Huostaanoton syy on kaikille sama

Huostaanoton syy on kaikille sama eikä se riipu meistä

Syy siihen on virkavallan toteuttaminen, johon meidät alistetaan. Syyt voidaan tekaista. Meidän mukanaolomme on toissijaista samoin lapsen tarve lähimmäisilleen, tosiasiat ja lapsen etu. Pääasia on virkavallan oikeudet. Oikeutemme on nyt poistettu ja ansaitsemme niitä lisää vuosien mittaan todistamalla kykenevämme tottelemaan sosiaalilautakuntaa ja tekemään heidän edustajansa tekaisemaa vanhemman tuen suunnitelmaa. Sosiaalityötekijä hallitsee ajan ja päättää milloin hän tekee yhteistyötä kanssamme vai tekeeko ollenkaan. Valitusjono on melkein vuoden pituinen. Sosiaalityöntekijä antaa komennuksia parin kuukauden välein. Sosiaalityöntekijä kohtelee meitä sairaina eikä koskaan osallistu keskusteluun huostaanoton syistä. Sosiaalityöntekijä manipuloi tuomioistuinta valehtelemalla meidän ja lapsemme terveydestä ja esittämällä oman toimintansa itsestäänselvänä. Sosiaalityöntekijät näyttelevät teennäisesti iloista tuomarille. Sosiaalityöntekijät haukkuvat meitä sairaiksi, jos yritämme kyseenalaistaa huostaanoton syyt, koska he yrittävät saada meidät tuntemaan itsemme sairaiksi ja sosiaalityöntekijän sosiaalisen ylemmyyden luonnolliseksi. Se mitätöi vastarinnan ja muodostaa ideologisen hegemonian. Se saa lapsen tottumaan pakkokotiin ja siihen, ettei hän pääse kotiin. Sitä sosiaalityöntekijä naamioi retorisesti hyväksi voinniksi. Sosiaalilautakunnan syvällinen manipulaatio on tarkoituksellista. Yhteistyö on täydellistä alistumista mielivaltaiseen säätelyyn, jossa lasta käytetään välikappaleena virkavallan ja sinun välillä. Säätelyn tavoite on vanhemman sosialisaatio tyydyttäväksi lapsen kasvattajaksi tai lapsen sosialisaatio ilman perhettään. Lastensuojeluorganisaatio voi kasvattaa lapsen halutessaan ilman sinuakin. Yhteistyön tuloksia saa sosiaalityöntekijä käyttää halunsa mukaan ja tulkita sinua tavoilla, jotka kulloinkin sopivat hänen agendaansa. Sosiaalilautakunnan ei täydy lopettaa huostaanottoa, jos eivät halua, koska he kontrolloivat verukkeita. Sitä rahoitetaan verorahoilla ja sille ei ole kulukattoa näennäisen hädänalaisten lasten verukkeen ansiosta. Voit taistella kertomalla julkisesti mitä itse teet oikeasti ja sosiaalityöntekijän valheet. Älä kerro syitä huostaanottoon vaan valheet, joihin et ole syyllistynyt.

Huostaanotto on kiellettävä ja korvattava perhelaitoksella

9

377

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huostaanoton syy on kaikille sama eikä se riipu meistä -edit 2

      Syy siihen on virkavallan toteuttaminen, johon meidät alistetaan. Syyt voidaan tekaista. Meidän mukanaolomme on toissijaista samoin lapsen tarve lähimmäisilleen, tosiasiat ja lapsen etu. Pääasia on virkavallan oikeudet. Oikeutemme on nyt poistettu ja ansaitsemme niitä lisää vuosien mittaan todistamalla kykenevämme tottelemaan sosiaalilautakuntaa ja tekemään heidän edustajansa tekaisemaa vanhemman tuen suunnitelmaa. Sosiaalityötekijä hallitsee ajan ja päättää milloin hän tekee yhteistyötä kanssamme vai tekeeko ollenkaan. Valitusjono on melkein vuoden pituinen. Sosiaalityöntekijä antaa komennuksia parin kuukauden välein. Niissä sosiaalityöntekijä kohtelee meitä sairaina eikä koskaan osallistu keskusteluun huostaanoton syistä. Jos en mene komennukseen, sosiaalityöntekijä puolustautuu sanomalla, ettei asioita ole voitu ratkaista minun yhteistyön puutteeni takia. Sosiaalityöntekijä manipuloi tuomioistuinta valehtelemalla meidän ja lapsemme terveydestä ja esittämällä oman toimintansa itsestäänselvänä. Sosiaalityöntekijät näyttelevät teennäisesti iloista tuomarille. Sosiaalityöntekijät haukkuvat meitä sairaiksi, jos yritämme kyseenalaistaa huostaanoton syyt, koska he yrittävät saada meidät tuntemaan itsemme sairaiksi ja sosiaalityöntekijän sosiaalisen ylemmyyden luonnolliseksi. Se mitätöi vastarinnan ja muodostaa ideologisen hegemonian. Se saa lapsen tottumaan pakkokotiin ja siihen, ettei hän pääse kotiin. Sen sosiaalityöntekijä naamioi retorisesti hyväksi voinniksi. Sitä sosiaalityöntekijä ei koskaan vahvista antamalla lapsen kertoa itsestään. Sosiaalilautakunnan syvällinen manipulaatio on tarkoituksellista. Yhteistyö on täydellistä alistumista mielivaltaiseen säätelyyn, jossa lastani käytetään välikappaleena virkavallan ja minun välillä. Säätelyn tavoite on minun sosialisaationi tyydyttäväksi lastensuojelun hierarkian hyväksyjäksi tai lapseni sosialisaatio ilman minua. Lastensuojeluorganisaatio voi kasvattaa lapseni halutessaan ilman minuakin. Yhteistyön tuloksia saa sosiaalityöntekijä käyttää halunsa mukaan ja tulkita minua tavoilla, jotka kulloinkin sopivat hänen agendaansa. Sosiaalilautakunnan ei täydy lopettaa huostaanottoa, jos eivät halua, koska he kontrolloivat verukkeita. Sitä rahoitetaan verorahoilla ja sille ei ole kulukattoa näennäisen hädänalaisten lasten verukkeen ansiosta. Voit taistella kertomalla julkisesti mitä itse teet oikeasti ja sosiaalityöntekijän valheet. Älä kerro syitä huostaanottoon vaan valheet, joihin et ole syyllistynyt.

