Mikäli ette osallistu työtaisteluihin, ei teillä ole enää tulevaisuutta.
Miettikää siksi tarkkaan aiottekko nuolla työnantajanne persettä, vai seisoa yhdessä rintamassa työtoverienne rinnalla.
Miettikää siksi tarkkaan aiottekko nuolla työnantajanne persettä, vai seisoa yhdessä rintamassa työtoverienne rinnalla.
Vastaukset 114
Vanhimmat
Totta. Työpaikalle, ja tuskin edes samalle alalle, on rikkurin turha yrittää palata petturuuden jälkeen.
Monella lakkolaisella saattaa työpaikat vähetä jo ennen Joulua.
SIITÄKÖS NE LAKKOLAISET VÄLITTÄÄ, SOSSU TURVAA KAIKEN JA KORVAA.
SILLOIN AATE ON TOTEUTUNUT, KUN DUUNARIT ON SAANUT OLLA LAKOSSA.
Karmeampi se on lakkoilijalla jos lakko pitkittyy. Tulojen menetys on niin suuri ettei sitä oletettu korotus tai muu etu korvaa.
Pieni tulonmenetys on pieni investointi kunnollisten työehtojen puolesta.
Joukkovoiman idea on joukkovoiman käyttäminen. Siivellä eläviä pitää rangaista ankarimman mukaan.
Sieltä sossun luukulta on helppo huudella mitä pitäisi lakkolaisten tehdä.
Se "pieni tulonmenetys" voi laukaista sen ettei pysty maksamaan velkojaan ja siitä vasta kierre alkaa. Sopimalla erityisjärjestelyistä pankin kanssa "pikku tulonmenetys" kasvaa sadoilla euroilla. Jos ne järjestelytkään mitään auttavat. Eikä etenkään jos lakon jälkeen ei ole työpaikkaa mihin palata.
Asuntovelkaisille lakkoilijoille liiton pitäisi maksaa vähintään sekä asumiskulut että asuntovelan lyhennykset ja korot lakkoajalta. Näin saataisiin lakkorintama pitäväksi.
Muuten lakot muodostuvat pelkiksi tyngiksi. Ei velalliset riskeerata kotinsa ja luottotietojensa menetystä.
Sinähän ne sossun luukun näkymät fattapersuna parhaiten tiedät. Työelämästä et näemmä tiedä mitään.
Mitään työetuisuuksia ei ole saatu ilman joukkovoimaa. Työnantajat kun eivät ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö.
Rikkurit ovat alinta saastaa mitä maapallo päällän kantaa. Ja rikkurit tullaan savustamaan ulos työpaikoista. Kannattaa velkaisen siksi harkita tarkkaan, haluaako menettää luottotietonsa vain sen vuoksi, että ottaa poskeen työnantajalta.
No loppusaldoa voidaan tarkastella myöhemmin. Mitä saavutettiin tai menetettiin? Itse veikkaan, että tosi moni lakkolainen tulee häviämään taloudellisesti. Pahimmin kolahtaa heille, jotka joutuvat hankkimaan uuden ammatin.
Monella on muistissa tehyn lakko. Piti saada niin julmettu palkkakuoppa korotus. Yksi sairaanhoitajan kirjoitus pisti silmään, että viivan alle jäi 85€ enemmin? Miten paljon menetettiin? Tuliko lakon aikana taloudellisia tappioita, jättikö moni työnsä, menettikö eläkkeitään jne? Oikea lopputarkastelu puuttuu.
"Rikkurit ovat alinta saastaa mitä maapallo päällän kantaa. Ja rikkurit tullaan savustamaan ulos työpaikoista. Kannattaa velkaisen siksi harkita tarkkaan, haluaako menettää luottotietonsa vain sen vuoksi, että ottaa poskeen työnantajalta."
Kaltaisesi kiusaajat ovat mielisairaita paskiaisia ja kiusaajista ei tarvitse piitata. Jos minua yritetään savustaa ulos niin sitten en taatusti lähde mihinkään vaan päinvastoin dokumentoin kaiken. Enkä muutenkaan puhu mitään työpaikalla, joten se että työtoverit ei puhu mitään minulle on vain mukavaa. En välitä paskaakaan työtoverien elämästä enkä halua kertoa mitään omasta elämästä. Teen työtä vain rahan takia.
rikkurit ei kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan.
rikkurit ei kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan.
