Yhdessä tapauksessa, Seinäjoella, uhri ei suostunut teräaseella uhkaamisesta huolimattakaan antamaan tekijöille mitään, ja teko jäi näin ollen yritysasteelle.
Kyllä ryöstöt ensi vuonna lisääntyy rajusti kun tukiaisia leikataan
Etelä-Pohjanmaalla yritettiin ryöstöä teräaseella uhri ei suostunut luovuttamaan omaisuuttaan
17
441
Vastaukset
- Anonyymi
Pohjalaista jääräpäisyyttä.
- Anonyymi
Lapualla onnistui ja vei vielä housutkin
- Anonyymi
Juuri tätä tarkoitetaan eilisellä Il-Pon analyysillä nimeltä Etelä-Pohjanmaa kaipaa rohkeita uudistuksia. Törppöjä alikoulutettuja Eepeellä on liikaa, lähes eniten Suomessa. Jääräpäitä taitaa myös olla tavanomaista eniten. Heitä ovat useasti ne, jotka eivät pärjää kenenkään esimiehen alaisuudessa vaan ovat pakotettuja perustamaan oman, yhden miehen yrityksensä. Talous näissä mikroyrityksissä on kuralla, juuri ja juuri pärjätään, tuottavuus on minimaalista. Koska ei osata. Kun ei ole opiskeltu riittävästi. Eteläpohjalaisia Suomessa on vain 3,5 % koko väestöstä. Fiksuimmat pakenevat etelämmäksi. Työn tuottavuus on ollut Etelä-Pohjanmaalla koko 2000-luvun kolmen heikomman maakunnan joukossa JOKA VUOSI. Olisiko nyt aika ryhdistäytyä! Ensi sijaisen tärkeää on opiskella, eikä riitä että tyttäret käyvät kouluja. Myös poikien opintotasoja on korotettava tavalla tai toisella.
- Anonyymi
SANNA MARIN TEKI KÖYHYYDEN JA PIENITULOISET. LI ANDERSSON PUHUU NYT NIIDEN PUOLESTA.
KYLLÄHÄN SITÄ TÄYTYY OLLA JOKAISELLA MINKÄ PUOLESTA PUHUA. SAULIKIN PUHUU ATOMISODASTA, YDINSODASTA, MUSTASTAHIILESTÄ JA TUNNISTAMATTOMISTA LENTOKONEISTA.
............VARSINKIN RYÖSTELEVÄT PERSEAUKIISET. NIISTÄKIN VAROITETAAN.
SAULIN UHKAKUVA ON SITÄ ARVOKKAIMPAA. ANDERSSONILLA PAREMPAA...
OLISIHAN SE YKSITOIKKOSTA, JOS EI OLISI MITÄÄN.......MUUTENHAN SE OLISI, KUIN PARATIISISSA ELÄMISTÄ. OLIHAN SITÄ SIELLÄKIN VAROITETTU JO......
.....TARJA HALONEN KESTÄVÄN, MITEN LIENEE SEN KANSSA, VAI NAUTTIIKO PUTININ SODASTA......HAAA....HAAAA....- Anonyymi
Aika outo kirjootus. Vanha ukko heränny kaljottelemaan? Hyvä esimerkki siitä, millainen on huonosti koulutettu eteläpohjalainen .
- Anonyymi
hhahaa Persut ja tämä hallitus tuhoa kaiken!!
- Anonyymi
Näitä ryöstöjä teräasein Etelä-Suomessa harva se päivä, Ruotsissa useita päivässä joten meillä täällä tulemme kovaa kyytiä perässä. Kehitys kehittyy !
- Anonyymi
Pojilla ja miehillä on ny vaikiaa . Ja vaikeammaksi muuttuu kun tukia leikataan . Joutilaat on aktivoitava tavalla tai toisella . Mutta se ei tarkoita ilkivaltaa eikä varkauksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pojilla ja miehillä on ny vaikiaa . Ja vaikeammaksi muuttuu kun tukia leikataan . Joutilaat on aktivoitava tavalla tai toisella . Mutta se ei tarkoita ilkivaltaa eikä varkauksia.
Persut on paka
- Anonyymi
Surkeita Persun possuja
- Anonyymi
Ovatko ryöstäjät kulmahousuja vai jotakin muualta tullut porukkaa?
- Anonyymi
Hyvä kysymys.
- Anonyymi
Olen töissä ja teen 6 h päiviä. Olen terve ja vahva. Tekisin enempi,jos olis niitä töitä. Mutta ei siitä mitään käteen jää. Eläke mitätön. Töistä pitää saada niin paljon käteen,ettei tarvitse tukia hakea. Pienituloiset väliinputojia. Varkaudet, itsemurhat lisääntyvät. Onko se nyt hyvä sekään?
- Anonyymi
Yksin ei enää kannata iltaisin lähteä edes lenkille. Törppöjä poika porukoita saa varoa joka paikassa. Huomaa miten tietyt tyypit silmäilevät, mitä kulkijalla on päällä.
- Anonyymi
Poliisi muistuttaa, että ryöstö on varsin vakava rikos. Ankarin säädetty rangaistus perusmuotoisesta ryöstöstä on kuusi vuotta vankeutta.
- Anonyymi
Täyshoito. Taitaa kouluttautumaton nuorukainen vankilaa pitää hyvänä vaihtoehtonaan.
- Anonyymi
Taisivat tuntea toisensa. Siksi uhri ei viittiny luovuttaa omaisuuttaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702012M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52902Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623