo Kajaanissa tultu? Onko lasten kuriomuus jo näin pitkällä, ei kait tätä aikuiset tee. Mikä on seuraava j
      Kajaani
      7
      1325
    10. Koulussa opetetaan anaali- ja suuseksiä

      "Kirjassa puhutaan varsin suorasukaisesti ”vehkeistä, flirttailusta, suostumisesta ja kieltäytymisestä, nautinnosta sekä
      Maailman menoa
      388
      1281
    Aihe