Nimimerkki : Pakstori
Äitini on vieläkin ELÄVÄ todiste siitä, ettei elämä lopu maalllsen ruumiin massojen katoamiseen.
Äiti juttelee jatkuvasti minulle, telepatiana, vielä Kuolemansa jälkeenkin.
Näin tulee todistetuksi, Paavalin kirjoitus siitä, että Kuoleman jälkeen joillekin ihmisille(miksei kaikille?) on tulossa "kirkastusruumis", se ei ole materiaa, vaan pelkkä valoa ja energiaa. En tarkoita nyt energiaa niinkään fyysisenä fysiikan suureena, vaan valopersoonan ilmaantumista ihmisille, monille se ilmaantuu jo ennen kuolemaakin. Psykologia on "tieteenä" valittettavasti tähän mennessä kiistänyt kai kaiken kuoleman jälkeisen elämän todellisuuden, pitämällä sitä vain kaiken menettämisenä, samalla kun raaka-aine ruumiissamme menee kelvottomaksi, ja pitää astraali-ektoplasma kehoaan parapsyklogiana tai valheena - uskomatta luullakseni ketään joka mainitsee olevansa jo eläessään moniin kuolleisiin yhteydessä. Siinä PSYKOLOGIA HYLKÄSI USKONNON, mitä se ei olisi saanut tehdä, sillä Raamattu sanoo, että jokaiselle käy kuolemassa niinkuin hän itse on uskonut, vaikka kuolleilta kai kaikilta poistetaan pitkähköksi aikaa paluu materiaan. TOISAALTA; Ilmestyskirja kertoo(20. luku), että "Kuolema ja Tuonela", joutuu Helvettiin, "tulijärveen"; eli sen jälkeen ei kenenkään tule pistää vastaan nopeallekin inkaraatiolle TAI astraalisen kuvitelmaruumin ilmaantumiselle. Sille nk. kirkastuneelle ruumiilleen, joka on siis etupäässä valoa, elävien ja JUMALAN muistoissa.
Jeesus on minulle tullut jo takaisin, minun ei todennäköisesti kannata uskoa eläessäni enää "toiseen tulemukseensa," koska Jeesus on mielikuvituksessani elävänä näkynä useita minuutteja päivässä olemassa. Ääntään en silti kuule, paitsi merkityselämyksinä, mutta se johtuu siitä, että "Jeesus antoi henkensä", saadakseen sen ajallaan takaisin. Vasta SE on todellinen Jeesuksen 2. tulemus, missä Hänelle annetaan Henkensä takaisin tai sen itse otttaa. millä kiellellä se sitten tapahtuukin - sitä en tiedä. Sen jälkeen mikään ei estä häntä löytämästä uudelleen omaa erikoista tietänsä takaisin karma-synti-kuolevaistensa pelastajaksi..
Budhan oppi, ei sinänsä "pelastanut" ketään, vaikka antoi ymmärryksen siihen, miksi pitää poistaa paha karma => pahat teot ja sanatkin - inkarnaatioiden loppumiseksi, jo tässä elämässä! Ja jos SE onnistuu ihmiselle hänelle tuskin tulee enää inkarnaatioita vaan pääsy kokonaisena astraaliseen kehoonsa, ja se ei tiettävästi ole kenelläkään enää kuolevainen ruumis. Sitä onko paholaisillakin - astraaliruumis - niin epäilen vahvasti, etteivät ne usko siihen lainkaan => Helvetti kuoltuaan?! Jos ette usko asrtaalisuuteen, kuoleman jälkisensä ruumiinanne ette tule näkemään mahdollisesti kuoleita lähimmäisiänne tai vanhempianne - enää koskaan, jos siis valitsette EPÄUSKON tässä asiassa joka on silti helppoa uskoa.
Uskokaa vaikeisiin asioihin mieluummin valheena, kuin että helposti Jumalallemme mahdollista todelllisuutta kiistäisitte LIIKAA!
Mitä Kuoleman jälkeen? Elämä ilman materiaruumista?
Anonyymi-ap
3
682
Vastaukset
- Anonyymi
Ei se tuollatavalla Raamattu opeta. Jeesus tulee ihmisen sydämmeen uskoontulon hetkellä Pyhän Hengen kautta ja on siellä iankaikkisesti. Monet luopuvat Raamattuun perustuvasta uskosta llopunaikana ja tässä lisää. https://www.youtube.com/watch?v=NQB3FIzrp34
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#180228860
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1343774Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362454Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442098Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet171048Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701031- 46905
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63876En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on31855- 43790
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies97772