Hyvä kirjoittamaan, huono puhumaan

Sosiaalisessa keskustelussa pelottaa tilanteen moniulotteisuus, monipuolisuus.
Kirjoittelussa helpottaa valikoitu tilanne, jossa keskittyy pieneen asiaan, kuten verbalisaatioon ja kirjoitusasuun, sekä sanomaan.

Kirjoittelu näyttää olevan helpommalta kuin puhuminen.

Olenko kirjoittaja?

Tahtoisin olla hyvä sosiaalinen puhuja, mutta en ole. Kärsin ja vetäydyn kirjoittamaan harmissani siitä, miksi olen huono puhuja ja muut jotkut ovat hyviä. Kirjoitan hyvän tekstin ja voin paremmin hetkeksi, että minäkin olen hyvä jossakin.

Pitääkö minusta tulla kirjailija tai riittää, että osan vähäsen kirjoittaa, koska kirjailijat osaavat liian hyvin kirjoittaa ja se taas vaatisi yliluonnollisia kykyjä, johon ei ole riittävästi aikaa suotu?!
Lisäkseen kun kirjoittelee kestokyvyn ylitse, alkaa pää kipeytyä (ja sitähän me emme tahdo sillä viisin)!

Miten paljon puhuminen sosiaalisesti sisältää ny-ansseja!! Kuin teatteri, jossa on monia aisteja läsnä samaan aikaan ja miten älykäs on teatterilainen, joka kuitenkin kuolee 60-70 vuotiaana isoon kuluneisuuteen stagella.
Sen valossa on nautinnollista omata työhuone, kirjahylly, tietokone, ikkuna ja hiljaisuus esimerkiksi metsäisessä salapaikassa.