Vittu on aina kauniimpi kuin sievimmät pöksyt.

Siksi sadun prinsessa-asussa kuvittelen aina vitun paljaaksi. Prinsessalla on vaalean keltainen läpinäkyvä sifonkipaituli. Sen saimme, kun ostin herttaiselle ja sievälle vaimolleni baby doll -yöpuvun. Hän käytti sitä aamullakin vieraille kahvia tarjotessaan ilman alaosaa. Herkkää kauneutta.

Kauneusasiat ovat modernissa kulttuurissa aivan sekaisin, sillä valtavan pitkä evoluutio on luonut geeneihimme perinnöllisen kauneustajun, mutta lyhyehkö kulttuurin tuoma jakso on yrittänyt tarjota geneettisesti vierasta vaatteiden kauneutta, ensin kylmillä alueilla, sitten kaikkialla. Naiset ovat aivan ymmällä, yrittävät samalla peittää ja näyttää mahdollisimman paljon paljasta.

Olimme ylioppilasjuhlissa. Päähenkilö oli pukeutunut huippusievään minihameeseen, jossa oli vielä sivuhalkio paljastamassa että alla ei ole pöksyjä. Onhan pöksyttömyys monen mielestä nimenomaan JUHLALLISEMPAA kuin pöksyllisyys.

Olimme saunassa aikaisemmin nähneet hänen poikkeuksellisen nätin vittunsa. Tietysti halusi näyttää sen myös muille, kun ei ole sopivaa puhua itsestään. Muutenkin on tavattoman nätti. Luontaista kauneutta pilasi, että hän koko ajan hermostuneen oloisesti nyki hameen helmaa alas ja halkiota kiinni. Selvä motivaation ristiriita.

Luonnonkansoilla oli tapana, että naiset olivat vittu paljaana arkena ja juhlana, kaikkein kaunein ja suloisin esillä. Heti kun karvat alkoivat kasvaa, ne poistettiin. (Muuten merkillinen juttu. Miksi useimpien mielestä täysin sheivattu vittu, kuten myös miesten ajoittainen parrattomuus, näkyy silmään parempana kuin luonnon luoma, mutta niin on kyllä minustakin.)

Geenien mukaan vittu on täydellistä kauneutta, mutta kulttuurille se on vaikea asia.

2

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        264
        4626
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        132
        3003
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        44
        2807
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        76
        1761
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        106
        1624
      6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1503
      7. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        59
        1370
      8. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        95
        1262
      9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1139
      10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        212
        1138
      Aihe