Tämä on kyllä elämäni henkisesti pelottavin ja raskain ajanjakso. Viime vuoden marraskuussa huomasin sattumalta vasemmalla puolen kaulaa turvonneen imusolmukkeen.
Minulla oli samaan aikaan kaksi kertaa peräkkäin angiina ja flunssaa pitkän aikaa. Sain antibioottia sun muuta lääkettä. Flunssat meni ohitse mutta patti jäi kaulalle.
Kävin usean kerran sekä tk että yksityislääkärillä. Kokeilivat ja sanoivat olevan normaali suurentuma. Verikokeita otettiin. Käskivät seuraamaan tilannetta.
Patti pysyi mutta en enää kehdannut laukata samoilla lääkäreillä kun olivat jo sanoneet normaaliksi. Yritin unohtaa koko asian.
Nyt muutamia viikkoja sitten aloin uudestaan huolestua patista. Se on ollut välillä isompi ja välillä pienempi. Mitään muita oireita ei ole ollut mutta pelotti kun se ei ole minnekään siitä lähtenytkään.
Menin tk:n omalääkärille, joka määräsikin pikaisesti uä:n ja verikokeisiin kun kerroin että olen hyvin huolissani ja pelkään syöpää. Verikokeet oli normaalit ja röntgenlääkäri sanoi näyttävän sellaiselle mitä on ihmisillä paljon ja sanoi sen voivan olla ihan normaalia, että solmukkeet ovat silla lailla turvonneita. Sanoi, ettei usko minulla olevan syöpä, koska yli puolen vuoden seuranta-ajalla jos olisi syöpä niin olisi kasvanut jo "tomaatin" kokoiseksi se patti ja kun mitään yleisoireita ei ole.
Uä lausunnossa luki, että vasemmalla puolella kaulaa normaalia niukkakaikuisempi, yhdeltä isolta tuntuva imusolmuke, joka näkyykin olevan muutama pienempi solmuke vierekkäin, yhteismitta n. 2,8cm. Myöskin toisella puolella leukakulmassa muutama niukkakaikuinen imusolmuke. " seuranta-ajan huomioon ottaen tuskin maligni sairaus.." Vaihtoehdot seurata vielä ja rauhoitella (!) potilasta, mennä kirurgille jos suostuu ottamaan biopsian tai mennä korvalääkärille.
No, omalääkäri laittoi lähetteen kirurgille. Aika on vasta monen viikon päästä ja olen aivan hermoromahduksen partaalla! Miten jaksan monta viikkoa odottaa sellaista tietoa onko minulla syöpä vai ei???!!!
Ajattelin alkaa toimimaan, en jaksa istua kädet sylissä ja pelätä. Tilasin ajan yksityisklinikan korvalääkärille, joka toivottavasti laittaa lähetteen pikimmiten uudestaan ultraääneen ja neulakokeeseen ja sen jälkeen jos pitää leikata koepala niin aion mennä myös yksityisen kautta.
No, pääsen jo huomenna lääkäriin mutta kauheinta on tämä kamala kuristava pelko saanko syöpä/kuoleman-diagnoosin vai en. Tuntuu etten edes uskalla mennä niihin tutkimuksiin mutta pakkohan se on!
Tässä välillä kävin yksityisellä otattamassa koko verenkuvan ja valko, punasoluerittelyn jne. Niissä ei häikkää mutta eihän se niissä näykään.
Pelkään aivan kamalasti imusolmukesyöpää! Jos saan sellaisen diagnoosin niin miten jaksan elää???
Olen ottanut kaiken maailman rohtoja, antibiootteja kamalan kuurin, luontaisrohtoja ja vaikka mitä että patti laskisi nopeasti eikä tarvisi mennä tutkimuksiin.
Viikko sitten kävin hammaslääkärissä, paikattiin pitkään vaivannut reikäinen hammas. Oli tulehtunut ja ajattelin sen pitävän solmuketta turvonneena mutta eipä ole näyttänyt vaikuttavan koko asiaan.
Viime viikolla mietin jo itsemurhaa tämän asian vuoksi. Meinasin jo veitsellä nirhata sitä pattia ja kaivaa sen pois.
Jos minulla on syöpä niin suunnittelen itsemurhan valmiiksi ja sekä mieheni, että äitini haluan matkaan. Miten? Sitä en vielä tiedä mutta eiköhän sekin selviä.
Minulla oli samaan aikaan kaksi kertaa peräkkäin angiina ja flunssaa pitkän aikaa. Sain antibioottia sun muuta lääkettä. Flunssat meni ohitse mutta patti jäi kaulalle.
Kävin usean kerran sekä tk että yksityislääkärillä. Kokeilivat ja sanoivat olevan normaali suurentuma. Verikokeita otettiin. Käskivät seuraamaan tilannetta.
