MÄNTYSALO ! - KATSE MEKKAAN PÄIN !

Mäntysalo on pitänyt silmätikkunaan ev.lut. kirkon jäsenmäärän laskua.
Mäntysalon kehittämän eroakirkosta -palvelun kautta onkin paljon lähtenyt porukkaa kirkosta.

Mutta nyt !

Olisiko Mäntysalon vihdoinkin aika jo kääntää katse Mekkaan päin ja kehittää
eroamoskeijasta -palvelu.

============
ILTALEHTI 22.9.:

Malmin oudon moskeijan naapurikiista paisuu – Kun IL meni haastattelemaan kohujohtajaa, tapahtui sekava tilanne
Pohjoismaiden säätiön puheenjohtaja Aladin Maher sanoo haluavansa ratkaista Malmin moskeijan tulevaisuuden ilman mustamaalausta ja riitelyä.
....
• Malmin moskeija ei lopeta toimintaa, johtaja Aladin Maher sanoo.
• Maherin mukaan myös aikuisia täytyy opettaa, jotta lapsia voidaan kasvattaa ”oikein”.
• Mediahuomio on tuonut rahaa ja uhkauksia

– Sen sijaan että meitä syytellään, haluamme, että muslimeille kaavoitetaan lisää moskeijoita ja paikkoja päivähoitoa varten, Malmin epävirallisen moskeijan johtaja Aladin Maher sanoo.

Pohjoismaiden säätiö sr:n toiminta nousi otsikoihin viikko sitten, kun Ilta-Sanomat uutisoi islamilaisen moskeijan toiminnasta päiväkodiksi kaavoitetussa taloyhtiön tilassa. Muiden tiedotusvälineiden tartuttua asiaan Maherin puhelin on soinut jatkuvasti.
34691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Vapaa Ajattelijassa on ollut myös islam-kritiikkiä, ja kannattaa olla jatkossakin.

Eroakirkosta-palvelun konseptia ei ole mielekästä kopioida muille kuin valtionkirkoille. Eihän moni todellisuudessa muslimi edes "virallisesti" sitä ole.

1Äänestä
  • Juuri näin. Eihän ko. moskeijakaan "virallisesti" ole moskeija.

    Äänestä

  • Vapaa ajattelijat eivät USKALLA mennä sanomaan imaamille tai mihinkään moskeijaan,että tää juttuhan on täyttä huuhaata!!

    Äänestä

Mäntysalo valehtelee tai siis peittelee, voi olla että komusossujen kom sos mus -hyysäreiden Valiitto on kielteinen musrikoksiin kuten mur hiinja ra iskauksiin mutta muslimioppien tukijoita Valiiton johto on. Jussi K Niemeläkin potkittiin Valiitosta ulos mm. tästä syystä, savustettiin. Wokehyysäri- mus-putinisteja Valiitto on selkeästi

Mäntysalo mainostaa kommuslimien shariapankkeja ja basaareja Suomeen sopiviksi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17783702/islamilaista-pankkia-ehdotettu-suomeen

Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tässä Msalo kommentoi ilman nimimerkkiä että islam on elinkeino, jota ei saisi vastustaa tms.
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17783702/islamilaista-pankkia-ehdotettu-suomeen#comment-119754793

    Eli Msalo lyö asian läskiksi. Sitä ei syö muslimikaan. Liian skamaista

    Eli sinä rajoittaisit elinkeinovapautta kieltämällä islamilaisen pankin perustamisen?

    Minä puolestani sallisin, mutta vastustan valtion varojen käyttöä sellaiseen. Olen näköjään sinua oikeistolaisempi.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Juuri näin tätä tarkoitin raakalaisoppi on mielestäsi vain liiketoimi

    Putinisti Lipposen mielestä Nordstream on vain ympätistöasia ja kaasuputki
    Mutta sen valmistumista Kreml odotti ja heti kun valmistui aloitti sodan Ukrainassa johon maailma ei puutu koska hana pantaisiin kiinni jos puuttuisi. Luuli

    Samoin islam hivuttaa mihin maailma ei puutu

    Olet Msalo kuitenkin Msalo naiivimpi
    vältän sanaa tyhmempi
    kuin Lipponen, hän sai aika isot tulotvuosia va lehtelustaan ja sinä et edes jäseniä liittoon

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kerrotko vielä ihan pykälämuotoiluna miten kieltäisit islamilaisen pankin, jos joku pyrkii sellaista nykyisen lain puitteissa luomaan?

    Kysehän on oikeastaan kikkailusta, jossa maksetaan korkoa mutta ei saa käyttää sanaa korko. Tai siis, tiedätkö sinä mitä "islamilainen pankki" edes tarkoittaa?

    1Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kerrotko vielä ihan pykälämuotoiluna miten kieltäisit islamilaisen pankin, jos joku pyrkii sellaista nykyisen lain puitteissa luomaan?

    Kysehän on oikeastaan kikkailusta, jossa maksetaan korkoa mutta ei saa käyttää sanaa korko. Tai siis, tiedätkö sinä mitä "islamilainen pankki" edes tarkoittaa?

    Islamilainen pankkijärjestelmä on uskonnollista höpöä jolle sekulaarissa yhteiskunnassa ei tule antaa sijaa. Haluatko vähentää vai lisätä uskonnollista höpöä yhteiskunnassa?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eli sinä rajoittaisit elinkeinovapautta kieltämällä islamilaisen pankin perustamisen?

    Minä puolestani sallisin, mutta vastustan valtion varojen käyttöä sellaiseen. Olen näköjään sinua oikeistolaisempi.

    Jori se alkaa politisoimaan. Vapaa-ajattelijain tehtävä on islamilaisesta pankista haaveileville kertoa; tulkaa järkiinne, autolainan ottamisesta ei joudu helvetin tuleen. Jumalaa ei ole.
    Oliko jotain epäselvää???
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Islamilainen_pankkijärjestelmä
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/216c004a-11e0-49dd-8890-c6c483fc7343

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tietenkin kannattaa muistuttaa ettei jumalia ole.

    Mutta tässä todellisuudessa se muistutus ei useinkaan tehoa. Silloin elämme maailmassa, jossa toisista ihmisistä yhdet eivät halua syödä verimakkaraa, toiset eivät halua tehdä töitä lauantaisin, kolmannet käyttäisivät huntua vaikka eivät ole menossa lehmää lypsämään jne. Silloin on mietittävä myös yhteiskunnan sääntöjä, mitä sallitaan ja mitä kielletään.

    Juuri näin. Halutaanko yhteiskunnan säännöillä antaa tilaa uudelle uskonnolliselle höpölle.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Tietenkin kannattaa muistuttaa ettei jumalia ole.

    Mutta tässä todellisuudessa se muistutus ei useinkaan tehoa. Silloin elämme maailmassa, jossa toisista ihmisistä yhdet eivät halua syödä verimakkaraa, toiset eivät halua tehdä töitä lauantaisin, kolmannet käyttäisivät huntua vaikka eivät ole menossa lehmää lypsämään jne. Silloin on mietittävä myös yhteiskunnan sääntöjä, mitä sallitaan ja mitä kielletään.

    Verimakkara on pahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Verimakkara on pahaa.

    Joo, minä en oo suostunut edes maistamaan 🤮

    Äänestä

Nyt päinvastoin pitää liittyä kristillisiin kirkkoihin. Muuten,muslimit tulevat saamaan vallan helposti Suomessa. Kohta valtion uskonto ei ole kristinusko vaan islam..
Kun ihmiset olisivat kirkossa voitaisiin vaatia suvivirsi takaisin kouluihin.

Äänestä
  • Kristinusko tai mikä tahansa usko on lähempänä islamia kuin ateismi.

    1Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kristinusko tai mikä tahansa usko on lähempänä islamia kuin ateismi.

    Ylikosken leninistimaterialismi on lähellä islamia epädemokraattinen papisto raakuuksineen

    Äänestä

Ev.-lut. kirkkohan hyysää islamia, koska mikä tahansa uskonto on sille parempi kuin uskonnottomuus.

2Äänestä
  • Tuo pitää kyllä paikkansa!

    Kirkko jo ihan strategisista syistä yrittää puolustaa jopa muslimien oikeuksia, jotta saisi puhua 'kaikkien uskovien' puolesta, sementoidakseen omaa vaikutusvaltaansa, vaikka, tai ehkä juuri siksi, että oma kivijalka on osoittautunut hiekaksi.

    Down Goes Kirkko!

    Äänestä

On selväää miksi Jussi K Niemelä savustettiin Valiitosta, komusossut kom mus sos on islamilaiskommunismia edistävä sivistymätön hörhölahko,cne ovat keskittyneet sivistyneen Räsäsen maalittamiseen ja luterilaisten potkimiseen

Kommunistien KU = Völkischer Beobachter - lehden kanssa tai tyyliin ne tukevat putinismia ja islamia ... ja tätä rataa

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17783789/jori-sekoilee-facebookissa#comment-119751549

Äänestä
  • Niemelä aiheutti kyllä puhtaasti omilla toimillaan erottamisensa!

    Sääli, koska oli muuten varsin aktiivinen ja aatteellisesti täyttä puuta!

    Mutta ei mikään järjestö voi ihan keikkea niellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Niemelä aiheutti kyllä puhtaasti omilla toimillaan erottamisensa!

    Sääli, koska oli muuten varsin aktiivinen ja aatteellisesti täyttä puuta!

    Mutta ei mikään järjestö voi ihan keikkea niellä.

    Onko muita kuin Niemelä erotettu?

    Äänestä

Pannaan nyt mieleen Msalon teesi yllä

islam on kikkailua termeillä

"Kysehän on oikeastaan kikkailusta, jossa maksetaan korkoa mutta ei saa käyttää sanaa korko"

Tämä viite ei toimi kun aloittaja pani mukaan kielletyn symbolin, huutomerkin

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18023934/mantysalo-!---katse-mekkaan-pain-!#comment-123267025

Äänestä
  • Ei nyt pelkästään sitä. Tästä nyt voisi kirjoittaa pidemmälti jos edes yrittäisit ymmärtää. Koska et, sen sijaan sivuava huomio:

    Koraanin mukaan tytär perii puolet siitä mitä poika. Ja tämä on Suomessa ihan laillista. Testamentin lakiosa on puolet, eli jos sinulla on lapset Antti ja Bertta, niin voit tehdä testamentin jonka mukaan Antti saa kaksi kolmannesta ja Bertta yhden kolmanneksen.

    (Ja joo, tiedän Koraanin ristiriidat ja testamenttisäädöksiä olevan useampia jne. Se ei muuta ylläolevaa.)

    Äänestä

Mäntysalon mushyysäntää on karmivaa kuulla

eihän tässä mistään perinnöistä tai koraanikirjasta ole kyse vaan iislamin Eurooppaan tunkeutumisesta jossa yhteiskunta muuttuu talibaniaksi ja ei kiinnosta komusossujen hörhölahkoa Valiitto, lapsellinen porukka kyllä

Äänestä
  • Et kuitenkaan kertonut miten muuttaisit lainsäädäntöä niin, että islamilainen pankki ei olisi teoriassakaan mahdollinen.

    (Käytännössä se ei pärjäisi kilpailussa, mutta se on eri asia.)

    Äänestä

Islam on täysin mätä oppi, Raamatun mukaan se on riivaajien oppi. Ei paljon tarvitse sitä arvioida, kun tulee siihen tulokseen. Kaikki sen pahuus on nähtävillä.

Äänestä
  • "Raamatun mukaan" eli kritisoit yhtä satukirjaa toisella satukirjalla.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    "Raamatun mukaan" eli kritisoit yhtä satukirjaa toisella satukirjalla.

    Raamatussa on vanha testamentti ja uusi testamentti. Vanha käsittelee Israelin maata, juutalaista kansaa jne... Onko antisemitismiä kutsua raamattua satukirjaksi?

    Kun raamattu hylätään satukirjana, onko varmaa ettei lapsi mene pesuveden mukana?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    "Raamatun mukaan" eli kritisoit yhtä satukirjaa toisella satukirjalla.

    Tarkoitatko että jollei uskontoja saada kitkettyä pois, on aivan sama onko suurin osa kristittyjä vai muslimeja?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Antti_Anti_Vapari kirjoitti:

Mäntysalo on pitänyt silmätikkunaan ev.lut. kirkon jäsenmäärän laskua.
Mäntysalon kehittämän eroakirkosta -palvelun kautta onkin paljon lähtenyt porukkaa kirkosta.

Mutta nyt !

Olisiko Mäntysalon vihdoinkin aika jo kääntää katse Mekkaan päin ja kehittää
eroamoskeijasta -palvelu.

============
ILTALEHTI 22.9.:

Malmin oudon moskeijan naapurikiista paisuu – Kun IL meni haastattelemaan kohujohtajaa, tapahtui sekava tilanne
Pohjoismaiden säätiön puheenjohtaja Aladin Maher sanoo haluavansa ratkaista Malmin moskeijan tulevaisuuden ilman mustamaalausta ja riitelyä.
....
• Malmin moskeija ei lopeta toimintaa, johtaja Aladin Maher sanoo.
• Maherin mukaan myös aikuisia täytyy opettaa, jotta lapsia voidaan kasvattaa ”oikein”.
• Mediahuomio on tuonut rahaa ja uhkauksia

– Sen sijaan että meitä syytellään, haluamme, että muslimeille kaavoitetaan lisää moskeijoita ja paikkoja päivähoitoa varten, Malmin epävirallisen moskeijan johtaja Aladin Maher sanoo.

Pohjoismaiden säätiö sr:n toiminta nousi otsikoihin viikko sitten, kun Ilta-Sanomat uutisoi islamilaisen moskeijan toiminnasta päiväkodiksi kaavoitetussa taloyhtiön tilassa. Muiden tiedotusvälineiden tartuttua asiaan Maherin puhelin on soinut jatkuvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu