Kristinuskossa on periaatteessa ihan hyvä oppi siitä, että maan päällä tapahtuva epäoikeudenmukaisuus tasataan viimeistään kuoleman jälkeen. Mielestäni oppi menee kuitenkin perseelleen kun uskomalla ja armosta pääsee taivaaseen. Kuinkahan paljon epäoikeudenmukaisuuden uhrit joutuvat viettämään aikaa taivaassa niiden kanssa, jotka ovat heidät murhanneet, kiduttaneet ja muuten piinanneet? Moni murhamieskin on kristitty ja uskoo Jeesukseen.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Esimerkki kristityn pelastusopin ("yksin uskosta") oiekudenmukaisuudesta:
Pappi raiskaa lapsen. Lapsi alkaa pitää kristinuskoa iljettävänä ja hänestä tulee ateisti, mutta kokemuksensa takia omistaa elämänsä lastensuojelutyölle. Pappi jatkaa raiskailujaan, kunnes vanhoilla päivillään (testosteronituotannon hiipuessa) tajuaa mitä on tehnyt ja katuu ja pyytää Jeesukselta rukokuksessa anteeksi syntejään.
Pelastusopin mukaan raiskaajapappi pääsee taivaan riemuun ja lapsena raiskattu joutuu helvettiin. Reilu meininki?
”Pelastusopin mukaan raiskaajapappi pääsee taivaan riemuun ja lapsena raiskattu joutuu helvettiin. Reilu meininki?”
Juuri näin ja osa raiskatuista lapsista pääsee myös taivaaseen ja joutuvat viettämään siellä ikuisuuden raiskaajansa kanssa.
Kyllä se uskovaisten taivas on yhtä helvettiä.
Kristinuskon perusajatus on kaunis ja kannatettava. Valitettavasti se ei kestä minkäänlaista kosketusta todellisuuden tai terveen logiikan kanssa. Uskonto on kuin saippuakupla kaktuspuistossa.
Kuvitelma kuolemasta, joka "tasaa tilit" ja rankaisee rikollisia, jotka ovat saaneet nauttia rikostensa tuloksista ja jossa viattomina kärsiville hyvitetään heidän kärsimyksensä on psykologisesti ymmärrettävä. Samaan ideaanhan perustuu itämaisten uskontojen jälleensyntymäoppi. Hurskas kerjäläinen voi olla seuraavassa elämässä ruhtinas ja ilkeä ruhtinas syntyä uudelleen torakkana.
Tarve oikeudenmukaisuuteen on biologinen tarve, jonka tajuaa muutkin kädelliset. Tämä on ollut pontimena uskonnollistenkin käsitysten synnyssä.
Kongeilla on sellaiset lait, että jokainen vastaa omista teoistaan. Mutta kuitenkin siten, että kaikille on paikan säännöt kerrottu muodossa tai toisessa. Ja lusimisen jälkeen synnit on sovitettu. Eikä niitä pidetä enää esillä tai esteenä yhteiskunnan taholta. Eli menneet on pyyhitty pois. Osa onnistuu hyödyntämään mahdollisuuden ja osa ei.
Eikö ateismin mukaan ihmisillä olisi asiaa pohdittuaan ja toimien toteutumisen jälkeen mahdollisuus alkaa uudestaan?
” Eikö ateismin mukaan ihmisillä olisi asiaa pohdittuaan ja toimien toteutumisen jälkeen mahdollisuus alkaa uudestaan?”
Todennäköisesti maailma olisi parempi paikka ja kristityitä vähemmän vankilassa jos oppi olisi sellainen, että esimerkiksi lapsenraiskaamisesta tai taposta ikuinen helvettituomio ilman mitään poikkeuksia.