Hallituskoaliitio perustuu meidän äänestämiseemme

Eikö SAK- laiset saaneetkaan äänestää, kun eivät hyväksy lopputulosta, vai kiistävätkö äänestystuloisen oikeellisuuden?
39422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kansa äänesti eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2023 Kokoomuksen ja perussuomalaiset voittoon. Vasemmisto hävisi.
Ovat huonoja häviäjiä.

Äänestä
  • Nykyiset oppositiopuolueet saivat enemmän ääniä kuin 4 hallituspuoluetta. Suomen vaalijärjestelmä suosii suuria puolueita jonka takia hallituspuolueilla on enemmän kansanedustajia kuin oppositiolla.

    Äänestä

Kun yli 200.000 euroa vuodessa ansaitsevat ay-pomot päättävät,
siinä ei paljon pienipalkkaista duunaria kuunnella.

Äänestä

SDP=SAK.

Äänestä
  • Kumman mukaan tulkitaan ulkoparlamentaariseksi. Mitens olis SAK, onko järjestöjohtajille tullut mieleen liittojen valtio-oikeudellisen aseman tulkitseminen.
    Tehkää se, niin huomaatte, että urheiluseura Sotkamon Jymy on liittonne kanssa yhtäläisessä valtio-oikeudellisessa asemassa.
    Maan laillisen hallituksen häiritsemisen, painostamisen, pakottamisen ja kiristämisen sijaan kehotan ammattiliittojen johtoa keskittymään pallopeleihin.

    Äänestä

SAK:ssa on edelleen Neuvostoliiton meininki.
Tämän päivän Venäjälläkin Putin jo edes teeskentelee että vaaleilla ja kansan tahdolla on jotain merkitystä.
Suomessa SAK ei vaivaidu edes teeskentelemään.

Äänestä
  • Puheenjohtaja Syvärinen esitti itsevarmana ylimielisiä uhkavaatimuksia maan lailliselle hallitukselle.
    Ei tainnut tulla mieleen, että hallitukselle osoitetut uhkavaatimukset ovat kiristämistä ja maan lakeja rikkovaa.
    Yksittäisen kansalaisen uhkaillessa hän lähtee kaappiin ja oikeuteen.
    Miksi parlamentaarinen demokratiamme voisi toimia niin epäjohdonmukaisesti, että ammattiliitot voivat uhkailla, kiristää ja aiheuttaa vahinkoa.

    Äänestä

  • Totta. Tuo on havainto, joka unohtuu useimmilta tekemättä. Mutta noin se vaan on. Kyllä se vaan on niin, että vahinkoa syntyy, kun ammattiliitto ja puolue asuvat samassa päässä. Ja vasemmistopuolueilla tilanne se vaan on juuri tuo.

    Äänestä

Ministeri Riikka Purra puhuu asiaa.
On aika tutkia ja selvittää perusteellisesti vasemmistopuolueitten ja ammattiliittojen maan laillista hallitusta pakottavan yhteistyön perusteet, muodot ja oikeutus. Sikäli kun kymmeniä vuosia kestänyt paneutuminen yhteiskuntatieteisiin antaa tulkinnalleni oikeutusta, niin totean, että SAK:n tiedotustilaisuuden puhujat perustivat vaatimuksensa Perustuslakimme tulkinnasta tyhjyydelle.
Esitettiin vaatimuksia, jotka edellyttävät hallitukselta SAK:n tahdon mukaisia päätöksiä. Esitettiin uhka vaatimuksia.
Tämä vaan ei käy. Suomen kansa ei antanut päätöksenteon mandaattia SAK:lle, joka on ulkoparlamentaarinen rajoitetun kansalaisryhmän edun ajaja ja edunvalvoja.
Esitettiin vaatimus SAK:n läsnäolosta neuvottelijana kun lakihankkeita ja valtion budjettia valmistellaan hallituksessa.
Kysyn, missä on tieto, ymmärrys, suhteellisuuden taju ja esitetyn pakotus- ja häirintätoimen oikeutus.
Miten SDP katsoo ilman parlamentaarista mandaattia toimivan ay-liikkeen voivan ryhtyä poliittiseksi päättäjäksi.
Kysynkin, milloin tapahtuu tekoja, jotka ovat rikoksiksi määriteltäviä. Kenen tehtävä on tehdä tutkinta, mahdollisesti syyttää ja ketä syytetään.
Jään jännityksellä seuraamaan reagoivatko oikeuskansleri ja/tai Eduskunnan oikeusasiamies näihin vaatimuksiin ja uhkaaviin toimiin.

Äänestä

Luulisi, että SDP:kin riittäisi perustuslain mukainen äänestäminen ja tyytyminen Eduskunnan päätöksiin.

Äänestä

Tiedotustilaisuudessa SAK:n hallituksen puheenjohtaja Katja Syvärinen oli itsevarmasti eksyksissä. Puhui kuin vaalivoittajapuolueen puheenjohtaja, kuitenkin ilman oikeutusta painostaa laillista hallitusta.
Olisko aihetta jatko - opiskeluun, ymmärryksen kehittämiseen ja harkintaan.

Äänestä

Sak pamput ovat kovia pamputtaa kaikkee mikä liikkuu heidän mielestään väärin. Luulevat heidän sanomansa on laki tai jotain. Mutta ytk kiittää.

Äänestä

Perussuomalaiset pitävät yllä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen päämääriä ja tavoitteita, jotka ne ovat itselleen ottaneet.

Äänestä
  • Äärivasemmistolaiset oppositiopuolueemme pitävät yllä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen päämääriä ja tavoitteita, jotka ne ovat itselleen ottaneet.

    Äänestä

Ihme sakkia olette koko SAK. Ei ihme, että SAK:n kannatus romahti eduskuntavaaleissa.

Äänestä
  • Demareitten kannatus romahti vaaleissa ja SAK menetti vuodessa 18 000 jäsentä.
    Olisiko aihetta itsetutkiskeluun sekä SAK:ssa etä sen alaosasto SDP:ssä.
    Ei taida Suomen kansa suuremmin tykätä tuosta epämääräiseksi koetusta porukasta.

    Äänestä

Pidätkö naisia, jotka vastustavat Iranissa huivipakkoa samanlaisina kuin niitä ”jotka eivät hyväksy äänestyksen tulosta”?

Äänestä
  • Eihän heillä ole huivipakkoa, vaan he SAAVAT käyttää huivia, kun taasen yleensä äänestyksen tulos on demokratiaa, paitsi viime eduskuntavaaleissa, joissa oppositiopuolueet TÖRKEÄSTI halvensivat suomen demokratiaa sopimalla äänestyksestä mutta JOSTAIN SYYSTÄ ovat edelleen suomen vaalirekisterissä puolueena, mikä on kovin outoa...

    Äänestä

Sijoittajana SAK kilpailee kanssani verovapauden tukemana ja minä yksityishenkilönä yli 30 prosentin veroa maksavana. Mikä on oikeudenmukaisuus tässäkään kohtaa, kysyn vaan?

Äänestä
  • Nyt nuo erioikeudet on pantava lopetuslistalle.
    Kyllä sitä vaaditaan varakkaille entistä korkeampia veroja, vaikka itse ei maksa ollenkaan.
    On se vaan kummallista, että erioikeuksista nauttivan tahon sallitaan aiheuttaa valtakunnallista vahinkoa.

    Äänestä

LOIMAAN KASSASSA ON ENEMMÄN JÄSENIÄ KUIN SAKN LIITOISSA YHTEENSÄ
ytk ylitti jäsenmäärän 2023
DEMARIT VALEHTELEVAT SAK-JÄSENMÄÄRÄN OTTAEN MUKAAN HAAMUJÄSENET KUOLLEET JA ELÄKELÄISET JA OPISKELIJAT JA VAPAAJÄSENT JA ...

Demarieliitin puuhastelun seurauksena SAK on enää

ay-pamppujen kultapossukerho, joka varastaa verotta pääomatuloja ja elää kuin kuninkaallinen eliitti röyhkeästi ja irvokkaita valheita työläisten etujen ajamisesta tarinoiden

Sak on ulkoparlamentaarinen itseään täydentävä porukka joka on syypää kehitysmaalaisten tuottamiseen sellaisiin töihin, jotka sopivat kortistossa piilossa makaaville ay-demareille kuten kauppojen hyllyjen täyttäminen, siivous jne

Koko SAKssa on luokkaa 500 000 palkansaajaa,
aito palkansaajaluku, josta on siivottu pois eläkeläis-, opiskelija- ja vapaajäsenet

https://www.is.fi/politiikka/art-2000009277495.html

SAK:n liitoissa on 530 993 palkansaajajäsentä. Kahdeksassa vuodessa jäsenmäärä on pudonnut liki 200 000:lla. Takavuosina SAK mainosti edustavansa miljoonaa palkansaajaa.

Äänestä

SAK on tunnetu valepukkitoimisto EI VAIN JÄSENMÄÄRÄSSÄ

Purra ei vastusta kerjäläisten ja kinujien SAK-mangunta liittoa ja on hänen mielestään
hyvä että he seuravat budjettityötä mutta valehtelua SAK-malliin Purra ei hyväksy


https://www.is.fi/politiikka/art-2000009873091.html

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoo tiedotteessaan pitävänsä hyvänä, mikäli suurin työntekijöiden etujärjestö SAK jakaa huolen julkisen talouden tasapainosta. Hän kuitenkin syyttää SAK:n toimijoita joko tahallisesta tai tahattomasta väärinymmärryksestä.

– Valitettavasti sen toimijoilla, kuten koko kesän ja syksyn muillakin ay-puolen johtajilla, on selvästi joko tahallista tai tahatonta väärinymmärrystä hallitusohjelmamme kirjauksista. Vaikka liittojen elimellinen yhteys vasemman laidan politiikkaan on aina ollut selvää, ovat viime kuukaudet riisuneet viimeisetkin naamiot, Purra sanoo.

Äänestä

Naamiot ovat pudonneet ja totuus on selvä: SDP=SAK!

Äänestä
  • SAKn ilmoittamat jäsenmäärät ovat valhetta
    SAK joutuu maksamaan kansainvälisesti jäsenistä maksun

    se ei halua maksaa kuolleista oikeaa rahaa vaikka vaatii kuolleiden jäsenten
    edustavan itseään työehtosopimusneuvotteluissa

    kun kuolleet sielut poistetaan SAK jäsenmäärä on menssa puolen miljoonan alle nyt

    ELI KUINKA kuinka monesta jäsenestä SAK tilittää maksuja eurooppalaiselle yhteisjärjestölle, NÄMÄ luvut ovat aitoja, sillä SAK EI HALUA MAKSAA haamujäsenistä eli lukee pois eläkeläiset, opiskelijat, vapaajäsenet kuolleet ....
    kun joutuisi niistä maksamaan

    valhepukkijärjestö SAK on pienempi kuin Loimaan kassa YTK

    AKAVA OHITTAA PIAN SAK:N JÄSENMÄÄRÄN
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000007657288.html

    Äänestä

Nykymuotoinen AY-liike on ajanut ainostaan johtajiensa palkankorotuksia ja unohtanut kokonaan työttömät jäsenensä. Poliittiset lakot ovat ulkoparlamentaarista ay-mafian masinoimaa painostusta.

Poliittiset painostuslakot eivät kuulu demokratiaan, koska demokratiassa jokaisella on oltava yhdenvertainen mahdollisuus vaikuttaa – ja se tapahtuu vapaissa vaaleissa, ei aiheuttamalla vahinkoa yhteiskunnalle poliittisilla lakoilla. Mieltään voi osoittaa mielenosoituksissa työajan ulkopuolella

Äänestä

SAK:n sos.demit eivät vieläkään ymmärrä mitä tarkoittaa demokratia.

Äänestä
  • Ovat Afrikassa värväämässä jäseniä liittoon. Jo on aikakin, sillä järkevä suomalainen ei SAK:n pelleilyyn mukaan lähde. Vuodessa jäsenmäärä laski lähes 18 tuhannella.
    Ei ihme. Sellaista kakkaa järjestö on nytkin vääntämässä.
    Afrikasta voi olla tarjolla hyviä neuvoja ANC:ltä. Etelä-Afrikassa valkoinen ihminen ei enää uskalla hakea työnjohtajan paikkaa. Tehtaiden valkoiset työnjohtajat pahoinpidellään perusteellisesti vähintään kerran vuodessa, perheineen. Myös lapset.
    Siihenkö ollaan matkalla. Mitä SAK haluaa?

    Äänestä

Lupasiko joku nykyisistä hallituspuolueesta tällaista paskaa mitä nyt suoltavat?

Äänestä
  • Jaa, että suoltavat. Hallituspuolueilla on sentään Perustuslaissa määritelty asema valtion päätöksenteossa. Ammattiliittoa parlamentaarisen demokratiamme Perustuslaki ei valtiollisessa päätöksenteossa tunnusta.
    Siis ammattiliitto on ulkoparlamentaarinen toimija aivan kuin Sotkamon Jymy. Onko kellekään tullut mieleen, että Sotkamon Jymy esittäisi uhkavaatimukset, joilla pesäpallon suomenmestaruus tarjotaan heille ilma yhdenkään pelin pelaamista.
    No, Jymyläiset ovat rehtejä ja hankkivat voittonsa kovalla tekemisellä. He eivät uhkavaatimuksia esitä.
    Toisin on SAK. Suomalaista työntekoa ja valtionhallinnon päätöksentekoa suunnitelmallisesti jäiritsevä ulkoparlamentaarinen porukka. Porukka, jolle on keploteltu asema viralliseksi omanedunajajaksi oikeudella uhata ja häiritä yhteiskuntaa.

    Äänestä

Voi teitä SAK:n edustajia.

Äänestä

Kansa äänesti eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2023 Kokoomuksen ja perussuomalaiset voittoon.
Eivätkö SAK ja vasemmistopuolueet kannata demokratiaa, kansanvaltaa ?

Äänestä

Ay-pomot saavat paljon enemmän palkkaa kuin ministerit.

Äänestä
  • Juuri näin. SAK/SDP-organisaation palkkahierarkia kertoo sen, kuka käskee ja ketä. SDP:n ja Vasemmistoliiton ministerit ja puoluejohtajat ova juoksupoikia ja tyttöjä SAK:ssa.
    Ei ole ollenkaan ihme, että SAK:ssa kehittyy kipuileva halvaustila, kun valtiovarainministeriksi tulee lujatahtoinen, lahjomaton ja osaava kivikasvo Riikka Purra.
    Pelonsekainen kipuileva halvio yhtyy pelkotilaan kun ei enää voikaan soittaa ulkoparlamentaarisen ay-päätöksenteon käskyjä Valtioneuvoston linnaan.
    Mahtaa se olla kuvottava tunne. Pakko on lämmittää Kiljavan sauna ja tankata kunnolla takkabaarissa. Siten pääseekin vasemmistoseniiliksi pikavauhdilla.

    Äänestä

SDP on synynyt SAK:sta, eikä ole oikea poliittinen puolue vaan SAK:n käsikassara.

Äänestä

Minkälaista sakkia persuilla on reservissä kun valtiovarainministeri Purra ihmettelee, että palkansaajilla ja Sosialidemokraateilla on yhtenäiset tavoitteet!
Pitäisikö palkansaajien turvautua työnantajien EK,n armopaloihin, joita kyseiset herrat heittäisivät työntekijälle?
Kun kokoomus ottaa vastaan EK,n määräykset ja Purran (persu) mielestä palkansaajien pitäisi toimia samoin!

Joten mitä porukkaa ollenkan persut on jättäneet kotioloihin piiloon, kun julkisuuteen on talutettu tälläinen valtiovarainministeri Purra?

Äänestä

Miten Sak ja sdp kehtaavat valehdella !

Äänestä

Hyvä kysymys. Kun täältä demareiden mielipiteitä lukee, niin on helppoa tulkita, että heidän kalenteristaan on puuttunut vaalipäivän sivu tai päästä järki.
Todennäköistä on, että molemmat puuttuvat.
Heidän geeneistään puuttuu totuustajun mahdollistava tekijä. Siksi he valehtelevat. Valehtelevat jopa eman etunsa vastaisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikö SAK- laiset saaneetkaan äänestää, kun eivät hyväksy lopputulosta, vai kiistävätkö äänestystuloisen oikeellisuuden?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu