Kuvittelee yksinhuoltaja äiti kahden lapsen kanssa selviytyy tulevaisuudessa? Kaikesta leikataan. Asumistuki pienenee. Työmatkat 60km /päivä bensa syöpöllä kotterolla. Nettopalkka 2000€/kk,vuokra kaksiosta 900€/kk. Lapset päiväkodissa. Pitääkö ottaa toinen työ lisäksi? Lapset vuorohoitoon toisen tuurin ajaksi vai mikä neuvoksi. Tekee mieli jäädä työttömäksi niin saa edes toimeentulotukea. Tämä on mahdoton yhtälö.
Miten hallitus
Anonyymi-ap
54421
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Se äiti voi kiittää Sanna Marinia kaikesta tuhosta kuten ukrainalainen äiti voi kiittää Putinia.
Aloittakoon sillä mietteellä että mitä apua Sanna Marinilta tuli silloin kun hän oli vallassa. Siis todellista apua, ei mitään 1,24 euron kuukausikorotuksia joihinkin lisiin. Ne ovat ihan pilkan tekoa.
Ei Sannakaan köyhille rahaa jakanut, mutta Orpo suorastaan ottaa pois.
Tarkoitus on saada tarpeeksi pienellä palkalla työskenteleviä, jotta saadaa kilpailukykyä kasvatettua.
Omaan oikeudenmukaisuuteen ei mene esim. miksi oluen veroa lasketaan, mutta lääkkeiden nostetaan…
Jaahas ja taas yksi vääristelijä vauhdissa. Ensinnäkin yksinhuoltajan lapsillamon varmasti myös isä lapsille , jonka tehtävä vanhempana on oltava osana siinä että lapsilla on turvallinen elämä . Se on niin että vanhemmuus kuuluu molemmille niin äidille kun isällekin . Siis yksinhuoltaja äiti saa ensin palkan työstään, sitten lapsilisät ja elatusmaksut . Ja jos ne ei riitä niin isä voi ottaa osaa lasten tarpeisiin kuten hän olisi tehnyt silloinkin jos olisi ollut samassa huushollissa lastensa kanssa.
Eiköhän tämän äidin tulisi saada lähempää työt ettei tarttis ajaa niin pitkiä matkoja autolla päivittäin..
Entäs lesket?
Entäs ne isät, jotka eivät otakaan lapsia itselleen hoitoon ja maksa elatusmaksuja?
Vaikka miten kauniisti oltiin yhdessä sovussa hankkimassa lapsia.
Kela maksaa elatustuet isän puolesta, yksinkertaista. Lisäksi korotettu yksinhuoltajan lapsilisä, toimeentulo ja asumistuki.
Onko yksinhuoltajuus valtion vika?
On. Edellinen feministihallitus vihasi miehiä ja kannusti rikkomaan perheitä. Ja kääntymään homoseksuaaliksi sekä ottamaan kehitysmaiden miehiä.
No ei kai kukaan ketään kannusta perheen rikkomiseen, mutta avioeroja tulee ei siis hallituksen vuoksi vaan siksi ettei sovita yhteen , sekin mitä luuli alussa rakkaudeksi olikin vaan harha luulo.
Ei kenenkään tarvitse olla avioliitossa jos asiat on menneet siihen malliin että liittoa ei haluta jatkaa.
Joten perhettä ei riko kukaan muu kun kaksi osapuolta jotka haluavat eroon toisistaan
Juuri näin, ei verorahoilla pidä elättää omien halujensa tulosta, jos ei itse pysty hoitamaan jälkikasvuaan. Oma vika, joka on sellaisen valinnan tehnyt.
SDP n vakioslogan tuo aloitus. Onko itse iso Antti puikoissa?
Menee töihin
Aloittaja on töissä. Se lukee alkutekstissä.
Testaamalla 27 erilaista rakkautta https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/abde42ab-cf8d-4384-84a0-1489f064531a
Kannattaa listata ne ilman demokratiaa.
Nykyäänhän naiset tekee sitä onlyfans sivustoa työkseen. Se on mukavaa puuhaa ja sillä tienaa hyvin. Ei muutakun räntty esiin ja kuvaamaan.
Mutta sittenhän sun mutsis joutuu työttömäksi?
No on sekin elämäntapa, omalle ukolle pihistellään ja tapellaan että päästään yksinhuoltajaksi. Sitten kuvataan samaa vehettä ja sitten ukot, ehkä se oma eksäkin, kattelee sitä ränttyä.
Eikö olisi helpompaa kun vielä on kaksinhuoltaja, näyttää ränttyä ja olla ihmisiksi.
Moni joutuu muuttamaan halvempiin asuntoihin sekä tinkimään elämästä muutenkin. Toimeentulotuen lapsikorotukset poistuu kokonaan kaikilta.
Kyllä nyt kaikilta leikataan.
Hyvätuloisilta tosin vaan verotusta leikataan.
Kaikkihan me samassa veneessä ollaan... toiset soutaa ja toiset vähän melalla avittaa!
Hyvin yksinkertaista, hommaa toisen aikuisen jakamaan laskunsa. Etuuksista on leikattava, sillä ne eivät ole mikään automaatio, vaan ihmisten on pärjättävä omalla työllään. Suomessa on sosialisoitu liikaa ja koko vihervasemmiston porukka kuvittelee rahan kasvavan puissa ja laiskuus näkyy hyvin katukuvassa.
Ei hallituksen pidä sinua elättää onko se niin vaikea ymmärtää
Miksi sitten pitää elättää varakkaita asunnon omistajia, jotka saavat asumistuet vuokrassa?
Miksi sitten pitää elättää varakkaita sijoittajia, jotka voivat sijoitella rahojaan osakesäästötilin kautta, eivätkä maksa veroa aina kun myyvät sijoituksensa voitolla?
Hallitus nostaa osakesäästötilin arvon 50000e:sta 100000e:on. Eli rikkaammat saavat tehdä puhdasta tuottoa maksamatta veroa entistä suuremmilla summilla. Tämä piti päättää kiireellisenä.
Veroahan maksettiin aiemmin ennen osakesäästötiliä jokaisen voitollisen pörssikaupan perusteella. Tässäkin voitaisiin palata vanhaan.
Jotenkin käy sääliksi näitä hallituksen perskärpäsiä.
He yrittävät niin tosissaan puolustella hallituksen toimia.
somaliyksinhuoltajat ajelee tila autoilla, kysykää niiltä miten ne sen tetevät.
Ne käyttää korvausta vastaan revaansa jatkuvasti "'töissä".
Jokaisen täytyy tehdä työtä ja sovittaa menonsa sitten sen mukaan. Vasemmistolaisen on toki tätä hankala tajuta.
Loiset töihin pois kotoa laiskottelemasta!
YH äiti selviää samoin kuin selvisi 5 vuotta sitten, ei siinä ole sen kummempia tapahtunut, korona ja sota nosti pikkasen elintasoa, mutta nyt palataan entiseen taas.
Mitä Sanna Marin ajatteli kansalaisten pärjäämisestä kalliin velkarahoitteisen mukavuuskuplan puhkeamisen jälkeen? No, häntä ei kiinnostanut. Tuhosi talouden ja pakeni ulkomaille "kunniatohtoroimaan".
Yh-mamlojen aika on ohi!
Nyt pitää myydä Nissan micra ja muuttaa Ruottiin
Elatusvelvollinen maksaa alaikäisille lapsille elatusmaksua, ellei jostakin syystä maksa yksinhultajalle korvataan verovaroista elatusapua. Valitettavasti elatusmaksuja jää maksamatta koska elatusvelvolliset voivat vältellä maksuja syystä ettei ko.laiminlyönti ole kriminalisoitu joten ei seuraa sanktioita kuten joskun aiemmin.
Ei niitä maksamatta jää, yhteiskunta ottaa elatusvastuun ja perii saataviaan kelvottomalta. Lapset saa sen mikä on laskettu heille kuuluvaksi.
Näin se on. Suomen köyhimmät työssäkäyvät halutaan kokonaan työttömiksi nyt kerralla jostain syystä. Ei mitään selitystä löydy.
Pienituloisilta leikkaaminen ei käy perussuomalaisille
Pienituloisilta leikkaaminen ei käy perussuomalaisille
Elatusvelvollisien asemaa on parannettu he saavat verovähennystä maksetuista elatusmaksuista. Maksamatta jätetyt elatusmaksut vanhenevat ennen kuin lapsi on täysi-ikäinen, lastenoikeudet unohdettiin eikä yksikään hallitus ole halunnut korjata tilannetta. Elatusmaksujen perintä ulosottoteitse toimii varsin heikosti koska elatusvelvollisten asuinpaikan selvittäminen on haasteellista, puolutusvoimat sitävastoin löytävät kaikki asevelvolliset, jopa lapsena Australiaan muuttaneen. Mikäli elatusmaksujen perintä olisi nykyistä tehokkaampaa säästyisi verovaroista korvattava elatusavusta melkoinen summa.
Olisi pitänyt miettiä asioita ennen lapsien hankkimista.
Itse en ymmärrä sitä miksi huonoilla tuloilla elävät ihmiset hankkivat lapsia ja olettaa että yhteiskunta vielä maksaisi siitä vielä enemmän?
Tulot ennen lastenhankintaa 3600e/kk. Työnantaja irtisanoo laittomasti, kun kuulee raskaudesta. Kukaan ei palkkaa enää raskaana olevaa, saati pienten lasten äitiä. Tämä koskee myös parisuhteessa eläviä.
Muutama vuosi ja olet työmarkkinatuella, eikä työnantajat edelleenkään palkkaa pienten lasten äitiä. Siinäpä se. Et tiennyt lasta odottaessasi, ettet kelpaa enää töihin.
Huom. Aloittajan nettotulot ovat n.2000e/kk. Onko se huonot tulot?