Patti pysyi mutta en enää kehdannut laukata samoilla lääkäreillä kun olivat jo sanoneet normaaliksi. Yritin unohtaa koko asian.
Nyt muutamia viikkoja sitten aloin uudestaan huolestua patista. Se on ollut välillä isompi ja välillä pienempi. Mitään muita oireita ei ole ollut mutta pelotti kun se ei ole minnekään siitä lähtenytkään.
Menin tk:n omalääkärille, joka määräsikin pikaisesti uä:n ja verikokeisiin kun kerroin että olen hyvin huolissani ja pelkään syöpää. Verikokeet oli normaalit ja röntgenlääkäri sanoi näyttävän sellaiselle mitä on ihmisillä paljon ja sanoi sen voivan olla ihan normaalia, että solmukkeet ovat silla lailla turvonneita. Sanoi, ettei usko minulla olevan syöpä, koska yli puolen vuoden seuranta-ajalla jos olisi syöpä niin olisi kasvanut jo "tomaatin" kokoiseksi se patti ja kun mitään yleisoireita ei ole.
Uä lausunnossa luki, että vasemmalla puolella kaulaa normaalia niukkakaikuisempi, yhdeltä isolta tuntuva imusolmuke, joka näkyykin olevan muutama pienempi solmuke vierekkäin, yhteismitta n. 2,8cm. Myöskin toisella puolella leukakulmassa muutama niukkakaikuinen imusolmuke. " seuranta-ajan huomioon ottaen tuskin maligni sairaus.." Vaihtoehdot seurata vielä ja rauhoitella (!) potilasta, mennä kirurgille jos suostuu ottamaan biopsian tai mennä korvalääkärille.
No, omalääkäri laittoi lähetteen kirurgille. Aika on vasta monen viikon päästä ja olen aivan hermoromahduksen partaalla! Miten jaksan monta viikkoa odottaa sellaista tietoa onko minulla syöpä vai ei???!!!
Ajattelin alkaa toimimaan, en jaksa istua kädet sylissä ja pelätä. Tilasin ajan yksityisklinikan korvalääkärille, joka toivottavasti laittaa lähetteen pikimmiten uudestaan ultraääneen ja neulakokeeseen ja sen jälkeen jos pitää leikata koepala niin aion mennä myös yksityisen kautta.
No, pääsen jo huomenna lääkäriin mutta kauheinta on tämä kamala kuristava pelko saanko syöpä/kuoleman-diagnoosin vai en. Tuntuu etten edes uskalla mennä niihin tutkimuksiin mutta pakkohan se on!
Tässä välillä kävin yksityisellä otattamassa koko verenkuvan ja valko, punasoluerittelyn jne. Niissä ei häikkää mutta eihän se niissä näykään.
Pelkään aivan kamalasti imusolmukesyöpää! Jos saan sellaisen diagnoosin niin miten jaksan elää???
Olen ottanut kaiken maailman rohtoja, antibiootteja kamalan kuurin, luontaisrohtoja ja vaikka mitä että patti laskisi nopeasti eikä tarvisi mennä tutkimuksiin.
Viikko sitten kävin hammaslääkärissä, paikattiin pitkään vaivannut reikäinen hammas. Oli tulehtunut ja ajattelin sen pitävän solmuketta turvonneena mutta eipä ole näyttänyt vaikuttavan koko asiaan.
Viime viikolla mietin jo itsemurhaa tämän asian vuoksi. Meinasin jo veitsellä nirhata sitä pattia ja kaivaa sen pois.
Jos minulla on syöpä niin suunnittelen itsemurhan valmiiksi ja sekä mieheni, että äitini haluan matkaan. Miten? Sitä en vielä tiedä mutta eiköhän sekin selviä.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Hei järki käteen nyt!! Teen itsemurhan ja otan äitini ja mieheni mukaan!!?? Jokos olet heiltä kysynyt heidän halukkuudestaan! Ei tuolla seuranta-ajalla todellakaan ole syytä huoleen. Murehdi sitten jos on jotain murehdittavaa, vähemmälläkin poraamisella kehität itsellesi miljoon sairautta. Voisit yhtä hyvin nauttia elämästäsi täysillä kun olet terve, oletko sitä miettinyt. Kyllä se mitä on sinun kohdalle tulossa, tulee ilman etukäteen murehtimista.
Terv kroonisesti sairas, elämästään täysillä päivä kerrallaan nauttiva 25 v nainen!
No huh huh. Rauhoituhan nyt, odottele nyt edes tuloksia. Miksi mietit jo itsemurhaa? Hodgkin on yksi parhaiten parannettavista olevista syövistä, hoidot ovat tehokkaita ja paranemisen ennuste on parhaimmillaan 80-95%. Itse sairastan ko. tautia, sytostaattia saan enää kerran ja sitten joitakin viikkoja sädehoitoja, ja sitten ollaankin taas terveiden kirjoissa. Tietenkin on ollut hyvin raskaita aikoja, kipuja, pahoinvointia, mutta loppujen lopuksi aika kuluu hyvin nopeasti. Toisaalta katson että olen saanut uuden, jopa paremman elämän syövän myötä. Arvoni ja käsitykseni ovat muuttuneet, olen oppinut paljon uutta, aloitin uudet elämäntavat, aloin liikkumaan ja syömään terveellisemmin, ymmärsimme rakkaan aviomieheni kanssa kuinka paljon oikeasti merkitsemme toisillemme ja olemme harrastaneet ja tehneet kaikkea paljon enemmän kuin ennen. Ja tätä aiomme jatkaa myös parannuttuani. Elämä on ihanaa, itse tarvitsin vain hieman "ravistelua" että todella ymmärsin sen. Syöpä ei välttämättä ole kuolemaksi.
Positiivista asennetta kehiin, sitä tarvitaan :)
Kenelläkään ei ole oikeutta tuomaroida toisten elämää! Omalle elämällesi olet vapaa tekemään mitä huvittaa!
Poikani sairasti juuri kyseisen taudin, tosin se oli non Hodgkin. Paranemisprosentti oli 98!!!!!! Siihen 2 prosenttiin kuuluu sitten ne joilla syöpä on levinnyt suurinpiirtein joka paikkaan tai ovat niin vanhoja ja muita sairauksia omaavia, etteivät kestä hoitoja tms. Herranjestas mitä sinä ihminen puhut? Eihän tuo merkitse kuolemaa, ei todellakaan. Hoidotkin ovat kovin yksilöllisiä. Poikani kävi mm. koko ajan töissä. 3 päivää sytostaatin jälkeen oli pois ja sitten taas töihin. Sädehoidot eivät sitten tuntuneet senkään vertaa. Ja sitäpaitsi, eihän sinulla ole sitä vielä edes todettu! Älä hyvä ihminen tuollaisia puhu. Kyseinen syöpä on todellakin ihan kesy.
Rauhoitutaanpa sitten vähäsen.. meille sattui perhepiirissä tapaus jossa lääkärit hyssyttelivät liki puolivuotta, aloittivat tutkimukset väärästä päästä(helpoin ja vaarattomin tauti ensin!!) ja totesivat sitten puolen vuoden ja väärien diagnoosien päätteeksi että, sori, se olikin syöpä ja nyt se on jo levinnyt etänä mm. maksaan keuhkoihin jnejne..ja että toiveita parantua ei ole.(toisin sanoen, tästä lähin elettävä kuolemantuomion kanssa päivä kerrallaan..koko perhe, pienet lapsetkin..)
Haluan tämän ilmi tuomalla rohkaista sinua, sanoisinko suoraan että "painostamaan" lääkäreitäsi ottamaan asiasi yhtä vakavasti kuin sinä otat. Älä ainakaan tyydy vähättelemään pelkoasi asian suhteen äläkä suostu odottamaan kuin vain sen ajan mikä tutkimusten takia on pakollista. Olen sitä mieltä että kaltaisesi asia ei anna odotuttaa yhtään, niinkuin perheeni sisällä pääsi valitettavasti käymään, koska lääkärit olivat saaneet meidän luottamuksemme. Mutta se luottamus meni ja maksamme siitä kalliisti nyt koko perhe läheisineen..
Ole vahva, toivon kaikkea parasta tapauksessasi! En omaa ja läheisieni kohtaloa haluaisi kenenkään muun joutuvan kantamaan. Ole sitkeä ja rohkea äläkä anna periksi vaikka se pahin mahdollinen tapaus olisikin! Kaikkia ei kuolema odota syövästä huolimatta. Älä siksi edes harkitse oman käden kautta, se on luovuttamista. Vaikka ymmärränkin hyvin miltä tuomion saaminen voi tuntua. Kaikki me täältä joskus lähdemme, eikö siksi olisi parempi räpiköidä vastaan kaikin voimin eikä heti luovuttaa, saatathan voittaa vaikka se syöpä olisikin..
Oletko lukenut hodginin taudista mitään? Oletko tietoinen, että suurin osa sairastuneista paranee, noin 80%. Naapurini siarastui samaan tautiin noin 10 vuotta sitten, sai hoidot ja on selkään ollut terve ja hyvävoipa. Hän ei hetkeäkään epäillyt tervehtymistään. Jos nimittäin olet noin vamra syövästäsi, niin ole myös varma siitä että paranet. Ihmeellistä on, että vain kuolemaa mietit. Kyllä syövän paras lääke on se,e ttä unohtaa sanan kuolema ja alkaa elää kaikella tahdollaan ja halullaan.