Karmea tosiaan kun paljastuu änkyröimättömäksi ja alkaa saada parhaat urakat
Lakkoilijat poistetaan YT-neuvotteluissa
Rikkurit ajetaan firmoista pihalle.
Ei ole pihalla kauaa kun leviää tieto työhaluisuudesta.
Kilpailevat työnantajat korottavat palkkatarjouksiaan.
Mutta rikkurit joutuvat etsimään uusia töitä. Ahneus kostautuu.
Kuten itsekin tiedätte aika vaatimaton vitsi , työnantaja ei maksa yhtään enempää kuin on pakko.
Miksi muka joutuvat etsimään uusia töitä? Ei heitä irtisanota eikä työntekijät päätä kenet irtisanotaan. Voihan muut työtoverit yrittää kiusata toiset ulos, mutta ainakin omalla kohdalla tuo ei toimi. Päinvastoin minä dokumentoin kaiken mahdollisen kiusaamisen ja tuhoan kiusaajien elämän.
Lisään... Jokainen järkevä ilmoittaa kiusaamisesta työnantajalle ja jos tilanne on oikein paha vielä poliisille.
Ja se ei ole hyvä asia.
Homo
Minä menen aina lakon aikana töihin. Viime kerralla lakko vahdit tuli estämään niin löin kummaltakin ilmat pihalle, siihen loppu vinkuminen.
Siinäkö päiväsi kuluu? Ihan joka päivä?
Jos ei kuulu lakkoilevaan ammattiliittoon, tai ei kuulu mihinkään liittoon, ei ole pakko muitten mukana lakkoilla.
Ei ole pakko, mutta sitten joutuu etsimään uutta duunia, jos haluaa vielä helposti elellä.
Kertoo aika paljon yleisestä asenteesta jos uhkailemalla pakotetaan lakkoilemaan.
Ahneella (eli minäminä-rikkurilla) on paskainen loppu.
Saavat sitä mitä ansaitsevatkin.
Millä tavalla "paskainen loppu" senkin aivoton idiootti? Yksikään rikkuri ei menetä työtään eikä järkevä "rikkuri" piittaa työtovereista paskaakaan. Menen tekemään työtä työpaikalle eikä työtoverit ole minun ystäviäni. Yksikään työtoverini ei ikinä ole edes käynyt asunnollani eikä oikeastaan tiedä minusta mitään. Olen muutenkin valehdellut kaikki yksityisasiani työtovereille. Työtoverit ovat vain samalla työpaikalla mutta mitään muuta arvoa heillä ei ole. En tiedä heistä mitään enkä halua heistä mitään tietääkään.
Minkä vuoksi duunari haluaa työolojensa heikkenevän ja tulevaisuutensa hähmäiseksi?
Paskat jostakin "työtaistelusta". Porukka on töissä eikä muuta.
Prinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakkiprinssinakki
Rikkureista puhuvat lähinnä typerät idiootit. Jos ei kuulu ammattiliittoon niin ei voi olla rikkuri ja voi mennä vapaasti töihin. Itse en ikinä ole ammattiliittoon kuulunut enkä tule ikinä olemaankaan ammattiliitossa.
Rikkurit ovat alinta passskaa.
Muistakaa seisoa lakkolaisten rinnalla vaikka pankki painaa velka-asioissa päälle eikä lapsilla ole kunnon talvikenkiä ja ostatte vain punalaputettua leipää tai sitten ette syö mitään. Ehkä leipäjonosta liikenee jotain jos olette aamuneljältä valmiina odottamassa.
Nuolkaa ay-lakkokenraalien perseitä, kyllä sieltä joku kikkare tulee vatsantäytteeksi.
Ehkä pääsette irti kotinne myynnin jäljiltä jääneistä veloista vuonna 2040. Tosin ei silloinkaan, jos sattuu yksikin vassuhallitus matkan varrelle.
Liittoon kuulumattomat loiset savustetaan pihalle, jos menevät ottamaan poskeen työnantajilta työtaistelun aikana.
