Jeesus tarkoitti itseään, kun hän sanoi kasteesta:
Johannekselle: "Salli nyt vaan kaste, sillä näin meidän tulee täyttää kaikki vanhurskaus."
Nikodemukselle: ""Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
Johannekselle: "Salli nyt vaan kaste, sillä näin meidän tulee täyttää kaikki vanhurskaus."
Nikodemukselle: ""Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse sisälle Jumalan valtakuntaan."
Vastaukset 124
Vanhimmat
Hepr. 2:14
Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen.
Tarkoitatko, että Jeesus oli perisyntinen?
Äitinsä puolelta olisi kuollut muiden ihmisten tavoin perisynnin vuoksi.
mutta ei isänsä puolelta tietenkään, koska Isä oli Jumala itse.
Oikea usko onkin uskomista, että Jeesus oli ihminen muiden ihmisten joukossa.
1. Joh. 4:2
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.
1. Kor. 15:50
Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta. [Joh. 3:6]
Ilman Kasteessa tapahtunutta uudestiluomista, Jeesuksen ruumis olisi jäänyt maan päälle muiden ihmisten tavoin.
Jeesus tarkoitti myös itseään puhumalla uudestisyntymisestä vedestä ja Hengestä kasteessa.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan."
Nikodemus oli Jeesuksen ystävä, jolle Jeesuksen ei tarvinnut keksiä mitään symbooleja eikä vertauskuvia. Nikodemus meni kyselemään Jeesuksen kasteen jälkeen Jeesukselta kasteen merkitystä, mistä he keskustelivat.
Joh. 16:29
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."
Taas uutta teologiaa:
"Äitinsä puolelta olisi kuollut muiden ihmisten tavoin perisynnin vuoksi."
Vai että Jeesuskin oli perisyntinen? Tuohan on jumalanpilkkaa.
Sakastissa on nyt hätäkokous kun suuri artemis uhkaa joutua naurahdusten alaiseksi !
Toivotaan sinne nyt sitä hengen uudistusta, vesijohto onneksi jo onkin!
Ei ollut perisyntinen, etkö osaa lukea
On siellä selittäjä vauhdissa kun jeesuksenkin piti usyntyä kasteessaan voi taivahan isä @#
Kellarissa hätäkokotus kun sodomiittikäktys märisee taas
vesiletkut pitää saada kellariin että altaat voidaan täyttää !
"1. Kor. 15:50
Sen sanon, veljet, ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa ja ettei katoava voi saada omakseen katoamattomuutta."
Siksi lihan kasteleminen ei vie ketään Jumalan valtakuntaan. Tarvitaan sydämessä tapahtuva uudestisyntyminen YLHÄÄLTÄ, ei alhaalta vedestä.
Parhami ja Olseni oli niitä Mikve-miehiä. Pelkkä vesikaste on yhtä tyhjän kanssa.
Se oli pelkkä vesipesu, mikä tehtiin lihan saastaisuuksien pesemiseksi kuukautisten ja yhdynnän jälkeen menemällä katseilta piiloo kokonaan veden alle pesemään niitä intiimialueita.
Kristillisen kaste on yksi kaste, jossa on mukana Henki, vesi ja sovintoveren osallisuus.
Kristityt kokoontui kodeissa ja kasteita tehtiin kotona. Koko perhe kastettiin heti syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi.
Kastetapa oli veden valelu pään päälle tai sitten koko perhe kastettiin yhdellä kertaa vihmomalla vettä heidän päälleen.
Onko näkemystä milloin se PH olisi tulossa sinne lutterin kirkkoon, onko?
Sitä vähän ihmetyttää eikö siellä jäsenkunta jo pitkästy kun sentään on jo 500 vuotta odottaneet!
uuuu, sosdomiititpedo kitisee lutterin kirkosta ,
onneksi PH on siellä missä on Jeesuksen omia
Maassamme siis luterilsilla enemmän kuin parhameilla
Jeesus ei itse ollut syntinen, vaan täysin synnitön, mutta perisynnin eli Adamin Eevan synnin vuoksi kaikki ihmiset tulivat kuolevaisiksi.