      Huostaanotto on kiellettävä ja korvattava perhelaitoksella

    • Anonyymi

      PRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT

    • Anonyymi

      Laitokset on aina pahoja. Muistuttavat demokraattisia laitteluita.

    • Anonyymi

      Onneksi Toivo on paremmassa kodissa nyt.

      • Anonyymi

        Toivo saattaa kärsiä uudessa kodissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivo saattaa kärsiä uudessa kodissa.

        Ainakin Toivolla on nyt mahdollisuus kasvaa sosiaaliseen kanssakäymiseen kykeneväksi ihmiseksi, kun isänsä opetuksilla pojastakin olisi kasvanut samanlainen sosiopaattisesti käyttäytyvä hylkiö, joka ei tule toimeen kenenkään kanssa eikä ole tervetullut mihinkään.


    • Anonyymi

      On se ihmeellistä että riittää aihetta samasta asiasta kerta kerran jälkeen
      Ja aina on muka vika lastensuojelussa työskentelevien ihmisten niskassa, jokaiseen sosiaali henkilön työ on katsoa lasten parasta, ja siinä ei riittää kyllä syyt jotka ovat totta, ei heidän tarvitse mitään valehdella. Mutta usein se joka itse on menettänyt lapsensa huostaan oton takia ei puhu siitä mitä hän on tehnyt että ollaan siihen tilanteeseen jouduttu ! Vaan muista syytellään. Ei se kuule ole kellään viranomaisilla helppoa tehdä päätöstä huostaan otosta, mutta heidän työnsä vaatii erityiset linjat siitä mikä on lapselle paras. Esim , Siis alati juopottelevat vanhemmat eivät ole kelvollisia vanhemman rooliin jossa lapsi saa nähdä yhtä sun toista .vanhemmat jotka ei pidä edes puhtaana lapsiaan ovat jotenkin väärin ymmärtäneet mitä vanhemmuus on . Samoin ruoka ajat ovat tärkeät ja säännöllisin väliajoin . Siis lasta ei saa laimin lyödä,
      Myös jostain sairaudesta kärsivä vanhempi ei aina ole hyvä lapselle, syitä on monia.
      Joten kukaan ei voita mitään että syytellään viranomaisia vaikka syyt aina ovat vanhemmissa muutenhan ei viranomaiset olisi edes sekoitettu perheen asioihin.
      Pitää katsoa itseään rehellisesti silmiin ja tunnustaa itselleen omat virheensä , eikä syyttele muita

      • Anonyymi

        Viestisi on ristiriitainen. Sinä sanot:
        "syyt aina ovat vanhemmissa "
        ja
        "Pitää katsoa itseään rehellisesti silmiin ja tunnustaa itselleen omat virheensä , eikä syyttele muita"

        Sinähän nimenomaan harrastat 100% mustavalkoista syyttelyä kun sanot että kaikki vika on vanhemmissa.
        Eikö aikuisena pitäisi jo tietää ettei mikään asia tässä universumissa ole mustavalkoinen... Totta kai jopa "täydellinen" Suomen valtio tekee virheitä. Tästä on paljon esimerkkejä.


    • Anonyymi

      Miksi Teemu piilotit kommenttihistoriasi?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      103
      3604
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      314
      1922
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1737
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      97
      1602
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      416
      1556
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1480
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      431
      1452
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1200
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      43
      1087
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      359
      1041
    Aihe