Poliisiylijohtaja: Jengirikollisuus on merkittävä ongelma

Anonyymi-ap

Marinin hallitus ei ottanut asiaa vakavasti, mutta Orpon hallitus ottaa, jengirikollisuuden torjuntaan kohdennetaan lisärahaa.

– Tilastot osoittavat aika viiltävästi sen, että nuorisoväkivalta on kasvanut todella rajusti, sanoo Kolehmainen.

Hallitusohjelman mukaan poliisi on saamassa yli kahdeksan prosentin lisärahoituksen ensi vuodelle.

– Kollega Ruotsissa, Anders Thornberg, koko ajan varoittaa, että ”tehkää Suomessa nyt toimenpiteitä, että tilanne ei teillä äidy samanlaiseksi kuin Ruotsissa”, Kolehmainen kertoo.

Nämä jengiläisethän ovat yli 90% mamuja.

62

386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rahallako tämä väkivalta loppuu, lukekaa Raamatusta, millaisia ihmiset ovat lopun aikoina?!

      • Anonyymi

        Ei. Vaan kääntymisellä Kristinuskoon.

        Sodomasta ja Gomorrasta osviittaa vaihtoehto kakkosesta.

        Ihmiset ovat mitä valitsevat olla. Se on päätös. Vapaa valinta sidonnainen.


      • Anonyymi

        Sopeutumalla länsiyhteiskuntaan.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Mene uskovaisten palstoille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sopeutumalla länsiyhteiskuntaan.

        Sopeutumishaluttomat ulos maasta.


      • Anonyymi

        Höpöhöpö!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sopeutumalla länsiyhteiskuntaan.

        Kotiuttamalla omaan maahansa, se on ainoa keino.



    • Anonyymi

      Tarkoitushakuinen edellisen hallituksen mollaaminen. Poliisihallitus on tähän saakka sanonut, että Suomessa katujengiongelmaa ei ole.

      • Anonyymi

        Poliisit varoittelivat jo Sannan kaudella, että katujengiongelmaa on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisit varoittelivat jo Sannan kaudella, että katujengiongelmaa on.

        Sanna vaan näytteli uutta nahkatakkiaan.


      • Anonyymi

        Älä jauha potaskaa....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisit varoittelivat jo Sannan kaudella, että katujengiongelmaa on.

        Viime vuonnakin useaan kertaan.


      • Anonyymi

        Öyh...öyh...öyh...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna vaan näytteli uutta nahkatakkiaan.

        Ja reikäfarkkujaan... ja olihan ne hienot!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisit varoittelivat jo Sannan kaudella, että katujengiongelmaa on.

        Onko teillä muuta katujengiongelmaa kuin ne koulupudokaspersut, jotka yötäpäivää sitä moporallia ajaa umpihumalassa.


    • Anonyymi

      Lähden nyt päiväkahville afrikkalaisen mieheni kanssa ja ehkä syömmekin vähän ja sitten shoppailemaan.

      • Anonyymi

        Me täällä naureskellaa; mutta Saksoissa, Ruattilois, Hollanneis, Lontois, Pariiseis, Malagoissa, Kreikoissa jne eivät enää naura. Kyllä siellä ko. invaasiot on jo todesta alettu ottaan.

        Tulevaisuuden totalitarismi toki tarvitsee tuonlaisen pakkopullatetun pitkän aikavälin ongelman, segregaatio-oikeutuksien saamiseksi ja kansalaisvapauksien varastamiseksi; Onko tämä kaikki sitä samaa weffismiä? Vai onko Suomessa alettu sittenkin herätä omaan heimoon, aika näyttää.

        Mistä pidin rantanen/kolehmainen/pelttari kuviossa, on se, että EDES aletaan - syvämotiivista riippumatta - asteittein ajatella konkreettisesti Suomen kansalaisten hyvinvointi/olemassaoloa. Koska se mitä on tapahtunut tähän saakka, on ollut vähintäänkin syvää välinpitämättömyyttä, wef-ulkoasanelluilta kantakuntamme puolustamisen näkökulmasta. Et ehkä rantaset jne sitten todella ovat herääs heimoonsa. Jk ois tottakai ultrapositiivista.


      • Anonyymi

        Kelan rahoilla te ette paljon shoppaile.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelan rahoilla te ette paljon shoppaile.

        Voihan sitä käydä näyteikkunaostoksilla.


      • Anonyymi

        Taidat narrata. Tuolta suunnalta tulevat lampsii omissa porukoissaan päivät, eivät ota naisia mukaan. Mutta muista pitää kuskus lämpimänä kun mies sitten saapuu raskaala Itis lampsinnalta.


    • Anonyymi

      No niin. Nyt sitten meni täältäkin tuo viestini 1984 cancelöinti kulttuuriin. Pohjoiskoreasta mallia? Hieno juttu. Kaunista. ;D

    • Anonyymi

      Nytkin poliisi tekee urakalla töitä, jotta Espoossa pahoinpidellyn 15-vuotiaan pahoinpidellyn tytön tapauksen "kansan tietoon epäsopivat" elementit saadaan painettua piiloon.

      • Anonyymi

        Ellei suomalainen suojele Suomea, kukaan ei tule sitä puolestaan tekemään.


    • Anonyymi

      Heh, no ei tosiaankaan ole mikään ongelma.

      Poliiseilla (ja persuilla) on vaan tapa maalailla keinotekoisia kauhukuvia, jotta saisivat rahaa/huomiota omilleen.

      Kaikki mitä oikeistoporvarit lausuvat on valetta. Näin on ollut aina, ja näin tulee olemaan jatkossakin.

      • Anonyymi

        Mamujen kuvaamia nöyryytysryöstövideoita on sadoittain.


      • Anonyymi

        Ystäväpiirissäni on useita maahanmuuttajia. Ei minun tarvitse heidän kanssaan harrastaa mitään uhrileikkejä. Naurattaa vaan miten te persut pelkäätte ihan kaikkea jo pelkästään ihmisen ulkonäön perusteella. Olette kunnon luuserilauma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ystäväpiirissäni on useita maahanmuuttajia. Ei minun tarvitse heidän kanssaan harrastaa mitään uhrileikkejä. Naurattaa vaan miten te persut pelkäätte ihan kaikkea jo pelkästään ihmisen ulkonäön perusteella. Olette kunnon luuserilauma.

        Kun tässä ei mikään liity persuihin, reppana.

        Et näytä tajuavan kommenttisi tyhmyyttä - otan osaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun tässä ei mikään liity persuihin, reppana.

        Et näytä tajuavan kommenttisi tyhmyyttä - otan osaa.

        No, suvakit ovat täyspässejä.


      • Anonyymi

        Sulla on selvä ongelma päässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ystäväpiirissäni on useita maahanmuuttajia. Ei minun tarvitse heidän kanssaan harrastaa mitään uhrileikkejä. Naurattaa vaan miten te persut pelkäätte ihan kaikkea jo pelkästään ihmisen ulkonäön perusteella. Olette kunnon luuserilauma.

        Sulla ei ole ystäviä, reppana.


      • Anonyymi

        Hyvä, että kuolet pian.


    • Anonyymi

      Some on väärällään mamujen kuvaamia videoita, joissa suomalaisnuoria pahoinpidellään ja nöyryytetään.

      Varmaan osuu myös suvakkiperheen lapsen kohdalle.

      • Anonyymi

        Olen pari kolme nähnyt, todellä ikäviä juttuja.


    • Anonyymi

      Näin Tukholmassa ennen asuneena, niin ihan on sama meininki nykyään Suomessa, kuin mitä Ruotsissa on ollut jo pitkään.

      Suvakit ovat täysin kipeitä päästään.

      • Anonyymi

        Mutta punavihreät ei vaan ymmärrä.


    • Anonyymi

      Suomen oppositio, kansa ja mediahan vastustavat henkeen ja vereen minkäälaisia heikennyksiä maahanmuuttoon! Sellainen kun on rasismia! Koko kesän kestänyt kampanja teki tämän mielipiteen erittäin selväksi!
      Joten Ruotsin mallin mukainen rikollisuus tulee kylkiäisenä ja se hyväksytään meillä mukisematta!!

    • Anonyymi

      Raha ei tätä ratkaise, on muutenkin turhaa siihen satsata. Paljon helpommalla pääsee jos ne elukat potkitaan omiin maihinsa.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä.


      • Anonyymi

        Ei patruunat niin kalliita ole, että lisärahoitusta tarvitaan.
        Loppuu katuväkivallat, kun niihin kunnolla puututaan.


    • Anonyymi

      Ei suomella kyllä mitään ongelmaa ole suomella on unelma tämän unelman rakentamiseen on tehty kovasti töitä 15v. Unelman seuraavassa vaiheessa alkaa aseet ja pomit paukkumaan viikoittain nyt on vasta ryöstöjä ja puukotuksia ja pahoinpitelyjä viikottain.

      • Anonyymi

        Ja myös suvakit joutuu uhreiksi...heheheheee.


    • Anonyymi

      Vihreiden sisäministerit Ohisalo ja Mikkonen suurimmat syylliset

    • Anonyymi

      Persujengit kaltereiden taakse!

    • Anonyymi

      Kyllä sisäministeri Mikkonen oli todella huolissaan, siinä kaikki.

    • Anonyymi

      Kiristyksiä turvapaikkapolitiikkaan valmistellaan – "Kyseessä on tuhti paketti"

      • Anonyymi

        Hyvä hyvä!


    • Anonyymi

      Jopa ylen kuuden-uutiset kertoi tuosta.

    • Anonyymi

      Vihdoin asiaa herra Kolehmaiselta mutta sitten käytännön ehdotuksia lääkkeeksi tilanteeseen:

      Rikosoikeudellisen vastuun ikäraja 15 vuotta alennettava 10 vuotiaat

      Tanskan mallin mukaiset tarkastusvyöhykkeet ainakin suurimpiin kaupunkeihin
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/77e854aa-08c1-446b-9ba5-789e45ec2170

      --->

      aselainsäädännön kiristäminen. Jos kulkijalta löydetään ladattu ampuma-ase tai joukkotuhoa varten riittävä määrä räjähteitä hallussaan ilman konkreettisia perusteita välitön seuraamus pikaoikeudenkäynnillä 2 vuotta ehdotonta vankeutta. Ensikertalaiset istuvat tuon laskelman mukaisesti vähintään sen ajan että katujen rauhattomuutta ja jengejä voidaan kontrolloida.

    • Anonyymi

      Suvakit ei halua myöntää tätäkään ongelmaa.

    • Anonyymi

      Mutta äärivasemmisto tykkää.

    • Anonyymi

      Marinin hallitus halusi vaan hyysätä.

    • Anonyymi

      Kaikki hallitukset ovat aina ottaneet rikollisuuden vakavasti. Tuollainen potaskaa jauhaminen on turhaa, ettäkö petsut vaan...hehhehheh.

      Olisivatpa persut yhtä innokkaita ajamaan työntekijöiden etua, mutta kuin ei, niin ei. Persut tekee kuten EK ja kokoomus määrää. Porvaririisto-Riikka paskat välittää äänestäjistään. Aidalla nauraa kuin varisakka, kun persuäänestäjät meni lankaan. Sitä saatte mitä tilasitte:kurjuutta ja heikennyksiä sekä vapaa-ajan että työelämän pyörteisiin.

      • Anonyymi

        Erinomainen kommentti.


    • Anonyymi

      Mitäs vihreät, Vassarit, Ohisalo ja Mikkonen?

      • Anonyymi

        Ikävä on heitä silloin kun huomataan että Orpon-Purran hallituksen keppipolitiikka vei turmioon ja Ruotsin tie oli meidän tie silloin Suomi samanlaisessa kaaoksessa kun Ruotsi nyt.


    • Anonyymi

      Jos perusturvaa heikennetään, se aiheuttaa erilaisia lieveilmiöitä, joista yksi on jengiytyminen. Kotien turvattomuus heijastuu lapsiin ja nuoriin. Osa heistä kasvaa jo nuorina ulos yhteiskunnasta, koska eivät osaa ja voi muutakaan. 60-luvullakin oli tavallista että lapset löivät kouluissa toisiaan ja veri lensi, mutta silloin nuoret kasvoivat työn kautta itsenäisiksi aikuisiksi. Vikateitä oli vähemmän ja ne olivat lyhyempiä. Silloin ei ollut perusturvaa, mutta työkin oli yksinkertaisempaa, vain puliukot ja muut juopot syrjäytyivät kokonaan. En tiedä, onko meillä nykyään mitään keinoja vastata samanlaiseen kehitykseen, mutta olisi syytä ylläpitää niitä tekijöitä joiden puute aiheuttaa esimerkiksi jengiytymistä, alakulttuureja ja myös yksinäisyyttä, sillä sekin on irtaantumista ja pakollinen vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Hallitus on aivan OIKEILLA jäljillä nuorisorikollisuuden toimenpiteissä. Vihdoinkin joku tekee JÄRKEVÄN lakialoitteen. Kiitos siitä Riikka Purran Perusuomalaisten. Alaikäraja nuorille rikoksentekijöille pitäisi olla 12vuotta ja jo tämänikäiset pitää saattaa vastuuseen rikoksistaan,eikä enää paapoa heitä. HYVÄ HALLITUS TOTEUTTAKAA TÄMÄ LAKIMUUTOS!!!

    • Anonyymi

      Tästä varoiteltu vuosia, pahinta oli Marinin hallituksen aika, täysin sinisilmäistä.

    • Anonyymi

      onko niitä vaikka 100 kpl porukkaa niin montako pitää olla että kaikki napsahtaa
      pankolle.
      ja kaikki pikkurikolliset kans tuomio nopeutettu eikö riitä kun on videot
      siinä missä on fakta ei ole lisättävää vain tuomio.

      ulos koko perhe heti.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      42
      2977
    2. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      38
      2527
    3. Onko kaivattusi perään

      Moni muukin?
      Ikävä
      96
      1831
    4. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      89
      1403
    5. Olen aina vain

      Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?
      Ikävä
      51
      1350
    6. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      5
      1265
    7. Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen

      Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?
      Maailman menoa
      291
      1191
    8. Nainen jos pitää sanoa

      Ne huonot puolet mitä omaat niin kestätkö kritiikin.
      Ikävä
      56
      1078
    9. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      10
      1060
    10. Niin se vain on

      Haluatko kuulla salaisuuden mies rakastan sua.
      Ikävä
      34
      843
    Aihe