Toisaalta... minä epäilen sinun syöpädiagnoosiasi, vaikka en lääkäri olekaan.
Mutta hoidattaa se pitää, että saat mielenrauhan.
Ehkä on näin, että kun ihminen pelkää tarpeeksi, oireet pysyvät eikä lääkkeet tehoa. Elimistö on stressitilassa ja kaikki energia käytetään stressireaktiota vastaan taistelemiseen, elimistöllä ei ole energiaa saman aikaisesti parantaa sairautta.. tässä tapauksessa pattia.
Kun ihminen lopettaa pelkäämästä ja rentoutuu, alkaa paraneminen. Kun hän saa oikean vastauksen "tämä ei ole syöpää" hän rauhoittuu ja muutaman kuukauden kuluttua patti on poissa.
Siis rauhoitu ihmeessä ihminen ja lopeta tuollainen itsemurhavouhotus. Miksi ihmeessä pelkäät syöpää, jos samanaikaisesti mietit itsemurhaa. Aika ironista!! Tunsin kerran yhden kaverin, joka yritti haulikolla ottaa itseltään hengen, ei onnistunut vaan joutui pitkäaikaiseen hoitoon sairaalaan. Oli todella outoa kuunnella, kun tää kaveri huolissaan kyseli huonon hemoglobiininsa syitä ja hermoili sitä jatkuvasti. Pyysi rautatabletteja ja jopa verensiirtoa, että hb nousisi nopeasti. Siis miksi täää kaveri yritti itseään tappaa, jos kohta oli niin hiton huolissan terveydestään..??
Odottele nyt rauhassa niitä vastauksia ja lopeta pelkääminen. Mene vaikka akupunktioon tai vyöhyketerapiaan, hierojalle tai jollekin, joka hoitaa sinua.. rentouttaa ja jutteleee osanottavasti. Kummasti auttaa...
Kaikki vöyhöttää nykyään, miten syöpään sairastuneista paranee niin ja niin paljon. Ja varsinkin hodgkinin tauti olisi helppo tapaus.
Mutta valitettavasti nuo paranemisluvut ovat 5 vuoden elossaololukuja. Kyllä, melkeimpä kaikki hodgkiniin sairastuneet ovat elossa 5 vuoden kuluttua ja monet todettu terveiksikin, mutta hodgkinin ikävä ominaisuus on se, että se uusii. Se on tosi ärhäkkä uusimaan vaikka ei olisi edes levinnyt löytyessään, varsinkin, jos ei ole saanut ensimmäisellä kerralla sekä sädehoitoa että sytostaatteja (pelkkä sädehoito ei riitä, vaatikaa sytoja!!!). Ja se voi uusia kymmenenkin vuoden päästä. Ja hoidoillakin on rajansa, ei voi aina vaan antaa lisää sytostaatteja, kun se uusii.
Tämä alkuperäisen kysyjän tapaus ei kuitenkaan syövältä vaikuta!
Ihmettelen negatiivisuuttasi. Miksi et kerro todellisia elossaolo lukuja, jos kerta noi 5 vuoden elossaololuvut ärsyttää?
On aika outoa, jos täällä jokaisen täytyisi vain hokea kuinka kamalaa se syöpä on ja kuinka siihen kuolee. Tosi kuitenkin on, että syöpä on sairaus muiden joukossa eikä se kuolemaa odottaen ja sitä manaten ainakaan parane.
Jos aikaisemmin Hodginin tautiin kuoltiin lähes pääsääntöisesti, on hyvä, että edes 5 vuoden päästä on mahdollista olla elossa 80 prosenttisesti.
Halooooooo!
Olen saanut tietää, etteivät kevytsavukkeet ole yhtään vaarattomimpia, kuin tavalliset savukkeetkaan.
Kyllä meitä sitten vedetään höplästä.
Ja nyt on alettu sanomaan, että kannattaisi siirtyä nuuskaan, koska se ei mukamas olisi niin haitallista. Tosiasiassa nuuskasta pääsee myrkyt suoraan vereen ilman suodatusta.
Voi äitienpäivä näitä lestadiolaisnuoria, jotka vetää nuuskaa huuleen tänäkin päivänä.
Miten he tällä oikein kirkastaa Jumalan kuvaa?
Huvittavinta on, kun nuorison posket pullottaa seurapenkissäkin nuuska poskessa. Ei tarvitse odottaa seurapuheen loppumista, kun nuuska antaa voimaa paremmin, kuin röökin veto.
Vaikka onhan nuuska myös urheilijoidenkin henkireikä. En välitä urheilusta, koska hehän juuri ovatkin kovia bilettämään.
