Yön kulkiessa pimeinta hetkeään saapui nainen tutulle rannalle.
Kivikkoista polkua astellessaan hän ajatteli kuinka tuo polku muistutti hänen omaa elämäänsä.
Vapaaehtoisesti valittu,paljas,meren hiomien kivien reunustama.
Tuuli yltyi kertoen tulevasta sateesta.Meren laineet hyppivät korkeuteen yrittäen saavuttaa kallion jota kohti nainen kulki.
Istuessaan lempipaikalleen suurimpien kivien suojaisaan koloon hän kiskoi takkiaan tiukemmin ympärilleen kun vilunväristykset kulkivat pitkin selkärankaa ravistellen ja muistuttaen kylmyydestä joka tunki tietoisuuteen.
Nainen sytytti savukkeen lohkareitten suojassa ja seurasi myrskyn saapumista.
Ensimmäiset salamat saivat naisen nousemaan pois suojastaan ja laskeutumaan kallion paljaimpaan reunaan.
Kiljuvaksi muuttunut tuuli repi naisen hiukset auki ja tuuli viskoi suolaisia meren pisaroita kasvoille.
Taivas repesi ja antoi oman laulunsa yölle.
Nainen istui kalliolle kiertäen kätensä polviensa ympärille ja tunsi kuinka sade saapui hartioita kastellen.
Hän nosti kasvonsa vasten tuulta ja hitaasti tulevat kyyneleet sekoittuivat luonnon kanssa.
Alistuneessa asennossaan hän suri menettämäänsä.
Merelle luovuttamaansa rakkauttaan.Rakkautta joka oli hänelle elämä,kaikki mikä oli ja on.
Hän tunsi kuinka meri itki mukana laulullaan.
Tuo ikiaikojen laulu meren syvyyksistä.
Hartiat täristen nainen aloitti huudon joka oli jostain alkukantaisen tappavan surun syövereistä iri päässyt luonnoton sävel.
Mylvivän myrskyn äänet voimistuivat kun kun nainen nousi ylös ja seisoi pää nöyränä painettuna alas.Kiitävän hetken nainen tunsi suunatonta halua syöksyä meren vaahtoavaan vapauteen.
Äkkiä hän tunsi jonkun saapuvan voimana joka nosti pään ylpeästi pystyyn ja kyynelvirta pysähtyi.
Meri vaihtoi sävelensä raivoon ja nainen imi sen voimaa itseensä.Hän tunsi kuinka jokin aukesi räsähtäen ja nyt kurkusta tullut huuto muuttui vihaksi joka taisteli itsensä ulos julmin sanoin jotka hukkuivat meren syliin.
Myrsky piiskasi naista koko luontonsa voimalla, meren ja taivaan liittyessä yhteen.
Mieletön taistelu vaimentui naisen tuntiessa vapautuneensa jostakin jonka olisi aika laskea kuristava otteensa irti.Hitaasti hän tunsi tunsi kosketuksen joka paransi arpia joiden olemassaolon vain hän yksin tiesi.
Hiljalleen meren rauhoittuessa nainen poistui lohduttajansa läheltä ja astellessan tuttua polkua hän hymyili ja ajatteli kuin kaunis hänen kivikkoinen polkunsa oikeastaan on.
Kivikkoista polkua astellessaan hän ajatteli kuinka tuo polku muistutti hänen omaa elämäänsä.
Vapaaehtoisesti valittu,paljas,meren hiomien kivien reunustama.
Tuuli yltyi kertoen tulevasta sateesta.Meren laineet hyppivät korkeuteen yrittäen saavuttaa kallion jota kohti nainen kulki.
Istuessaan lempipaikalleen suurimpien kivien suojaisaan koloon hän kiskoi takkiaan tiukemmin ympärilleen kun vilunväristykset kulkivat pitkin selkärankaa ravistellen ja muistuttaen kylmyydestä joka tunki tietoisuuteen.
Nainen sytytti savukkeen lohkareitten suojassa ja seurasi myrskyn saapumista.
Ensimmäiset salamat saivat naisen nousemaan pois suojastaan ja laskeutumaan kallion paljaimpaan reunaan.
Kiljuvaksi muuttunut tuuli repi naisen hiukset auki ja tuuli viskoi suolaisia meren pisaroita kasvoille.
Taivas repesi ja antoi oman laulunsa yölle.
Nainen istui kalliolle kiertäen kätensä polviensa ympärille ja tunsi kuinka sade saapui hartioita kastellen.
Hän nosti kasvonsa vasten tuulta ja hitaasti tulevat kyyneleet sekoittuivat luonnon kanssa.
Alistuneessa asennossaan hän suri menettämäänsä.
Merelle luovuttamaansa rakkauttaan.Rakkautta joka oli hänelle elämä,kaikki mikä oli ja on.
Hän tunsi kuinka meri itki mukana laulullaan.
Tuo ikiaikojen laulu meren syvyyksistä.
Hartiat täristen nainen aloitti huudon joka oli jostain alkukantaisen tappavan surun syövereistä iri päässyt luonnoton sävel.
Mylvivän myrskyn äänet voimistuivat kun kun nainen nousi ylös ja seisoi pää nöyränä painettuna alas.Kiitävän hetken nainen tunsi suunatonta halua syöksyä meren vaahtoavaan vapauteen.
Äkkiä hän tunsi jonkun saapuvan voimana joka nosti pään ylpeästi pystyyn ja kyynelvirta pysähtyi.
Meri vaihtoi sävelensä raivoon ja nainen imi sen voimaa itseensä.Hän tunsi kuinka jokin aukesi räsähtäen ja nyt kurkusta tullut huuto muuttui vihaksi joka taisteli itsensä ulos julmin sanoin jotka hukkuivat meren syliin.
Myrsky piiskasi naista koko luontonsa voimalla, meren ja taivaan liittyessä yhteen.
Mieletön taistelu vaimentui naisen tuntiessa vapautuneensa jostakin jonka olisi aika laskea kuristava otteensa irti.Hitaasti hän tunsi tunsi kosketuksen joka paransi arpia joiden olemassaolon vain hän yksin tiesi.
Hiljalleen meren rauhoittuessa nainen poistui lohduttajansa läheltä ja astellessan tuttua polkua hän hymyili ja ajatteli kuin kaunis hänen kivikkoinen polkunsa oikeastaan on.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mikä sai sinut kirjoittamaan tämän tarinan?
hetki elämästäni.
(yritys kertoa yksi tapahtuma)
syy miksi tekstini herätti vain halun kysyä, mikä sai minut kirjoittamaan.
Tuolla 50 kanavalla julkaisin paria tuntia aiemmin hyvin samankaltaisen tarinan, samasta aiheesta. Ja olen jotain vastaavaa täällä aiemminkin kirjoittanut.
Oli siis minusta, yllättävä juttu... Eittämättä tuli mieleen jonkin sortin plagiaatio. Liekkö sitten sattuma?
sitä avaustasi, jossa mullekin lauloit liisukasta, niin.... mielestäni tarinat eivät ole samanlaiset.?? Tosin, voisit kopioide ne kirjoituksesi jota tarkoitat, tänne, Luulen että viittaus plagiointiin on senverran voimakas, että olisi hyvä olla vertailupohjaa.
Toisaalta, kuinka usein sein elokuvissa näemme naisen myrskyisellä kalliolla :))
Tietenkään asia ei minulle henk.koht kuulu, ajattelin tämän kertomuksen kirjoittajaa...
tarinasi.
Olen käsitellyt meriaihetta aikaisemminkin toisella palstalla!
Kirjoitukseni käsitteli omaa elämääni siis todellista, minulle tapahtunutta,minun elämääni!!
minä,vastasin esitettyyn kysymykseen, että miksi.
Ja loppuun vielä lisäsin, että liekkö sattumaa.
Totta, että tarinoita merestä on miljoona. Eivätkä mitkään sanat, ole ainutlaatuisia.
Jos olisin halunnut, aiheesta enemmän keskustella, olisin jatkanut. Minä lopetin.
Minusta on kuitenkin, ystävällistä vastata, jos joku jotain suoraan kysyy.
...siis sattuma.
Ja kaikki tyytyväisiä?
tekstiä.
Oma moraalini ei sallisi plagiointia.
Se ei olisi minua.
Kiitos sinulle.
kommentti/kritiikki, olisi ollut tervetullut.
Ehkä voisitte ohittaa tekniset kirjoitusvirheet.
Puuttuvat kirjaimet,väärä kappalejako.
tunnelma on kertomuksessasi, kertoo voimakkaista tunteista mutta myös pelottomuudesta.
Itse kun pelkään ukkosta, niin ei tulisi mieleenikään mennä nyt kalliolle istumaan rajuilmassa. Se oikein hengästytti tuossa kertomuksessasi. Kaikkinensa hieno tulkinta tunnemyrksyjen taistelusta !!
tunne välittyi tekstistäni.
Pelottavia asioita on niin paljon muita,ettei kannattaisi jättää näkemättä upeaa luonnon näytelmää.
Kiitos sinulle taikis.
minulla tulee jo lapsuudesta, asuimme nimittäin kallion kupeessa ja jos ukkonen tuli määrätyltä suunnalta niin se ei päässyt "ohi" vaan purki raivonsa päällemme. Senverran tuo pelko on jo hävinnyt, että uskaltaa joskus kurkistaa ikkunasta ulos ukkosella, ulosmenosta ei kylläkään puhettakaan :))
Kyllä, tekstistäsi välittyy voimaks tunne, siihen eläytyi oikein. Jos on omakohtaisista kokemuksistasi kyse, niin toivon sinulle voimia, joita tuolla kertomuksesi naisella ainakin on.
kokemus lapsuudesta aiheuttanut pysyviäkin pelkotiloja,mutta jos astuisit ulos jonkun turvallisen ja tutun seurassa?
Noista tapahtumista on jo aikaa ja kyllä minä kerroin itsestäni.
Kiitos.
minä ajattelin kävellä koskeen.
kävelin siellä koskenrannalla ja katselin koskenpauhua, kyllä se kutsuvana kutsui,
ei kuitenkaan tänään ollutkaan vielä minun aika sinne mennä niin koski vastasi vaikka kutsuvana kutsui..
matka on pienistä hetkistä kiinni.
Sinulle toivon voimia ohittaa ne hetket jatkossakin.
Elämä on kuitenkin niin ainutlaatuinen ketju ja jokainen meistä on tärkeä lenkki siinä.