Miksi sinä Annika nyt puhelet puuta heinää. Tiedät että huomaamme kyllä. Viime hallitus laittoi hyvinvointialueet, mutta jätti niiden rahoituksen hoitamatta. Vasurit kertoivat samassa hallituksessa, että valtion velka on ilmaista, eikä tarvitse maksaa edes takaisin. Ensi vuonna kuitenkin menee useita miljaardeja pelkästään korkoihin. Olet useita kertoja toistellut, että uusi hallitus lupasi lopettaa velaksi elämisen. Eikö heidän kaikki toimensa tähtää juuri tähän? Tiedät oikein hyvin, että tämä ei tapahdu yhdessä yössä ja tehtävä saattaa kaiken kaikkiaan olla mahdoton, mutta hienoa, että nykyhallitus uskaltaa edes yrittää tosissaan. Ymmärrän, että olette katkeria, kun kepusuksi ei tunnu luistavan, mutta oli kokonaan teidän arvovalintanne lähteä vasurihallitukseen kannattelemaan vihreitä, vasureita ja sdp:tä heidän ajaessaan Suomea karille. Et koskaan ole kertonut mitä kepu laskeskeli tällä saavuttavansa. Marin ainakin taisi viedä teitä kuin pässiä narussa.
Voi sinua Annika
20
237
Vastaukset
- Anonyymi
Kuvitteleeko joku, että tuollainen ruuan ylensyöjä "virtahepo" ymmärtäisi jotain valtion taloudesta ja rahankäytöstä. Keskusta teki itsemurhan valitessaan äärivasemmistolaisen Saarikon puheenjohtakseen.
- Anonyymi
mitä urputat kommari persu
- Anonyymi
Ei persu ole kommari, aasiko olet demukommari?
- Anonyymi
Kohta halkeaa kun syö piikkiin valtion leipää
- Anonyymi
Vasemmisto hallitus teki sotesopan juuri sillä taktiikalla, että valtio antaisi loputtomasti pyydettäessä lisää rahaa. Mutta eihän tuollainen voi onnistua, kun raha maksaa liikaa nykyisin. Ei raha ole enää ilmaista, vaan siitä joutuu Annikakin maksamaan korkoa.
- Anonyymi
Niinhän se teki. Minusta viime hallitus rakenteli muitakin taloudellisia ”miinoja” seuraajilleen. Oli onni, että osa kansasta näki tämän. Voimia nykyhallitukselle. Te olette nyt kovan paikan edessä, talous romuna ja viime hallitus jakoi tukia, vaikka taloudellinen tilanne ei sitä enää edellyttänyt.
- Anonyymi
Puhetta oli myös maakuntaverosta, mutta sen läpivieminen olisi vaatinut taas vuosien valmistelun, kun on veromuotona aivan uusi. Siihen toki saatetaan palata, kunhan sote-uudistus on käytännössäkin lähtenyt pyörimään.
- Anonyymi
MIKSI KEPUN SOTE MENI TÄYSIN PERSIELLEEN
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suorana-klo-12-perussuomalaisten-matti-putkonen-pitaa-viimeisen-tuumaustuntinsa/8785586#gs.5lmfs1 - Anonyymi
Saarikolla oli yksi ja vain yksi tehtävä: Varmistaa valtion kassan riittävyys. Ei sitäkään hoitanut.
- Anonyymi
Saarikko on siirtänyt Keskustan houkutukset pKorean ja Bäckmanin kannattajien
etsimiseksi. Alkio on aivan liian vanhanaikainen, häntä ei lueta romaanikirjailijana
eikä tietenkään poliittisena julistajana ja nimikin alkaa olla tuntematon
Sen sijaan Kekkosaika ja Nliiton tuhotuminen putiniaksi on paljon lähempänä
NYT KESKUSTA TÄHTÄÄ PUTINIAA PKOREAA JNE
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18024950/keskustan---uudella-puoluesihteerilla#comment-123297554 - Anonyymi
Hyvästi "höpö höpö" Annikka!
Osaa vain huutaa,.kiitos ei!- Anonyymi
Annikki taisi yrittää kepun uudistamista viemällä kepun vasurihallitukseen, mutta toisin kävi. Kansanradiossa maalaistilan emäntä kertoi itkuisella äänellä kuinka on joutunut 15- vuotiaasta saakka hoitamaan karjan, eikä ymmärtänyt miten tässä maassa jotkut voivat vain olla, Sisältyiköhän tähän tarinaan ihmetys siitä miksi kepu ei edellisen sijaan ole nykyhallituksessa?
- Anonyymi
Annika on hyvässä lihassa.
- Anonyymi
Näin suuri on Suomen valtionvelka nyt, yli 144 mrd – Velka on kasvanut Sanna Marinin hallituskaudella lähes 40 miljardia.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/381736e7-c13f-4e42-87c7-f1d707f7675f
http://velkakello.fi/
Suomen "valtiovelanministerinä" on viime hallituskaudella ollut peräti 4 kepulaista ministeriä: Lintilä-Kulmuni-Vanhanen-Saarikko.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_ministereistä_Suomen_valtiovarainministeriössä- Anonyymi
Ei ollut kaukana tilanne, jossa Maammelaulun sijaan olisi pitänyt ryhtyä soittamaan Nälkämaanlaulua. Vai onko mielestäsi?
- Anonyymi
Eilen persuministeri sanoi, että rahoitusta ei korjata ennen kuin 2025. Taitaa tulla vaikeat ajat sairaille?
- Anonyymi
Annikan puolueen tila nyt. Parasta ja uusinta tietoa.https://www.verkkouutiset.fi/a/sote-oli-keskustan-luomus-puolueen-idea-on-pahasti-hukassa/#b0ad0f46
- Anonyymi
Soteuudistus tehtiin leveillehartioille joten hoitoon pääsee ja rahaa säästyy, näinhän silloin luvattiin. Kurvinen oli tänään eduskunnan kyselytunnilla huolissaan tiestön heikosta kunnosta.Kahdeksan vuotta hallituksessa ollut puolue ei havainnut kyseistä ongelmaa, ehkä kahdeksan vuotta ei riittänyt, mutta 100 päivää istunut Orpon hallituksen syytä huonokuntoiset tiet.
- Anonyymi
Ja miten aloitus liittyy Suomen Keskustaan?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232642- 652586
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062310- 341599
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2391553- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371462- 281260
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201216- 951181