Piruako hankki kakaroita riesakseen.
Lastenhankintaan tarvitaan kaksi ihmistä.
No voisiko sitten pysyä sen toisen kanssa edes sen aikaa että saa ne mukulat vähän isommiksi.
Vähän joustamista ja muutakin sopua eikä heti lähdetä kun pienikin riita tulee.
Ihminen osaa myös sopia riitoja, jos vaan haluaa, kumma kyllä.
Nyt on hallitus joka ei tuollaisia murheita mieti, ja ei edes kiinnosta. Aika hyvin verrata Ukrainan sotaan.
Hallitus=Venäjä, Kansa=Ukraina. Sääliä ei tunneta kun kansaa ryöstetään.
Tämä hallitus on poikkeuksellisen lapsi- ja perhevihamielinen. Leikkaukset kohdistuvat samoihin ihmisiin.
Aloittajakin on yrittänyt parhaansa ja käy töissä. Ikävää, ettei mitään jää säästöön, kun olisi työttömänä oikeutettu toimeentulotukeen.
Tämä kertoo vain Suomen surkeasta palkkatasosta. Nettopalkka 2000€/kk - vuokra kaksiosta 900€/kk, eli käteen jää 1100€/kk. Työmatkat 60km /päivä. Joku muu saa laskea, paljonko siihen menee rahaa.
Kuinka pitkään ne lapset oikein joutuu jo olemaan hoidossa, kun työmatkoihin menee vähintään 45 minuuttia päivässä (nopeus 80km/h) ja jos on kokoaikatyö 7,5 tuntia?
Työmatkoihin menee äkkiä taajama-alueella tunti eli sitten lapset ovat päivähoidossa noin 8,5 tuntia viitenä päivänä viikossa. Aikamoista jaksamista edellyttää vielä tuohon päälle hoitaa yksin lapsia. Harrastukset, syömiset, kodinhoito ja kaikki muu. Päiväkoti-ikäiset vaativat vielä paljon huomiota.
Täytyy vain ihailla yksinhuoltajia!
Voivoi kun sulla on ruusunpunaiset silmälasit.. Totta kai äiti saa yksinkuoltajan korotetun lapsilisän, elatustuet, jonka kela maksaa ellei isä suostu maksamaan, asumistuet, lisäksi kunnon harkinnanvaraista toimeentulotukea.. Ei Yksinhuoltajamammoill a ole mitään hädän päivää, kyllä yhteiskunta heistä huolen pitää.
Kyllä suomalainen (mies?) on sitten katkera siitä, ettei pysty ottamaan vastuuta lapsistaan. Syytellään vain toista osapuolta kaikesta, jos pn tullut ero. Eipä ihme, jos on erottu, jos meininki on ollut tuota jo parisuhteessa.
Yksinhuoltaja äidille ja lapsille alkaa työ maistumaan. Loppu se peruskoulussa makoilu, kun lapset oppivat jo pienestä kovaan työntekoon ja yrittäjyyteen!
Konkurssi uutisia tulee päivittäin, kohta yhä useampi on kuusessa, tai jopa kuusen alla. Moni tietänee syyn, aniharva tunnustaa miksi.
Kaksio on liian pieni lapsille ja äidille. Ja 900e kohtuuton hinta. PK-seutu on ilmeisesti liian kallis ja isot kaupungit, asuntojen kokoon nähden. Pikkukaupungeissa on myös hintansa kaksio 500-600e vuokra. Jotenkin vuokra-asuminen ei ole toimivaa juuri kenellekään.
Hullun hommaa, romutat koslas niin pääset tuosta pälkähästä. Mutta noi lapset tuosta varttuessaan tulee tarvitsemaan vielä paljon, aineellista, ettei päädy tuohon samaan kitueloon tai pahempaan.
Oliko pakko porsia? Kannattaa miettiä ensin että pystyykö elättämään ne myös.
Ne ajat on ohi, että pyöräytänpä pari mukulaa niin saa hyvin tukia.
Kun jättää baarireissut väliin niin ei ole mitään hätää.
Se vain katsos menee niihin hyväpalkkaisiin kokopäivätöihin, joita on tarjolla ja lisää tulee valtavat määrät tämän hallituksen toimilla, kuulemma. Tämä hallitus vaatii vahvaa uskoa.
Sitä ihmettelen, että ovatko kaikki pienipalkkaiset osa-aikaisessa työssä olevat yksinhuoltajia?
Eikö missään muussa palkkaryhmässä tai työaikaryhmässä ole yksinhuoltajia?
Se mistä puhutaan, on aina se kahden(jopa useamman) lapsen yksinhuoltaja osa-aikatyössä 100 km:n päästä kotoaan, ja autona 30v vanha lada tai vastaava.
Eikö sellaisessa työssä ja oloissa olevan kannattaisi pysyä sovussa miehensä kanssa vaikka se ei niin kiva aina olisikaan.
Ei tarvitsisi olla yksinhuoltaja.
Eroaisi vasta kun lapset ovat isoja.