Luuletko että Akavan jäsenet tulee lakkoilemaan Metalliliiton kanssa?
Mitä sössöltät? Ei lakkoillessa mennä mihinkään, kaikkein vähiten töihin.
Mutta ettehän te 0-työkokemuksen persut tiedä mitään työelämästä.
Säkö savusta hölmö. Sä et ketään määräile.
Ei "sä", vaan "he".
Rikkurin elämästä tehdään työpaikalla sen verran vaikeaa, että rikkuri joutuu etsimään uuden työpaikan.
Ihanko tosissasi olet ?
Joo, 1970-luvulla asiat ehkä olleetkin noin, SKP on kuollut moneen kertaan ja kuopattu joka kerta, eikä ole enää pinnalle noussut...
Kyllä se on edelleenkin. Tämä lakko tulee synnyttämään repiviä ristiriitoja pitkäksi aikaa työntekijöiden keskuudessa.
Mutta kukaan korviaan myöten veloissa oleva ei riskeerata jonkin vitun sairaslomapäivän tai kevennetyn irtisanomissyyperusteen takia omaa elämäänsä.
Ehkä sun työpaikassas onkin tollasta idioottitouhuu. Meidän firmassa ei ole tullut kellekkään mitään vaikeaa vaikka on ollut osallistumatta lakkoihin. Samat tyypit olleet jo kolmattakymmentä vuotta, eikä mitään seuraamuksia tullut kellekään vaik ei ole osallistunut lakkoihin. Oli meillä tosin kerran sun kaltane tyyppi, sille kyl tuli kenkää oli sen verran vittumaine tyyppi.
Näin tullaan tekemään. Rikkurit saavat kokea sen mikä ahneille kuuluukin.
Rikkuri tulee menettämään ainakin nykyisen työpaikkansa. Kannattaako sen vuoksi ottaa työnantajalta poskeen?
Olipa kerran sellainenkin aika, että Kommunismi oli luokiteltu "sairaudeksi".
no niinä, mutta tuskin muut haluaa riskeerata työetunsa jonkun velallisen takia. Itsepähän on velkansa ottanut.
Miksi muka yksikään "rikkuri" menettäisi työpaikkansa. En ainakaan piittaa paskaakaan työtoverien mielipiteistä enkä piittaa mitä he tekevät elämässään. En todellakaan eroa työpaikasta vaikka työtoverien kuinka aivottomasti ruikuttaisi. Menen työpaikalle vain tekemään työtä enkä muusta piittaa.
Ne muut sitten voivat lakkoilla. Lakko ei ole pakko kenellekään.
Itsepä on velkansa ottanut ja itse siitä vastaa. Tuskin haluaa riskeerata luottotietonsa jonkun lakkoilijan takia.
Onko vaihtoehtona ottaa luottamusmieheltä poskeen?
Jokainen punakapinaa vastustava rikkuri on hatunnoston ansainnut. Suomea ei punakapinalla paremmaksi saa. Päinvastoin.
SAK:n kuuluu enään n. 530 000 jäsentä,YTK:n lähes sama määrä.Lakoilla ei saavuteta tavoitetta, työnantajat kostaa myöhemmin, lomautuksilla ja irtisanomisilla.On kokemusta aiemmista lakoista. Työttömyys lisääntyy nyt alkavan laman takia muutenkin, lakot lisää vielä sitä. Isopalkkaistet ay-johtajat kiihottaa ja yllyttää ihmisiä propagandallaan.
Oletko tehnyt rikosilmoituksia?
Muistakaa että työt eivät ole lakossa vaan kukin kotiin jäävä työntekijä. Tekevälle töitä kyllä aina löytyy.
Jep. Vaikka täälläkin uhataan että rikkureille tulee vaikeaa, niin lakkojen aikana voi tehdä hyvän tilin kun keikkoja on tarjolla pilvin pimein.
Näin olen tehnyt jo 20 vuotta, eikä mitään vaikeuksia ole ollut missään sen jälkeenkään. Mitä nyt lakkoilijat kateuksissaan vaikeroivat.
Kyllä ja kuutamourakoita voi tehdä.
Siis kun on vähemmän työntekijöitä paikalla töitä on tarjolla enemmän ? Älä ihmeessä!
Lakkovahdit tyhmiä jos alkavat käymään käsiksi.
Ei tässä siitä ole kyse. Rikkurin elämästä tehdään työpaikalla vaan muuten vaikeaa. Lopulta rikkuri päättää irtisanoutua itse. Saa siihen 3 kk karenssinkin, eli on omillaan neljännesvuoden – ihan vaan sen vuoksi, koska halusi ottaa työnantajalta poskeen.
Mikä oikeus sulla on panetella lakosta huolimatta työtätekeviä? Sulle ei kuulu mitenkään, jos haluaa mennä töihin.
Vasemmistolaisuuteen kuuluu tyrannia, siksi.
Tietenkin kuuluu, sellainen rikkuri pyrkii estämään toisen työtaistelun.
Vasurin ei siis tarvitse noudattaa lakia mutta työläisten pitää totella laitonta tyranniaa?
Ei muuten kuulu sulle pätkääkään.. Sulla ei ole mitään oikeutta estää toihin meneviä.
Itseläs ei ole mitään oikeutta estää toisten työtaistelua etujensa puolesta ja senhän sinä pyrit tekemään.
Käyppä estelee jotain työntekijää töihin menevää. Joka ei ole vasuri. Jos työntekijä tekee ilmon työnantajalle ja poliisille. Automaattisesti potkut.
No oikestihan rikkureille pitäisi näyttää vasaraa, jäisivät työtkin oikeille duunareille teidän lapamatojen sijaan.
Koiteppa näyttää vasaraa. Varma lopputili.
Te voitte jatkaa työtaistelua, mutta jos joku haluaa tehdä töitä niin hän voi sitä tehdä. Ja voihan "rikkuri" tehdä töitä oman firmansa nimeen. Jokainen saa olla työntekijä ja yrittäjä samaan aikaan. Ja monet onkin. Varsinkin rakennusalalla monet tekevät työnantajalle töitä päivällä arkena ja illalla ja viikonloppuna tekevät töitä omalle firmalle.
Mikä oikeus rikkurilla on viedä työntekijöiltä oikeudet?
Siksi koska rikkuri haluaa ottaa ainoastan työnantajalta poskeen? Minäminä-rikkuri vähät muista välittää.
Rikkureiden elämästä tehdään työpaikoilla helvettiä. Se on satavarnaa.
Rikkuri tietää jo töihin mennessään, että hänen tj-kammasta alkaa sillä hetkellä piikit vähenemään.
Työpaikkakiusaaja liiton siunauksella.
Eihän hän muilta työntekijöiltä ole viemässä oikeuksia. Päinvastoin, te olette mielisairaina kommunisteina viemässä toisten oikeuksia tehdä töitä.
Ja miksi minun pitäisi piitata työtovereiden ruikutuksesta? Menen tekemään työpaikalle tekemään vain töitä enkä piittaa työtovereista.
Ja voihan työntekijä tehdä omiin nimiin töitä. Lakon aikanakin voi ottaa jonkin toisen väliaikaisen työn tai tehdä omalla toiminimellä töitä. Voi olla samaan aikaan lakossa ja tehdä silti töitä.
Pitääkö työttömienkin osallistua lakkoon?
Joo kieltäytäydytään pakkohausta
Aloittaja Yllyttää muita kääntymään työnantajaansa vastaan, järkkyä.
Työpaikkani ansiosta voin lyhentää asuntolainaa. En Todellakaan lähde valittajaksi.
olet siis pelkkää rikkurisontaa.
"...hallituksen kannattaisi neuvotella niin säästyy puolitoista miljoonaa euroa:" kohtuus on aina palkkaneuvottelut, päinvastoin kuin alkoholittoman oluen myynti jääkiekko-ottelussa." jäänmurtaja odottaa; populistit pysähtykää -jalkoja voi myös nostella, niin ei tule melua kahva työ kohdalleen silloin ei ole kokoomusta eikä psp:tä
Savustetaan kuin ei heterot duunarien työpaikoilta.
Käveleminen ilman polvilumpioita on hankalaa.
Milloin punaiset saavat rauhan ja ovat rakkautta täynnä? Hehän huutavat rauhaa ja rakkautta. Eikun toimeksi sitten älkääkä räyhätkö.
Miten tämä lakkoilu käy heidän aatteensa ihanteiden kanssa yksiin?
Aatehan kehoittaa tekemään lähimmäisen hyväksi ilman palkkaa työtä. Se myös kehoittaa antamaan omastaan. Mitään tällaista ei kuitenkaan punikkien elämässä näy. Näkyy vaan lakoilla rahan kiristystä tyyliin paperin miehet ja ahtaajat.
Miksette elä kuten opetatte?
Eläkää kuten ihanteenne opettaa. Oletteko huonoja punaisia kun ette elä ihanteidenne mukaan?
Kaiken järjen mukaan vasureilla pitäisi olla rakkautta, rauhaa suhteessa muihin ihmisiin, halu jakaa omastaan, halu tehdä pyyteettömästi lähimmäisen hyväksi ilman palkkaa työtä.
Mitään näistä Marxin ihanteista ei näy teidän lakkoilijoiden elämässä, päinvastoin halutaan vaan lisää.
He puhuvat rauhan puolesta. Mutta heidän toimintansa on kaikkea muuta kuin rauhaisaa.
Rakkaudesta he ovat vaahdonneet 70-luvulta lähtien. Pelkkää vihaa on heidän olemuksensa täynnä suhteessa toisinajattelijoihin. Persut ovat heidän silmittömän vihan kohteina tällä hetkellä.
Osallistuvatkohan tubettajatkin noihin mielenosoituksiin?
JUURI NÄIN SE SUOMESSA AINA OLLUT.
YKSINKERTAISESTI, ISTUTAAN ULOS, KIUSATAA JA TAPETAAN.
AY-laiset evät suvaitse rikkureita. Yhteiskunta saa pitää kipeinään, ellei ehtoihin suostuta. AY-laki on omansa ja se on aatteen joukko voimaa. Armoja ei tunneta. Yrityksiä ja työantajia kaatuu, kuin heinää.
Eipä näytä monellekkaan lakkointoiöijalle auenneen miksi nyt lakkoillaan.Eipä ole työtaistelu ,vaan demarien sakn avulla masinoima poliittinen lakko hallituksen kaatamiseksi.Jos sitä haluatte nin lakkoilkaa toki,muttei se Suomen taloutta pelasta
Ei tässä mitään hallitusta kukaan ole kaatamassa, vaan työntekijät vastustavat työntekijöiden oikeuksiin kohdistuvia heikennyksiä. Hallitus voi aivan hyvin vetää pois lakiesityksensä. Ongelma on sen jälkeen poissa päiväjärjestyksestä.
SAK on SDP:n terrorisiipi.
Tarvitaan selkeästi lainsäädäntö, joka lopettaa terrorin käytön politiikassa ja palauttaa yhteiskuntarauhan.
Sen on moni saanut kokea. Kohtalo on armoton ja kova. Pellolle istuvat jätkä lähtee, kuin leppä keihäs.
AY-yhdistys on aatteellinen rahaa keräävä yhdistys.
Rikkureilta tullaan viemään elämänilo. He eivät enää halua tulla työpaikalle. Siitä pidetään huoli.
Onneksi on työtön niin ei tarvitse murehtia mokomista.
Kunhan vaan ei kävisi kuin paperimiehille taannoin. Innokkaasti lakkoilivat kunnes koko ala ajettiin käytännössä alas. Sitten ei tarvitse lakkoilla enää kun ei ole töitä. Mutta aina voi mennä mielenosoitukseen huutamaan punikkihippien kanssa iskulauseita. Siitä tulee parempi mieli.
Tässä tapauksessa pitäisi sitten ajaa alas kaikki alat. Kyse kun on kaikkien työntekijöiden oikeuksien puolustamisesta, eikä mistään yksittäisestä työmarkkina-asiasta.
Tarkoitus on siis patistella hallitus ja työnantajat kaksikannasta takaisin kolmikantaan. Suomalaiselle ei sanelupolitiikka nimittäin maistu.
Rakennustyömailla on ollut tapana "vahingossa" pudottaa tellingiltä rikkurin päähän tiiliskivi.
Raksamies voi lomautettuna tai työttömänä tiputtaa rukkasensa omille varpailleen
Lähtee pysyvästi takaisin Viroon.
