Meri ja Jaakko saivat työkkäristä hämmentävät ehdotukset

TE-toimiston työtarjoukset ovat herättäneet hämmennystä, jos ehdotettu työ ei ole vastannut lainkaan pätevyyttä.

TE-toimiston eli työkkärin ehdotukset työtä hakeville eivät osu aina kohdalleen. Iltalehti haastatteli kahta lukijaa työnhakukokemuksistaan TE-toimiston kautta. Molemmille tarjottiin aikoinaan työtä, johon heillä ei ollut pätevyyttä.

Aiemmin tällä viikolla Taloussanomat uutisoi, että TE-toimisto patistaa 48-vuotiasta restonomia hakemaan joulutontun virkaa. Suomalaisnaisella on kahdenkymmenen vuoden työkokemus ravintola-alalta.
Rekkakuskiksi ilman korttia

Nokialaisella Jaakolla on kaksi erikoista kokemusta TE-toimistosta.

Aiempi kokemus on 15 vuoden takaa, jolloin parikymppinen Jaakko oli pidemmän aikaa työttömänä rakennusapulaisen työn päätyttyä.

– Ainoa yhteydenotto työkkäristä työtarjouksen muodossa oli, että hae rekkakuskiksi. Se oli vähän hankalaa, kun minulla ei ole koskaan ollut C-ajokorttia, hän muistelee.

Jaakko selvitti asiaa, koska hän ei halunnut karenssia työttömyysturvasta.

– He kysyivät, että olisiko minulla kuitenkin ollut joskus kortti. Tuntui, että heti syyttivät, että olen juonut kortin, hän nauraa.

Lopulta Jaakon ei tarvinnut hakea kyseistä työtä.
Tarjottiin omaa työtä

Noin kuusi vuotta sitten Jaakko teki yksittäisiä vuoroja varastomiehenä. Hän ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi, jotta saisi ansiopäivärahaa osa-aikaisuuden ajaksi.

Työvoimatoimistosta tuli työpaikkaehdotus: Jaakon omasta työpaikasta. Tarjolla olisi ollut osa-aikaisuus varastomiehenä.

– He olisivat ilmeisesti halunneet minun tekevän saman työn kahdesti.

Jaakko otti yhteyttä TE-toimistoon, josta vastattiin hänen mukaansa ympäripyöreästi, että he olivat huomanneet hänen olevan työttömänä ja kyseinen työpaikka oli hänen paikkakunnallaan.

Tätäkään työtä hänen ei lopulta tarvinnut hakea turhaan.

– Työkkärin kautta en ole ikinä saanut sellaista työpaikkaa, johon olisin päässyt. Tuntuu, että tuo firma ei liity millään tapaa työnvälitykseen, hän miettii.

Ei pätevyyttä

Meri on ollut kerran työttömänä. Vuonna 2014 hän palasi perhevapailta takaisin työnhakijaksi. Tuolloin Helsingissä asunut Meri oli itse motivoitunut etsimään omaa koulutustaan vastaavaa työtä.

TE-toimisto lähetti työpaikkaehdotuksen koulutetun sairaanhoitajan työhön, johon Merillä ei ollut pätevyyttä. Hän on koulutukseltaan sosionomi.

Työtarjous herätti hämmennystä. Meri otti yhteyttä TE-toimistoon.

– Laitoin viestiä, että pitääkö minun oikeasti hakea sinne. Kyllä sitten sanottiin, että ei tarvitse ja mitenköhän tänne on tällainen lipsahtanut, Meri kertoo.

Toinen ihmetystä herättänyt ilmoitus oli alle 30-vuotiaille tarkoitetusta työllistymispaikasta. Meri oli tuolloin yli 30-vuotias.

Yhteensä Meri sai TE-toimistolta neljä työpaikkaehdotusta, joista kahteen hän pystyi edes hakea.

– Mielestäni sieltä ei saanut mitään hyödyllistä apua työllistymiseen. Oli vain velvollisuus, että pitää hakea työpaikkoja, jotka eivät kiinnosta tai joihin ei ole soveltuva. Koin, että se oli verovarojen tuhlausta, ei siinä ollut mitään järkeä, Meri kertoo kokemuksestaan.

– Koin sen loukkaavana työnantajille, että joutuisin hakemaan työtä, johon en ole soveltuva.

Meri haki molempia TE-toimiston ehdottamia oman alan työpaikkoja. Toisen työpaikan hakuprosessissa Meri pääsi pitkälle, mutta ei tullut lopulta valituksi.

– Olin lopulta iloinen, että he eivät ottaneet minua, koska tuskin olisin ollut siellä kovin pitkään. Sain sitten työn mitä halusinkin, koska minun ei ollut vaikeaa työllistyä.

Puolen vuoden työttömyyden jälkeen hän sai töitä omien suhteiden kautta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fdb2821d-e7bd-4672-a441-ed775994b370
9232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tämänhän tietää kaikki jotka ovat joskus olleet työkkärin asiakkaita! Tuntuu siltä että poliitikot ja virkamiehet ovat ainoita jotka eivät vieläkään tiedä tätä!

Työkkärin tehtävä ei ole välitää työpaikkoja, vaan kytätä karensseja asiakkaillensa.

Eli säästää KELA:n eli valtion rahoja antamalla mahdollisimman monelle karenssia jostakin syystä, jotta KELA:n rahoja ei tarvitse karenssin aikana maksaa.

Äänestä

Edellinen hallitus palkkasi tuhansia uusia epäpäteviä TE-friiduja fittuilemaan työttömille. Lähinnä ilman elämänkokemusta olevia saparoita.

Äänestä
  • Työkkärin hakuvaatimus on nykyään vähintäänkin ammattikorkeakoulututkinto tai mielummin yliopistotutkinto.

    Äänestä

  • Juu, kyllä on henkilökunnan taso laskenut takavuosista huomattavasti.

    Äänestä

Tulee kansantaloudellinen ongelma, työ muuttuu tuottamattomaksi, aivan kuten sovietin gulagissa.

Äänestä

Miksi ei voi hakea rekkakuskiksi, sairaanhoitajaksi tai vaikka astronautiksi.
Onhan niitä valepoliiseja ja -lääkäreitäkin ja valepakolaisiakin. Ja kaikki vetävät rahaa paremmin kuin sopivan pätevyyden omaavat työläiset.

Äänestä
  • Paljastuessaan se on rikos. tuskin kukaan haluaa ottaa sitä vastuulleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Paljastuessaan se on rikos. tuskin kukaan haluaa ottaa sitä vastuulleen.

    Toisaalta voihan sitä astronautin työtä aina hakea jotta työkkärin hakuvelvoite tulee täytettyä.

    On työantajan asia sitten palkkaako hän sinut astronautiksi.

    Tässä tulee erittäin selvästi ilmi tämä työkkärin "pakkohaku" jolla ei ole tarkoituskaan saada ihmisille työpaikkoja, vaan sen tarkoitus on kiusata työnhakijoita. Ja siinä samalla työnantajiakin, koska he saavat tuhansia turhia hakemuksia vuosittain.

    Äänestä

te palveluissa käytänössä menettää ihmis oikeuden, kun järjestelmässä ole puolustajaa hallinnossa,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

TE-toimiston työtarjoukset ovat herättäneet hämmennystä, jos ehdotettu työ ei ole vastannut lainkaan pätevyyttä.

TE-toimiston eli työkkärin ehdotukset työtä hakeville eivät osu aina kohdalleen. Iltalehti haastatteli kahta lukijaa työnhakukokemuksistaan TE-toimiston kautta. Molemmille tarjottiin aikoinaan työtä, johon heillä ei ollut pätevyyttä.

Aiemmin tällä viikolla Taloussanomat uutisoi, että TE-toimisto patistaa 48-vuotiasta restonomia hakemaan joulutontun virkaa. Suomalaisnaisella on kahdenkymmenen vuoden työkokemus ravintola-alalta.
Rekkakuskiksi ilman korttia

Nokialaisella Jaakolla on kaksi erikoista kokemusta TE-toimistosta.

Aiempi kokemus on 15 vuoden takaa, jolloin parikymppinen Jaakko oli pidemmän aikaa työttömänä rakennusapulaisen työn päätyttyä.

– Ainoa yhteydenotto työkkäristä työtarjouksen muodossa oli, että hae rekkakuskiksi. Se oli vähän hankalaa, kun minulla ei ole koskaan ollut C-ajokorttia, hän muistelee.

Jaakko selvitti asiaa, koska hän ei halunnut karenssia työttömyysturvasta.

– He kysyivät, että olisiko minulla kuitenkin ollut joskus kortti. Tuntui, että heti syyttivät, että olen juonut kortin, hän nauraa.

Lopulta Jaakon ei tarvinnut hakea kyseistä työtä.
Tarjottiin omaa työtä

Noin kuusi vuotta sitten Jaakko teki yksittäisiä vuoroja varastomiehenä. Hän ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi, jotta saisi ansiopäivärahaa osa-aikaisuuden ajaksi.

Työvoimatoimistosta tuli työpaikkaehdotus: Jaakon omasta työpaikasta. Tarjolla olisi ollut osa-aikaisuus varastomiehenä.

– He olisivat ilmeisesti halunneet minun tekevän saman työn kahdesti.

Jaakko otti yhteyttä TE-toimistoon, josta vastattiin hänen mukaansa ympäripyöreästi, että he olivat huomanneet hänen olevan työttömänä ja kyseinen työpaikka oli hänen paikkakunnallaan.

Tätäkään työtä hänen ei lopulta tarvinnut hakea turhaan.

– Työkkärin kautta en ole ikinä saanut sellaista työpaikkaa, johon olisin päässyt. Tuntuu, että tuo firma ei liity millään tapaa työnvälitykseen, hän miettii.

Ei pätevyyttä

Meri on ollut kerran työttömänä. Vuonna 2014 hän palasi perhevapailta takaisin työnhakijaksi. Tuolloin Helsingissä asunut Meri oli itse motivoitunut etsimään omaa koulutustaan vastaavaa työtä.

TE-toimisto lähetti työpaikkaehdotuksen koulutetun sairaanhoitajan työhön, johon Merillä ei ollut pätevyyttä. Hän on koulutukseltaan sosionomi.

Työtarjous herätti hämmennystä. Meri otti yhteyttä TE-toimistoon.

– Laitoin viestiä, että pitääkö minun oikeasti hakea sinne. Kyllä sitten sanottiin, että ei tarvitse ja mitenköhän tänne on tällainen lipsahtanut, Meri kertoo.

Toinen ihmetystä herättänyt ilmoitus oli alle 30-vuotiaille tarkoitetusta työllistymispaikasta. Meri oli tuolloin yli 30-vuotias.

Yhteensä Meri sai TE-toimistolta neljä työpaikkaehdotusta, joista kahteen hän pystyi edes hakea.

– Mielestäni sieltä ei saanut mitään hyödyllistä apua työllistymiseen. Oli vain velvollisuus, että pitää hakea työpaikkoja, jotka eivät kiinnosta tai joihin ei ole soveltuva. Koin, että se oli verovarojen tuhlausta, ei siinä ollut mitään järkeä, Meri kertoo kokemuksestaan.

– Koin sen loukkaavana työnantajille, että joutuisin hakemaan työtä, johon en ole soveltuva.

Meri haki molempia TE-toimiston ehdottamia oman alan työpaikkoja. Toisen työpaikan hakuprosessissa Meri pääsi pitkälle, mutta ei tullut lopulta valituksi.

– Olin lopulta iloinen, että he eivät ottaneet minua, koska tuskin olisin ollut siellä kovin pitkään. Sain sitten työn mitä halusinkin, koska minun ei ollut vaikeaa työllistyä.

Puolen vuoden työttömyyden jälkeen hän sai töitä omien suhteiden kautta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fdb2821d-e7bd-4672-a441-ed775994b370

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu