Ja työkykyisiä (mutta työhaluttomia) varten. Uskokaa jo vassarit ja mamut.
Suomi ei ole tukien varassa eläviä terveitä
Anonyymi-ap
21247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Oikein !
Liian moni luulee, että kun tekee muutaman tunnin työn, niin lopun saa ilmaiseksi verovaroista. Eihän se niin voi mennä, vaan pitää ottaa toinen ja kolmaskin työ, että tunteja tulee riittävästi. Ei voi olettaa, että jos vaikka postia jakaa pari tuntia, niin se riittäisi hänen työksi.
Sitten vielä kun AY-liike saadaan polvilleen ja palkat "kilpailukykyisiksi", tarvitaan jo viides ja kuudeskin työ, että rahat riittää perheen pyörittämiseen.
Muiden Pohjoismaiden korkeammat työllisyysasteet muuten johtuvat juuri siitä, että niissä osa-aikatyötä tehdään paljon enemmän. Ja palkat ovat korkeammat, jolloin osa-aikatyötä tekeväkään ei tarvitse niin paljon tukea kuin Suomessa.
Muissa Pohjoismassa kansa äänestääkin enemmän vasemmistopuolueita kuin Suomessa. Siksi niissä politiikkakin on järkevämpää.
Juuri näin! Itse aikoinaan tein matalapalkka-alan töiden lisäksi kahta lisätyötä, toista iltaisin ja toista satunnaisesti viikonloppuisin. Raskasta oli, mutta sain maksettua auton ja asuntolainaa sinkkuna pk-seudulla. Nyt asun maaseudulla avioliitossa ja omistan muutaman sijoitusasunnon. Turha on kenenkään kadehtia!
Miten se on raskaampaa, jos tekee useaa työtä mutta samat tunnit? Eihän niitä ole sitten pakko tehdä kellonympäri, jos tekee useampaa työtä. Tekee vain sen 8 tuntia päivä, oli niitä työpaikkoja miten monta tahansa.
Paljonko näitä oikeistopropagandan terveitä ja työkykyisiä vapaaehtoisesti työttöminä olevia on ja mihin arvio heidän määrästään perustuu?
Heitä on liikaa.
Arvion, että heitä on liikaa, näkee valtion budjettimomenteista.
Onko siis mitään faktaa minkään arvion tueksi?
Ainakin 200 000 - 300 000 , jos noistakin vaikka 100 000 alkaisi tekemään töitä 40 tuntia viikossa säännöllisesti niin valtion budjetin alijäämä saataisiin hallintaan.
Ja mihin nuo luvut perustuvat? Onko joku tutkinut?
On tutkittu paljon, en nyt ala kaivelemaan tutkimusaineistoa tyhmille. Esim. Lähi-idän maista tulleiden työllisyysaste avoimilla työmarkkinoille 10-20 %, tuosta massasta saisi heti 50 000 lisää töihin jos olis haluja, tietenkin vassarit ei tätä halua.
Vitteitä tutkimuksiin odottelen...
Käypä huviksesi vilkaisemassa valtion budjetin menoja.
budjetti.vm.fi
Erilaisiin sosiaaliavustuksiin menee aivan liikaa rahaa.
Älä kiertele. Ei budjetissa kerrota mitään siitä MIKSI ihmiset ovat työttöminä.
Kokoomuksen ja EK:n tarina siitä, että työttömiä voi tukien heikennyksillä patistaa töihin on mennyt mediassakin hyvin läpi, mutta missään ei ole faktaa siitä paljonko sellaisia työttömiä on joille työttömyys on vapaaehtoinen valinta.
Valtioneuvoston omissa tutkimuksissa kerrptaan pitkäaikaistyöttömien olevan sairaita ja/tai iäkkäitä- Ei ole heidän vikansa, että heitä ei oteta töihin. He ovat maksaneet sosiaaliturvamaksujaan ja työttömyystervamaksuja ihan niinkuin muutkin joten on oikeutettua, että saavat tukea kun sitä tarvitsevat. Ikääntymiselle ja sairastelulle kun ei mitään voi,
Totta, mutta on sekä sairauksia että "sairauksia" kuten päihteidenkäyttö sekä siitä johtuvat mt-ongelmat ja muut oheisvaikutukset, jotka tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Näitä ei hoideta huumeiden käytön sallimisella tai käyttöhuoneilla vaan varhaisella ongelmiin puuttumisella etenkin lasten ja nuorten kohdalla! Vanhempien rooli ja malli merkittävät!
Miten hallitus aikoo puuttuu aikuisikäsiten persualkoholistien lapsuuteen? Laitetaanko Teuvo Hakkarainen takaisin leikkikouluun?
https://www.youtube.com/watch?v=HpmKykMT1JU
Jotka istuvat päivät pitkät kaljabaarissa hörppimässä tuopista kelan rahoilla.
Nythän se on halvempaa, kun hallitus laskee oluen hintaa.
Ajatella muuten, että sellainen priimatyövoima on siellä työmarkkinoiden ulkopuolella, vaikka asiantuntijatehtäviin tarvittaisiin juuri heidän kaltaisiaan ja paljon.
Purra kuitenkin ehdotti juuri, että lapsilisät poistetaan kaikilta muilta paitsi oikein pienituloisilta, eli maahanmuuttajilta.
Persujen äänestäjäkentällä tätä tullaan vielä ihmettelemään...
Se kausi päättyi keväällä ja uutta ei tule.