Poliittisen johdon tulee ryhtyä lakkovahdeiksi.
Työtaistelu ja poliittinen lakko ovat eri asioita.
Työntekijän kannalta menetelmät ovat molemmissa samat, kun jätetään tekemättä työtehtäviä. Joku vapaa-ajalla tehtävä mielenosoitus on eri juttu, mutta nyt ei ole kyse sellaisesta.
Katsomme SAK:n johdon kanssa, että jokainen kivi on käännettävä hallituksen kaatamiseksi. Mitään keinoa ei ole syytä kategorisesti poissulkea.
Jos saamme riittävällä rohkaisulla yllytettyä joitakin yksittäistapauksia ihmistorpedoiksi, ja lakia rikotaan, ehkä äärimmäisisestikin. Niin se on vain ja ainoastaan hallituksen vastuulla. He ovat yksinomaan syyllisiä kaikkeen siihen mitä saattaa tapahtua.
Ei hallitusta kukaan ole kaatamassa. Nyt yritetään päästä taas tasapuolisiin kolmikantaneuvotteluihin työmarkkina-asioissa. Tällä hetkellä hallitus ajaa pelkästään työnantajan etuja, joka ei tietenkään käy sopimusyhteiskunnassa. Saneleminen kun ei ole sopimista.
Hallituksen tarvitsee vaan vetää tulevat työntekijöiden asemaa heikentävät lakiesityksensä jo nyt pois, niin rauha palaa työmarkkinoille.
Näinhän se on.
Katsotaan kuinka persu tai kepu rikkurit jäävät sitten työpaikoillensa.
Ulos lentävät kuin homot duunareissa.
Persuja harvemmin on työelämäss nähty. Johtajapersullakaan ei ole lainkaan työkokemusta.
Hyvä tästä on aika ajoin muistuttaa.
Ay-mafialla on mafian otteet.
Rikurit on kuolleet jo 1966.....
Sen jälkeen jokainen hämmensi vain omalla puurokauhalla ... Vit----u ------- ja. JOS.
.., JOUKKOWOIMAA olisi niin Suomi ei olisi tippunut KEHITYSMAIDEN nilkki-kastii. Vi----u- nämä lakot on niin turhia. Niin turhia. Kun se oikea AITO , ALKUPERÄINEN JOUKKOWOIMAA PUUTTUU 1940 -luvulla vain hiffaa mitä mä tarkoitan . Kurahaarat ei tunne edes sanaa JOUKKOWOIMAA 🇫🇮
Ihanan kaunis Riikka!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-46.png
Tiedoksi sinulle Riikka Suomen kansa tukee sinua ja sinun säästötoimiasi. Seisomme sinun takanasi kaikenmaailman kommari viherpiipertäjiä vastaan!!!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010062829.html
Nyt on aika näyttää kirjaimellisesti KAAPIN PAIKKA noille kommareille! Olemme SODASSA kansainvälistä kommunismia vastaan ja sen suoraan sanoen pitäisi alkaa jo näkyä! Nyt äkkiä voimaan poikkeuslaki! On aika pidättää kommari AY-liikkeen johtajat ennenkuin on liian myöhäistä!!!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/99be3eef-e485-4f34-b0ca-256cf00a1ffc
Tarvittaessa armeija ja Nato joukot mukaan peliin jos ei muuten osaa lopetaa ajoissa!!!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-45.png
Missä jaetaan aseita ja polttopulloja?
Hahhah. Portilla huomioliiveissä värjöttelijät eivät saa minulta mitään huomiota kun marssin töihin. Siinähän soittavat suutansa jos enää leukaperät pakkasessa liikkuvat.
Käyn töissä hankkiakseni rahaa, en ystäviä.
Kova olet uhoamaan, mutta päivääkään et ole vielä töitä tehnyt. Netissä meuhkaaminen on ainoa mitä "osaat". Normaalia persuilua siis.
Sama täällä. Lakkovahti on pihakoira. Hehihihiiiii
Työnantajilla on mustat listat joihin joutuneita ei oteta töihin uusiin paikkoihin. Että kannattaa ainakin asiallisesti käyttäytyä jos lakkoon menee.