Kyllä olisi parempi että menisitte töihin kuin että lojutte foorumilla lykkien sinne arpakoneella veivattuja jakeita joilla harvemmin on mitään tekemistä aiheen kanssa $
Mene sinä sodomiitikäkätysmäkätys sinne töihin ja jätä foormut rauhaan
Ja lapset myös
1.Joh.5
6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
Jeesus otetaan vastaan vain Kristillisessä kasteessa, missä on sekä Henki että vesi ja sovintoveren osallisuus mukana. Jumalan Henki liikkuu vetten päällä.
Kannattaa varoa jenkkilahkojen puheita, kun ne kehottaa ottamaan vastaan jotain epämääräisiä irtohenkiä "Jeesuksena" sisälleen.
Miksihän luterilasiet taas siteeraavat Raamattua?
Niin, mutta suurempi kysymys on, että miksi luterilaiset eivät tottele Raamatun ohjetta:
"Anna kastaa ITSESI", vaan he muuttavat sen vauvakasteeksi?
Sinä olet ainoa joka muuttaa kasteen vauvakasteeksi. Luterilasiet noudattavat ohjetta tulevat kastetuksi.
Miksi helluntailaiset eivät noduata tuota ohjetta ja tule kastetuksi syntien anteeksi saamiseksi?
Siinäpä sinulle miettimistä
Mitä piätisi siteerata?
Täh? Onko lut kirkko lopettanut pakollisen vauvakasteen?
"Sinä olet ainoa joka muuttaa kasteen vauvakasteeksi. "
Voi voi kun tuolal lastenraiskaakkalla ei ole mitään muuta mielessä kuin vauvakaste!
Vuosikymmenestä toisen se täällä kitisee siitä. Sen elämän tehtävä on vastustaa lasten kastamista. Mikää muu ei sille merkkaa
Luterilaiset eivät ole aloittanetkaan vauvakastetta. Kastetta he ovat harjoittaneet niin kauan kuin kirkko on ollut olemassa. Pätee kaikkiin kirkkoihin
Jep, uudestikastajat ovat muuttaneet kasteen vauvakasteeksi josta ne höpöttää joka viestissä
Luterilaisilla ja muillakin kristityillä on kaste.
vauvat yleensä kuuluu perheeseen , perhekuntaan ,
"Jos joku ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään , on kieltänyt uskonsa ja on
uskomatonta pahempi" Tim: 5: 8
eikö uudesti-kastajien lapset kuulu edes perhekuntaansa / lähimpiin !!
Miksihän luterilainen siteeraa Raamattua ja perustee sillä eikä Mormonin kirjalla?
Jaa silläkö rituaalilla ja luulouskolla meinaatte taivaan ovesta mennä.
Kyllä siinä pettymystä pukkaa kun ripaa nykitte turhaan.
Millään lutterin seremonialla ei aukene mikään ovi muualle kuin alakertaan.
Sinun luulouskollasi ei menne taivaaseen.
Mitään lutterin seremonioaa ei ole olemassakaan.
Anabaptismi voi synnyttää lahkolasiiin vauvafetismin.
En ole tavannut vielä yhtään helluntailaista, jolla olisi ollut Totuuden Henki.
Kasteessa Jeesus otti perisynnin vastaan, se Jeesuksen kuoleman kanssa.
Johanneksen evankeliumi:
1:29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
Salli nyt!
3:14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
3:15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus"= koko Jumalan pelastussuunnitelma.
Luterilainen tulkinta:
"Salli nyt, että minun lapseni täytyy saada kaste."
Silloin hän salli sen hänelle.
Ei kun Jeesuksen tulkinta.
Jeesus on ainoa oikea tulkitsija.
Missä kohtaa Raamattua Jeesus pyysi sallimaan, että lasten pitää saada kaste?
Katekismuksessako?
Niin, kaste on portti Jumalan valtakunaan johon lapsetkin ovat oikeutettuja
Tuossa juuri
Luterilaiset rakentavat noita porttejaan, vaikka lapset ovat autuaasti Jeesuksen omia:
Matt 18
"Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä pienistä. Sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa katselevat aina minun taivaallisen Isäni kasvoja."
Eivät ole Jeesukse omia ilman uskoa ja kastetta. Tuo kohta ei asiaa muuksi muuta
Niinhän kasteenpalvojat luulevat, mutta Raamattu on eri mieltä:
Joh 1
"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
kaikille, jotka uskovat häneen.
He eivät ole syntyneet verestä,
eivät ruumiin halusta,
eivät miehen tahdosta,
vaan Jumalasta."
Lapsikaste tehdään "miehen" tahdosta.
Niinhän tuo saatananpalvoja luulee. Kaste on aina Jumalan tahto
"Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa."
Kyllä, ilman Pyhää Henkeä ei voi olla Jeesusken oma. Koskee lapsia ja aikuisia
Perisynti eli maailman synti on kollektiivinen synti, mikä koskee koko luomakuntaa ihmisten lisäksi.
Lapsilla on etuoikeus tulla Jumalan lapsiksi kasteessa, Jeesuksen opetuslapsiksi Hengen kautta, mikä kasteessa vuodatetaan sydämeen asuvaiseksi.
Lapsi on ylivertainen ottamaan kasteessa vastaan Juman valtakunnan.
Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaaa, niinkuin sen tekee lapsi, ei pääse sinne sisälle ollenkaan. Aikuiselle se on vaikeata, monet yrittävät, mutta eivät voi, sanoo Jeesus.
Mark. 2:22
Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin."
Siinä hyvää Sanaa
Helluntailaisuus on Perkeleestä. Nehän yrittää estää lapsien kastamisen sisälle Jumalan valtakuntaan.
Syykin on ihan selvästi sanottu Raamatussa:
Silloin kun pakanoiden täysi luku on tullut sisälle Jumalan valtakuntaan, niin Perkele lahkoapureineen heitetään tuliseen järveen.
Eivätkä ne usko Raamattua
Ilm. 12:17
Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.
Room. 9:8 Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Joh.3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
Muutkin narsistit tuppaa puhumaan itsestään itsestään.
Siinä taas malliesimerkki pakollisen vauvakasteen tehosta:
"Niinhän tuo saatananpalvoja luulee. Kaste on aina Jumalan tahto"
He joutuvat ottamaan saatanan avukseen, kun eivät muutoin pärjää.
UT:n mukaan Jumalan tahto on, että "kaikki ihmiset kaikkialla pelastuisivat".
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi." Ap 16
kappas, lastenraiskajaatrolli uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on ottanut satana avukseen.
Jumaaln tahto on että kaikki tulisivay Jeesusken yhteyteen ja pelastuisivat eli saisivat kasteen ja uskoisivat
Ehkä tuo on sitä uudestikastamisen seurausta! Vaikkakaan kaikki helluntailaiset eivät ole tuollaisia satanisteja
siksi Jeesus kasteen asetti ja käski saarnaaman evankeliumia että Jumalan tahto täyttyisi.
Eikä kukaan voi olla Jumalan oma ilman Pyhää Henkeä. Se koskee kaikkia
Kyllähän luterilaiset yrittävät estää lapsia olemasta Jumalan omia, mutta Raamattu tyrmää sellaisen ajatuksen:
Ps 22
"Sinähän vedit minut äitini kohdusta, sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
.sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta".
helluntailaisille raamatun lupaukset on ESTE . . .
"kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi , silloin
te saatte Pyhän Hengen lahjan,
sillä teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu" Apt: 2: 38-39
Totta.
Uudestikastajat levitävät väärää rauhaa väittäessään ihmistä autuaaksi ilman Jeesusta.
Vanhan liiton Profeetoilla oli erilainen käsittely. Erikoistapauksia löytyy.
Tavallinen ihminen on perisynnin vuoksi hengellisesti kuollut syntyessään ja pitää kastaa, jotta syntyy uudesti vedestä ja Hengestä.
Eikä tuollainen julma oppi, että lapset ovat hengellisesti kuolleita, pitäisi kieltää lailla?
Tuohan on ihmisoikeusrikos.
yhyy byääägg, märise nyt kun kristityt julistavat syntiä
Tokihan se ateisteja harmittaa
Niin, eräskin poliitikko on joutunut oikeuden eteen kun hän puhuu synnistä. Ateistit ovat aina syntikäsitettä vastaan.
Hengellisesti kuollut on sellainen joka ei usko - eli uudestikastajien mukaan pieni lapsi.
Uskovalle kaste ei ole ongelma, kaste kuuluu rituaaleihin kuten ehtoollinen,
Pelastus on yksi armon varassa sen antaa Kristuksen suorittama veri Golgatalla. Näin on Jumala säätänyt. Kunnia yksin Jumalalle Jeesuksen veren kautta.
Pelastus on YKSIN armon varassa
Helluntailainen noita uskoi ja sai kasteen, mutta hänelle toivotettiin hyvää matkaa helvettiin.
Olisi heti antanut rahaa kun halusi kovasti niitä armolahjoja.
"Te olette kallisti ostetut ; älkää olko ihmisten orjia" 1 Kor: 7: 23
-älkää myöskään katsoko IHMISIIN.
Kolossalaiskirje:
3:1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
3:2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
pääsääntöisesti lutterin kirkon jäsenet eivät ymmärrä raamatusta yhtään mitään.
j a miten ymmärtäisivätkään kun ovat hengellisesti kuolleita, ei kuollut mitään tajua eikä sitä edes kiinnosta tajuta.
vauvana saatu kaste ei yhtään mitään auta eikä sillä ol eminkäänlaista elämää tuottavaa merkitystä!
JOS auttaisi, miksi kirkossa on muutama kourallinen uskovia ja niistäkään yksikään ei ole sitä vauvakasteensa ansiosta.
Lutterilla ei ole mitään kirkkoa
Pääsääntöisesti parhamit ei ymmärrä Raamatusta mitään koska eivät ile uudestsyntyneitä
Kasteella on se merkitys minkä Raamattu antaa mutta uudestisyntymättömät parhamit vinkuu sitä vastaan
Helkuntaikirkossa voi olla kourallinen uskovia mutta ei enempää. Loputkin näitä Raamattua vastaan vinkuvia pellejä kuten sodomiittikäkätys
Katkeran hellarivanhuksen sanoma on se että luterilaiset ei usko eikä ne tiedä mitään Raamatusta ja samalla se itse kieltää Raamatun perustotuudet.
Argumentointi vaarilla on pyöreä nolla.
Mutta kuitenkin tuo vanhus on oikeassa.
Ettehän te kerro koskaan uskoontulostanne tai Jeesuksesta, vaan vaahtoatte vain kasteen ihanuudesta. Eiväthän luterilaiset edes lue Raamattua.
Nimenomaan Jeesuksesta täälä luterilaiset todistavat ja kaikesta päätellen luterilaiset lukevat paljon enemmän Raamattua kuin helluntailaiset. Tämä on kastepalsta joten täällä puhutaan uskon asioista kasteen näkökulmasta
Joo ei sitä kannata ottaa vakavasti.
Heh, heh :"Nimenomaan Jeesuksesta täälä luterilaiset todistavat"????
Tuo oli kyllä viikon paras vitsi.
Kun katsoo luterilaisten viestejä ja helluntailaisten viestejä niin näyttäisi olevan totisinta totta
Mutta miksi luterilaiset puhuvat Jeesuksesta ja Raamatusta mutta eivvät myöhempien aikojen profeetoista ja Mormonien kirjasta?
"Sinua mieletöntä, joka sanot: Raamattu, meillä on jo Raamattu, emmekä me enää tarvitse muuta Raamattua. Oletteko saaneet Raamattua muilta kuin juutalaisilta? Ettekö te tiedä, että kansoja on enemmän kuin yksi? Ettekö te tiedä, että minä, Herra teidän Jumalanne, olen luonut kaikki ihmiset, ja että minä muistan niitä, jotka ovat merensaarilla; ja että minä hallitsen ylhäällä taivaissa ja alhaalla maan päällä; ja että minä tuon sanani ihmislapsille, kaikille maan kansoille?
Miksi napisette saadessanne enemmän sanaani?" 2. Nefi 2:29
Luterilaisille riittää Raamattu ja Jeesus mutta Jumala antaa enemmän!
helluntailaiset hakee vaan , >>>"Jumala antaa , Jumala antaa enemmän, Jumala antaa enemmän", eikö helluntailasille merkitsen, että:
"Sillä NIIN ON Jumalaa maailmaa rakastanut , että hän ANTOI Ainokaisen Poikansa ,
ettei yksikään , joka HÄNEEN uskoo , hukkuisi , vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä"
Joh: 3: 16
mikä on ENEMMÄN , kuin antaa OMA Poikansa , meidän syntiemme sovitukseksi !
helluntailainen vaatii ENEMMÄN , ENEMMÄN ENEMMÄN !
helluntailaiset pitää kaikkea muuta enempänä , kuin Jumalan antamaa Sovitusta
Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa . . .
Totta: ""Sillä NIIN ON Jumalaa maailmaa rakastanut , että hän ANTOI Ainokaisen Poikansa ,
ettei yksikään , joka HÄNEEN uskoo , hukkuisi , vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä"
Luterilaisille tuo usko Jeesukseen ei riitä, vaan he lisäävät siihen kasteen. Kasteesta on tehty epäjumala.
Ei riittänyt alkuseurakunnassakan "pelkkä usko" vaan uskoon liittyi aina myös kaste
Sinulle Jeesus on epäjumlaa, tiedetään.
Oho, uudestikastajille ei siis riitä Jeesus ja Raamattu
Kertoo kaiken
Mistä sinä tuollaisen valheen vetäisit?
Mutta luterilaisille ei riitä usko Herraan Jeesukseen, vaan he luottavat vain kasteeseen.
Mutta hienoa, että he tajuavat sen, että alkuseurakunnassa kastettiin vain niitä, jotka olivat tulleet uskoon. Vauvoja ei kastettu.
"Mistä sinä tuollaisen valheen vetäisit?"
Tuosta: "Mutta miksi luterilaiset puhuvat Jeesuksesta ja Raamatusta mutta eivvät myöhempien aikojen profeetoista ja Mormonien kirjasta? "
Luterilaiset tarvitsevat uskon ja kasteen kuten kristikunta alusta saakka.
Tuota vauvajankkausta sinun ei kannata täällä harrastaa
"Mutta luterilaisille ei riitä usko Herraan Jeesukseen, vaan he luottavat vain kasteeseen."
Tuossa nähdään taas selvä valhe jolla helluntailainen yrittää puolustaa omaa harhaoppiaan.
Oletko sinä ottanut oppia aikaisemmin Mormonien kirjasta? Sinun tekstisi vaikuttavat kyllä olevan peräisin Kalevalasta.
Niin, Raamatun opetukset ovat sinulle Kalevalaan verrattavia. Se kertoo kaiken.
Sinähän se tunnet tuon Kalevalan.
Sinä et tunne sen paremmin Kalevalaa kuin Raamattuakaan.
Kalevalaa en tunne mutta Raamatun ohjetta olen noudattanut:
"Anna kastaa ITSESI."
Ilmsisesti et ole noudattanut tuota ohjetta kuse menee
"anna kastaa itsesi ja pestä syntisi pois"
Mitähän sinä yritit taas sanoa?
"Ilmsisesti et ole noudattanut tuota ohjetta kuse menee"???
Minne se kuse menee?
Kohta mee näin:
""anna kastaa itsesi JA pestä syntisi pois"
Sinulla ne eivät kuulu yhteen.
Jos otat summassa kadulta luterilaisen jäsenen ja pyydät puhumaan uskostaan katukokouksessa ,mitään puhetta ei tule.
Tämä pätee n 99.8 pros.l kirkon jäsenistä.
Jos teet saman vapaitten uskovien väelle, heti tulee todistuspuhe !
Ehkei kannata kiinnitää huomiota ei-uskoviin aan uskoviin, joita on sekä luterilaisella puolella että vapaissa suunnissa.
Eli toteutuu se mitä jeesus sanoi parannetulle; mene kotiisi ja kerro mitä suuria jeesus on sinulle tehnyt!
Miten simppeliä
Ei ole vaikeaa jäistä pelastetun kertoa mitä oli tapahtunut !
Totta, mutta kaikki ne luterilaiset uskovat, joita minä tunnen, ovat USKONEET Herraan Jeesukseen ja uskaltavat myös tunnustaa sen:
"Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan."
Näinpä.
Sinä vain er kerro mitä Jeesus on sinulle tehnyt vaan puhut lähinä luterilaisista
Me luterilaiset taas ylistämme Vapahtajaamme Jeesusta, jonka työn varassa kaikki lepää
"Totta, mutta kaikki ne luterilaiset uskovat, joita minä tunnen, ovat USKONEET Herraan Jeesukseen ja uskaltavat myös tunnustaa sen:"
Aamen! Sama kokemus minulla! Koskee niin luterilaisia kuin hellntailaisia uskoviakin.
Vapaissa ei ole uskoontulemattomia.
Se, kuinka he valvovat uskoaan on kokonaan toinen asia.
Luttereissa taas jokainen halukas otetaan jäseneksi vaikka ei mitään uskoa ole, niin ei ole raamatun opetus.
Olen kertonut kymmeniä kertoja mutta se ei vaikuta teihin.
Se on ihan ookoo ongelma kuuluukin miksi luterl kirkossa on jäseniä jotka viis veisaavat koko asiasta.
Raamattu ei opeta sellaista sekolaumaa seurakuntana.
Missä olet kertonut uskoontulostasi?
Olet kertonut lähinnä vauvakasteestasi.
Niin kaikki eivät valvo uskoaan.
JA niin on helluntaiseurakunnasakin sellaisia
Sinähän täällä kerrot vauvakasteesta
Valitettavasti niin on, mutta helluntaiseurakunnissa saarnataan parannusta mutta lut kirkoissa ei. Siellä papit vain tuudittavat ihmisiä synnin uneen.
Niin, kansankirkossa parannuksesta puhutaan liian vähän.
Mitä: "Sinähän täällä kerrot vauvakasteesta"??
Ei minua ole kastettu vauvana!
Mutta siitä sinä täällä koko ajan puhut
Helluntailaisilla, Jehovilla ja Mormoneilla on kaikilla samat kasteopit käytössä.
Mormonin Kirja, Moroni luku-8
"Pienten lapsien vanhempia uhataan kuolemalla helvetillä jos he aikovat viedä lapsensa kastettavaksi kritityiksi."
Silloinhan ne Kristityksi kastetut lapset pääsisivät eroon siitä lahkohengestä, mihin lahkolaiset on sidottu.
Miksi taas alat valehtelemaan: ""Pienten lapsien vanhempia uhataan kuolemalla helvetillä jos he aikovat viedä lapsensa kastettavaksi kritityiksi."
Eikö vauvakastetta voi puolustaa ilman valheita?
Siellä se lukee teidän Mormonin kirjassa!
Eikö uuudestikastetta voi puolustaa valehtelematta?
Miten sinä olet niin rakastunut tuohon Mormonien kirjaan? Itse en ole koskaan nähnyt sellaista.
Te sitä rakastatte ja siellä on tuollainen jae.
Vaikeaa rakastaa sellaista, mitä ei ole koskaan nähnyt!
Ja mikäli on medioita uskominen ainakin yhtä vaikeaa sitä jonka näkee joka päivä.
Sana varoittaa vapaiden suuntien jälkikäteen ilmestyneistä uskonlahkoista.
Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää, vaikka ne lupaa niitä kultahippuja tippuvan kokouksissa.
2. Piet. 2:19
He lupaavat näille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.
Hurmoslahkoissa tiputtivat kokoushuoneen katon rajasta muovisälää ja heijastivat niihin voimakasta keltaista valoa ja uskottelivat ihmisille,että taivaalta sataa kultahippuja.
Mummot keräsivät sitä muovisälää käsilaukkuihinsa ja menivät rikkaina kotiinsa.
Minunkin lapset aikanaan kirjotteli kaikenlaisia satuja, mutta olivat sennverran fiksuja että eivät niitä kokomailman ikkunaan laittaneet.
aloittaja, mitä hourit taas kerran???