Kolmikantaneuvottelut palkansaajan aseman heikentämiseksi

Työntekijäjärjestöt ovat neuvotteluissa heikoilla, hallitusohjelma tukee työnantajaa.

Asioiden oikaiseminen onnistuu neljän vuoden päästä, kun hallitus vaihtuu. Silloin demarienemmistöinen hallitus voi käyttää samaa taktiikkaa kuin nykyinen hallitus, mutta päinvastoin.

Hallituksen kannattaa miettiä, haluaako se tämmöistä kierrettä.
18279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Nää on ihan pihalla siitä mikä kuuluu hallitukselle ja mitkä asiat on liittojen välisiä yksityisen sopimisen piiriin kuuluvia asioita ,jotka ei millään lailla kuulu hallitusvallan alle.

Hallitus ei ole työmarkkina osapuoli ,joten se ei ole päättämässä työmarkkina asioita nevootteluosapuolena keskusjärjestöjä kutsuen.Hallituksen edustus on kutsuttava oasapuoli aina poikkeuksetta.

Neuvotteluja ei välttämättä käydä kolmikantaisena jos työmarkkina osapuolet katsovat sen tarpeettomaksi. Neuvottelut käydään aina työnantajan ja työntekijän välisenä. Kun ei päätä sopuun valtion puolesta kutsutaan sovittelija neuvotteluihin jolloin hän sovittelee neuvotteluissa ja tuolloin voidaan tarjota sopimista edesauttavia valtiollisia ratkaisuja ,kuten verotukseen liittyviä tai muita esim teollisuutta tukevia ratkaisuja.

Kun päästään sopimukseen sen allekirjoittaa työnantaja puolen edustus kun on kyse keskitetyitä neuvotteluista ja vastaavasti työntekijäpuolen keskusjärjestöt. Hallitus valta ei siis sanele miten on asioita sovittava tai missä puitteissa, eikä he sellaista valtaa edes demokratiassamme omaa jolla neuvottelujen puitteet voisivat asettaa. Hallitusvalta menee toimissaan laittomuuksiin niin tehdessään.

Äänestä
  • Kolmikanta tarkoittaa, että työntekijöiden ja työantajien keskusjärjestöt sekä valtiovalta sopivat yhdessä työelämään liittyvästä lainsäädännöstä sekä sen kehittämisestä.

    Esityksiä lakimuutoksista tekee hallitus ja niihin etsitään usein kompromissia. Kun hallituksen esitys on puolueellinen, nykyinen hallitys on EK:n asialla, on neuvottelutulos "kompromissi", jolla liu'utaan työnantajan edun suuntaan.

    Voi miettiä, miten sovittelu toimii, kun hallitus on niin voimakkaasti EK:n puolella, hallitusohjelmahan on suoraan EK:n käsikirjasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kolmikanta tarkoittaa, että työntekijöiden ja työantajien keskusjärjestöt sekä valtiovalta sopivat yhdessä työelämään liittyvästä lainsäädännöstä sekä sen kehittämisestä.

    Esityksiä lakimuutoksista tekee hallitus ja niihin etsitään usein kompromissia. Kun hallituksen esitys on puolueellinen, nykyinen hallitys on EK:n asialla, on neuvottelutulos "kompromissi", jolla liu'utaan työnantajan edun suuntaan.

    Voi miettiä, miten sovittelu toimii, kun hallitus on niin voimakkaasti EK:n puolella, hallitusohjelmahan on suoraan EK:n käsikirjasta.

    Niin .Hallitus on sovitteleva osapuoli ei neuvotteleva, joten se ei myöskään kutsu osapuolia neuvotteluihin. Millaisia ratkaisuja se tarjoaa sovinnon syntymiseksi on sitten omansa lainen juttu. Sovinto esittelijänä sen varsinainen tehtävä on toimia valtiollisesta näkökulmasta ,jossa valtion talous edellä, jolloin maassa pyritään säilyttämään ja luomaan korkea työllisyys aste tuota kautta ,sekä nostamaan taloutta jolloin myös verotulot karttuvat.

    Hallitus ei perinteisesti tee lakimuutoksia vaan tarjoaa siis ratkaisuja sovinnon pohjaksi. Sovinnon synnyttyä joko niitä tarvitaan tai ei ,riippuen mitä sopia osapuolet sopivat. Mikäli työehtoihin tulee sen suuntaisia muutoksia että niitä tarvitaan viedään sopija puolien sopimat asiat työehtosopimus lakiin. Tuo sopimus sana tuossa kertoo että nuo on syntyneet sopimus pohjalta ja koska sopimukset on sinänsä vahvistettava ,valtakuntaa koskevissa asioissa ne viedään työmarkkina asioiden kohdalta lakiin, jotta toimitapoja on valvottavissa ja niiden toimintaa valvottavissa. Työmarkkina asiat perustuvat puhtaasti vapaaseen sopimiseen ei valtiollisen hallinnon määräyksiin. Ymmärrän kyllä että nuo asiat ovat vaikeita ymmärtää ,mutta ei mahdottomia perehtyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Miksi kolmikantaneuvottelujen toimimisesta ollaan huolissaan?

    Mielenkiintoista seurata, miten se toimii hallituksen ajaessa työntekijän aseman heikennöstä läpi ja jo ei toimi, niin miten pitkäaikaiset ja vakavat vaikutukset sillä on.

    Äänestä

Hallitus alas!

Äänestä

Hallitus parantaa normaalin ahkeran työntekijän asemaa.

Työpaikkakiusaajista pääsee helpommin eroon eikä tarvitse maksaa työkammoisten pitkiä lomia.

Paikallinen sopiminen tulee mahdolliseksi 99% yrityksistä.

Mikä niistä on muka heikennys?

Äänestä
  • Älä unohda sitä, ettei enää tarvitse kaikkien kärsiä siitä kuinka keski-ikäiset AY-miehet mittaavatmunansa pituutta lakoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Älä unohda sitä, ettei enää tarvitse kaikkien kärsiä siitä kuinka keski-ikäiset AY-miehet mittaavatmunansa pituutta lakoilla.

    Eihän niillä edes seiso :D

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Älä unohda sitä, ettei enää tarvitse kaikkien kärsiä siitä kuinka keski-ikäiset AY-miehet mittaavatmunansa pituutta lakoilla.

    Ne elää jossain raatteentiellä ja kuvittelee olevansa sodassa.
    Soppatykit, lakkoaseet, joita rasvataan, rivejä kootaan, taistellaan...
    Sitten on vielä se sotapropaganda, vihollinen ,poteroiden kaivaminen..

    Missä maailmassa ne elävät?
    Kuinka lapsellisia aikuiset ihmiset voivat olla?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Varsinkin, kun yksikään niistä ei edes jaksa nousta portaita hengästymättä :D

    Miten joku AY pomoi voisi tietää, mikä on hyväksi tämän päivän koulutetulle osaajalle?

    Äänestä

  • Työpaikkakiusaajat ovat ihmisiä, jotka pitävät esihenkilöön hyvät suhteet ja mustamaalaavat toisia.

    Joissakin mainittu, että liitot estävät palkankorotukset. Onko jossakin paikallinen sopiminen nostanut palkkoja?

    Hallituksen tavoite on kilpailukyvyn parantaminen ja se tehdään palkkakurilla. Siihen tähtäävät useat toimet ja on merkillistä, ettei sitä kaikki ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Työpaikkakiusaajat ovat ihmisiä, jotka pitävät esihenkilöön hyvät suhteet ja mustamaalaavat toisia.

    On, paikallinen sopiminen on nostanut palkkoja enemmän kuin liittojen sopimukset.

    Paikallinen sopiminen on erinomainen ratkaisu koska pienet yritykset toimivat ihan eri ympäristössä kuin ne, jotka tekevät liittojen kanssa sopimukset. 99% yrityksistä ei edes pääse kertomaan näkemyksiään sopimuksista ja on selvää, ettei sopimukset palvele niitä yrityksiä tai niiden työntekijöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mikä tämmöinen firma on? En ole kuullut yhdestäkään, enkä siitä, että liiton sopimus rajoittaisi palkankorotuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Työpaikkakiusaajat ovat ihmisiä, jotka pitävät esihenkilöön hyvät suhteet ja mustamaalaavat toisia.

    Joissakin mainittu, että liitot estävät palkankorotukset. Onko jossakin paikallinen sopiminen nostanut palkkoja?

    Hallituksen tavoite on kilpailukyvyn parantaminen ja se tehdään palkkakurilla. Siihen tähtäävät useat toimet ja on merkillistä, ettei sitä kaikki ymmärrä.

    Hallituksen tehtävä ei ole lisätä pätkätöitä, eikä työehtojen heikennystä. Työehtosopimusten minimiehdot ja -palkat ovat työnantajaliittojen ja työntekijäliittojen yhteisesti sopimat ja sovittuja työehtoja ja minimipalkkoja ei pidä romuttaa.

    Työpaikoilla työnantajajan edustaja (esim. henkilöstöpäällikkö) tuntee työsopimukset, minimimääräykset ja työlait. Kuinka moni yksittäinen työntekijä tai työnhakija tuntee sopimukset ja lait omaa työsopimusta allekirjoittaessaan?

    Nyt työnantaja haluaa Orpon hallituksen tuella romuttaa liittojen aiemmin sopimat työehtosopimukset muuttamalla koko sopimustoiminnan lakisääteiseksi, koska niin ovat sopineet Orpo, kokoomus ja Purra Perussuomalaiset sekä pikkupuolueet RKP ja Kd HALLITUSOHJELMASSAAN.
    Onkohan se oikeudenmukaista vai pitäisikö perustuslakia korjata?

    Miten paljon ajassa mentäisiin taaksepäin, jos ammattiyhdistysliikkeen toiminta lopetetaan?
    Palataanko 1920-luvulle asti?

    Äänestä

Tervaa, höyheniä ja yleislakko!

Äänestä
  • Ajattelit siis mennä töihin?

    Äänestä

Näyttää siltä, ettei kolmikantaneuvottelut kuitenkaan toimi. 19.9 HS:

"Järjestö katsoi tuolloin, että kolmikantaiset neuvottelut ovat nykytilanteessa mahdottomia, kun leikkaukset ja heikennykset on kirjoitettu suoraan hallitusohjelmaan."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Työntekijäjärjestöt ovat neuvotteluissa heikoilla, hallitusohjelma tukee työnantajaa.

Asioiden oikaiseminen onnistuu neljän vuoden päästä, kun hallitus vaihtuu. Silloin demarienemmistöinen hallitus voi käyttää samaa taktiikkaa kuin nykyinen hallitus, mutta päinvastoin.

Hallituksen kannattaa miettiä, haluaako se tämmöistä kierrettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu