Tämä on loukkaus

Suomen kansaa, työväkeä ja vasemmistoa kohtaan. Suomen kansa, työväki ja vasemmisto eivät salli, että sen saavuttamat edut (sosiaaliturva, asumistuki, työttömyysturva) poljetaan maan rakoon. Joko hallitus peruu kaikki leikkaukset ja poistot tai sitten on edessä yleislakko.
23221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

monelle työttömäksi jäävälle persuja äänestäneelle ihan oikein. Sitä saitte mitä tilasitte

Äänestä
  • Ei, se ei ole oikein. Eivätkä saaneet sitä, mitä tilasivat. Heille nimenomaan luvattiin ihan päinvastaista. Tämä ei ole pelkkä PS:n äänestäjien ongelma, vaan vähän turhan yleinen taipumus edustajillamme, jotka äänestämme meille töihin hoitamaan yhteisiä asioita, puolueista riippumatta. Heillä tuntuu vähän turhan usein olevan uskomus, että jos on tullut äänestetyksi, saa rymytä neljä vuotta ihan miten tahtoo piittaamatta siitä, mitä tuli äänestäjille luvattua. Tällainen ei voi jatkua, vaan meidän pitää alkaa vaatia edustajiltamme ahkeruutta, sitoutumista, ja työn tekemistä sovitusti eli lupausten mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei, se ei ole oikein. Eivätkä saaneet sitä, mitä tilasivat. Heille nimenomaan luvattiin ihan päinvastaista. Tämä ei ole pelkkä PS:n äänestäjien ongelma, vaan vähän turhan yleinen taipumus edustajillamme, jotka äänestämme meille töihin hoitamaan yhteisiä asioita, puolueista riippumatta. Heillä tuntuu vähän turhan usein olevan uskomus, että jos on tullut äänestetyksi, saa rymytä neljä vuotta ihan miten tahtoo piittaamatta siitä, mitä tuli äänestäjille luvattua. Tällainen ei voi jatkua, vaan meidän pitää alkaa vaatia edustajiltamme ahkeruutta, sitoutumista, ja työn tekemistä sovitusti eli lupausten mukaisesti.

    Riikka Purra nimenomaan valehteli kirkkain otsin päin naamaa siitä tuppaa seuraamaan yleislakkoja ym. muuta kivaaa

    Äänestä

TÄMÄ HALLITUS HOITAA SUOMALAISET JA ODOTTAA SUOMALAISTA ANTAMAAN PANOKSENSA SUOMALAISUUTEEN

SUOMI NOUSUUS TURVALLISESTI

Äänestä
  • Tämä hallitus hoitaa pienituloiset suomalaiset köyhyyteen, hautaan tai pakkotöihin. Ihanaa Persu ihanaa!

    Äänestä

  • Kelan rahoilla elävää voi verrata kerjäläiseen, joka koputtaa ovellesi. Kerjäläinen sanoo oven avanneelle, että aina aikaisemmin olen saanut 50 euroa, nyt vain 40 euroa miksi ? Hänelle vastataan siksi, että nyt on talossa isäntä vaihtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tämä hallitus hoitaa pienituloiset suomalaiset köyhyyteen, hautaan tai pakkotöihin. Ihanaa Persu ihanaa!

    Persut eivät ole vielä huomanneet, että tämä hallitus suorittaa väestönvaihdon pikaisesti. Tänne tulee EK:n toivomuksesta 200 000 ulkomaalaista halpatyöntekijää. Työntekijän irtisanomissuojaa heikennetään niin, että suomalaista palkaa pyytävä työntekijä voidaan helpommin sanoa irti ja ottaa tilalle ulkomaalainen halpatyöläinen. Tätä kannattaa persujen puheenjohtaja Purra hyväksymällä hallitusohjelman.

    Että silleen vois pitää täällä pienempää ääntä.

