Tiedän, että monet varmaan pitävät minua hulluna kun vieläkin ajattelen syöpää mutta nyt on niin, että tutkimusten jälkeen hetkellisen helpotuksen ja unohduksen jälkeen minua on alkanut uudestaan pelottamaan ja mietityttämään onko kaulassani oleva patti sittenkin syöpä?
Mitään oireita minulla ei edelleenkään ole. Patti on samankokoinen, liikkuva, pehmeä jne. Mutta vaikka ultrat, kolme kertaa katsottu, ja ohuneulabiopsia antoivat normaalit vastaukset niin minua on alkanut kalvamaan taas pikkuhiljaa pelko siitä, että avobiopsiassa paljastuisikin syöpä ja koska sitä ei minulle tehty niin jos se onkin syöpä niin nyt se saa rauhassa levitä.
Lääkärithän olivat koko ajan sitä mieltä, että tapauksessani syövän mahdollisuus on erittäin epätodennäköinen. Kolme eri lääkäriä teki uä:n ja ohutneulabiopsia tehtiin pätevän korva, kurkku ja nenätautien erikoislääkärin johdolla, joka tulosten saavuttua arvioi tilanteen normaaliksi ja oli sitä mieltä, että avobiopsiaa ei ole tarpeellista tehdä.
Järjellä tajuan, etteivät nämä pätevät lääkärit varmaankaan jätä mitään arvailujen varaan ja että jos olisi tilanne ollut hiukankaan epävarma olisivat pistäneet avobiopsiaan mutta siltikin mieltäni nyt kalvaa melkein päivittäin syövän pelko ja tunnustelen päivittäin pattia, ettei se ole kasvanut jne.
En taida koskaan päästä tästä pelosta. Mitä ihmettä oikein teen?
Mitään oireita minulla ei edelleenkään ole. Patti on samankokoinen, liikkuva, pehmeä jne. Mutta vaikka ultrat, kolme kertaa katsottu, ja ohuneulabiopsia antoivat normaalit vastaukset niin minua on alkanut kalvamaan taas pikkuhiljaa pelko siitä, että avobiopsiassa paljastuisikin syöpä ja koska sitä ei minulle tehty niin jos se onkin syöpä niin nyt se saa rauhassa levitä.
Lääkärithän olivat koko ajan sitä mieltä, että tapauksessani syövän mahdollisuus on erittäin epätodennäköinen. Kolme eri lääkäriä teki uä:n ja ohutneulabiopsia tehtiin pätevän korva, kurkku ja nenätautien erikoislääkärin johdolla, joka tulosten saavuttua arvioi tilanteen normaaliksi ja oli sitä mieltä, että avobiopsiaa ei ole tarpeellista tehdä.
Järjellä tajuan, etteivät nämä pätevät lääkärit varmaankaan jätä mitään arvailujen varaan ja että jos olisi tilanne ollut hiukankaan epävarma olisivat pistäneet avobiopsiaan mutta siltikin mieltäni nyt kalvaa melkein päivittäin syövän pelko ja tunnustelen päivittäin pattia, ettei se ole kasvanut jne.
En taida koskaan päästä tästä pelosta. Mitä ihmettä oikein teen?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos menisit ihan jollekin ammattiauttajalle puhumaan? Ihan oikeasti, turhaan pilaat elämäsi moisella pelolla, ei tuo ole enää tervettä.
Et sinä hullu ole. Mielestäni sairastat tautia nimeltä syövänpelko. Jos sinut on tuolla tavalla tutkittu, ei sinulla ole realistista syytä epäillä syöpää, mutta syövänpelkoa poteva löytää tutkimuksista aina jonkin "aukon".
Kuulun itse syövänpelkääjiin, tosin nykyään lähinnä entisiin sellaisiin. Poikani sairastuttua oikeasti syöpään, minulta lähtivät pelot.
Pilaat tuolla pelolla elämäsi. Sen lisäksi läheisilläsi on taatusti raskasta kuunnella syöpäpuheitasi. (nimim. kokemusta on :o) ) Et ehkä koskaan sairastu siihen, mutta pilaat elämäsi "sitä odotellessasi".
Kysyit mitä teet. Vastaan että luota niihin lääkäreihin . Lääkärit eivät todellakaan jätä mitään arvailujen varaan. Lisäksi voisit hakeutua jollekin alan ihmiselle puhumaan ongelmastasi.
En ole noita kaikkia aiempia viestejäsi lukenut, joten en ole ihan perillä tilanteestasi, mutta olisiko mahdollista mennä yksityiselle ja leikkauttaa patti pois? Eipähän tarvitsisi sitä sitten enää miettiä. Itsekin löydän itsestäni välillä patteja ym. jotka alkavat pelottamaan. Olen käynyt lääkärillä poistattamassa niitä ja jos kunnallista kautta eivät ole pitäneet asiaa tärkeänä, olen mennyt yksityiselle. Kyllähän se maksaa, mutta olo on kyllä sen jälkeen niin helpottunut, että on sen rahan arvoista.
Samassa veneessä ollaan!Muistathan minunkin imusolmukepelkoni....nyt tilanne on se, etten enää joka päivä kokeile kahta 1cm solmukettani, mutta jos alan kokeilemaan, en saa sitä loppumaan...olen kirjoittanut heti lääkärin jälkeen hänen sanansa ylös paperille, jotta paniikin tullessa niitä voi sieltä tarkasti lukea, jospa sinä kokeilisit samaa, minullehan kirurgi mm. sanoi, ettei kukaan järkevä lääkäri lähde ottamaan niistä neulanäytteitä!Olen myös päättänyt elää rauhassa kesän, ja jos asia vielä syksyllä painaa, yritän tyrkyttää itseäni ultraan, vaikka hulluna varmaan pitävät!
Minä taidan myöntää sairastavani Kakun mainitsemaa syövänpelkoa myös.
Luota lääkäreihin ja Jumalaan niin saat sisäisen rauhan. Turhaa tommonen panikointi!
Olet sitten typerä ihminen. Lopeta jo provoilusi. Jotkut kun ovat täällä oikeasti sairaita. Tälläisellä asialla ei pidä leikkiä.
Suosittelen ammattiapua sinulle, et selkeästikkään ole terve... päästäsi.
Olen samaa mieltä! Luin mielenkiinnosta noita Heppasalon vanhoja viestejä..ei kovin tervettä tekstiä? Monessa aikoi itsemurhaa, vieden mukanaan äitinsä ja miehensä, yhdessä syytti lääkäreitä salaliitosta jonka tarkoituksena on viedä hänen henkensä jne. Syöpäpalsta taitaa olla aivan väärä paikka hänelle..
seuraavaksi varaisit ajan mielenterveystoimistosta.
Auttavat varmasti jos annat tilaisuuden.
Ajattele sitä miten raskasta miehellesi on elää kanssasi kun maailmasi pyörii yhden suurentuneen imusolmukkeen tai sylkirauhasen ympärillä.
Pakkomielteeksi on mennyt tuo sun juttusi.
Jos sulla olisi ollut pahanlaatuinen patti noin kauan niin eiköhän sulla olisi jo muutakin vialla.
Mulla on leikattu kaulasta pahanlaatuinen kasvain imusolmukkeen kanssa pois ja nyt kaikki on ok.
Jos se sun patti on ultrattu eikä siinä ollut verisuonia niin hyvä juttu.
Noi pahanlaatuiset kasvattavat oman verisuoniston,elättävät itseään sen kautta.JA NE KASVAVAT!
Jospa hankkisit oikeaa apua itsellesi.
Kun vatvot yhtä pattia jää sulta elämä väliin kokonaan ja teet läheistesikin elämästä todella vaikeeta.
Tiedän, että minun ei pitäisi enään vatvoa tätä asiaa mielessäni ja ehkäpä joku muun luonteinen ihminen ei enää miettisi koko juttua mutta minä olen (myönnettäköön) hyvin yliherkkä pelkäämään kaikkia terveydessäni ilmeneviä "muutoksia".
Jo pienikin kipu tai kolotus, tulehdus yms. jossakin päin elimistöä saa minut tarkkailemaan sitä ja kuvittelemaan jo mistä "sairaudesta" se johtuu. Ahdistun helposti heti kun jotakin tavallisuudesta poikkeavaa ilmaantuu. Tällainen asia, että kaulaan jää pysyvästi tuollainen patti, ja että esim. imusolmukesyövässä on tällainen oire saa minut yhä uudelleen miettimään syövän mahdollisuutta.
Vaikka kuinka yritän ajatella, että minun täytyy luottaa lääkäreihin, jotka asiaa ovat tutkineet niin mieleen tulee vaan, että entä jos nämä lääkärit ovat minun kohdallani erehtyneet tai mokanneet jotenkin. Hoitovirheitähän tapahtuu jatkuvasti.
Toivon joka päivä, että patti katoaisi itsestään pois, jolloin voisin asian vihdoinkin unohtaa. En uskaltaisi mennä edes minnekään leikkauttamaan pois sitä, koska silloinhan voisikin paljastua sen olevan syöpä. Pelkään, että minulle tehtäisiin avobiopsia ja se paljastaisi minulla olevan syöpä. Tiedän, kuulostaa järjettömälle mutta niin se vain on.
Ajattelin aikaisemmin, että jos vaan saan tutkimusten jälkeen kuulla, että mitään epänormaalia ei löytynyt niin helpotun ja unohdan koko asian mutta eipä siinä niin käynytkään. Joka aamu kun herään, tunnustelen ja mittaan pattia mittanauhalla kylppärin peilin edessä, pitkin päivää asia palaa mieleen. On toki päiviä kun en sitä edes melkein muista.
Minulla on kuolemanpelko. Pelkään, että lääkärit ovat tehneet virhearvioinnin kohdallani ja sitten kun syöpä havaitaan niin onkin jo myöhäistä ja olen kuoleman oma. Pelkään, että syöpä saa nyt rauhassa levitä ja olen kuolemanvaarassa.
Kaikki me kuitenkin kuollaan, toiset aiemmin, toiset myöhemmin.... Kuolema on kuitenkin vasta alku!
Palaan vielä kerran tähän sun pelkoosi. Ensinnäkin: älä tutki sitä pattia joka päivä. Yhdessä päivässä ei havaittavia muutoksia synny. Jos sinun on pakko kopeloida sitä edelleen, (ja kopeloithan sinä, siitä olen varma. :0) ), niin tee se esim. kerran viikossa tai kahdessa. Sitä paitsi jatkuvalla nypläämisellä ärsytät sitä solmuketta kaiken aikaa, eikä se sillä menolla varmasti häviäkään.
Vertaan taas kerran tähän poikani syöpään: hänellä oli solmuke tuoreen luumun kokoinen, eikä vielä ollut levinnyt. Sulla se on paljon pienempi. Jos se olisi etäpesäke ja "pääpatti" olisi jossain muualla, (ja näinhän varmaan kuvitteletkin :0) ), olisi sinulla jo todennäköisesti muitakin oireita. (kutina, yöhikoilu, lämpöily, laihtuminen...)
Ihan oikeasti: hae apua tähän pelkoosi!!! Jos et halua mennä "päälääkärille", mene kerran vielä sen lääkärin luokse, joka pattiasi tutki. Selitä hänelle edelleen jatkuva pelkosi ja kysy häneltä, mitä sinun tulisi tehdä. Jospa sitten saisit rauhan. Mitä muuten perheesi ja läheisesi tuumaavat pelostasi? Ovatko ymmärtäväisiä vai sanovatko: sä oot hullu? :0)
Tee nyt sitten ihmeessä jotain. Älä jää tuohon tilanteeseen kärsimään. Hanki sitä apua. Tiedän entisenä pelkääjänä, mitä tuo voi pahimmillaan olla. Ymmärrän sinua hyvin ja haluaisin kovasti että pääset peloistasi niinkuin minäkin olen päässyt. Omin avuin siitä on vaikea päästä, mutta ammatti-ihmisiä on olemassa sitä varten.
TOIMI!!! :0)))
Sanoit, että sinulla on kuolemanpelko. Minusta tuntuu, että et sinä pelkää kuolemaa. Kuolemanpelkohan on pelkoa joko itse kuolemistapahtumaan tai asioihin, jotka edeltävät sitä (mahd. yksinäisyys, kipu esim) tai sitten siihen, mitä kuoleman jälkeen seuraa.
Sinun tapauksesi kuulostaa elämänpelolta. Moni kuolemanpelosta puhuva pelkää itse asiassa elämänsä jäämistä elämättä. Et ole tyytyväinen elämääsi. Tiedät, että jos nyt kuolet, elämästäsi ei tullut sellainen kuin olit ajatellut tai haluaisit. Mutta et kestä tätä totuutta. Sen vuoksi et myöskään tee oikealle ongelmallesi jotakin (tyytymättömyys omaan elämääsi) vaan mieluummin puhut kuolemasta, syövästä ja näiden pelosta.
Käytät tämän ns. kuolemanpelkosi vatvomiseen sen ajan, jonka voisit myös käyttää elämiseen eli todellisen pelkosi, elämänpelkosi, voittamiseen.
Muista myös, ettei elämä koskaan kenelläkään tule valmiiksi. Me ihmiset emme tule valmiiksi.
Elämme ja kuolemme. Kuolema on hinta, joka maksetaan elämästä, sen ilosta ja kivusta.
Elämä on upea, valtava mahdollisuus.
Tartu siihen!
Laitan sinulle matkaevääksi runon, joka muistutti minua sinusta kun lueskelin tänään:
"Anna minulle ranta puhdasta vettä
kivi rannalla,jotta voin istahtaa
riisua kenkäni, vilvoittaa
pitkästä matkasta uupuneet jalkani
anna minulle rakastettu rinnalleni rannalla
anna meille iltahetken rauha
oivaltaaksemme
että juuri näin pitää olla
että ilman matkaa tähän kaikki olisi ollut
käsittämätöntä
ja että juuri tässä, juuri näin
pelko
jota kuolemaksi kutsutaan
riisuu naamarinsa
ja osoittautuu ystäväksi."
Arvo Turtiainen
Kerta toisensa jälkeen törmäämme siihen, että ihmiset pelkäävät hysteerisesti pelkoa, ja kieltävät sen olemassaolon, kääntävät katseensa pois omasta pelostaan tai pelkäävästä ihmisestä.
Pelko on luonnollinen osa elämää. Se on aina ollut ihmisillä, ammoisista ajoista, ja tulee olemaan meidänkin jälkeemme. Pelko on psyykkinen reaktio johonkin uhkaavaan. Kuviteltuun tai todelliseen.
Kuvitellun ja todellisen välinen rajanveto on monissa tapauksissa vaikeaa. Esimerkiksi: millään lääketieteen metodeilla emme voi sanoa kenestäkään, että hänellä ei ole syöpää. Hitaat syövät voivat muhia vuosikausia ja jopa -kymmeniä elimistössä hyvin pieninä solurykelminä.
Heppasalolla saattaa olla syöpä. Jonkun kohdalla se aina on fakta (huom. minulla on vasta todettu nuoren ihmisen syöpä). Tunnen ihmisen, joka havaitsi patin kaulallaan tammikuussa ja oli jo maaliskuussa kuollut syöpään.
Siinä olen kanssanne samaa mieltä, että jos pelko varjostaa pahasti elämää, niin siitä kannattaa jollakin keinolla pyrkiä eroon, ihan itsensä vuoksi. Jos syövästä on jotain vaaraa, se antaa kyllä ennemmin tai myöhemmin kuulua itsestään.
Heppasalo, sinuna kävisin lääkärissä sitkeästi tarkistuttamassa tuon patin tilanteen, koska se vaivaa sinua. Mutta MILLÄÄN menetelmillä - vaikka imusolmuke pilkottaisiin - ei pienenpieniä syöpäsoluja löydetä. Isommat kyllä löytyvät. Jos syöpä tulee, se tulee, ainoa mitä voit tehdä on käydä lääkärissä riittävän usein.
noin hysteerisesti syöpää pelkäävän henkilön pelkoja!
.. on jo käynyt lääkärillä ja tutkimuksissa moneen kertaan sen yhden ja saman patin kanssa.
Tuntuu siltä, ja sanon tahallaan nyt provosoiden, kuin hän olisi lähes pettynyt siihen, että ei olekaan syöpäsairas. Ei saakaan huomiota, huolenpitoa, vaan täytyy vaan jatkaa tätä samaa, tylsää elämää. Eikö mikään enää tunnu miltään?
Minä elän sillä tavalla, että jokaisena päivänä elän sitä kuin se olisi ainut jäljellä oleva. Päivittäin kiitän Jumalaani niistä hyvistä asioista, joita hän on minulle suonut. Kiitän uudesta päivästä, joka on minulle annettu. Suhtaudun elämään niin kuin se olisi todellakin ainutkertainen, koska se ON.
Ei kellekään meistä ole luvattu huomista. Ei kellekään, ei syöpäsairaalle, ei muille sairaille, ei ns. terveille. Kun sen sisäistää, niin moni asia elämässä helpottuu. Voi ihan vain keskittyä elämään tavallista, hyvää, arkista elämää. Elämään soisin kuuluvan myös kiitoksen ja ihmettelyn eikä vain ainaisin itselle vaatimisen ja katkeruuden.
Tämä normi-elämä, että me kaikki elämme sen vähintään 80 vuotta ja kuolemme nätisti omassa sängyssämme rakkaiden ihmisten ympäröimänä, se on ihmisen toiveajattelua. Onneksi se toteutuu joidenkin kohdalla, se on kaunista. Mutta ei se ole elämän koko kuva. Ei elämältään voi vaatia yhtään mitään. Elämä on, eikä sitä voi ihminen määrittää. Se on vain otettava vastaan.
Minä en, toisin kuin Puolustaja 35 arvelit, pelkää pelkoja, en pelkääviä ihmisiä enkä omia pelkojani, joita siis on. Mutta minun ei tarvitse naamioida pelkojani sellaiseen muotoon, jossa ei tarvitse katsoa elämääni ja itseäni rehellisesti peiliin.
Tai ns. sosiaalisesti hyväksyttävämpään muotoon, kuten elämänpelosta kuolemanpelkoon. Pelosta saa puhua ja pitää puhua, mutta soisin että puhutaan rehellisesti. Heppasalon tapauksessa minäkin puhuin pelosta, elämänpelosta.
Kyllä peloista saa puhua, mutta pelo kanssa ei voi elää. Etenkin kun Heppasalon tapauksessa suurin pelko on elämisessä. Uskon, että jos hän ei vouhkaisi syövästä, niin se voisi yhtä hyvin olla jokin muu vakava sairaus. Hänen "syöpänsä" on mielenterveyden puolella, ja sekin leviää, kasvaa ja jopa tappaa, ellei sitä hoideta niinkuin mitä muutakin tautia tai syöpää.
Elämä itsessään on jo riski ja kaikessa on olemassa riskejä. Voin jäädä auton alle astuttuani seuraavan kerran ulos kotoani. Pitäisikö sen vuoksi vain istua sisällä ja olla elämättä normaalia elämää?