Kyllä pitäisi ja olla esimerkkinä muille. Kristillisten Essajah voisi tehdä aloitteen ja olla kerrankin esittämässä asiaa joka koskettaa myös hyvätuloisia. Vai onko vaikea luopua omasta hillotolpasta. Essajahkin voisi kerrankin avata suunsa oikeassa paikassa. Kristittynä pitäisi vähäosaisten puolta.
Pitäisikö Orpon hallituksen leikata omia tulojaan.
Anonyymi-ap
10174
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ketä kiinnostaa köyhät, ei tätä hallitusta ainakaan.
Rikkailla on synnyinoikeus olla etuoikeutettuja. Näin kokoomuslapset on kasvatettu. Osakesalkku kerätään lapsilisistä, on mahtava jo rippilahjaksi.
Näin asia on hänen kohdallaan tulkittu.
Muka uskovainen Essayah on kova porvari eikä rahaeduistaan luovu.
"Pitäisikö Orpon hallituksen leikata omia tulojaan."
Ei missään nimessä.
Hallituksen pitää korottaa ministereiden liksoja ja alentaa heidän tuloveroaan niin kuin hallitus on aivan oikein tehnytkin.
Ainoa asia, jossa hallitus on toiminut oikein. Liksoja toki joudutaa korottamaan vuoden kuluttua uudelleen, koska hallituksesta riippumattomista syistä inflaatiota ei saada kuriin.
"Essajahkin voisi kerrankin avata suunsa oikeassa paikassa. Kristittynä pitäisi vähäosaisten puolta."
Essayahhahhah ei tee muuta kuin hymyilee pää kallellaan.
Kristillisyyttä puhtaimmillaan.
Hei haloo.
Ainakin asennosta ja ilmeestä päätellen.
Nössö koko ministeri. Myötäilee ja nyökyttää päätään. Huolehtisi todellakin kristittynä vähäosaisten asioita. En ymmärrä tuollaista hymisijää.