    Äänestä

Kova se on yritys tehdä tästä vasemmistoasia. Vissiin siinä toivossa, että silloin muita puolueita kannattavat työtä tekevät ihmiset vieraantuisivat asiasta, ja kiltisti alistuisivat oikeuksiensa poistamiseen? Epätoivo haisee. Hallituksella ei ole mandaattia astua kansaa vastaan.

Äänestä

Miksi Suomessa on reilusti huonompi elintaso kuin muissa Pohjoismaissa ja mm. EU:n vanhin yksityisautokanta, vaikka SDP ja muu vasemmisto ovat harrastaneet edistyksellistä sosiaalipolitiikka?
Koko Suomen sosiaaalipolitiikka perustuu tänään velkarahaan, omat rahat nimittäin eivät riitä.

Äänestä

Kotona loikoilu työtätekevien kustantamana on ihmisen perusoikeuksia.
Lienee YK:n peruskirjassakin?

Äänestä

Ainoa järkevä asia tuossa itkunsekaisessa purkauksessasi oli, että erottelit työväen ja vasemmiston, koska vasemmistohan ei työtätekevään väestöön kuulu, vaan vasemmisto kuuluu veronmaksajien (oikeisto) siivelläeläjiin.

Äänestä
  • Tässä maassa vasurit ovat oikeasti porvareita koska heillä yleensä on paljon enemmän rahaa kuin tavallisella työtä tekevällä kansalla. He ovat kiristäneet rahaa lakoilla kymmeniä vuosia. Ahtaajat ja paperin miehet kovimpina kiristäjinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tässä maassa vasurit ovat oikeasti porvareita koska heillä yleensä on paljon enemmän rahaa kuin tavallisella työtä tekevällä kansalla. He ovat kiristäneet rahaa lakoilla kymmeniä vuosia. Ahtaajat ja paperin miehet kovimpina kiristäjinä.

    Koska ihmisellä ei ole häpyä, hän ilkeää kiristää.

    Äänestä

  • Ja työttömissä ei ole esim Perussuomalaisia ????? ON ja Paljon. . .

    Äänestä

Kertooko sata miljoonaa ihmistä tappaneen aatteen kannattajat milä talous saadaan kuntoon?

Äänestä
  • Siis millä.

    Äänestä

Akava on kokkarevoittoinen työntekijäjärjestö. Se on ilmoittanut vastustavansa hallituksen yksipuolisesti työntekijän asemaa huonontavia päätöksiä. Mm. ansiosidonnaisista, irtisanomissuojista ja indeksikorotuksista sekä työttömyysturvan huonontamisista kuuluu päättää kolmikantaneuvotteluissa.

Äänestä

Agitaatioöyhötystä suoraan Pietarista.

Äänestä
  • sun äitis on pietarista..

    Äänestä

Tiedetään. Vassut eivät halua että se pakotetaan ottamaan käsi pois toisen taskusta. Marin hoiti homman niin että pystyi pistämään toisenkin käden toiseen taskuun.

Ja nyt vassut joutuvat tilille siitä. Hyvä niin.

Äänestä

Näyttää kuivuneen ainakin aloitus täysin kasaan. Ei uutisen uutista koko aiheesta. Ei tainnut oikein kukaan marssia ulos.

Äänestä
  • Ei paljon ulosmarssimiset huvita kun muutosneuvottelujen alkamisen uhka leijuu ilmassa. Saa äkkiä marssia ulos lopullisesti.

    Äänestä

Onneksi pellepunikki vähäpuolueelta ei kysytä. Joten olisiko aika lopettaa tuo turhan kiekuminen ja ruveta ihan itse elättämään itsensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen kansaa, työväkeä ja vasemmistoa kohtaan. Suomen kansa, työväki ja vasemmisto eivät salli, että sen saavuttamat edut (sosiaaliturva, asumistuki, työttömyysturva) poljetaan maan rakoon. Joko hallitus peruu kaikki leikkaukset ja poistot tai sitten on edessä yleislakko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu