SAK ja ammattiliitot tekevät vasemmistopolitiikkaa. Asioita käytetään tekosyinä voimannäytölle.

Anonyymi-ap

Työnteko on parasta sosiaaliturvaa.

Työikäisten pitää tehdä töitä.

Yli 100 000 työpaikkaa jäi täyttämättä viime vuonna. Eläkeläisiäkin houkutellaan työelämään, koska 260 000 ihmistä haluaa viettää aikaansa kortistossa. Ay-liike ja vasemmistolaiset ovat keksineet mantran, että tarvitaan ulkomaalaisia palvelemaan heitä.

Kyllä suomalaisten pitää mennä töihin omaksi ja yhteiskunnan parhaaksi. Sillä tavalla elätetään perhe, kerrytetään eläkettä ja maksetaan veroja, joilla hoidetaan yhteiskunnan palvelut. Ei se hyvinvointi puissa kasva.

Kortistolaiset ovat toimillaan osoittaneeet, että 30% pienempi ansio, joka tulee ansiosidonnaisesta on ihan ok. Joillekin riittää 700 euroa kuussa. Mitä kauemmin on kortistossa, sitä laiskemmaksi leimautuu ja työllistyminen vaikeutuu. Kuka laiskan ja luimuilijan palkkaisi? Palkkaisitko sinä?

Kortistolaisten hyysääminen tulee helvetin kalliiksi. Kokonaiskulut sisäilmaa-toimistot mukaan lukien kokoluokkaa 10 miljardia vuodessa. Eikö ole paljon?

Työnantajat antavat töitä. Ei ammattiyhdistysliike.

Kuka haluaa yrittäjäksi ja investoida Suomeen, kun vasemmistolaiset ovat yritysvastaisia ja vasemmistoa tukeva SAK antaa yrittäjille turpaan tuon tuosta. Tälläkin viikolla vahingoitetaan yrityksiä ja niiden kilpailukykyä ja maakuvaa ulosmarsseilla ja lakoilla. Vasemmistopolitiikalla. SAK:n lakot ovat SDP:tä ja Vasemmistoliittoa tukevaa politiikkaa. Asiakysymyksiä pidetään keppihevosena, tekosyinä elefanttimarsseihin, yksi pieni elefantti marssi näin... Tarhaikäisten touhua.

Ainakin kaksi hallituskautta joudutaan säästämään, olkoonpa kuka tahansa hallituksessa. Kestävätkö lapselliset ulosmarssit kahdeksan vuotta?

16

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vasemmistolaiseen työtaisteluun ryhtyneille ammattiliitoille ja SAK:lle keltainen kortti. Ei isänmaan asialla. Työrauhavelvollisuus on voimassa. Vaalien huonon häviäjän hyökkäys hallitusta ja Eduskuntaa vastaan on trumppimaista toimintaa. Lakkoilijat näyttävät toimillaan paljasta persettä yrityksille, joissa ovat töissä.

      • Anonyymi

        Tuskin aloiytaja in itse aito eikas kokoomuslainen miljonäri bain luuletko että kurjuus ei tule sinullkein ja rikaat siis miljonäärit baah rikastuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin aloiytaja in itse aito eikas kokoomuslainen miljonäri bain luuletko että kurjuus ei tule sinullkein ja rikaat siis miljonäärit baah rikastuu

        Työntekijät ja työnantajat ovat samassa veneessä. Työn antajat.

        SDP:n kanssa yhteistyötä tekevät liitot tekevät oppositiopolitiikkaa. Ei muuta. Ihmiset menevät helppoon. Ei ole painavaa syytä. On kupla.


    • Anonyymi

      Red flag!

    • Anonyymi

      Jos kerran työttömyysturvan leikkaaminen lisää työllisyyttä

      Niin silloin yritustukien poisto lisää yrittäjien aktiivisuutta ja yrittämistä ja tulos paranee

      Miksi hallitus ei käytä tätä keinoa kun valitaa ettäbaihtoehtoja ei ole kuin antaa eikkaille lisää köyhien rahaa

      Saa jakaa

    • Anonyymi

      Meillä ei 9le varaa ämeillä on varaa antaa yritykaille ja eikkille lisää rahaa ja otta ne köyhiltä ja lapsioerheiltä opiskelijoita

      Hallitus in äärioikeisto diktauuria harjoittava jossa eikaat saa kaikki köyhien tahat kuten venäjällä tuntuuko tulta

    • Anonyymi

      Yritykset ja niissä töissä olevat maksavat kaikki hyvinvointipalvelut maksamillaan veroilla. Muu on siipeilyä. Ei pidä väheksyä yrityksiä.

      • Anonyymi

        Yritykset jättäisivät takuulla työväen pois kokonaan, jos se vain olisi mahdollista. Silloin palkkakuluja ei olisi ja voitot olisivat täydellisesti optiomoituja. Yrityksien ahneus sokaisee.


    • Anonyymi

      Jos ei sulle, niin ei mullekaan? Kateus. kateus. Perisynti.

      Sosialidemokraatit kusevat lakoilla perussuomalaisten kintuille. Työläinen toisen työläisen kintuille. Ay-demarien populismi haisee kuselle.

      Demarit heittävät viltistä hiekkaa jäälle, mikä ei paranna peliä. Vittumainen temppu, jota SDP on tehnyt ennenkin. Nelosdivariin!

      Hallitus yrittää laman edessä elvyttää lisäämällä erityisesti pieni- ja keskituloisten ostovoimaa alentamalla veroja. Nääs ei se brutto, vaan netto! Lakkoilijat vastustavat sitä. Hullua touhua. Onko pakko? Ei ole pakko osallistua. Eikä kaverinkaan tarvitse.

      • Anonyymi

        Ansiosidonnaista käytetään väärin nykyisellään ja siten jarrutetaan työllistymistä. Siksi tätäkin pitää muuttaa. Suomessa on ilmeisesti palattava aikaan entiseen, jolloin tuet olivat tiukalla, niitä ei saanut rahassa ja ne joutui maksamaan takaisin. Kaikki johtuu siitä, että täällä huijataan nykyisin joka asiassa ja sanotaan, että se kuuluu minulle. Tämä kansa tarvitsee nykyisellään vain piiskaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ansiosidonnaista käytetään väärin nykyisellään ja siten jarrutetaan työllistymistä. Siksi tätäkin pitää muuttaa. Suomessa on ilmeisesti palattava aikaan entiseen, jolloin tuet olivat tiukalla, niitä ei saanut rahassa ja ne joutui maksamaan takaisin. Kaikki johtuu siitä, että täällä huijataan nykyisin joka asiassa ja sanotaan, että se kuuluu minulle. Tämä kansa tarvitsee nykyisellään vain piiskaa.

        Töitä tehdään sen verran että saadaan päivät täyteen . Sitten ansiosidonnaiselle päivärahalle ja suorinta tietä Thaimaan Pattayalle ja hotelliksi "batchelor friendly" .


    • Anonyymi

      Demarien ja ay-liittojen vallankaappausyritys eli hallituksen kaataminen tekee maasta epävakaan ja selvästi rohkaisee Venäjää

    • Anonyymi

      Jaa , vain "suomalaistenko" tulee tehdä töitä , mikä olikaan mamujen osuus vantaalla ?
      Ettekö uskalla tarttua ongelmiin vaan peittelette niitä .....

    • Anonyymi

      Joukkovoimannäyttö on ryhmätyhmyyttä. Ei sen vastuullisempaa kuin joukkoraiskaus.

    • Anonyymi

      Ammattiliittojen johtajien uho ja lakkoihin pakottaminen lisäävät vastakkainasettelua ja ahdistusta.

      Ahtisaaren ystävän kirje -puhe 1993 oli ay-pomoille juurikin Paasitornissa, joka oli vallankumousyrityksen mätäpesäke 1918. Sieltä alkoi demareiden aloittama sisällissota. Ay-pomot jättivät Ahtisaaren. Häntä ei haluttu uudelleen presidentiksi. Tilalle ajettiin ammattiliittojen kaltainen Halonen. SDP jätti Ahtisaaren, koko kansan presidentin, joka maailmallakin noteerattiin mahtimieheksi. Hän sai maailman korkeimman kunniamerkin, Nobelin palkinnon. Sellaiselle miehelle SAK:n ammattiliitot ja SDP käänsivät selän.

      https://www.mtv.fi/lyhyet/2a8503fdaa00af112dd1/ahtisaarenystävän-kirje-puhe-vuonna-1993-suututti-demarit?first=90425fa47bc0682a97a2&playlist=6S2hrEnqf8ckkj9Tadcbva§ion=klipp

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2512
    2. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      62
      2414
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      106
      2290
    4. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      238
      1532
    6. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      32
      1520
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      37
      1442
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1220
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1186
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1171
    Aihe