Evoluutio oppia on yritetty kaivaa maan alta

Evoluutio-opin mukaan kun kaivetaan maata ja löydetään erilaisia luunkappaleita, innokkaat tutkijat pyrkivät usein nimeämään löydöksensä joksikin uudeksi lajiksi. Kuitenkin monet eläimet varioituvat tänäkin päivänä suuresti, kunhan vain uusia populaatioita syntyy pullonkaulojen kautta. Esimerkkinä tästä ovat koirat. Kaikki koirat ovat silti sama laji, johon kuuluvat myös sudet, ketut ja mitä niitä onkaan. On selvää, jos koiria ei olisi, mutta niiden varioituminen olisi tapahtunut aikaisemmin niin, että niiden luurankoja löydettäisiin nyt, niin jokainen rotu olisi oma lajinsa ja taiteilijoiden tekemät ulkomuodot olisivat mitä kuvitteellisimpia. Siksi lajien nimeäminen fenotyypin avulla on arpapeliä. Pitäisi olla luotettavia silminnäkijäkertomuksia. Näitä meillä on Raamatussa.

4

276

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aivan uskomatonta soopaa.
      Kirjoittaja on täysin Jeesuspäissään...

    • Anonyymi

      Olet paatunut valehtelija jonka tämänkertaisessa valheulostuksessa jo lähtökohta on väärä. Evoluutioteorian tärkeimmät todisteet ovat elävissä eläinlajeissa ja niiden perimässä eikä missään luunkappaleista. Evoluutioteorian toinen kehittäjähän ei tutkinut fossiileita ollenkaan ja silti päätyi samaan johtopäätökseen kuin Darwinkin.

      Jokainen biologi tunnistaa koiraeläimen luurangon koiraeläimeksi. No missä ovat ne kambrikautiset koiraeläimet? Tai devoni- tai siluurikauden kissat? Mistäs ne tulla tupsahtivat?

    • Anonyymi

      Miksi et puhu luomisesta? Onko taas niin että olemattomista asioista on vaikea puhua, joten sen takia puhut evoluutiosta?

    • Anonyymi

      Vain täysin idiootti väittää että raamatussa on silminnäkijä havaintoja.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      750
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      576
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      63
      548
    5. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      546
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      45
      533
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      66
      526
    8. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      517
    9. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      512
    10. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      24
      511
    Aihe