Seuraavasta presidentistä tehdään kuukausittain gallupkyselyitä. Tänään Iltalehti julkaisi kyselyn, jossa Haavisto oli ties kuinka monennen kerran suosituin seuraavaksi presidentiksi. Kuinkahan moni pitää Haavistoa epäsuosituimpana ehdokkaana? Jos gallupit kertoisi epäsuosituimmat ehdokkaat, jäisi vain kansan suosikki jäljelle.
Entinen ulkoministeri, kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr) on suurin suosikki seuraavaksi tasavallan presidentiksi Uutissuomalaisen USU-gallupissa.
Haaviston nimeää suosikikseen 26 prosenttia eli noin neljännes vastaajista.
Gallup epäsuosituimmasta presidentistä
11
423
Vastaukset
- Anonyymi
Vuoden 2018 presidentinvaaleissa moni äänesti Niinistön voittoon jo ensimmäisellä kierroksella, koska ei halunnut Haavistoa presidentiksi.
- Anonyymi
Tyhmähän sinä olet.
- Anonyymi
siis kyselyyn on vastannut 1000 äänestäjää ei kerro vielä mitää. Ei homoa pressaksi
- Anonyymi
Nyt onkin mielenkiintoista ketkä kaksi pääsevät toiselle kiekkokselle, sillä se toinen voittaa.
Gallupissa Stubb oli toinen ja Aaltola kolmas. Aaltolan kannattajakorttien keräys on kuulemma hyvässä vauhdissa, joten hän saattaa päästä viralliseksi presidenttiehdokkaaksi.
Kokoomustuttavistani moni tuntuu olevan "ihan pihalla". Kenttäväen näkemykset presidenttiehdokkaasta jakautuvat.- Anonyymi
Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, ketä ehdokkaista ei missään tapauksessa tahdota presidentiksi. Gallup-tulos saattaisi olla samanlainen, jos kysyttäisi ketä ei missään tapauksessa pitäisi valita.
Halla-aho veisi tietysti ylivoimaisen voiton epäsuosituimmasta ehdokkaasta. Persujen kannattajistakin vain puolet haluaa hänet presidentiksi.
- Anonyymi
Haaviston kannatus putoaa, kunhan sd ja vl asettavat omat ehdokkaansa.
Jäljelle jäävät vain vihreät ja homot eli noin10 % max.
Loppukaronkassa ovat mukana Stubb ja Urpilainen noin 20-25 % kannatuksilla..- Anonyymi
Vaaleissa on mahdollisesti seitsemän ehdokasta. He kalastelevat toisiltaan liikkuvia äänestäjiä. Koska nyt ei ole Sauli Niinistön kaltaista ennakkosuosikkia, todennäköisesti kukaan ei saa yli kahdenkymmenen prosentin kannatusta. Se nostaa Halla-aho kannatusta.
- Anonyymi
Mannerheim oli myös seksuaalisesti poikkeava. Eipä palstanärhet uskalla aiheesta puhua.
- Anonyymi
Gallubbi kysytty homoilta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.673788Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin932413Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151639Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701398- 981270
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401182- 501011
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561010