Mielessä pyöri kaikkea oman elämän kipupisteistä työhön, sekä tietysti myös erääseen sydämen nurkkaan juuttuneeseen naiseen liittyvää. Sekalainen hullunmylly oli sekoittanut Jaskan toiminnan niin pahasti, ettei hän enää tiennyt missä olisi hyvä olla.
Koti ja työasiat on helppo kiertää olemalla aina toisaalla, mutta sydäntä ja omaa päätä ei päässyt karkuun. Kaiken tolkuttoman veivaamisen jälkeenkin Jaska tiesi vain haluavansa hänet omakseen.
Koska kukaan muu ei pysäyttänyt aikaa, hidastanut sydämen lyöntejä tai tyhjentänyt ajatuksia kaikesta vain olemalla siinä silmien alla. Ja miten tuon naisen silmissä olikin niin salaperäinen katse, kuin vilahdus jonnekin tuttuun, mutta silti tutkimattomaan paikkaan. Ja ne huulet... niiden suutelemisesta Jaska jaksoi aina haaveilla. Kun se hetki tulisi, ei Jaskaa pidättelisi enää mikään. Jaskasta kuoriutuisi muriseva Apinamies, karju, sonni ja ukkometso, kaikki samassa. Silti hän olisi hellä ja äärimmäisen huomioiva hänelle. Koska oli Jaska.
Mutta Jaska ei aina tiennyt onko nainen hänen päässään se aito ihana nainen, vai pelkkä mielikuva, liehuva liekinvarsi, jota Jaska palvoi? Kumpi siellä oikeasti asusti ja kumpaan Jaska oli niin lujasti jumissa? Voisiko tuo ihanuus joskus avata sen hänelle?
-Jaska Jokunen, jälleen kerran pähkäillen
Koti ja työasiat on helppo kiertää olemalla aina toisaalla, mutta sydäntä ja omaa päätä ei päässyt karkuun. Kaiken tolkuttoman veivaamisen jälkeenkin Jaska tiesi vain haluavansa hänet omakseen.
Koska kukaan muu ei pysäyttänyt aikaa, hidastanut sydämen lyöntejä tai tyhjentänyt ajatuksia kaikesta vain olemalla siinä silmien alla. Ja miten tuon naisen silmissä olikin niin salaperäinen katse, kuin vilahdus jonnekin tuttuun, mutta silti tutkimattomaan paikkaan. Ja ne huulet... niiden suutelemisesta Jaska jaksoi aina haaveilla. Kun se hetki tulisi, ei Jaskaa pidättelisi enää mikään. Jaskasta kuoriutuisi muriseva Apinamies, karju, sonni ja ukkometso, kaikki samassa. Silti hän olisi hellä ja äärimmäisen huomioiva hänelle. Koska oli Jaska.
Mutta Jaska ei aina tiennyt onko nainen hänen päässään se aito ihana nainen, vai pelkkä mielikuva, liehuva liekinvarsi, jota Jaska palvoi? Kumpi siellä oikeasti asusti ja kumpaan Jaska oli niin lujasti jumissa? Voisiko tuo ihanuus joskus avata sen hänelle?
-Jaska Jokunen, jälleen kerran pähkäillen
Vastaukset 16
Vanhimmat
Voi Jaska, Jaska!! Miksi et vieläkään ole tarttunut härkää sarvista ja selvittänyt asiaa? Kirjoitat hienosti asiasi, varmaan myös osaat puhua ja kas, problem solved.
Ei se osaa, onhan se jo nähty. Loser with a BIG L.
Niin monta vuotta asia on ollut etenemättä niin kaikki hänessä perustuu mielikuvaan.
Ehkä niin, vaikka Jaska tunteekin häntä hieman.
Mielikuva vs. todellinen ihminen sen takana. Syviä vesiä tutkittavaksi, jos haluaisi tutustua siihen ihmiseen oikeasti.
Mutta miten edes tutustut, jos yhteistä aikaa ei ole?
-Jaska J.
Jos yhteistä aikaa ei ole, sitä vo aina järjestää. Eiks se ole ihan järjestelykysymys, että aikaa löytyy siihen mistä tykkää ja haluaa?
Kait "Jaska" tajuaa että sitä yhteistä aikaa on sitten järjestettävä.
Olisit tullut puhumaan vielä kun nähtiin. Onhan siitä jo aikaa siitä viime näkemisestä jo kohta pari vuottakin.
Ohi menee. Jaska näkee häntä onnekseen melkein kaikkina työpäivinä.
-Jaska J.
Lopettakaa heti toisen ihmisen alentaminen
Äänen vieminen
Kommentti oli kyllä Jaskalta itseltään. Oma ääni kolmannessa persoonassa.
-Jaska J.
Pieni punatukkainen tyttö katseli virtahepoa olohuoneessa ja pakeni taas töihin. Iltapäivällä hän pakenisi harrastuksiin. Viikonloppuna talo olisi tyhjä ja voisi hengittää.
Yhä hän odotteli ystävänpäivän sydänkorttia, jota ei vieläkään ollut tullut. Hän punasi huulensa, katsoi itseään peilistä ja iski silmää. Ehkä kohta.
Jaska voisi käydä punatukkaisen luona vaikka kahvilla, kun talo olisi sopivasti tyhjä. Kilauta ja pyydä seuraksi. Jaska osaa myös leipoa, joten miksipä ei leipoisi myös hänen kanssaan? Näppärät sormet pyöräyttää nopeasti pullat pystyyn ja uunin kuumaksi.
Salasuhde on aina tuomittava. Jaska kyllä perheellisenä tietää sen. Tai pitäisi tietää.
Ennalta tuomitseminen tietämättä taustoja on turhaa.
Jaska ei miettisi enää hetkeäkään jos tuo tilanne joskus tulisi eteen.
Sateisena sunnuntaiaamuna Jaska mietti vain huomista. Miten jaksaisi jälleen maanantaita ja paluuta sorvin ääreen? Aamu tuntuisi mukavammalta, jos tuo ihana osoittaisi ilahtuvansa Jaskan paluusta, sanomalla jotain muutakin ohikulkiessa huikatun "huomenta" lisäksi. Luoksetulo, lämmin katse, jokin henkilökohtainen kysymys, mitä vain mistä hehkuisi lämpö ja välittäminen.
Koska kukapa muu sellaista Jaskalle siellä soisi kuin se ihana ja valloittava nainen? Se, jolle Jaska nämä kaikki kirjoitukset on osoittanut.
-Jaska Jokunen, paluu sorvin ääreen vol. 3-