Viina ja nuuska, siinä koko urheilijoiden muka terveellinen elämäntapa.
Mutta tarvitseeko uskovaisten matkia tämmöistä erittäin maailmallista tapaa käyttää nuuskaa ja vielä seurapenkissä.
Ottakaapa SRK.n miehet nyt lusikka kauniiseen käteen ja alkakaa opettamaan sydämen sivistystä tälle nuuska ja röökiporukalle.
Hoidetaan nykyään pääsääntöisesti sytoilla, ei niitä itse tarvitse vaatia.. lääkärit osaavat varmasti asiansa.
Alkuperäiselle aloittajalle tsemppiä, kaikki varmasti järjestyy, rauhoitu !!!
Mutta paranin kuten yli puolet syöpäpotilaista.
Kokemus nosti elämän laatua merkittävästi.
Kaikki vahvistaa mikä ei tapa.
Unohda synkät ajatukset ja nauti keväästä!!!
mulla odettu tänään syöpä. elinaika on noin 1 kk.
Tiedän täsmälleen, mitä kamalaa paniikintunnetta ja pelkoa joudut kestämään!Mutta imusolmukkeesi on ollut välillä pienempi, eikös se tarkoita hyvänlaatuista muutosta, ei kai syöpä välillä pienene?!Ja olen lukenut ja kuullut lääkäreiltä, että imusolmukkeet voivat jäädä vaikka loppuelämäksi suurentuneiksi, toisaalta voit itse pitää tulehdusta yllä mittailemalla ja nypläilemällä solmuketta.Nyt järki käteen, älä anna paniikille valtaa, vaan mieti monta lääkäriä sinut on tutkinut, eivät kai he kaikki voi olla väärässä!Ja tulethan kertomaan miten tutkimuksesi ym etenevät.
No, valitan jos olin asiaton tuolla itsemurha-asialla mutta ehkä minä olen yliherkkä kaikille peloille terveyden menettämisestä.
Kuitenkin koen pelon syövän mahdollisuudesta todellakin kuristavana ja kokonaisvaltaisena. Siis jotenkin juuri se ajatus, että miten MINULLA tähän asti todella terveellä ihmisellä voisikin yhtäkkiä olla joku niin paha kuin SYÖPÄ! Se on kamala ajatus, jota en voi hyväksyä. Ajatus ehkä liittyy siihen, etten voi hyväksyä mitään "virhettä" itsessäni. Ajatus että minulla olisi syöpä riittää likaamaan ja tahraamaan minäkuvani ja aiheuttamaan häpeää ja leimaantumisen pelkoa.
Myöskin ajattelen, että jos saan syöpädiagnoosin niin miten lähimmäiseni alkavat ajatella minusta? Mitä sitten jos hiukseni tippuvat ja minusta tulee ihan "hirviön" näköinen? Miten voin enää ollenkaan lähteä kotoa ulos? Elänkö eristyksissä? Ajattelen myös, että en olisi enää syövän jälkeen kenenkään mielestä seksikäs ja haluttava, että muut alkaisivat inhota minua.
Myöskään en kestä ajatusta kuolemasta. Tiedän, että äitini ei pidä ajatusta kuolemasta kovinkaan pahana vaan on jopa toivonut sitä usein. Ajattelinkin, että jos saan kuolemaan johtavan syövän niin lähdemme täältä yhdessä. En kesäisi ajatusta, että kuolisin ja äitini jäisi elämään. Myöskin mieheni saattaisi suostua kuolemaan kanssani.
Tänään kävin jälleen eräällä lääkäriasemalla, toisessa missä ensin kävin. Korvalääkäri tutki minut ja sanoi, että vaikka kaikki puhuu syöpää vastaan niin patti on sen kokoinen, että se kannattaa tutkia. Sain lähetteen uudestaan ultraan ja ohutneulanäytteen ottoon. Menen keskiviikkona.
Verikokeet ovat koko ajan olleet normaalit, en ole laihtunut, hikoillut, ollut väsynyt tms. Patti kaulalla on välillä hieman pienentynyt ja välillä isontunut. Nyt taas ehkä hieman pienentynyt. Se on pehmeä ja liikkuva.
En tiedä mitä ajatella. Miten kestän nämä kokeet ja tulevan vastauksen kuulemisen?
Melkein kaikillahan noita patteja on ja se on hyvin hyvin pieni osa mikä on syöpää... don´t panic my friend, Jesus loves you!
Alkuperäinen, minusta sinun kannattaisi varata aika ennemminki psykologilta kuin lääkäriltä oli se sitten syöpää tai ei. Vaikutat jotenkin sellaiselta, että sinulla ei ajatukset ole ihan niin kuin ne sinun tilanteessasi pitäisivät olla.
". Ajattelinkin, että jos saan kuolemaan johtavan syövän niin lähdemme täältä yhdessä. En kesäisi ajatusta, että kuolisin ja äitini jäisi elämään. Myöskin mieheni saattaisi suostua kuolemaan kanssani. "
"Se on kamala ajatus, jota en voi hyväksyä. Ajatus ehkä liittyy siihen, etten voi hyväksyä mitään "virhettä" itsessäni. Ajatus että minulla olisi syöpä riittää likaamaan ja tahraamaan minäkuvani ja aiheuttamaan häpeää ja leimaantumisen pelkoa.
"
Ajattelet aika itsekeskeisesti asiat. Koet että minäkuvasi on samanlainen kuin ruumiinkuvasi. Eli jos fyysiseen sinuun tulee jotain vaivaa uhkaa se koko minäkuvaasi. Et kestä ajatusta, että sinä kuolisit ennemmin kuin ätisi? Entä miksi miehesi pitäisi edes suostua kuolemaan samaan aikaan kuin sinäkin. Eikö ole selvää, että jokainen meistä kuolee joskus ja jos sinulla olisikin joku imusolmukesyöpä niin tuskin sinä siihen kuolisit vaan siihen on olemassa hyvät hoidot. En usko että edes pelkäisit sitä että kuolisit syöpään, sinä pelkäät enemmän sitä miten MUUT ihmiset sinuun suhtautuisivat jos sinulla olisi syöpä etkä kestä sitä ajatusta joten sinusta olisi parempi kuolla. Minusta sinun kannattaisi todella jutella jonkun psykologin kanssa näistä peloistasi.
Herrajumala, olen nimimerkin "kirjoittaja" kanssa täysin samaa mieltä avun hakemisesta, mutta psykologin sijaan suosittelisin ennemminkin psykiatria. Alkuperäinen: et voi aina kontrolloida elämääsi. Täällä tapahtuu paljon hirveitä asioita, joille ei voi mitään. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavana päivänä tapahtuu.
Minulta itseltänikin on jo monesti yritetty selvitellä erään vakavan sairauden olemassaoloa, mutta en ole vielä saanut mitään diagnoosia. Sopeudun tilanteeseen, kävi miten tahansa. Jotenkin uskoisin, että alkuperäinen henkilö ei ole elämässään aikaisemmin kokenut mitään suurempia vastoinkäymisiä, kun nyt on jo viemässä henkeään itseltään ja läheisiltään. Voi kamala!! Nyt vain jäitä hattuun, yritystä rentoutua hieman ja olemista ajattelematta koko syövän vaihtoehtoa.
Ja mitä sitten, vaikka alkuperäisellä kirjoittajalla olisikin syöpä? Todennäköisesti se parantuu. Ja jos ei parane, niin sekin tilanne on kestettävä. Elämä on välillä hyvin julma, mutta onkin osattava nauttia niistä pienistä asioista... Jaksamisia alkuperäiselle!
Vaikka oliskin syöpä niin ei sen tarvi olla maailmanloppu. Niin moni (uskoisin enemmistö) paranee kuitenkin pysyvästi tai mikä nyt on pysyvää kun lopuksi me kaikki täältä lähdemme kuka vähän aiemmin kuka myöhemmin.
Tuttavapiirissäni on useita sellaisia esimerkkejä parantumisista.Itsellänikin diagnosoitu syöpä mutta paranemismahdollisuus aika hyvä, ei pahinta laatua. Pääasia että ei vaivu synkkyyteen ja itsetuhoisiin ajatuksiin sillä toivoa on. Miksi minä en selviäisi niinkuin moni muu. Toisaalta suuri osa kasvaimista on hyvänlaatuisia, eikä aiheuta muita toimenpiteitä kuin pois leikkaamisen.
Arvot menee kyllä uusiksi, pieni ulkonäön "huonontuminen" ei ole enää niin hirveän tärkeä asia kuin olisi ennen ollut, tukkakin kasvaa takaisin jos sädehoitoon joutuu. Ja arvet paranevat siedettävän näköisiksi (itselläni kaulalla). Ainahan sitä voi mennä ihonhiontaan plastiikkakirurgille jos pahasti häiritsee.
Jos noin paha ahdistus niin kannattaa kyllä mennä puhumaan ammattiauttajalle jos ei omat henkiset voimavarat riitä eikä lähipiiristä apua löydy. Yksin ei kannata yrittää selviytyä. Onhan se pelko aika lamaannuttava kokemus (kyllä mullakin sen verran on siitä kokemusta vaikkakaan ei noin `rajusti`). Järjellä vaikea ajatella siinä tilanteessa vaikka sitä tolkutetaan. Suosittelen ammattiapua.
Tervehdys kaikille.
Ymmärrän hyvin, kuinka pelottava tieto on jokin syöpä, mutta pyri muistamaan se, että siitäkin selviää. Olen itse 23-vuotias mies. Koko lyhyen elämäni olen harrastanut jos jonkinmoista urheilua, välistä enemmän toisinaan vähemmän. Elämäni oli yhtä urheilua, kunnes kaikki pysähtyi viime vuoden kesäkuussa. Minulla todettiin imusolmukesyöpä. Keuhkoistani löytyi 8x9cm kasvain ja kaulaltani 3cm kasvain. Olin tiedosta ihan maissa. Pinnallisena ihmisenä stressasin ensimmäisenä henkeni sijasta ulkonäköä, lihasten menetystä ja yms. naurettavaa. Nyt jälkikäteen nauran vain itselleni, kuin säälittävä olin tuolloin. Syöpä ehti entäillä yli puoli vuotta mitä erilaisin oireiluineen, joka johti jatkuvaan lääkärikierteeseen, mitään ei koskaan löydetty, kunnes lääkärit tajusivat ottaa röntgenkuvaukset keuhkoista. Hoidoksi annettiin ABVD-sytostaattihoidot, joka kesti puoli vuotta. Kipuja, pahoinvointia ja kaikkea ikävää oli tuona aikana, mutta ajatus siitä, että olen Jumalan käsissä toi aina lohtua. Sytostaattihoitojen jälkeen minua käytettiin turussa petissä, jossa todettiin syövän olevan passiivinen siltikin sitä oli jäljellä, elikkä todennäköistä arpikudosta. Lääkärit ottivat vielä varman päälle ja minua sädetettiin reilu kuukausi, jonka jälkeen sädetys oli aktiivisena toisen kuukauden. No maaliskuussa minulla oli taas ihme tuntemuksia ja ramppasin silloinkin lääkärillä, mutta minut passitettiin vain kotiin, koska vetosivat sytostaateista tulleeseen akneen, joka aiheuttaisi vain tulehdusta, niihin sain sitten lääkityksen. Keskiviikkona 8.6 sain ct-kuvauksien tuloksen. Lääkäri ilmoitti, että välikarsinan imusolmukkeet kasvaneet edelliseen kuvaan nähden ja määräsi minut turkuun pettiin. Tilanne on taas samainen kuin vuosi sitten. Tässä stressataan ja odotellaan, että pääsisin kolmen viikon päästä sinne turkuun, jossa saadaan sitten tieto onko mahdollista syöpää ja jos on, onko aktiivinen vai passiivinen. Tämä on rankkaa, mutta elämä on. Kovaa koettelua, mutta se on jaksettava. Luovuttaakaan en aio, vaikka rankalta tämä tuntuu taas, kun sain tuntea normaalin olotilan reilun kolme kuukautta. Ehdin jo maistamaan työelämää ja nauttia harrastuksista, tietenkin toivon, ettei olisi mitään vakavampaa, mutta mitä tahansa se onkaan niin siitäkin selvitään. Tsemppiä vain kaikille kovasti!
Toivon sydämestäni,ettei mitään löydy,mikä olisi pahanlaatuista.Olet elämänhaluinen ja varmasti kuitenkin selviät,tuli mitä tuli.
Millaisia oireita tai tuntemuksia sinulla oli?Olisi kiva jos jaksaisit vastata.
Tottakai jaksan vastata. Kaikki todennäköisesti sai alkunsa armeijasta, jossa olin 2001 heinäkuun saapumiserässä. Sairastuin siellä vakavaan virusinfektioon, jonka jälkeen minulla oli astmankaltaisia kohtauksia sekä jatkuvaa kuivaa yskää. Armeijasta päästyäni kävin vielä itseni takia otattamassa veriarvot sekä röntgenkuvat keuhkoistani, mitään poikkeavaa ei löydetty. Tämä siis 03/2002. Aloitin sitten hiljalleen kuntoni kohentamisen ja rupesin käymään salillakin säännöllisesti. 07/2003 sairastuin eka kerran taas vastaavanlaiseen virusinfektioon, yskin keuhkoni melkein seinille, mutta viikon jälkeen olin taas kondiksessa. Sitten joulukuussa 2003 keuhkoissani oli ihme pistoksia ja muistan itkeneeni yksi yö ennen nukkumaanmenoa sängyssä, kun pelkäsin jotain keuhkosyöpää, en edes tajua miten osasin tollasta pelätä. Jokatapauksessa tammikuusta -04 alkoivatkin sitten varsinaiset oireilut. Jatkuva kutina, kuin hyttysten puremia, jalat täynnä. Välillä tilanne rauhoittui. Epäilin pölyä ties mitä ja siivosin kämpänkin varmaan sata kertaa viikossa, mutta ongelmat eivät helpottaneet kuin aina vain toistaiseksi. Helmikuun alussa sairastuin flunssaan, johon liittyi poskiontelontulehdus. Sairastuin viidesti flunssaan tammikuun ja toukokuun välissä, joka johti tosiaan lääkärikierteeseen. Ton lisäksi väsymys painoi miestä. En jaksanut käydä edes koulua ilman etten olisi syönyt purkillista kofeiinitabletteja. Saliltakin jouduin pitämään taukoa jatkuvien sairasteluiden takia, kunnes sitten löydettiin toi syöpä. Tiivistetysti kyseisesti oireet olivat siis jatkuva kutina, turvotus, väsymys, säännöllistä lämpöilyä, rintoja aristi, säännöllistä yskää mm. öisin, ja lopuksi ruokahaluttomuutta. Oireethan voivat olla mistä tahansa muustakin sairaudesta, mutta jos toisen kerran tollasia tulee niin tiedän ainakin etten lähde heti syyttämään ylikuntoa treenauksesta. Tällä hetkellä olen oireeton, paitsi psyyke ja pelko taas tekee kepposia.
Kiitos paljon vastauksestasi.Itsellänikin kaikenmaailman ihme oireita,mutta ei kyllä tuollaisia.Tutkittu on ja paljon,viime syksystä asti.eipä mitään ole löytynyt.Tosin nyt tunnenkin olevani ihan kunnossa ja energiaa riittää,haluankin uskoa,ettei mitään ole.
Vielä kerran,toivon sydämestäni sinulle kaikkea hyvää.Rukoilen puolestasi,että pysyisit terveenä.
Kiitos itsellesi ja Siunausta!
Minulla todettiin Hodgkin muutama kk sitten! (olen 16 vuotias)
Aluksi oli solunsaalpaja-hoito ja nyt menee sädehoito. Ja voin sanoa että se EI OLE nii rankkaa :D oikeesti! ja mulla oli pahin aste (eli todella laajalle levinnyt)
Mulla oli ihan samanlaisia oireita kuin sulla.. suosittelen magneetti kuvausta, tt-kuvaa ja lopuksi PET-kuvaa! HETI! ettei käy niikun mulla että ehtii levitä niin laajasti!
:) toivottavasti kaikki menee hyvin!
Hei,sullahan oli eilen aika ultraan ja ohutneulabiopsiaan. Mitä sulle sanottiin siellä ultrassa?
Älä vaivaudu kyselemään. Jos etsit hausta sanalla Heppasalo, löydät heti monia samanlaisia viestejä jo vuodelta 2005. Hän meuhkaa vuodesta toiseen syöpäepäilyistään vaikka tarvitsisi ajan joltain ihan muulta lääkäriltä..
Heppasalo on kirjoitellut tälle palstalle jo vuosia ja vouhkannut. Hän on provo, kuten viestistä heti huomaakin
Tässä samaisen henkilön kirjoituksia vuosien takaa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1913666
tos itsarijutussa mä viimestään tajusin että sulla on vakavia mielenterveysongelmia,m utta kyl sä muutenkin nyt ihan liikaa pelkäät sitä syöpää,usko nyt lääkäreitä ne tietää mitä puhuu
...valita jokin syövistä, mikä pitäisi sairastaa niin lymfooma, joita tosin on erilaisia variaatioita. Nykyään se
on helposti hoidettavissa...Onhan myöskin hyvänlaatuisia imusolmukesuurentumia ja kasvaimia olemassa.
Rauhoitu, äläkä panikoi sen enempää. Tosiasia on kuitenkin, että yhä useampi sairastuu syöpään ja yhä
useampi paranee. Yleensä kaulalta palpoidessa lymfooma tuntuu sellaiselta kovalta ja kumimaiselta sekä
on kivuton. Mutta sinun tapauksessa on jo henkisen tilasi vuoksikin hyvä ottaa jokatapuksessa koepala. Se ei
ole kovin kummoinen toimenpide. Saat mielenrauhan ja jokatapauksessa, jos se sattuisi olemaan maligni
löydös niin pääset hoitoon. Elämä jatkuu jokatapuksessa. Voisin kertoa monista ja taas monista tapauksista,
kuinka lymfooma on saatu parannettua jopa sen uusittua. Mutta ei maalailla piruja seinälle etukäteen. Ja
yleensä useimmiten kasvainlöydökset ovat hyvänlaatuisia. Jaksamista ja kärsivällisyyttä sinulle.
kiva lukea näitä "vanhoja" kirjoituksia.. Mietin että onkohan tämä nim. heppasalo saanut jo avun?