Budjetti on kestokykynsä ylittänyt
Leikkaukset tulemme kokemaan voimakkaasti
Anonyymi-ap
16557
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kiittäkäämme edellistä hallitusta leikkauksista, joita uusi hallitus joutuu tekemään.
Velka periytyi edelliselle hallitukselle perskokkareilta, joten omia sotkujaan hoitavat ja velkaannuttavat lisää koska muuta ei osaa.
Juupa juu. "Kiitä" huorahallitusta ja karkuun lähtenyttä juopponistiä. Ei tarvi vastailla ikäviin kysymyksiin sen, vaan jätti muut kuseen, kuten kuvioon kuuluikin. Kyllä juopponisti kömpii jossain vaiheessa kiitokset keräämään itselleen ja syytteleen muita, kuten toimi omalla kaudellaan. Katohan, narsisti pääsi nyt "parrasvaloihin", sillä narsisti elää ja imemällä mehut muista pois ja valokuviin. Se on hyvä puoli, ettei narsisti edelleenkään tajua, että on sellaisessa paikassa, jossa ei sitten taputellakkaan päähän "hyvä koira".
Eläkeläisiltä saisi niistää ihan kunnolla. Niillä on rahaa"!
Tämä on totta, noilta syöttöporsailta tulisi repiä kovalla kädellä.
Ja johtopäätös perustuu mihin..............???
Vanhuksilla on jo kaikkea turhaan vaan pivovat niitä isoja rahoja tileillään rahan pitää kiertää!!!
Tuhonneet tämän maan. Siinä syy.
Kyllä eläkelläesiltä voe eläkkeen puolittaa
ei net muuta tee ku räkyttää.
Jos demarit ois vallassa, mitään ei leikatttaisi vaan valtio lainaisi 100miljardia lisää, kun ei lainaa tatvitse maksaa takaisin. T: vihervassaridemarit + Hjalliksen suojatti Satu T.
"Jos demarit ois vallassa, mitään ei leikatttaisi vaan valtio lainaisi 100miljardia lisää"
Tule ulos pimeästä porvaripoterostasi äläkä sotke faktoja:
Porvarien vuosivelka (ilman uutta pandemiaa ja ja naapurisuurvallan sotaa lähialueella) on aluksi puolitoista miljardia suurempi kuin "demarien" ja ja suurituloisimpien suuryrityslahjoituksiin ja kasvavien suurtulojenen verokevennyksiin ja nopeiden länsiratayhteyksien nopeuttamiseen.
Ilman merkittäviä alueellisia budjetointeja itärajan puoleiseen alueeseen hallitus varmistaa sen vakauden ja elinvoiman natsikristillisellä tyylillään: merkittävällä poliisivoimien lisäyksellä.
Marin käytti juuri noita pandemiaa ja naapurisuurvallan sotaa lähialueella tekosyynä hillittömään velanottoon. Samaan aikaan Tanskassa, jossa myös oli demarit vallassa, Vähennettiin valtion velkaa.
Demareilla on eroja.
Johan siellä on korkomenojakin budjetissa kolmisen miljardia enemmän mitä Marinin budjetissa oli.
Jos korot olisivat samat, mitä demarien hallituksella, lisää velkaa ei tarvitsisi ottaa läheskään mäin paljoa. Nyt täytyy demarien velkojen maksuunnottaa enemmän velkaa.
Ei, vaan valtion kestokyky on ylittynyt loiseläjien elättämisessä!!
Ja valtion rahat tulevat veronmaksajilta!
On se vaan kumma ettei tämä asia mene millään päähän! Entisiin aikoihin ei ole paluuta, vaan ihmisten on alettava itse elättää itsensä ja ennenkaikkea elettävä tulojensa mukaan. Ei ihminen ole köyhä jos hänellä ei ole jonain vuonna varaa ulkomaan matkaan!
Ihminen on köyhä, jos ei kykene etelään asumaan talvelsi.